Sivut

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Marraskuun Jolie box



Jolie box marraskuu on hyvällä maulla valittu setti loistavaa kosmetiikkaa. Boxin teemana on tuoda säihkettä pimeään, arjen pelastavia enkeleitä. Jep, näillä pääsee pitkälle talveen.




Laatikosta paljastui suihkugeeli, huulivoide, mineraaliposkipuna, käsivoide ja monikäyttöinen beayty balm. Maksoin boxista 20 euroa, mutta tuotteiden arvo vaikuttaa olevan ainakin kolme tai neljä kertaa suurempi, joten tämä ostos todella kannatti.

Boxin paras tuote oli pakattu tähdenmalliseen pahvirasiaan, jonka voi ripustaa vaikka kuusen oksalle. Oli kiva saada jouluun viittava tuote jo marraskuussa, jolloin mietin jo kuumeisesti joululahjoja. Rakastan tuotteita joiden käyttötarkoista saa hetken arvailla. Marraskuu toi mukanaan kaksikin arvoitusta, sillä beauty balmia ja mineraaliposkipunaa saa hetken sovitella omaan käyttöön, mutta sehän on vaan kivaa :)





Tähden sisältä löytyi Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm 15g, joka on luonnonkosmetiikan kulttituote. Kyseessä on monitoimibalmi, joka sopii täydellisesti juuri talveen. Balmia voi käyttää kasvojen puhdistukseen, naamiona ja paikallisesti kuiviin ihoalueisiin. Villiruusunsiemenöljy korjaa, kiinteyttää ja pehmittää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteen pieni koko hämää, purkista riittää pitkälle.

Estelle & Tholid Lip Balm on sävyttävä huulivoide, jonka luomulaatuiset kasviöljyt ravitsevat ja suojaavat. Sävyni on arkeen sopiva - peony pink. En tiedä, oliko kaikilla sama sävy, mutta tämä sopii monelle.

Alima Pure Luminous Shimmer Blush on vahvapigmenttinen, jauhemainen mineraaliposkipuna, jota voi käyttää sellaisenaan tai mattamaisen poskipunan päällä korostustuotteena. Oma sävyni on vahvasti kesään viittaava sahara. Ajattelin kokeilla tätä toisen poskipunan kanssa, muuten vaikutelma voi olla liian paahteinen. Saa nähdä :)




Sante Shower Gel Mint & Lime tuoksuu sitrukselta, eikä jää käyttämättä. Näitä kuluu.

Absolution Le Soin des Mains käsivoide sisältää kosteuttavaa karitevoita ja aloe veraa sekä kynsiä vahvistavaa sinkkiä. Loistava tuote talveen  <3

Mukana oli myös kaksi näytepussia 
- Naturativ EcoAmpuole1 ja 66°30

Tykkäsin kovasti, entä te?


Olen tilannut Jolie boxini täältä.







14 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä kiva boksi! Muiden blogeja lukemalla olen huomannut, että huulikiilloista oli ainakin kahta muuta sävyä, sellainen hyvin vaalea/väritön ja vähän rusehtavampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain huulikiillossa peony pink -sävyn, väritön tai ruskea ei kuulosta kivalta.

      Loistava boxi <3

      Poista
  2. Absolution käsivoide ja Neal`s olivat ehdottomasti tämän kuun helmet. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana boxi! Tuo Absolutionin käsivoide on yksi mun kaikkien aikojen suosikeista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole katunut hetkeäkään, että vaihdoin LivBoxin Jolie boxiin. Jolie box on aivan ihana <3. Absolutionin käsivoide pääsi heti käyttöön :)

      Poista
  4. Ihana boxi ja tuo Neil's Yard tähtirasia, me wants! <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä mullekin olisi tällainen boksi kelvannut :)

    VastaaPoista
  6. Boksi oli pakko tilata, laitoin sen kyllä piiloon että pääsen siihen rauhassa perehtymään ennen kuin näytän sen meidän tytöille...ihania juttuja oli monta! LivBoxin tilaus loppui minultakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin paljon parempi kuin Livbox. Ihania tuotteita <3

      Poista
  7. Kohta vissiin pakko tilata ittelleki tää boxi, ku aina kaikkea kivaa tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tilasin heti puolen vuoden boxit. Näin yhdelle boxille jäi hintaa 20 eur. Suosittelen :)

      Poista