Sivut

perjantai 26. toukokuuta 2017

Blogi 5 -vuotta + Ziaja-arvonta




Blogini täyttää tänä keväänä 5 -vuotta. Aika on mennyt kuin siivillä. En ole koskaan kokenut stressiä tai painetta blogini vuoksi, vaan tämä on ollut lepopaikka perhearjen ja työn keskellä. Opiskelin lukion jälkeen kosmetologiksi, alan työt olivat kuitenkin kiven alla, joten jatkoin opiskelua, mutta mielenkiinto kosmetiikkaa kohtaan ei ole vielä tähän päivään mennessä sammunut. Välillä on tietysti hetkiä, jolloin mietin koko homman mielekkyyttä, sillä tämä vaatii kuitenkin niin paljon työtä ja aikaa




Juhlan kunniaksi ajattelin esitellä teille uudet Ziaja Cupuacu -tuotteet, jotka lupaavat kosteuttaa, uudistaa ja suojata ihoa. Tuotteet sisältävät mm. cupuacu- ja karitevoita sekä brasilianpähkinä- ja makademiaöljyjä. 

Ziaja on varmasti monelle tuttu sarja, itse tutustuin siihen joskus blogini alkuaikoina. Minulle tulee Ziajasta heti mieleen ainakin hyvä hinta-laatusuhde ja kiva tuoksumaailma. Tämän kevään uutuus cupuacu tuoksuu muuten toffeelta. Linjaan kuuluu suihkusaippua 500 ml, In-shower vartalovoide 300 ml, sokerikuorinta 200 ml sekä itseruskettava vartalovoide 270 ml. Hinnat liikkuvat 5,50 € -8,90 € välillä, joten ne eivät rasita kukkaroa. Ziajan tuotteita myy mm. Sokos.




Sokerikuorinta on tosi löysää, joten se kannattaa lusikoida suoraan purkista, muuten tulee sotkua. Väittäisin, että jo yhdellä ruokalusikallisella pääsee pitkälle, mutta tämä on toki makuasia. Sokeri kuorii sopivan hellävaraisesti ja sulaa vähitellen iholle. Lopputuloksena saa ihanaa pehmeyttä ja sileyttä, näin iho on valmis vastaanottamaan vaikkapa Ziajan itseruskettavan vartalovoiteen, joka antaa väriä kevyesti ja asteittain. Näiden aika on nyt käsillä. 




Suuri kiitos näistä vuosista kuuluu teille, blogini uskollisille lukijoille <3. 
Yksi onnekas voittaa omakseen Ziaja Cupuacu -tuotepaketin, joka sisältää nämä neljä uutuustuotetta. Saat kommentoimalla yhden arvan. Jos olet ollut blogini kirjautunut lukija yli vuoden, niin saat vielä toisen arvan. Toivon, ettei kukaan liity tänne vain arvonnan ajaksi. Arvon voittajan sunnuntai-iltana, ja laitan viestiä voittajalle (muista laittaa mukaan myös sähköpostisi).

Onnea arvontaan :) 





Näytteitä, palkinto lahjoitettu blogiin.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Isadora kesä 2017



Uusi Isadora Blue Bliss -kesäkokoelma saa huokailemaan ihastuksesta varsinkin, jos pitää sinisestä. Voin hyvin kuvitella, miten upealta nämä raikkaat sinisen ja turkoosin sävyt näyttävät ruskettuneella iholla. Kokoelma on saanut inspiraationsa Kalifornian auringosta ja iloisesta festarityylistä. Painopiste on tällä kertaa silmämeikissä, sen näyttävissä rajauksissa ja sinisissä ripsiväreissä. Jännää..




Olen tottunut käyttämään ruskeaa ja mustaa ripsiväriä, joten olen sen suhteen vähän tylsä. Onneksi nämä uudet Isadorat ovat kaikkea muuta kuin tavanomaisia, näitä on kiva päästä kokeilemaan.




Wonder Nail kynsilakoissa on kolme uutta kausisävyä - 516 Regetta, 558 Turquoise Bliss ja 559 Sparkling Sand. Raikas turkoosi ja kultahiekka ovat suosikkejani. Syvän sininen sävy tuo mieleeni Isadoran farkkulakat, joita käytin viime kesänä. Käytän muutenkin paljon juuri Isadoran lakkoja, näissä on niin loistava sivellin ja hyvä kestävyys, eikä noin kahdeksan euron hintakaan ole paha.




Twist-up Lip Balm -huulivoiteet suojaavat huulia auringolta (SPF 15), joten ne sopivat mainiosti kesään. Huulipuikko sisältää hoitavia luonnonöljyjä, joten huulet pysyvät pehmeinä. Kesäkokoelma sisältää neljä kevyesti sävyttävää kausisävyä, ja yhden valikoimaan jäävän kirkkaan. Yllätyin, miten hentoja sävyt ovat, ne värjäävät huulet vain hyvin kevyesti.

Kuvassa vilahtaa myös Ultra Matt Liquid Lipstick, joka on nestemäinen mattahuulipuna. Punassa yhdityy runsas pigmentti, kevyt kiilto ja pitkäkestoisuus. Hyvin muotoiltu applikaattori helpottaa värin levittämistä ja huulten tarkkaa rajaamista.




Perfect Contour Kajal Waterproof on ollut yksi parhaista rajauskynistä, jota olen koskaan käyttänyt. Väri tarttui luomelle helposti, ja kesti koko päivän pehmeydestään huolimatta. Aika uskomaton kokemus, sillä luomeni ovat raskasta mallia ja silmäni vuotavat helposti näin keväällä. Nämä vedenkestävät kynät olivat todellinen löytö :).

Isadoralta tuli nyt myös uusi pronssinen poskipuna, joka sopii kesään.


Mitä mieltä olette kokoelmasta? 






Hinnat:
Grand Volume Lash Styler -ripsiväri, 9 ml, 21,90 eur
Grand Volume Lash Color -ripsiväri, 9 ml, 21,90 eur
Perfect Contour Kajal Waterproof, 1,2 g, 10,90 eur
Twist-up Lip Balm SPF 15, 3,5 g, 14,50 eur
Ultra Matt Liquid Lipstick, 7 ml, 13,90 eur
Perfect Blush -poskipuna, 4,5 g, 14,50 eur
Wonder Nail -kynsilakka, 6 ml, 8,90 eur



Näytteitä 

perjantai 19. toukokuuta 2017

Uudet ihanat luonnonkosmetiikan huulivoiteet



Weledalta tuli tänä keväänä uusia sävyttäviä Natural Organic Lip Balm -huulivoiteita, jotka sopivat loistavasti jokaiseen päivään varsinkin, jos arvostaa korkealaatuista luonnonkosmetiikkaa. The tinted creamy light -juju on hoitavuudessa, ja kaupan päälle saa kevyen sävyn. Voide pitää sisällään vain luomuainesosia kuten mm. sheavoita, oliivi- ja jojobaöljyä. Tuote on myös vegaaninen.

Sävyt ovat hyvin kevyitä ja hillittyjä, ainoastaan tummin sävy "berry red" erottuu selvästi, kuvailisin sitä kauniiksi roosan sävyksi (näyttää kuvassa ruskealta, mutta ei huulilla). Voiteissa on myös kiva, aavistuksen vaniljainen tuoksu. Tuubi on niin käyttömukava, että sujautin heti yhden käsilaukkuuni. Voide antaa huulille kivan pehmeyden, joten nämä eivät varmasti jää käyttämättä. Voiteet maksavat 11,95 eur / kpl.

Käytän huulivoiteita päivittäin, joten näitä kuluu. Weledan lisäksi parhaita ovat olleet mm. Madara, Hurraw! ja Crazy Rumors.


Kesä on vihdoin saapunut,
ihanaa päivää <3



Näytteitä

torstai 18. toukokuuta 2017

Mitä kannattaa laittaa meikin alle?



Académie yllätti tänä keväänä uusilla tuotteilla, jotka pureutuvat meikin kestävyyteen, hyvää ihonhoitoa unohtamatta. Ajoitus vaikuttaa täydelliseltä, sillä kesä tuo mukanaan paljon juhlahumua ja lomareissuja eli tilanteita, joissa toivoo meikin kestävän. Sérum Éclat 8H lupaa karkoittaa väsymyksen merkit, kosteuttaa pitkäkestoisesti, antaa suojaa ilmansaasteilta ja silottaa ihoa sopivasti ennen meikkiä. Tuote myös pidentää meikin kestoa. Seerumi kannattaa levittää puhtaalle iholle aamuin illoin tähtäimessä kasvot, kaula ja dekolte.





 Seerumin päälle sopii Aquabaume Éclat -geelivoide, joka tasoittaa ihon väriä ja antaa samalla myös kaunista hehkua. Voide sisältää valoa heijastavia kapseleita, joiden tarkoitus on parantaa ihon väriä. Ihoni jää voiteen jäljiltä hieman nahkeaksi, joten meikkivoide levittyy päälle kuin unelma, helposti ja tasaisesti. Seerumi ja geelivoide, vaikuttavat niin toimivilta yhdessä, että en osaa kuvitella niitä erikseen. Ihosta tulee sileä, mattapintainen ja kaunis koko päiväksi. Kasvot näyttävät hoidetuilta ja jopa levänneiltä. Pintakuivuus katosi, ja tilalle tuli kiva pehmys. 
Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille.




Seerumi on koostumukseltaan ohut vesimäinen geeli, jota on helppo annostella pumppupuollosta tippa kerrallaan. Neste levittyi iholle hyvin, jälkitunne on kosteutettu ja silkkinen. Hoitovoide viimeistelee tunteen. Tuotteissa on kevyt aprikoosin tuoksu, joka on varmasti monen mieleen.

Näiden kanssa on helppo tuntea olevansa huoliteltu koko päivän, kun meikki pysyy kauniisti paikoillaan, ja iho tuntuu sekä näyttää hoidetulta.  
Ihastuin, aivan mahtavat tuotteet meikin alle <3

Lisätietoa ja hinnat voi kurkata maahantuojan nettikaupasta.


Kaunista kevätpäivää :)




Näytteitä, mainoslinkki

tiistai 16. toukokuuta 2017

Boss Ma Vie Florale EdP



Kevään lämpö tekee vihdoin tuloaan, joten on aika siirtyä astetta kevyempiin tuoksuihin. 
On siis paikallaan tuoksutella uusin Boss Ma Vie Florale EdP, jonka ulkoasu on hennon vaaleanpunainen ja kovin tutun oloinen.




Uusin Boss Ma Vie on varsin herkullinen kukkaistuoksu, joka on yhtä aikaa tyylikäs, moderni ja erittäin naisellinen. Tuoksu on luonteeltaan raikas ja ilmava. Mukana on kaktuksen kukkaa, freesiaa, ruusua ja jasmiinia. Lopputuoksu on ihanan lämmin, se pitää sisällään santelipuuta, meripihkaa ja seetripuuta.

Tuoksu kesti ihollani hyvin, eli ainakin kuusi tai kahdeksan tuntia. Intensiteetti on sopivan kevyt, joten pidän tuoksua helposti lähestyttävänä. Tästä löytyy ihanaa naisellista pehmeyttä ja kaunista kukkaisuutta, jota arvostan. Kaktuksen kukka tuo mukanaan vihreyttä, joka sopii tuoksuun hyvin.

Onko joku ehtinyt jo tuoksutella?






Valikoima:

Eau de Parfum 30 ml OVH 63,90€
Eau de Parfum 50 ml OVH 86,90€



Näyte

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä




Millainen on hyvä äiti?


Lempeä, rakastava, viisas, huolehtiva, läsnäoleva, kannustava, epätäydellinen. Joskus myös vihainen, epäjohdonmukainen, tiukka, vaativa, epäreilu, ylisuojeleva, kiireinen, täysi tollo.. 





Jokainen äiti tekee varmasti parhaansa,
omalla ainutlaatuisella tavallaan.
Se riittää :)


Ihanaa äitienpäivää <3





sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Uusi luonnonkosmetiikan seerumi Laveralta



Minulle lähetettiin pari viikkoa sitten blogitestiin uusi luonnonkosmetiikan seerumi, joka on osoittautunut hyväksi ja vuodenaikaan sopivaksi, joten haluan vinkata siitä teille.

Lavera Hydro Effect Serum sopii kaikille ihotyypeille. Se levitetään puhdistetulle iholle ennen kasvovoidetta. Tuotelupaus pitää sisällään kyvyn suojata ihosoluja ympäristön negatiivisilta vaikutuksilta ja ehkäistä ennenaikaista vanhenemista, lisäksi tuote tehokosteuttaa ihoa.





Pidän pakkauksesta, siisti pumppupullo toimii käytössä hyvin, joten ainetta on helppo annostella, eikä mitään mene hukkaan. Koostumus on kevyttä, geelimäistä ja hyvin imeytyvää, iholle jää hetkeksi kiva nahkeus ja lopulta pehmeys. Tuoksu on hyvin kevyt ja laveramaisen miellyttävä.

Ihastuin seerumiin heti ensimmäisen kokeilun jälkeen. Se antaa uutta hehkua pintakuivalle sekaiholleni, joka oli talven jäljiltä aavistuksen samea ja harmaa. Seerumi tuntui tehokosteuttavan ihoani pitkäkestoisesti, joten luomulaatuinen hyaluronihappo toimi lupauksen mukaisesti. Ainesosaluettelosta löytyy lisäksi mm. luomu aloe veraa, luonnollisia antioksidantteja ja leväuutetta. Minulla on tapana levittää seerumin jälkeen vielä joku kevyt hoitovoide, jossa on mukana myös aurinkosuoja. Seerumin kyky suojata ihoa mm. ilmansaasteilta on tietysti hieno juttu, mutta sitä on vaikea arvioida tarkemmin.

Tämä on hyvä tuote kevääseen ja kesään, mutta jos iho on vielä kovin kuiva talven jäljiltä, kosteutusteho ei tule riittämään. Joten kannattaa kiinnittää huomiota myös päälle laitettavaan hoitovoiteeseen tai valita kokonaan toinen tuote.




Jos haluat kokeilla tuotetta ennen ostopäätöstä, niin lähetä yhteystietosi otsikolla "Hydro Effect näyte" osoitteeseen myynti@lavera.fi
Paluupostissa saat ilmaisen pienen tuotenäytteen.

Hinta-laatusuhde on mielestäni erittäin hyvä, 
seerumi maksaa n. 22 eur / 30 ml.  
Netissä tuotetta myy mm. Hyvinvoinnin tavaratalo ja Biodelly.







 mainoslinkkejä

perjantai 5. toukokuuta 2017

Jolie box Toukokuu




Taas on se aika kuusta, jolloin postin pakettiautomaatista voi löytää kivan yllätyksen. Toukokuun Jolie box on tullut perille ennätysajassa, en odottanut sitä ihan vielä, mutta ihanahan se oli saada. Tutkitaan, mitä lähetys piti sisällään.




 Arvostan käytettäviä tuotteita, jotka eivät jää piiloon kaapin nurkkaan. Pienet näytepussukatkin voivat pitää sisällään arvokasta tietoa puoleen tai toiseen, joten pidän toki niistäkin. Nyt näyttää hyvältä..




 Laatikosta paljastui sanalla sanoen varsin mainioita tuotteita, yksi on vilahtanut blogissani kolme vuotta sitten. Mukaan oli tällä kertaa päässyt neljä täysikokoista tuotetta ja pari pientä näytepussukkaa. Lähetys toivottaa kesän tervetulleeksi, sen avulla voi karistaa talven pölyt ja hoitaa ihon hehkeäksi.  




Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Wash -suihkugeeli tuoksuu keväältä, ja on muutenkin sarjan suosituin tuoksu. Lumpeenkukka, persikka, ruusu ja mustaherukka sopivat loistavasti yhteen, tykkään :). Ovh 200 ml / n. 15 eur.

Nafha pehmeä kuorintavoide kannattaa levittää puhdistetulle iholle kaksi kertaa viikossa, epäpuhtaalle voi käyttää vaikka päivittäin. Aine hillitsee talineritystä ja kuorii hellävaraisesti elottoman ihosolukon. Ainesosaluettelosta löytyy herkkuja iholle, kuten mm. arganöljyä, karitevoita, aloe veraa, vihreää teetä, mineraalisavea ja tammenkuorijauhetta. Nafha on tuttu sarja, mutta tämä kuorinta oli vielä kokeilematta, joten kiva yllätys. Ovh 75ml / n. 20 eur.

Sophie La Girafe Baby SOS Cream -täyteläinen suojavoide ei ole vain perheen pikkuväen etuoikeus, vaan siitä on tullut myös aikuisten suosikki. Voide suojaa ja korjaa ihoa. Sisältää mm. antiseptista timjamiuutetta, rauhoittavaa aloe veraa ja suojaavaa karitevoita. Ovh 50 ml / 22,90 eur.

Evolve Tropical Blossom Body Polish 30 ml on öljypohjainen vartalokuorinta. Voisin käyttää tämän vasta kesällä, jolloin kuvittelen olevan vähän enemmän aikaa nauttia. Pidän tuoksusta, jossa yhdistyy hienosti kookos ja Tahitin Gardenia-kukkaset. Aine hierotaan kuivalle iholle, erityisesti korppupaikkoihin kuten kantapäihin, sen jälkeen lisätään vähän vettä, jolloin koostumus muuttuu kermaiseksi. Lopuksi vielä huutelu vedellä. 
Ovh 5,90 eur.

Samplet:

Estelle & Thild BioDefense Multi-Nutrient Youth Oil -kasvoöljy
Absolution Le Soin Repulpant -kasvonaamio 

Toukokuu oli hyvin koottu. Nestesaippua, kuorinta X 2 ja täyteläinen hoitovoide tuskin jää käyttämättä. Kaikissa on vielä tuoksutkin kivasti kohdallaan. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo on nopeasti laskettuna kolme kertaa enemmän kuin se 20 euroa, jonka olen maksanut. 

Mitä mieltä olette toukokuusta?





torstai 4. toukokuuta 2017

Kevään odotusta ja uutta kivaa Madaralta



Kevät kulkee jo kovaa vauhtia kohti äitienpäivää, ihanaa. Ajatus lähestyvästä kesästä ja rennosta mökkielämästä, saa minut etsimään luonnollisempia vaihtoehtoja peseytymiseen. Eikä haittaa yhtään, jos saman ässän voisi vetää hihasta myös kotona kaupungissa. Toimivan ja hyväntuoksuisen saippuapullon voi myös viedä vaikka tuliaiseksi ystävälle kukkakimpun sijaan. Madara on vastannut haasteeseeni kolmella luomusaippualla, joita voi käyttää joko vartalolle tai käsille, oman tarpeen mukaan.




Madara Infusion Blanc Moisture Soap on oma suosikkini, se takaa täydellisen suihkunautinnon. Kaunis pumppupullo toimii kuin unelma, saippua vaahtoaa sopivan miedosti ja tuoksu on jotain, joka täytyy itse kokea. Ihanan tuoksun takaa löytyy naisellinen jasmiini ja makea mesiangervo. Saippua pesee puhtaaksi kevyellä silkkimäisellä vaahdolla, joten voisin suositella sitä myös herkälle iholle, kuten toki kahta muutakin.




Madara Infusion Vert Moisture Soap on niin helposti lähestyttävä, että meillä sitä käyttää koko perhe. Tämä saippua sopii aamuun, sillä sen sanotaan kohottavan mielialaa ja herättävän aistit uuteen päivään. Tuoksu on kivan raikas, siitä tunnistaa helposti sitruunamelissan, lisäksi mukana on mm. timjamia.

Toinen musta pullo on Madara Mint Absinthe Moisture Soap, joka on luonteeltaan virkistävä viileä minttu, mukana on lisäksi mm. mäntyä ja sypressiä. Saippua sopii sekä miehelle että naiselle, mutta meillä tämä meni miehen käyttöön.

Madaran nestesaippuoita myy mm. Hyvinvoinnin tavaratalo
jossa 300 ml:n pullollinen maksaa 11,95-.




Omenapuun oksat kukkivat meillä kauniisti vasta maljakossa,
kevät on tullut tänä vuonna hiipien :)

Ihanaa loppuviikkoa <3





Mainoslinkki, näytteitä