Sivut

torstai 26. syyskuuta 2019

Blogin luetuimmat postaukset kautta aikojen




On aika erikoista, etten ole poistanut yhtäkään vanhaa kirjoitustani blogista, vaikka osa niistä nolostuttaa minua kovasti. Ne ovat kuitenkin tärkeä merkki siitä, etten ole hukannut elämäni päiviä reilun seitsemän blogivuoteni aikana, vaan kehitystä on tapahtunut. Vanhoissa jutuissa on kuitenkin sitä kivaa särmää, jota nykypäivän loppuun asti viimeistellystä blogimaailmasta puuttuu. 

Entä, mitä arvostan muiden blogeissa? Olen hyvin visuaalinen tyyppi, joten väitän että hyvät omalla kameralla/kännykällä otetut kuvat ovat jokaisen blogin sydän, niihin kannattaa panostaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pidän kirjoittajasta, jolla on paljon oikeaa tietoa ja näkemystä, olen joskus ehkä jopa liiankin mediakriittinen. Minua inhottaa mm. ostetut instagram seuraajat, jotka fiksu huomaa nopealla vilkaisulla. Tyhmää toimintaa ja oman edun tavoittelua, josta jää kiinni.





Uskomatonta, mutta totta. Kosmetiikkapainotteisen blogini kaikkien aikojen suosituin postaus käsittelee teetä. Juttua on klikattu lähes 80 000 kertaa. Uskon kuitenkin, että suosion salaisuus piilee otsikossa ja suositussa brändissä. :)





Käytän lisäravinteita satunnaisesti, sillä ajattelen hyvälaatuisen ravinnon pitävän minut terveenä. Myönnän kuitenkin, että vitamiinivalmisteilla on paikkansa, mutta niitä ei kannata popsia harkitsemattomasti eikä varsinkaan turhaan. Puhdas+ Beauty Kollageeni & Biotiini* on kuulemma tänä päivänä Suomen myydyin kauneuskapseli, ja blogini toiseksi luetuin juttu. Kuva tosin on aivan hirveä, siitä ei voi olla ylpeä.


Huom:

Biotiini eli B7 on vesiliukoinen vitamiini eli ylimäärä erittyy pois virtsan mukana, mutta on syytä muistaa että biotiinia ei saa nauttia ennen kilpirauhastutkimuksia, sillä se häiritsee immunokemiallista analyysia, eikä tulokseen voi luottaa. Itse pitäisin viikon tauon ennen määritystä, mutta keskustele asiasta hoitavan lääkärisi kanssa.






Dove Summer Glow innostus on joka keväinen juttu.
Tämä postaus syntyi ekan blogivuoteni aikana, se nousee luetuimpien listalle yhtä varmasti kuin metsän sinivuokot. Karaavani on kuitenkin kulkenut jo hyvän matkaa eteenpäin, ja paras tuntemani itseruskettava on nykyään luonnonkosmetiikkaa.






 Blogin kaikkien aikojen puhutuin tuote on kuitenkin Refectosil ripsiseerumi joka kasvattaa ripset pidemmiksi. Tuote toimii hyvin ja sopii mainiosti lyhytaikaiseen käyttöön, mutta en käyttäisi sitä jatkuvasti. Tämä on kuitenkin hyvä vaihtoehto kestoripsille. Tuotteen ulkoasu on tänä päivänä hieman erilainen, ja hintakin on pudonnut useita kymppejä - kurkkaa täältä. En ole käyttänyt ripsiseerumeita tämän yhden kokeilun jälkeen.






Hiusten kasvivärjäys kotona on tänä päivänä hyvin suosittua, postaus pysyykin sitkeästi blogini viiden luetuimman joukossa. Siirryin kasvivärjäykseen neljä vuotta sitten, enkä ole hetkeäkään halunnut palata takaisin synteettisiin väreihin. Luulin, tämän päätöksen myötä menettäväni hiusteni kiillon ja runsauden, mutta kävi juuri päinvastoin. Hiukseni kasvavat nyt paremmin, tuntuvat käteen runsaammilta, päänahka ei kutise ja kiiltoakin löytyy. Kuvan värjäys ei kuitenkaan ole onnistunut hyvin, mutta sen avulla voi nähdä, kuinka hyvin kasviväri peittää oman maantienruskean, jota näkyy ohimolla. Eli väri kannattaa levittää hyvin myös kasvojen reunoille

Ostan yleensä kasvivärini Hyvinvoinnin tavaratalosta*, josta niitä löytyy kattava valikoima.

Hiusten energialeikkaus, johon kuuluu myös intialainen päänhieronta, on tällä hetkellä parasta, mitä olen tällä saralla kokeillut. Se on hyvin kokonaisvaltainen, rentouttava ja ihana hetki itselle. Suosittelen.


Pirteää syyspäivää <3









Mainoslinkki*

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Pulpe De Vie - luonnonkosmetiikkaa jätteestä



 Jep, luitte aivan oikein. 

Olen viime päivinä levittänyt kasvoilleni laadukasta ranskalaista luonnonkosmetiikkaa, joka on tehty myyntikelvottomista hedelmistä ja vihanneksista, eli suoraan sanottuna jätteestä. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen tekemästäni ympäristötietoisesta valinnasta, sillä Pulpe De Vie ei jää vain kauniin ajatuksen tasolle, vaan toimii käytössä mainiosti. Pirteän ja leikkimielisen ulkoasun takaa löytyy vastuullista sertifioitua (Ecocert, Vegan) luonnonkosmetiikkaa, jonka jokainen tuote sisältää vähintään 99% luonnonraaka-aineita. Haluatteko kuulla lisää?





Tarjolla on kaikkiaan viisi eri linjaa: 

RADIANCE & ENERGY
Heleyttävä ja kosteuttava linja iholle, joka kaipaa vitamiineja ja energiaa.

DETOX
Väsyneelle ja samealle iholle.

[IM]PERFECTION
Prebiootteja sisältävä linja, joka tasapainottaa ihoa, supistaa ihohuokosia, vähentää talineritystä ja jättää ihon mattapintaiseksi.


ANTIOXIDANT
Ihon nuorekkuutta boostaava linja. Antioksidantit neutralisoivat ihoa vanhentavia vapaita radikaaleja, ennaltaehkäisevät ikääntymisen merkkejä ja uudistavat ihoa.


1st WRINKLES
Tehokosteuttava ja uudistava linja ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.








 Pulpe De Vie Like A Diamond -kasvoseerumi 40 ml tuoksuu hedelmäisen raikkaalle, joten sitä on mukava levittää puhtaalle iholle joka aamu ja ilta. Seerumi on itse asiassa niin ihana, että voisin jopa väittää sen olevan kokeiluni paras tuote, joka kosteuttaa ja heleyttää kuivaa ja herkkää ihoa. Lisäksi se valmistelee ihon sopivasti toiselle tuotteelle kuten kasvoöljylle tai voiteelle, näin seerumin tuoma kosteus ei pääse karkaamaan iholta.

Pulpe De Vie Brrright silmänympärysvoide 15 ml lupaa nimensä mukaisesti virkistää väsynyttä silmänympärysihoa. Tärkeimmät raaka-aineet ovat greippi, luumu, porkkana ja hyaluronihappo. Tämä on sopuhintainen ja -laatuinen voide, joka toimii perus hyvin eli kosteuttaa herkkää ihoaluetta ilman turvotusta.

Pulpe De Vie Cosy Cuddle -kosteuttava ja heleyttävä kasvovoide 40 ml kuuluu aikuisen ihon Antioxidant -linjaan. Voiteen kantavat ainesosat ovat kiivi, persikka ja hyaluronihappo. Voide tuoksuu herkulliselta, nenään nousee makea persikan tuoksu. Loistava tuote meikin alle, sillä se imeytyy nopeasti ja jättää ihon silkkisen pehmeäksi.

Pulpe De Vie Sex on the Peach kangasnaamio sopii pikakaunistajaksi, se jättää jälkeensä kosteutta ja kotoisaa pehmeyttä. Hintaa lystillä on n. 5 euroa, kun muiden tuotteiden hinta asettuu hyvin 13-15 euron väliin.

Sain hieman myöhässä testiin vielä yhden kiinnostavan tuotteen, tehokosteuttavan suihkeseerumin. Pulpe De Vie Singing in the Rain vaikuttaa hauskasta nimestään huolimatta ihan tavalliselta kukkaisvedeltä, jota voi suihkuttaa iholle aina tarpeen tullen. Suihke sisältää mm. viikunaa, mustaherukkaa ja hyaluronhappoa, ja sen sanotaan uudistavan ihoa.



 Saatavilla: Sokos, Sokos Emotion, Sokos.fi, Ruohonjuuri Kamppi, Ruohonjuuri verkkokauppa





















Näytteitä

torstai 19. syyskuuta 2019

Clarins syksyä ja silkkaa säästöä




Eikö olisikin ihanaa käyttää purkki, pullo, tuubi tai paletti loppuun eli pannun pohjaan saakka, niin ettei yksikään juuri tähän tuotteeseen satsaamasi euro valuisi hukkaan. Roskiin päätyvä jämäkosmetiikka tulee monella tapaa hyvin kalliiksi, siinä ei ole mitään järkeä. Voin täysin avoimesti tunnustaa kuormittaneeni vuosien varrella oman kukkaroni lisäksi myös luontoa täysin turhaan.

Olenkin tänä päivänä harkitseva ja tarkka hankintojeni suhteen - tai ainakin yritän olla. Minulla on myös jo vakiintuneita lemppareita, joiden tuotteet miellyttävät niin paljon ettei jämiä juurikaan jää. Yksi tällainen sarja on jo vuosia ollut Clarins, jonka tuotteisiin tutustuin jo nuorena kosmetologiopiskelijana. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa noiden vuosien jälkeen, mutta rakkauteni vaikuttaa olevan pysyvää laatua, joten on paikallaan esitellä hieman tämän syksyn kokoelmaa. Tai oikeastaan tapetilla on tänään vain yksin päivän pelastava tuote, joka palauttaa terveen punan poskille ja elämä hymyilee.






Clarins Cheeky Cheeky Bam Bam -syksy sisältää uuden Joli Blush -poskipunan, joka on koostumukseltaan kevyt ja hienojakoinen mutta samalla kuitenkin ilahduttavan runsaspigmenttinen. Yllättävää kyllä, poskipunassa on mukana myös ihoa hoitavia ainesosia kuten hasselpähkinäöljyä, joka ravitsee ja kosteuttaa.





Valikoimaan kuuluu kaikkiaan kuusi pehmeän puuterista sävyä, joista kaksi olen saanut testiin. Oma suosikkini on mattasävy 07 cheeky peach - heleä persikka (vasen), joka levittyy parhaiten vähän suuremmalla poskipunasudilla. En juurikaan käytä paletissa mukana olevaa litteää sivellintä, sillä pidän enemmän pyöreästä. Väri sopii hyvin myös kerrostettavaksi, joten intensiteettiä voi säätää. Kuvassa oikealla näkyy kullanhohtoinen helmiäspinkki 
05 cheeky boum.

Olen käyttänyt jo useammankin Clarins poskipunan loppuun saakka, joten tiedän että nämäkin suorastaan hupenevat silmissä. Kalpeanaaman pelastus :)

 Onko tuttua? 









Näytteitä 

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

IsaDora Metropolitan syysmeikki 2019



Aina yhtä ihana IsaDora syysmeikki on saapunut meitä ilahduttamaan. Uuden kokoelman nimi on urbaani, Metropolitan. Tarjolla on syksyyn mainiosti sopivia sävyjä kuten purppuraa, tiilenpunaista ja murrettuja värejä. Pääpaino on huolitelluissa kulmakarvoissa ja smokey-eyes silmämeikissä. Pitkäkestoisella brow marker -tussilla voi hahmotella yksittäisiä karvoja kasvusuuntaan ja jopa täyttää kulmakarvojen aukkokohtia. Avainsana on tussin hyvin suunniteltu siipimäinen kärki, jonka kulmaa voi muuttaa halutun lopputuloksen mukaan. Käytetään aina puhtaalle iholle, ennen muuta meikkiä.

Sarja on niin uudistumiskykyinen ja sopuhintainen, joten odotan uutta kokoelmaa aina yhtä innoissani. Olen huomannut, että parhaat sävyt loppuvat myös nopeasti, joten kannattaa olla ripeä ettei jää ilman.




Uusia IsaDora Wonder Nail kynsilakkoja on kaikkiaan kolme:

418 Urban Red - syvä purppura
419 Uptown Purple - tumma lila
420 Underground - tumma ruskea




Kaunis huulipuna piristää sateistakin syyspäivää, eikös. Marraskuussa se onkin ainoa asia, joka erottaa harmaasta maisemasta. Huulipuna kuuluu ehdottomasti meikkipussini viiden tärkeimmän tuotteen joukkoon, elämäni olisi paljon tylsempää ilman. :)

 


Oma suosikkini on pehmeän oranssinen IsaDora Perfect Moisture Lipstisk 55 Brick Red kausisävy (oikealla), pidän kovasti myös tämän punan kosteuttavasta koostumuksesta, joka ei kuivata huulia. On mukava saada myös uusi kaunis Perfect Matt Lipstick nudesävy 02 Toasted Cocoa (keskellä), joka löytää aina paikkansa arkimeikissä. Tummanpunainen kausisävy on nimeltään 15 Rendezvous Red (vasen).

 




Syksy tuo mukanaan myös kolme uutta IsaDora huulikiiltoa (54 Ginger Glaze, 56 Vintage Rose, 64 Raisin) 
ja kaksi samettista poskipunaa (51 Spicer Ginger, 63 Burnt Sienna). 

 






Lopuksi vielä Eye Shadow Quartet kausipaletit 20 Urban Jungle (ylin
ja syksyn nimikkopaletti 21 Metropolitan

Jos minulla olisi mahdollisuus ostaa kokoelmasta vain yksi tuote, niin kyllä se olisi tuo pehmeän kermainen poltettu oranssi huulipuna (55), jonka aika on nyt. Ihastuin yllättäen myös kulmakarvatussiin, joka osoittaitui helppokäyttöiseksi. Jep, siipimäinen harja toimii erittäin hyvin, lopputulos on luonnollinen. Vaalein sävy 20 Blonde oli sopiva. <3

Kaikki tuotteet ovat lähes saman hintaisia 16,90-, kynsilakka 8,90- ja eyeliner 12,90-.




 

Postauksen tuotteet ovat ilmaisia näytteitä.