Sivut

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tuhkimotippoja



Madara Time Miracle Serum
on ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan anti-age tehotiiviste. Seerumin takana on aika pitkä kehitystyö, sillä sitä kehitettiin ihotautiklinikan ja Latvian yliopiston kanssa kolme vuotta. Lopputuloksena syntyi rakenne, joka perustuu pienimolekyylisiin kasviöljyihin ja biopolymeereihin. Suurin ero perinteisiin seerumeihin on silikonittomuus. Tehotiiviste sisältää mm. koivumahlaa, ja ihosoluja uudistavaa - salaperäistä - kasviyhdiste G7:ää.

Tuote lupaa tehdä ihosta sileämmän ja kiinteämmän. 
Se myös vähentää ryppyjä, kosteuttaa ja uudistaa.




Oma kokemukseni:

On pakko myöntää, että tehotiiviste on mukavaa testattavaa. Pakkaus on viimisen päälle mietitty lasinen pumppupullo, jota on siisti käyttää. Itse seerumi on maitomaisen ohut ja kevyesti ruohontuoksuinen. Tuoksu on miedompi kuin esim. Madaran Syväkosteuttavassa voiteessa, mutta sen tunnistaa Madaraksi vaikka silmät ummessa. Käytän tällä hetkellä Madaralta myös puhdistusvaahtoa, DD-voidetta ja käsivoidetta.

Laitan seerumia aamuin illoin puhtaalle iholle hoitovoiteen (joka vaihtelee tarpeen mukaan) alle. Seerumi tuntuu iholla hyvältä ja hoitovoide levittyy hienosti sen päälle. Voin allekirjoittaa pehmeän, sileän ja kosteutetun ihotuntuman. Ihoni tuntuu selvästi paremmalta, kun pelkän hoitovoiteen jälkeen. Perusseerumit (silikoni) jättävät iholleni aavistuksen tahmean ja kalvomaisen tunteen, joka ei ole mielestäni erityisen kiva. Madaran seerumi on mielestäni myös loistava kosteuttaja, joka on mannaa pintakuivuuteen taipuvalle sekaiholleni. Seerumi toimii hyvin myös yksinään esim. meikkivoiteen tai BB-voiteen alla  (Lumene, Academie).

Uskon tuotteen ihanuuden selviävän jo kaupan testerin perusteella, joten suosittelen kokeilemaan seerumia omalle iholle jo kaupassa. Madaraa myy mm. Ruohonjuuri, Sokos ja Stockmann. Netissä edellisten lisäksi myös Hyvinvoinnin tavaratalosta (affiliate linkki). Hinta on reilun 40 euron luokkaa (30ml). 

Tähän ihastuu mielestäni luultavimmin ikäluokka 35+, yläikärajaa ei tunneta :). Hyvin kosteutetun ja sileän tunteen saa välittömästi seerumin levittämisen jälkeen. Tuote sopii mielestäni kuuriluontoisesti kaikille ihotyypeille. Pitempiaikainen (esim. neljän viikon) käyttö virkistää ja kirkastaa ihoa. Muut Madaran Time Miracle tuotteet käyvät varmasti parhaiten seerumin kaveriksi, mutta se ei ole välttämätöntä.

Käytättekö ihonhoidossa Madaraa?



Seerumi on saatu.

7 kommenttia:

  1. Vaikuttaa ihanalta tuotteelta, en varmaan voisi elää enää ilman seerumeita tai tehotiivisteitä. Madara on jäänyt itselleni toistaiseksi hieman kaukaisemmaksi merkiksi, ehkä pitäisi ottaa oikein asiaksi alkaa testailemaan sarjan tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Talvella ihoni kaipaa tehohoitoa perushoidon lisäksi. Sarjana olen pitänyt Madarasta kovasti. Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  2. Seerumi kuulostaa hyvältä. :) Itse odottelen tässä Hyvinvoinnin Tavaratalosta tilaamaani Mádaran kasvojenhoitosettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madara kasvojenhoitosetti - kuulostaapa hyvältä :). Ilmeisesti koko hoito samassa paketissa?

      Poista
    2. Koko hoito joo: puhdistusvaahto, kasvovesi ja kosteusvoide.

      Poista
  3. Olen käyttänyt Madaraa jo pitkään ja ollut todella tyytyväinen kaikkeen. Puhdistusvaahto ja kasvovesi sekä Time Miracle-voiteet, käsivoide jatkuvassa käytössä. Myös hiustenhoitotuotteet on kokeiltu. Tätä seeruniä täytyy ehdottomasti kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Olen ollut tyytyväinen Madaran tuotteisiin. Time Miracle voiteet on vielä testaamatta, ehkä kokeilen joskus vielä niitäkin :)

      Poista