Miltä tuntuisi, jos iho olisi heti aamusta mukavan pehmeä ja kosteutettu, vähän samaan tapaan kuin kasvohoidon jälkeen? Jep, minulle kävi juuri näin, vaikka viimeisestä käynnistäni kauneushoitolassa on jo liiankin paljon aikaa. Suuni loksahti auki, kun kosketin ennätys pehmeää poskeani, enkä heti edes muistanut minkä purkin äärellä olin viettänyt illan viimeiset hetket.
BTB13 Sensitive Mask on herkän (jopa atooppisen) ihon naamio, joka on formuloitu C- ja E -vitamiinipitoiseen ruusunmarjauutteeseen. Naamio sisältää ihon puolustuskykyä vahvistavia prebiootteja. Lisäksi mukana on hyviä rasvahappoja mustaherukan sienmenöljystä, keramideja estämässä kosteuden haihtumista ja allantoiinia rauhoittamassa ihoa. Patentoitu BTB13-yhdiste vahvistaa ihoa ja aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia ihosoluja, yhdiste sisältää oroottihappoa, joka ehkäisee hilseilyä ja lievittää kutinaa samalla kun hyaluronihappo parantaa ihon kosteustasapainoa. Tuote on vegaaninen.
Naamiota voi toki käyttää perinteisellä 15 minuutin metodilla kerran pari viikossa, mutta tämä on kyllä parhaimmillaan juuri yönaamiona. Naamio on pakattu näppärään pumppupulloon, jonka käyttö onnistuu jopa puoliunessa. Kermaisen pehmeä koostumus levittyy iholle hyvin, tuoksu on hyvin mieto ja raikas. Pidän tuotteista, jonka vaikutuksen todella näkee ja tuntee, BTB13 Sensitive Mask on niin pätevä kuivan ja herkän ihon naamio, etten voi muuta kuin huokailla ihastuksesta.
Kotimainen BTB13 sisältää paljon luonnollisia ainesosia, mutta ei ole kokonaan luonnonkosmetiikkaa, sillä BTB13-yhdiste valmistetaan laboratoriossa. Minulla on käytössä muutama muukin BTB13 -tuote, kuulette niistä hetken päästä. Kannattaa käydä lukemassa myös BTB13 Berry Oil -kirjoitukseni tammikuulta.
Lisätietoa sarjasta löytyy valmistajan sivuilta.
Käytettekö yönaamioita?
Näyte.
Mulla on muutamia kertoja aina viikossa yönaamio käytössä :-) Suosikki on tällä hetkellä Mary Cohrin MultiSensitive SOS naamio, joka on myös herkälle ja atooppiselle iholle suunnattu :-D Jättää muuten ihon unelmapehmeäksi ja samalla rauhoittaa ihon punoitusta ja auttaa superhyvin olemassa oleviin näppyihin rauhoittamalla niitäkin! Tää kuulostaa yhtä hyvältä niin voisi ottaa vaikka vastavuoroisesti tetsiin :-)
VastaaPoistaHei Sanni,
PoistaKiitos vinkistä, tuo Mary Cohr yönaamio kuulostaa myös hyvältä. On ihanaa, että ihoa voi hoitaa myös öisin. :)
Kuulostaa ihanalta naamiolta! Mulla on tulossa myös BTB13-tutustumisjakso, joten saapa nähdä, valikoituuko tämä naamio mullekin. Sarja kyllä kuulostaa aivan älyttömän tehokkaalta ja toimivalta, joten innolla odotan lähempää tutustumista :)
VastaaPoistaUskon, että tykkäät :)
Poista