Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2016

Jane Iredale päivitys ja pieni arvonta



Palataan vielä hetkeksi ihanaan Jane Iredale hohdepuuteriin, joka on ollut esillä blogini instassa. Uudistuneita sävyjä - Moonglow, Sunbeam ja Rose Dawn - on saatavana nyt myös täyttöpakkauksina. Kuvassa on herkullinen Sunbeam, jota olen käyttänyt korostustuotteena syksylläkin, vaikka sävyt viittaavat vahvasti kesään. Paletin vahvuus onkin juuri neljä onnistunutta sävyraitaa, jotka taipuvat moneen käyttöön - poskipuna, luomiväri, korostus. Vain mielikuvitus on rajana.




Kulmakynä on yksi meikkini tärkeimmistä osista. Ilman väriä tunnen olevani täysin kulmakarvaton, omat haituvani kun ovat tosi vaaleita. Olen vinkannut teille GreatShape Eyebrow Kit:stä, jossa on näppärästi samassa paletissa kulmageeli, puuterimainen kulmaväri sekä sivellin + harja. Nyt sarjalta löytyy myös vedenkestävä Retractable Brow Pencil -kulmakynä. Minulla on sävy Brown, joka on todella kaunis, lämmin punaruskea. Kynä on helppokäyttöinen, voisin jopa väittää, ettei tämän kanssa voi tulla ylilyöntejä, lopputulos on aina luonnollinen. 
Toinen ruskean sävy on Dark Brown.

Kuvassa on myös kullanruskea Blonde, jonka ajattelin lahjoittaa jollekin teistä. Blondin on usein vaikea löytää tarpeeksi vaaleaa sävyä, joten tämä kannattaa muistaa. Hihkaise, jos olet kiinnostunut vaaleasta kynästä, niin postitan sen sinulle :). Jos useampi haluaa kynän, niin arvon sen viikonloppuna ja laitan viestiä voittajalle.




Minulla on ollut testissä myös Jane Iredale Smooth Affair for eyes sävyssä nude. Käytän tätä arkimeikkini nopeana pikkuapulaisena, joka on helppo levittää luomelle sormin. Nappia voi käyttää pohjustukseen tai luomivärinä, siinä on myös kiva kevyt hohde.


Jane Iredale jälleenmyyjät täällä.





Näytteitä

maanantai 28. marraskuuta 2016

No nothing Very Sensitive - hiuksille



Ystäväni on allergisoitunut hajusteelle, jota käytetään hyvin yleisesti mm. kodin puhdistusaineissa ja kosmetiikassa. Reaktio ei ole vähäinen, vaan raju ihoreaktio, joka saa kasvojen ihon turpoamaan ja punoittamaan. Olen silkasta myötätunnosta yrittänyt löytää hänelle tuoksuttomia vaihtoehtoja. Kovin pähkinä on ollut hiuskosmetiikka. 

Onneksi silmiini osui No nothing Very Sensitive. Tuotteet eivät käsittääkseni sisällä lainkaan herkistäviä ainesosia, kuten tuoksu- ja väriaineita tai parabeeneja. Sarjalle on myönnetty Allergiatunnus, joka kertoo tuotteiden olevan turvallisia, koko perheelle sopivia. Nämä ovatkin oiva valinta kaikille herkkäihoisille ja tuoksuyliherkille, kuten myös niille, jotka haluavat vähentää kehonsa kemikaalikuormaa.




Sarjalla on puhdistus- ja hoitotuotteita neljään eri tarkoitukseen - moisture, color, volume ja repair. Minulle sopii näistä parhaiten color eli vaaleanpunainen, värjätyille hiuksille suunnattu linja.

Shampoo ja hoitoaine ovat täysin tuoksuttomia, muuten rakenne vaikuttaa hyvin perinteiseltä. Shampoo vaahtoaa ja puhdistaa hiukset hyvin. Hoitoaine ei latistanut, vaan lopputulos oli mukavan runsas. Molemmat toimivat hiuksissani hyvin, enkä jäänyt kaipaamaan tuoksua. Korkeasta laadusta tai käyttömukavuudesta ei ole tarvinnut tinkiä. Hieno juttu.




No nothing Very Sensitive sisältää myös muotoilutuotteita, kuten hiuslakkaa, muotovaahtoa ja -suihketta. 

No nothing Very Sensitive Super Strong Hairspray on elämäni ensimmäinen täysin tuoksuton hiuslakka. Lakka on tarkoitettu kampauksen viimeistelyyn, se antaa kiiltoa ja suojaa mm. kosteutta vastaan. Lakka vaikutti hyvin perinteiseltä, kiinnitti kampaukseni ja lähti pois harjaamalla. Tuoksuttomuus lisäsi käyttömukavuutta.

Käytän paljon muotoilusuihkeita, ne antavat ryhtiä luonnonkiharalleni ja helpottavat muotoilua. Suihke tuntuu levittyvän hiuksiini vaahtoa paremmin. No nothing Very Sensitive Multispray suojaa myös ilmankosteudelta, joka on kiharan pahin vihollinen. Ja toki myös lämpökäsittelyn negatiiviselta vaikutukselta. Strong Mousse -muotovaahto lupaus on antaa hiuksille vahvaa tukea ja runsautta. Kaikki kolme toimivat hiuksissani erittäin hyvin, vain tuoksu puuttui. 
Ystäväni ilahtuu varmasti :)


Lisätietoa voit lukea täältä.
Tuotteiden hinnat liikkuvat 10 euron molemmin puolin.

 


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

6 kuvaa kesään




Sain Sailalta 6 kuvaa kesään -haasteen. Minulla ei ole tarjota teille upeita kuvia puutarhastani. Sen sijaan kuvani kuljettavat kesämökin lähiympäristöön, veden ääreen ja metsän siimekseen. Mökki edustaa minulle kesäpaikkaa, en juurikaan käy siellä talvisin.

Pidän lumpeenkukista, jotka Maija-mummi on istuttańut rantaveteen. 
Ne ilmestyvät iloksemme joka kesä, ja kestävät kauniina viikkoja.




Viime kesänä satoi aika paljon. 
Joskus järven pinnalla oli myös kevyt, satumainen usva.




Olen jo iso tyttö, mutta rakastan haaveilua suurten kuusten alla, paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyvän.




Mökiltä löytyy myös viehättäviä vanhoja astioita 
ja yhtä vanhoja kukkaistutuksia. 




Kotipihamme viimeinen kukkija oli syysleimu.




Rakastan mansikoita <3


En haasta ketään erityisesti,
haasteen voi ottaa vapaasti :)


Hyvää ensimmäistä adventtia!



perjantai 25. marraskuuta 2016

Organic Shop - edullista luonnonkosmetiikkaa



Voiko halpa olla oikeasti hyvää? Kyllä, se voi olla jopa loistavaa. Sain testiin uusia herkkuja, joista löytyy paljon positiivista, kuten ulkoasu ja laatu. Näitä on suorastaan ilo antaa ja saada lahjaksi jouluna ja sen jälkeenkin.


 


Organic Shop tekee luonnonkosmetiikkaa, joka sopii jokaiseen päivään. Sarjalta löytyy tuotteita kasvoille, hiuksille ja vartalolle. Tuotteet pohjautuvat luonnollisiin öljyihin ja uutteisiin, suurimmalla osalla on BDIH- ja Cosmos Natural -sertifikaatit. Hintahaarukka liikkuu 3,50 - 9,80 € välillä. Tuotteet valmistetaan Virossa.




Sarjan on tarkoitus olla helposti lähestyttävä arjen luksus, se onnistuu siinä todella mainiosti. Organic Shop vannoo yksinkertaisuuden, puhtauden ja luonnollisuuden nimeen.




Tutustuin sarjaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä I love me -messujen yhteydessä. Messuilla törmää aina tosi moneen uuteen sarjaan, kaikki eivät kuitenkaan jää mieleen, eivätkä edes herätä kiinnostusta. Organic Shop oli kuitenkin toista maata. Mainiot herkkupurkit keräsivät ympärilleen muurin kiinnostuneita. 
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja laadukas sarja, 
jota myy Sokos, Emotion ja Stockmann.

Katsokaan nyt tuota sheavoita, se on ihanan kermainen ja helposti levittyvä. Kuivaihoisen pehmeä toiveuni :)

Onko Organic Shop tuttu?
Mitä pidätte pakkauksista? 


maanantai 21. marraskuuta 2016

Suojaa ja kosteutta talvi-iholle



Taas ollaan saman asian äärellä. Talvi tekee tuloaan ja iho tuntuu vaativan joka päivä hieman enemmän kosteutta. On vasta marraskuu, mutta olen jo ehtinyt käyttää loppuun Mia Höytö seerumit, joita voisin todellakin ostaa lisää. Seerumit toimivat hyvin juuri yhdessä, laitan iltapesun jälkeen ensin Lumous -seerumin ja siihen päälle vielä Lempeän unen. Kunnon aikuisen ihon kauneusrutiini, joka saa pintakuivan ja herkän sekaihoni suorastaan hehkumaan. Suosittelen <3

Uutena kokeilussani on ollut englantilainen Neal's Yard Remedies, joka on perustettu Lontoossa vuonna 1981. Sarjan kolme tärkeää arvoa ovat läpinäkyvyys, eettisyys ja luonnollisuus. Tuotteet pyritään valmistamaan mahdollisemman luonnonmukaisista raaka-aineista, joten ne eivät sisällä silikonia, mineraaliöljyjä, parabeeneja, ftalaatteja tai synteettisiä tuoksu-, säilöntä- tai väriaineita. Sarjalla onkin Soil Association sertifikaatti, joka tarkoittaa sitä, että luomuraaka-aineiden osuus on huikea, yli 95%. Tuotteet valmistetaan Englannissa.



    Kaikki alkaa hyvästä puhdistuksesta, joka poistaa meikin ja epäpuhtaudet ihoa kuivattamatta. Olen puhdistusöljyjen ja -voiteiden suuri ystävä, myös kaksoispuhdistus ja konjac -sieni toimivat ihollani erittäin hyvin. Viimeisin löytöni on Niel's Yard Remedies Calendula Puhdistusvoide, joka sopii loistavasti kuivalle ja herkälle iholle. Voide sisältää kehäkukkaa ja jojobaöljyä, ja siinä on kermainen ja hyvin toimiva koostumus. Iho puhdistuu tehokkaasti, jälkitunne on pehmeän puhdas.




    Lasipurkkiin pakattu Neal's Yard Remedies Frankincense Hydrating Kasvovoide on oikea aikuisen ihon valinta, se ravitsee ja uudistaa kuivaa ihoa. Voide sisältää luomulaatuisia kasviöljyjä, kuten mm. jojoba-, aprikoosi-, manteliöljyä sekä purasruohonsiemenöljyä. Voiteesta on pyritty tekemään mahdollisemman käyttömukava, se imeytyy nopeasti ja kosteuttaa ihoa pitkävaikutteisesti.

    Kasvovoide on koostumukseltaan kivan silkkinen ja hyvin imeytyvä, joten se sopii moneen käyttöön kuten meikin alle. Voiteessa on hyvin mieto (tuskin tunnistettava) tuoksu. Syvänsininen lasipurkki sopii käteen ja on kaunis katsella. Voide yllättää myös riittoisuudellaan. Ihana voide talveen. Suosittelen <3





    Kolmantena halusin testata vielä Neal's Yard Remedies Frankincense Kasvoöljyn, jonka sanotaan olevan täyteläinen, ihoa ravitseva ja suojaava. Öljy suojaa ihoa kuivan sisäilman ja kylmän ulkoilman negatiivisilta vaikutuksilta, joten sen aika on juuri nyt. Pullo riittää pitkään, sillä yhdellä käyttökerralla kuluu vain pari pisaraa. Öljy on pakattu hyvin perinteisellä tavalla lasipulloon, josta sitä on kätevä annostella pipetillä. Minulla on tapana levittää öljyn päälle vielä saman sarjan kosteuttava kasvovoide (yllä). Öljyssä on vain hyvin kevyt, raaka-aineiden tuoksu

    Pidän ihoöljyistä, joten ei ole ihme, että ihastuin tähänkin. Öljy toimii parhaiten, kun sen levittää hieman kostealle iholle. Öljyn voi halutessaan sekoittaa myös kosteusvoiteen joukkoon. Öljy tekee ohuen kosteutta sitovan kalvon, ja estää näin kosteuden haihtumisen iholta.

    Kasvoöljy sisältää luomulaatuisia kasviöljyjä, kuten esim.  makadamia-, baobab-, aprikoosi-, riisini-, hamppu ja frankinsense öljyä.


    Neal's Yard Remedies on uutuussarja Hyvinvoinnin tavaratalossa, josta löytyy kattava valikoima tuotteita. Tuotteet ovat mielestäni keskihintasia ja niissä on erittäin hyvä hinta-laatusuhde. 

    Onko Neal's Yard Remedies tuttu?







    Mainoslinkki 

    torstai 17. marraskuuta 2016

    Kaksi upeaa uutuustuoksua



     
     On aina yhtä hauskaa seurata, kuinka jostain tuoksusta tulee tosi suosittu. Uusi BOSS The Scent for Her tuntuu olevan kaikkien puheissa ja iholla juuri nyt. Ystäväni halusi tutustua tuoksuun kaikessa rauhassa kotonaan, joten annoin hänellä pari milliä omasta pullostani. Kun taas toinen ystäväni toivoo tuoksua joulupukilta. Viimeisin Boss ei todellakaan ole jäänyt ilman huomiota.




    BOSS The Scent for Her EdP on luonteeltaan naisellinen ja hienostunut tuoksu, jonka intensiteetti on kevyt ja pehmeä. Tätä tuoksua voi käyttää vuorokauden ympäri, joten se ei jää pulloon väljähtymään. Tyylikäs lasipullo metallikorkilla toimii aina.

    Tuoksun alku on ihana, siitä löytyy makeaa hedelmää ja freesiaa. Nenäni tuntuukin hakeutuvan toistuvasti lähelle viehättävää  tuoksujälkeä. Sydäntuoksun kerrottaan olevan viettelevä ja tyylikäs. Siitä löytyy osmanthuskukkaa, joka myös tummentaa vaikutelmaa. Tuoksun lopusta löytyy lämmin paahdettu kaakaopapu.

    Upea, naisellinen tuoksu, joka myös kestää iholla hyvin <3 




    Olen kuitekin ihastunut, jos mahdollista, vielä enemmän toiseen tuoksuun. Stella McCartney POP EdP on ennen kaikkea raikas, moderni kukkaistuoksu. Olen käyttänyt tätä päivätuoksuna. POP on ehkä enemmän suunnattu nuorille naisille, mutta itse löydän siitä rohkeaa elämänasennetta, joka ei ole sidottu tiettyyn ikään.

    Kivan, aavistuksen kuplivan, kukkaisuuden takaa löytyy tuberoosan kukka, joka vastakohtana on pehmeä santelipuu. Vaikutelma on kaunis, raikas ja iloinen. Päälimmäisenä mieleeni jää ihastuttava, valkoisten kukkien tuoksu.

    Pullo on hauskan erilainen, korkki on saanut inspiraationsa Stalle McCartney’n logomedaljongista. Pinkki väri sopiikin täydellisesti yhteen tuoksun luonteen kanssa. 

    Stella McCartney -muotitalo on pitkään etsinyt vaihtoehtoisia kestäviä tapoja. POP-tuoksun kehittelyssä käytettiin ”bio-mimicry”-teknologiaa. Sen sijaan, että tuoksussa käytetty öljy olisi saatu prosessoiduista kukista, käytetäänkin juuri puhjenneita nuppuja, jolloin tuoksuun saadaan uutta raikkautta. 

    Raikas ja moderni kukkaistuoksu <3

    Oletteko tutustuneet näihin?







    Hintoja:

    The Scent for Her
    Eau de Parfum 30ml 61,90€
    Eau de Parfum 50ml 87,90€

    POP
    Eau de Parfum 30ml 59,90€
    Eau de Parfum 50ml 74,90€


    Sokos ja Emotion –myymälöistä, Kicks-myymälöistä sekä yksityisistä
    tavarataloista sekä kemikalioista. Ja netissä eleven.

    sunnuntai 13. marraskuuta 2016

    Marraskuun Jolie box



    Jolie box marraskuu on hyvällä maulla valittu setti loistavaa kosmetiikkaa. Boxin teemana on tuoda säihkettä pimeään, arjen pelastavia enkeleitä. Jep, näillä pääsee pitkälle talveen.




    Laatikosta paljastui suihkugeeli, huulivoide, mineraaliposkipuna, käsivoide ja monikäyttöinen beayty balm. Maksoin boxista 20 euroa, mutta tuotteiden arvo vaikuttaa olevan ainakin kolme tai neljä kertaa suurempi, joten tämä ostos todella kannatti.

    Boxin paras tuote oli pakattu tähdenmalliseen pahvirasiaan, jonka voi ripustaa vaikka kuusen oksalle. Oli kiva saada jouluun viittava tuote jo marraskuussa, jolloin mietin jo kuumeisesti joululahjoja. Rakastan tuotteita joiden käyttötarkoista saa hetken arvailla. Marraskuu toi mukanaan kaksikin arvoitusta, sillä beauty balmia ja mineraaliposkipunaa saa hetken sovitella omaan käyttöön, mutta sehän on vaan kivaa :)





    Tähden sisältä löytyi Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm 15g, joka on luonnonkosmetiikan kulttituote. Kyseessä on monitoimibalmi, joka sopii täydellisesti juuri talveen. Balmia voi käyttää kasvojen puhdistukseen, naamiona ja paikallisesti kuiviin ihoalueisiin. Villiruusunsiemenöljy korjaa, kiinteyttää ja pehmittää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteen pieni koko hämää, purkista riittää pitkälle.

    Estelle & Tholid Lip Balm on sävyttävä huulivoide, jonka luomulaatuiset kasviöljyt ravitsevat ja suojaavat. Sävyni on arkeen sopiva - peony pink. En tiedä, oliko kaikilla sama sävy, mutta tämä sopii monelle.

    Alima Pure Luminous Shimmer Blush on vahvapigmenttinen, jauhemainen mineraaliposkipuna, jota voi käyttää sellaisenaan tai mattamaisen poskipunan päällä korostustuotteena. Oma sävyni on vahvasti kesään viittaava sahara. Ajattelin kokeilla tätä toisen poskipunan kanssa, muuten vaikutelma voi olla liian paahteinen. Saa nähdä :)




    Sante Shower Gel Mint & Lime tuoksuu sitrukselta, eikä jää käyttämättä. Näitä kuluu.

    Absolution Le Soin des Mains käsivoide sisältää kosteuttavaa karitevoita ja aloe veraa sekä kynsiä vahvistavaa sinkkiä. Loistava tuote talveen  <3

    Mukana oli myös kaksi näytepussia 
    - Naturativ EcoAmpuole1 ja 66°30

    Tykkäsin kovasti, entä te?


    Olen tilannut Jolie boxini täältä.







    perjantai 11. marraskuuta 2016

    Valoa kasvoille + arvonnan voittaja



    Tänä iltana koittaa vuoden ekat pikkujoulut. Oloni on kuitenkin vähän nuutunut ja flunssainen. Toivottavasti kuume ei lähde nousemaan. Haluaisin toki olla illalla iloisen pirteä, etten pilaa koko seurueen juhlatunnelmaa. Sinnittelen.

    Olen suoraan sanottuna aika tylsä meikkaaja, joka luottaa saman, jo hyväksi havaitun turvameikin voimaan. Ajattelin kuitenkin heleyttää meikkiäni Isadoran uusilla Strobing -korostustuotteilla tänä iltana, joista etenkin kahteen kolmesta olen ehtinyt jo ihastua. Strobing-meikissä käytetään vain vaaleita sävyjä, joiden avulla hyödynnetään niitä kasvojen kohtia, joihin valo muutenkin osuu kuten mm. poskipäitä, kulmaluuta, nenän vartta, leuan ja otsan keskikohtaa. Näin kasvot saavat raikkautta ja luonnollista hehkua.




    Isadora Face Sculptor Strobing -paletteja on olemassa kaksi - 20 Cool Glow ja 21 Warm Glow, joista minulla on jälkimmäinen eli lämminsävyinen vaihtoehto. Paletissa on kolme puuterimaista sävyä, joita voi käyttää yhdessä tai erikseen. Sävyissä on kiva, kevyt hohde ja ne levittyvät kasvoille kauniisti, joten kuvailisin näitä helppokäyttöisiksi. Minulla on tapana käyttää näiden kanssa sivellintä.




    Isadora Strobing Highlighting Stick -korostuspuikko on näppärä ja nopea käyttää. Puikossa on hyvin levittyvä, aavistuksen kermainen koostumus, joka on helppo häivyttää kasvoille. 

    Itse ajattelin luottaa tänä iltana juuri tähän puikkoon, jonka levittäminen sujuu hätäisesti vaikka yhdellä kädellä. Puikko sujahtaa hyvin myös pikkulaukkuun, joten sillä on helppo korjailla meikkiä illan aikana.




    Kolmantena on Isadora Strobing Fluid Highlighter -korostusvoide, josta minulla on ollut kokeilussa lämminsävyinen 81 Warm Glow. Voidetta voi käyttää monella tavalla, kuten levittää koko kasvoille primerin tapaan eli meikkivoiteen alle tai sekoittaa meikkivoiteen joukkoon. Toinen, omasta mielestäni vaikeampi tapa, on taputella korostusvoide meikkivoiteen päälle. Pumpputuubi on aivan loistava pakkaus, siitä saa voidetta ulos vaikka pisaran kerrallaan. Warm Glow on kultainen, mutta ei liiaksi, iholle jää kiva, lämmin hohde.




    Isadora on yksi lempisarjoistani, sen hinta-laatusuhde on erittäinen hyvä. Näidenkään hinnat eivät ole päätähuimaavia.

    Face Sculptor Strobing, 18 g / 26,90 eur
    Strobing Fluid Highlighter -korostusvoide, 35 ml / 21,50 eur
    Strobing Highlighting Stick -korostuspuikko, 5,8 g / 16,65 eur

     -----

    Ja lopuksi vielä Bernard Cassieren SOS -voiteen voittaja, joka kuvaili ihonsa olevan kuiva ja herkkä. Luulen voiteen sopivan Johannalle täydellisesti. Suoritin arvonnan random.org arvontakoneella.

    Paljon onnea <3






    Sponsored

    sunnuntai 6. marraskuuta 2016

    Bernard Cassiere herkälle iholle ja arvonta + voittaja



    Kesällä, hyvän sään aikaan, unohdan helposti sen tosiasian, että ihoni on pintakuiva ja herkkä. Onneksi vuodenaikojen kulku toistuu aina samanlaisena, joten tiedän jo, mitä on odotettavissa. Jep, joku säilöö hilloja, itse suunnittelen talven kosmetiikan samalla kun pakastan mansikoita.

    Bernard Cassieren mustikkalinja on kuin tehty suomalaiselle iholle, joka on usein myös herkkä. Herkkyys tulee esiin varsinkin talvisin, jolloin ihoa rasittaa kuivan sisäilman lisäksi myös kylmä ulkoilma, joten iho kaipaa suojaa ja rauhoittavaa vaikutusta. BC Mustikkalinja on minulle tuttu ja pidän siitä kovasti, ihoni saa kosteuden lisäksi myös suojaa talvea vastaan.




    Mustikkalinjan paras tuote on ollut hellääkin hellempi kuorinta, jota olen käyttänyt yhden tuubillisen verran. Tuote on voidemainen ja rakeeton, joten se sopii erittäin hyvin myös herkälle iholle. Teho perustuu entsymaattiseen vaikutukseen, joten rakeita ei tarvita. Mukana on lisäksi lakansiemenöljy, joka saa ihon tuntumaan välittömästi samettisen pehmeältä. Vaikutus tuntuu heti, sitä ei tarvitse odotella.




    Mustikkalinja on täydentynyt uusilla tuotteilla, kuten mustikkaseerumilla, joka lupaa rauhoittaa ihoa ja antaa suojaa, sillä on myös ihon punoitusta vähentävä vaikutus. 

    Ainesosaluettelosta löytyy mm. ihoa rauhoittavaa allantoiinia ja B5-vitamiinia, lisäksi mukana on mustikan, lakan ja kärsimyskukan luontaisia flavonoideja. Seerumia voi käyttää aamuin illoin hoitovoiteen alla, tai jos iho on kovin rasvainen, sitä voi käyttää yksinäänkin. Lasinen pumppupullo on käytössä näppärä, se tekee tuotteesta myös erittäin riittoisan. Hinta 78 euroa.




    Kaikkein kiinnostavin uutuus on kuitenkin Bernard Cassiere Mustikka SOS CC-voide, joka rientää apuun, kun hätä on suurin. Kasvoja kiristää ja iho näyttää punaisen kirjavalta. Color Control lupaus on häivyttää kasvojen punaisuus sekä tasoittaa ihon väriä. Ihon suojavaippa vahvistuu vähitellen voiteen vaikutuksesta.

    Minulla on tapana laittaa molemmat, eli ensin seerumi ja päälle vielä SOS CC-voide. Ihoni tuntuu näiden jälkeen pehmeän samettiselta, pintakuivuus on poissa. Voiteessa on kiva, hyvin kevyt ja miellyttävä tuoksu. 30 ml:n tuubi tuntuu käteen pieneltä, mutta ulkonäkö pettää, sillä voidetta kuluu yhdellä käyttökerralla vain hyvin pieni määrä, joten uskon tuubin riittävän pitkälle. Voide sopii hyvin meikin alle. 
     Hinta 51 euroa.

    Haluatko kokeilla uutta 
    Bernard Cassiere Mustikka SOS CC-voidetta?

    Jos vastaus on kyllä, niin tämä arvonta on tehty sinua varten <3
     Arvonta on avoinna kaikille, mutta etenkin herkkäihoisille lukijoille. Saat vielä toisen arvan jos olet blogin kirjautunut lukija (tapoja on monia - ylhäällä, nimen alla)
    Kerro ainakin, monellako arvalla olet mukana, ja sähköpostisi.
    Arvonta päättyy 10.11.16 illalla.


    Ja lopuksi vielä edellisen arvonnan voittaja..
    Laura H - Paljon onnea <3
    Arvonta suoritettiin random.org arvontakoneella.  




    Sponsored