Sivut

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kosmetiikkajoulukalenteri - se on mun :)



Mulla ei ole ollut joulukalenteria moneen vuoteen, ei edes suklaajoulukalenteria. Viime viikon maanantaina heräsin kuitenkin töihin jo kukonlaulun aikaan. Aikainen herääminen on yleensä vaikeaa, mutta tällä kertaa oli suorastaan kiire päästä vuoteesta ylös ja L'Occitanen nettikauppaan. Hetken päästä joulukalenteri olikin jo ostettu ja fiilis oli tietysti aivan mahtava :)

Toisaalta tunnen tämän hehkutuksen keskellä surua, sillä kaikki halukkaat eivät saaneet kalenteria omakseen, ne loppuivat aivan kesken. Harmi. Onneksi tarjolla on myös muita kosmetiikkajoulukalentereita kuten The Body Shop, Yves Rocher ja Kicks. Ja jos lähtee merta edemmäs kalaan, voi löytää vaikka mitä kivaa kuten Benefitin joulukalenterin, josta olen haaveillut jo pitkään.





Kuvani eivät tee oikeutta tälle ihastuttavalle kalenterille, oikeasti tämä on oikein näyttävä mainioine piiroksineen. Kaunis seesteinen ranskalainen kaupunkitunnelma, jonka luukkuja on hauskaa päästä availemaan kilpaa lasten kanssa. Toivon, että mukaan on päässyt myös L'Occitanen mahtavia käsivoiteita, jotka ovat lemppareitani.




L'Occitane joulukalenteri sisältää 17 kosmetiikkatuotetta, lisäksi mukana on muutamia herkkuja, tarroja ja muuta sälää. Tuotteiden kuvat löytyvät kalenterin takaa, mutta yritän olla kurkkimatta ettei yllätys menisi piloille. Tuotteet ovat suuria näytekokoja, joten niiden perusteella voi sitten miettiä tulevia L'Occitane hankintoja.

Tässä kalenterissa on kiva aikuinen fiilis ja loistava hinta-laatusuhde (ovh 39 eur). Tuskin maltan odottaa joulukuun ensimmäistä päivää. Voisin jossain välissä raottaa teille sisältöä, jos olette kiinnostuneet siitä kuulemaan. Miten on?

Ulkona on jo pimeää ja kylmänkosteaa, 
mutta ei anneta sen pilata hyvää fiilistä :)

  




10 kommenttia:

  1. Ihana kalenteri, ehkä ensi vuonna hankin jonkun oman. Muksujen kalenteihin menee kyllä kymppi jos toinenkin, niin sitten tuntuu, että satanen joulukalenterihin, niin kukas jää ilman, äiti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se meilläkin aina menee, että äiti jää ilman. Kauheinta on, etten enää edes osannut kaivata omaa kalenteria. Onneksi löysin tällä kertaa jotain kivaa myös itselleni :)

      Poista
  2. Onpa nätti! Ei kyllä raski itselle ostaa kalenteria, nykysin pitää neljälle kakaralle ostaa joulukalenterit, ja simpura kun ne on nykysin hintavia. Pieninä niille kelpasi joku muutaman euron kalenteri, kunhan oli suklaata sisällä.
    Totta kai kiinnostaa, laita ihmeessä postausta mitä siitä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kalenterit on nykyään hienoja ja kalliita. Kaipaan lapsuudestani sitä perinteistä suklaakalenteria, jossa oli kauniiit kuvat ja kuviosuklaa.

      Jep, laitan tänne kalenterista löytyneitä juttuja vaikka viikon välein :)

      Poista
  3. Voi... en ole kuullutkaan tällaisesta. Taatusti siis mys gluteeniton ;) Olis kelvannut myös mulle.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanaa, sä ehdit saada tän nettikaupasta :). Mäkin kyllä maksoin omani, mutta rahat kelpas ja jäin kuitenkin ilman kalenteria. Olin niin superinnoissani tästä kalenterista, koska haluaisin tutustua merkkiin juuri tällaisten pienten testereiden varjolla. Nyt se jäi vain haaveeksi ja mieli on paha, kun luulin saavani omani. En voi kyllä suositella tuota L'Occitanen verkkokauppaa kenellekään. Maksoin kalenterin verkkopankista ja nyt odottelen rahojen palautusta vielä viikon jälkeenkin. Joka päivä saan sähköpostia Paytraililta, jossa pyydetään antamaan heille tilinumero palautusta varten. En maksanut ostosta Paytrailin kautta, enkä halua luoda tunnuksia ko. paikkaan, joten tämä alkaa pikkuhiljaa jo nostaa ärsytyskynnystä. Ovat luvanneet hoitaa asian kuntoon, mutta ei hyvältä näytä. En usko, että ihan heti pohdin uudelleen näiden tuotteiden testaamista. Suomalaisilla on kyllä vielä paljon opittavaa asiakaspalvelusta! Mutta riittää jo mun käninä, onnea kalenterin johdosta ja toivottavasti siellä todellakin on niitä käsivoiteita :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi kurja. Outoa, että kalenteri myytiin sinulle, vaikka sitä ei edes ollut kaupassa. Rahat pitäisi saada heti takaisin hyvityksen kanssa. Tuskin tilaat toista kertaa :(

      Poista