sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kahvikissan päiväuni



Miten vähennetään lontoolaisten kahviloiden jätekuormaa? Voisiko kahvinporoja käyttää uudelleen ja tehdä niistä ympäristöystävällistä ja trendikästä kosmetiikkaa? Tekeekö kofeiini hyvää myös ulkoisesti? Hm, monta kysymystä, lähdetään ottamaan selvää :).




Uusi kosmetiikkasarja Optiat on juuri rantautunut Suomeen, joten on lienee paikallaan tutustua sarjaan hieman tarkemmin. Optiat kuorinta-aineisiin käytetään siis lontoolaisen kahviloiden kahvinporoja, jotka muuten päätyisivät jätteeksi. On hienoa kuulla, että mikromuovit ovat jo jäämässä historiaan ja etsitään uusia polkuja saman tai paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Mutta mikä tekee kahvista niin hyvän raaka-aineen?





Kahvi sisältää kofeiinia, joka virkistää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tunnustan olevani kahvikissa aina iltapäivisin, heti työpäivän jälkeen. Kahvin sisältämä kofeiini kiihdyttää myös ulkoisesti verenkiertoa, auttaa erilaisissa iho-ongelmissa ja sisältää antioksidantteja. Puhumattakaan porojen ihoa kuorivasta vaikutuksesta, joka poistaa kuollutta ihosolukkoa. Lisäksi tarvitaan toki myös kasvipohjaisia ainesosia, jotka vaihtelevat hieman tuubista toiseen. Kuulostaa tosi hyvältä, vaikka ulkonäkö ei olekaan erityisen viehättävä. Entä, menevätkö viemärit tukkoon?





Valitsin testiin Hit The Sheets Vanilla Velvet -kuorinnan, joka sisältää arabica-kahvinporoja ja vaniljauutetta. Tämän sanotaan auttavan rentoutumaan pitkän päivän jälkeen. Muut kuorinnat ovat virkistävä Pick Me Up Lemongrass Lifter, piristävä The Hungover Potent Peppermint ja oloa raikastava Feel Great Mouthwatering Mandarin.

 Tämän kanssa ei tarvitse välittää sotkusta, sitä tulee varmasti. Mutta mitäpä nainen ei tekisi kauneuden eteen. Rouhea kahvimössö sopii loistavasti mökkisaunan lämpöön, näin huuhtelukin sujuu tehokkaasti viileässä rantavedessä. Mutta kuorintaa voi aivan yhtä hyvin käyttää myös kotona, sillä koostumus on hienojakoista. Tuote sisältää kahvipapujen lisäksi myös mm. sheavoita, joten iho jää ihanan pehmeäksi. Voi käyttää myös kasvoille. Ihana tuote monella tapaa <3.
Hintaa tuotteella on noin 24 euroa / 220 g.









tuotenäyte


7 kommenttia:

  1. Musta on loistavaa, että näitä kahvinporoja on voisiko sanoa VIHDOIN alettu käyttämään noihin jalostetuimpiinkin kaupoissa myytäviin tuotteisiin, kesti minusta ihmeen kauan, koska kahvihpurujen voima on ollut kyllä tiedossa. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maailma menee eteenpäin. Mikromuovit ovat jäämässä historiaan. Ajattelin tehdä vielä oman version, saa nähdä, saanko sen toimimaan :)

      Poista
  2. Tämä on yllättävän hyvä kuorinta, mulla on myös näitä pari kotona. :) Ulkonäkö ei ole kaunis mutta lopputulos on hyvä, samoin kuin kierrätysidea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä saa ihon kivan pehmeäksi. Loistava kaikin puolin :)

      Poista
  3. Mä ihastuin tähän ihan täysillä, tuoksu on mieletön ja iho jää pehmeäksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho kaunistuu jo yhdellä käyttökerralla. Tykkään :)

      Poista
  4. Mä oon käyttänyt tätä kuorinta-ainetta pari kertaa, vaikka se näyttää erikoiselta, niin se on ihan loistava tuote. Se saa ihon tuntumaan todella pehmeältä ja virkistyneeltä. Myös hinta on todella hyvä.

    VastaaPoista