maanantai 9. heinäkuuta 2012

MAKE UP BIBLE - Mariela Sarkima


Kirjan kirjoittaja Mariela Sarkima on 32-vuotias kauneuden puuhanainen. Hänen kädenjälkeensä luottaa mm. moni artisti ja esiintyjä. Lisäksi hän kirjoittaa artikkeleita naistenlehtiin ja hänet nähdään mm. Liv-kanavan Liv & Learn -ohjelman meikkivinkkien käsikirjoittajana.

Kirjan runkona toimii Mariela Sarkiman 10 vuoden ajan keräämä materiaali (kuvat, lehtileikkeet ym.). 


Tämä kirja on tehty jokaiselle suomalaiselle naiselle. Jos perustaidot ovat hukassa, voit oppia paljon uutta. Tai jos kaipaat uusia ideoita ilmeesi piristämiseksi. Tai jos pohdit sitä, millainen meikki sopisi juuri minulle parhaiten.

Kirjan sivuille on päätynyt 56 naista, joista suurinta osaa ei oltu koskaan aikaisemmin ammattikuvattu tai -meikattu.


Kirjan sivut ovat selkeitä ja helppolukuisia. Ohjeita on helppo seurata. Kirjan keskittyy meikkiin, ihonhoito-ohjeet on etsittävä muualta. Mutta kirja on juuri sitä, mitä sen nimi lupaakin eli perusteellinen meikkiopas. Ja hyvä niin.


Trendit ja muotivirtaukset vaihtuvat, mutta meikkaamisen ja kauneudenhoidon perusteet säilyvät. Joten tämä kirja säilyy hyvänä kauneuden tietokirjana vuodesta toiseen. On hienoa lukea suomalaista kirjaa kauneudesta. Näitä ilmestyy aivan liian harvoin. Kiitos upeasta kirjasta kuuluu koko työryhmälle (Mariela Sarkima, valokuvaaja Mikko Rasila, graafikko Oskari Sarkima ja tuottaja Tytti-Lotta Ojala).

Ostin kirjan täältä..
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513162699

1 kommentti:

  1. Hei! Voitko linkittää tänne myös samasta kirjasta meikkipohjan tekoon liittyvät ohjeet! Oon miettiny kyseisen kirjan ostoa. Kiitos tästä ihanasta blogista! :)

    VastaaPoista