Sivut

torstai 4. joulukuuta 2014

DAY 4 - Oranssi kaulahuivi



Siperiankissa Onni syntyi maailmaan oranssinpunaisena pikkutirppana syksyllä 2013, se oli pentueen pienin. Tummanharmaan kissaäidin ja valkoharmaan kissaherran lapsesta ei odotettu tulevan punatiikeriä, joten yllätys oli valtava. Onnin selkä on syvän oranssi, kun taas masupuoli on valkea. 

Onni on luonteeltaan leikkisä ilopilleri, joka nähdään usein viilettämässä ympäri kotia rapisevan karkkipaperin kanssa. Onni tykkää myös keittiön kellon sekuntiviisarista ja siperiankissa-kalenterista. Onni katselee kalenteria joka päivä. Paras kuva oli marraskuussa, jolloin Onni nähtiin kurkkimasta kalenterin taakse. Marraskuun kisu näytti aivan Onnin äidiltä.

 


Onni ei kysele, vaan kiipeää suoraan syliin ja puskee keskelle nenää monta kertaa päivässä. Krrr.. olet rakas. Onni on opettanut minut elämään hetkessä, kehräävä kissapuuhka kaulassa olen onnellinen. Onni viihtyy kainalossa, sylissä, olkapäällä ja kaulan ympäri kietoutuneena.

Onnin lempiruokaa on possun sydän. Kaupan valmisruoat saavat pojan säikähtämään ja juoksemaan pakoon. Kissalapsemme painaa nyt jo yli kuusi kiloa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

DAY 3 - Jouluenkeli uudella tavalla



Estee Lauder Modern Muse Chic ensinuuhkaisu laittoi nenäni hauskasti rusetille. Tuoksusta nousi esiin jotain tuttua, jota yritin tavoitella otsa kurtussa. Aistin samaan aikaan myös aivan uusia elementtejä, joiden kanssa oli mieltä avartavaa tehdä tuttavuutta - vanhan ja uuden moderni liitto. Ja kaiken päällä leijaili enkelimäinen keveys ja hyvä tahto. Olin taas uuden äärellä.



Modern Muse Chic seuraa Modern Muse tuoksua, josta minulla ei ole kokemusta. Onko teillä? Jos teillä ei ole mitään sitä vastaan, niin keskitytään tänä syksynä päivitettyyn Chic-versioon. MMC on mielestäni rohkean ja tyylikkään naisen tuoksu. Se on luonteeltaan raikas kukkaistuoksu metsäisellä twistillä. Kokonaisuus on hallittu, hienostunut ja jopa maaginen. MMC - niin kuin tuoksut ylipäätään - muuttuu salaperäisesti käyttäjänsä mukaan. Omaan nenääni nousi rohkea oman tiensä kulkija, joka etsii luovan tavan edetä kohti uusia seikkailuja - valmiit polut eivät ole häntä varten.

Koen tuoksun liikkuvan kevyen ja raskaan puolivälissä - pehmeä ja sensuelli läsnäolo. Voisin käyttää tätä yhtä hyvin päivällä kuin illallakin. Tuoksu kestää iholla erittäin hyvin - yli kuusi tuntia.




Alkutuoksu nousee nenääni kauniin kukkaisena. En kykene erottamaan eri sävyjä, joten tunne on kukkakimppumainen - ehkä valkoisia kukkia? Mukana on Sambac-jasmiini, tuberoosa, Stargazer-lilja, luumu ja Davana. Puumaiset elementit ja myski tulevat esiin vasta hetken päästä - sydän- ja pohjatuoksussa.  Eeben-, cashmere- ja agarpuu sekä Labdanum -mokkanahka ja Madagaskarin vanilja ovat aistinautinnon takana.

Taas yksi ehdokas joululahjaksi?


VALIKOIMA:
EDP 30ML OVH-hinta 57,-
EDP 50ML OVH-hinta 81,-


Tuoksupullo on saatu testiin.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuun toinen luukku yllättää



Joulukuun toisessa luukussa kehrää yksivuotias siperiankissa Otto, joka on luonteeltaan rohkea ja utelias. Otto ei pelkää eläinlääkäriä, pölynimuria eikä varsinkaan koiria, joita kohtaan se tuntee suurta rakkautta. Otto onkin meidän kaksihenkisen kissalaumamme johtaja, joka kulkee aina arvokkaasti häntä pystyssä.

Oton kanssa on helppoa keskustella, sillä se vastaa aina. Vastaus on yleensä tuumaileva hmm tai käskevä miauuu - myös viittomakieli on hallussa. Onni-veljen kanssa keskustelu voi olla sirkutusta tai iloista kurinaa. 

Oton lempiruokia ovat sei ja katkaravut, joita on tarjolla aivan liian harvoin. Toiveikas kissalapsi viittoo joka aamu pakastimen edessä, muttei useinkaan saa ymmärrystä. Eikös kissat ole enemmän lihansyöjiä? Ei ainakaan Otto. Oton joulun toivelistalla lukee luultavasti sei ja katkaravut, sinne saattaa olla raapustettu myös uusi kiipeilypuu ja koira :)


maanantai 1. joulukuuta 2014

Beauty Gift




On joulukuu, joten uskallan sanoa ääneen joululahja-sanan. Olen ehtinyt kääriä kokoon jo monta pakettia, sillä osa lahjoista matkaa kauas. Itellan viiden euron pakettikampanja otettiin meillä ilolla vastaan. 
Entä millainen on joulun paras lahja?

Itse pidän käytännöllisistä lahjoista, joissa on pieni ripaus ylellisyyttä ja reilusti laatua. Pyyhkeet, lakanat ja torkkupeitot ovat mielestäni vallan mainioita lahjoja. Olen saanut lahjaksi myös Arabian ja Iittalan tuotteita, joista riittääkin iloa moneksi jouluksi. Jouluna pitää olla myös suklaata ja uudet käsinkudotut villasukat. Koru, kirja tai lahjakortti on ollut myös hauskaa saada. 

Kukaan ei halua ostaa minulle lahjaksi kosmetiikkaa, vaikka hyvin valittu kaunis lahjapakkaus ei mene koskaan hukkaan. Itse annan kosmetiikkalahjoja ja luulen, että niistä myös tykätään - saatan toki olla väärässäkin. Ihonhoito ei ole tähtitiedettä, se on itse asiassa varsin simppeliä ostettavaa, kun lahjan saaja on tuttu. Jos kyseessä on esim. 65-vuotias anoppi, hän todennäköisesti ilahtuu anti age -lahjasta ja 15-vuotias kummityttö taas rakastaa meikkejä.





 Kaunis diego dalla palma RVB SKINLAB Beauty Gift -lahjapakkaus on laatutietoisen järkevä valinta, sillä tuotteet tulevat näin myös edullisemmaksi kuin erikseen ostettuina. Kuvassa on testiin juuri äskettäin saatu RVB SKINLAB X-MAS Beauty Gift Sensitive, joka on tarkoitettu herkälle iholle. Paketti maksaa 89€ - tuotteiden arvo on n. 120€. Laatikko sisältää micellar cleansing water -puhdistusveden ja ultragentle nutricream -voiteen. Misellivesi poistaa meikin helläväraisesti, eikä kuivata ihoa. Tuote ei sisällä alkoholia tai säilöntäaineita. 24 tunnin voide lupaa rauhoittaa, uudistaa, vähentää punoitusta, kosteuttaa ja silottaa ihoa. Voide sisältää eliciaa eli etanaseerumia, jolla on myös anti age vaikutus.




diego dalla palma professional RVB SKINLAB tuotteet pyrkivät tasapainottamaan ihon toimintaa. Sarjan sydämessä on 51 + 3 hyalu complex™ -tehoainecocktail, joka sisältää 20 aminohappoa, 16 vitamiinia, 6 hivenainetta ja mineraalia, 3 nukleiinihappoa, 4 keramidia, 2 osmolyyttia ja 3 hyaluronihappoa.

Parin päivän tutustumisen perustella voin sanoa, että kyseessä on varsin näppärä parivaljakko, jonka kanssa pääsee pitkälle. Misellivesi hoitaa päivittäiset puhdistukset ja 24h-voidetta voi käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Pakkaukset toimivat moitteettomasti ja tuotteissa on hyvin mieto tuoksu. Voide on koostumukseltaan yllättävän kevyttä ja hyvin imeytyvää. Ihotuntuma on kivan viileä ja jälkitunne suloisen pehmeä - hyvästi pintakuivuus. 

Valinnanvaraa riittää, sillä tarjolla on kolme muutakin ddd-lahjapakkausta. Beauty Gift Detox (49€) pitää sisällään micellar cleansing milk -puhdistusmaidon ja revitalising tonic -kasvoveden.Beauty Gift Moisturising (69€) sisältää regenerating scrub -kuorinnan ja 24h active cream -kosteusvoiteen. Beauty Gift Anti Age (89€) kätkee sisäänsä extra nourishing 24 hours cream -voiteen ja eye contour cream -silmänympärysvoiteen. Tuotteita on saatavilla diego dalla palma professional RVB SKINLAB jälleenmyyjiltä kautta maan.

Jos oma joulukalenteri on vielä hankkimatta, kannattaa kurkata ainakin nämä kolme: Diego dalla palma professional RVB SKINLAB/Suomi, diegodallapalma-suomi ja [ comfort zone ] suomi.

Vielä yksi asia:

Kauneusbloggaajien ensimmäisen luukun tarjoaa tänään Viilankantolupa
Petralla on meille tärkeä viesti ja arvonta.
#worldaidsday  #viilankantolupa