Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2013

Pariisin kevät





Äitini oli lämmin, viisas ja ajatteleva ihminen. Hän eli terveellisesti, nautti kodista ja puutarhasta. Hän oli jo pikkutytöstä lähtien haaveillut matkasta Pariisiin. Hän näki Pariisin kevään yhdessä minun ja siskoni kanssa vain kuukautta ennen kuolemaansa. Hän kuoli rintasyöpään 62-vuotiaana, vain kolme viikkoa rintasyöpädiagnoosin jälkeen.

Kuka tahansa meistä voi olla seuraava. Sinäkin voit olla mukana tukemassa tutkimustyötä rintasyövän voittamiseksi.

Olen perustanut oman keräyssivun, jos haluat olla mukana auttamassa, osallistu vaikkapa vain yhden huulipunan hinnalla * KLIK * (linkki vie Syöpäsäätiön sivuille).
  
Paremman huomisen puolesta
terv. Nina


En itse saa rahallista hyötyä linkityksestä tai keräystilistä.

8 kommenttia:

  1. Iloinen asia teille kaikille oli se, että äitisi koki Pariisin, siitä jäi varmasti mukava muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Cheri,

      Totta. Keväinen Pariisi oli hyvin kaunis. Äitini halusi nähdä Pariisin huhtikuussa, koska puutarha veisi hänen huomionsa toukokuussa. Muistan kuinka katselimme hämärässä illassa mahtavaa Notre Damea ja äitini itki onnesta. Lapsuuden haave oli toteutunut.

      Poista
  2. Oma äitini menehtyi rintasyöpään kaksi ja puoli vuotta sitten 61-vuotiaana. Syöpä levisi räjähdysmäisesti heti leikkauksen jälkeen, äiti oli työelämässä vielä puolitoista kuukautta ennen kuolemaansa. Kaipaus on läsnä joka päivä. Toivottavasti parannuskeino joskus löytyy, liian moni lähtee täältä ikäänkuin liian varhain. Kiitos äidille ja mummille, että saan muistella häntä rakkaudella. Luulen täyttäneeni ainakin yhden hänen unelmistaan antamalla äidilleni neljä lapsenlasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kiitos, että kerroit äitisi tarinan. Se kuulosti kovin tutulta. Minun äitiäni ei ehditty leikata, vaan hän kuoli ensimmäisen sytostaattihoidon seurauksena. Syöpä oli ehtinyt jo levitä maksaan. Onneksi meillä on kauniit muistot :)

      Poista
  3. Minun äitini menehtyi rintasyöpään 48-vuotiaana 8kk diagnoosin jälkeen. Hän suoritti haaveilemansa ylioppilastutkinnon loppuun hoidoista huolimatta ja vietimme lakkiaisia vain 1,5kk ennen äidin kuolemaa.
    Tästä on aikaa 12 vuotta ja ikävöin äitiä vieläkin.

    Minua kieltämättä kylmää ajatus, että jos kuolisin saman ikäisenä, minulla olisi vain 7 vuotta elinaikaa jäljellä. Voimia kaikille, joita tämä sairaus joko lähipiirissä tai omakohtaisesti koskettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sissi,

      Hienoa, että äitisi ehti toteuttaa yhden suuren unelmansa. Hän kuoli aivan liian varhain.

      Ikävä ei katoa, se vaan muuttaa muotoaan. Kuolemaa seurannut hiljaisuus tuntui erityisen pahalta. Ei ollut enää äitiä, jolta kysyä neuvoa. Lapsillani ei ollut enää mummia, eikä isälläni puolisoa.

      Rintasyöpä on salakavala. Äitini kävi mammografiassa 5kk ennen kuolemaansa, siinä ei löydetty kasvaimia, vaikka todellisuudessa syöpä oli jo tuolloin ehtinyt levitä eteenpäin. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että mammografian kaveriksi on aina hyvä tehdä myös ultraäänitutkimus.

      Onneksi lääketiede kehittyy koko ajan.

      Poista
  4. Hei. Tutulta kuulostaa, valitettavasti.. Isäni menehtyi 62v. keuhkosyöpään alle kolme viikkoa diagnoosista. Syöpä oli levinnyt jo maksaan, ja ensimmäisen sytostaatin johdosta hänkin kuoli. Jotenka, I feel you. Kauniit muistot, niin, onneksi ne jää jäljelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei iLona,

      Kovin tutulta kuulostaa tuo isäsi tarina. On kamalaa katsella, kun läheinen lipuu pois, eikä voi itse tehdä mitään. Onneksi on paljon kauniita muistoja. Ja hetkittäin tuntuu, kun äiti olisi ihan lähellä :)

      Poista