Onni ystäväni - on maailman kiltein kissa,
se ei sano pahaa sanaa kenellekään, vaikka onkin kissaksi erittäin puhelias.
Tapasin
tämän pikkuprinssin ensimmäistä kertaa syksyllä 2013, jolloin Onni oli
vasta kuuden viikon ikäinen. Hän oli jo silloin oma ihana itsensä,
viihtyi hyvin kissaäidin helmoissa. Onni muutti meille reilun 12 viikon
ikäisenä yhdessä vilkkaan veljensä kanssa.
Onni rakastaa tonnikalaa, kesää ja kärpäsiä.
Ja pelkää kovien äänten lisäksi pomottelevaa veljeään ja yksinäisyyttä.
Hän tunkee syliin kyselemättä, etenkin silloin kun joku on sairas tai allapäin.
Hän tunkee syliin kyselemättä, etenkin silloin kun joku on sairas tai allapäin.
Otto -ystäväni on kahden hengen kissalauman kiistaton johtaja,
hän osaa rentoutua vasta kun koko perhe on koolla.
Hän astelee ylväästi kehräten (jep!),
kukaan ei uskalla kyseenalaistaa hänen johtajuuttaan.
Otto on pehmeämpi kuin kuusi kiloa pumpulia,
joten hän tarvitsee apua turkkinsa hoitamisessa, siitä selvitään kuitenkin aina kunnialla.
joten hän tarvitsee apua turkkinsa hoitamisessa, siitä selvitään kuitenkin aina kunnialla.
Siperiankissa on rotuna hyvin seurallinen, jopa koiramaisuuteen asti. Ne oppivat helposti temppuja, joskus jopa ihan opettamatta. Meidän kissojamme ei mm. ole koskaan tarvinnut totuttaa kulkemaan valjaissa, he hoksasivat homman jujun aivan heti. Siperiankissan turkki on upea, mutta sen hoitaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä nämä eivät pure tai raavi, vaan kehräävät tyytyväisinä.
En osaisi elää ilman näitä pehmopalleroisia.
<3 <3
Hyvää ystävänpäivää <3
Ihanat ystävät onkin ja karvaiset ystävät ihan yhtä tärkeitä. <3 Niin hauskaa, että meillä on ollut samat kissannimet. <3 Sydämellistä ystävänpäivää Ninni. <3
VastaaPoistaIhanaa ystävänpäivää Tiia <3
PoistaJännä, miten meillä onkin sama maku nimien suhteen. Otosta piti tulla Armas, mutta perhe ei suostunut..
Mikä ihana söpis! <3 Siis mä olin aikoinaan niin kissahullu, että kun 19-vuotiaana hankin kaksi kissaa (sisarukset, tyttö ja poika), niin piti hankkia vielä muutaman viikon päästä kolmas :D Muistan vieläkin, että nimesin ne Maunuksi, Minniksi ja kolmas tiikerin värinen oli ensin "pikkukissi", mutta sitten siitä tuli Tikru :D Nyt mulla ei ole ollut kissoja vuosiin. Mutta ihastelen aina muiden kisuja <3
VastaaPoistaJa siis apua, mä katsoin ensin, että molemmissa kuvissa on Onni :D On Oton kanssa niin samis!
PoistaNo eipä ole ihme, että menee veljekset sekaisin, on niissä samaa näköä. Oli myös mukavaa, kuulla Maunusta, Minnistä ja Tikrusta. Kiitos :)
PoistaKissat ovat lumoavan ihania ja hyvin älykkäitä. Tykkään kyllä koiristakin, mutta kissojen kanssa löytyy yhteinen sävel hyvin nopeasti.
Ihanan näkösiä tyyppejä! <3
VastaaPoistaTyypit kiittää! <3
Poista