Sivut

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Yllättäjä :)

Nivea Express Hydration Primer Dry Skin

Arkiaamuni ovat nopeita ja tehokkaita. Kaiken pitää sujua kuin tanssi. Silloin vaadin toimivuutta myös kosmetiikalta. En jaksa puuhata monen purkin kanssa, pari riittää :)

Nivea on tuonut päivittäistavarakauppoihin ensimmäiset kosteuttavat meikinpohjustustuotteet, jotka myös pidentävät meikin kestoa iholla.  Uutuudet yllättivät minut erittäin positiivisesti. Nämä pelastavat arjen kiireessä. 

Minun on pakko myöntää, että nämä uutuudet olisivat voineet jäädä huomaamatta, jollen olisi saanut niitä blogini kautta. Kosmetiikkaa on tarjolla liikaa runsaasti. Hyvin toimiva tuote on kuitenkin aina ilo esitellä. 




Nivea Express Hydration Primer on pakattu lasipurkkiin suloisen vaaleanpunaisen (tai vaaleansinisen) kannen alle. Se on markettikosmetiikkaa, joka on edullista ja helppoa ostettavaa.


Primer-kosteusvoide tuntuu iholla geelimäiseltä. Aluksi epäilin, ettei kevyt voide pysty kosteuttamaan ihoani kunnolla, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Nivea Primer kosteuttaa sopivasti ja pitkävaikutteisesti, se myös antaa meikilleni hyvän ja kestävän pohjan. Meikkivoide levittyy kauniisti primerin päälle. Tämän kanssa ei tarvitse odotella imeytymistä, vaan meikin voi tehdä aivan heti. Jopa Lumenen CC-voide (joka muuten sisältää primerin) näyttää paremmalta tämän Nivea uutuuden kanssa.

Tuote sisältää mm. manteliöljyä, kehäkukkauutetta ja glyseriiniä. Kosteutuskyky selittyy siis näillä. Tuoksu on kevyt ja niveamainen.


Nivea Primeria on saatavana kuivalle ja normaalille iholle. Tämä sopii sekä äidille että tyttärelle ikähaarukassa 20-50v. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote.

Kannattaa katsastaa myös Nivean uudet naamiot eli  95% luonnon ainesosia sisältävä Pure & Natural -naamio sekä ryppyjä vähentävä Q10-naamio.

Nivea sivuille pääset tästä.


Minulle Nivean kasvojenhoitotuotteet ovat aivan uusi juttu.
Onko teillä käytössä Nivean tuotteita?

11 kommenttia:

  1. Ai, entäs 50+ ?? Jonka mieli on kaksvitonen....auttaaks se? :D
    Harvoin on niveoita tullut käytettyä, mutta äiti on tainnut sitä sinistä purkkia tainnut käyttää ikänsä :)
    Minä kans tykkään, että helpolla pitäis päästä!

    Sain muuten boxini eilen! Ja onneksi vähän hyvitystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pepi.

      Hienoa, että boxi on perillä ja hyvityksen kanssa :)

      Ehkä Nivealla ajatellaan, ettei teho riitä yli 50-vuotiaille, mutta itse sanoisin että tämä sopii myös pirtsakalle punapäälle 50+.

      Poista
  2. Apua, mä en ole käyttänyt mitään Niveaa vuosiin, pitäiskö sortua? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaipaat helppoa, nopeaa, hyvää ja edullista pohjaa meikille.. Niin vastaus on kyllä :)

      Poista
  3. Oho! Pitänee testata itsekin! Onko sulla kertoa hintaa?

    Tiltu Kultu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin löytää tähän myös hinnan, mutta se jäi löytämättä. Mutta eiköhän se ihan kohta selviä. Palaan siis asiaan :)

      Poista
  4. tulipas hyvään saumaan tämä postaus.pyörittelin tänään tuota primeri purkia kaupassa ja mietinki onkohan kukaan kokeillu ja todennu hyväksi..tarttee vissiin investoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonko se pyörittelemäsi purkki maksoi? Pohdin juuri äsken hintaa tälle :)

      Poista
  5. Voi ei, mua alkoi houkuttamaan tämä. Nivean tuotteet eivät vain yleensä ole mun suosikkeja.

    Hinta näyttää Netanttilassa ja Citymarketissa olevan 10,90€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta oli siis 10,90-. Kuulostaa edulliselta. Huomasin eilen Me Naiset -lehden välissä näytepussin. Olisi tietysti hyvä jos voisit kokeilla näytteen ensin, niin tiedät tykkäätkö vai et. Minä tykkäsin :)

      Poista