torstai 27. helmikuuta 2014

Kaipaus kesään


Sarja, juttuja arkistojen kätköistä jatkuu..




Kesämökkimme on pienen järven rannalla. Järven ympärillä on vain muutamia muita kesämökkejä. Kaikilla mökkiläisillä on sama puhtaan järvimaiseman visio, jota haluamme vaalia. Emme päästä esim. saippuavesiä järveen, puhumattakaan muusta likavedestä.
Kuvan saunarakennus on rakennettu puoliksi veden päälle yli 50 vuotta sitten. Kaunis idylli on oikeasti hikinen remonttityömaa. Kesään olisi kyllä ihana hypätä aivan heti, eikä parin kuukauden päästä.




Sain viime kesänä testiin Method-tuotteita, joiden kanssa tunsin olevani hieman parempi luontoihminen. Ajoittain tuntui jopa siltä, että Method Multi Surface pullo on tarttunut tassuuni kiinni, sillä mökillä riittää kaikenlaista puhdistettavaa. Aine tuntuu miedolta, mutta se pesee tahmapinnat yllättävän hyvin. Aikaisemmin käytössäni oli Cif, joka on aika tujua tavaraa. Method ei pilko likaa kemiallisesti, vaan imee sen. Aine on myös biohajoavaa.




Tuotteet ovat viimeisen päälle mietittyjä aina pakkaustapaa myöten. Pullot on valmistettu vanhoista pulloista. Likaa vastaan luvataan taistella vahingoittamatta ihmisiä, eläimiä tai planeettaamme. Method pullot toimivat hyvin ja näyttävät mielestäni erittäin hyvältä (vertaa Cif). Method-seikkailuni alkoi kauniissa mökkimaisemassa, mutta vannon sen nimeen jo kotonakin. Tuotteet sopivat loistavasti kotiin, jossa vilistää lapsia ja lemmikkejä. Ainoa miinuspuoli on sarjan huono saatavuus, joten jatkossa toivoisin näkeväni tuotteita myynnissä vähän laajemmin.
Kaikki Method jälleenmyyjät täällä, lisäksi tuotteita myy neljä nettikauppaa.



Hankintalistallani on jo lisää Method-tuotteita.
Löytyykö teiltä jo biohajoavia pesuaineita?

Jos Method kiinnostaa, 
niin lisätietoa sarjasta löytyy Eettinen Luksus Oy:n sivuilta.



6 kommenttia:

  1. Meikäläinen hurahti Method tuotteisiin viime vuonna. Nyt ei millään halua muuta käyttääkkään Ja tosiaan, rasvakin lähtee kuin unelma näillä luonnonmukaisilla tuotteilla jopa köökistä, kalkkipisarat kosteistatiloista jne...
    Harmi on mielestäni juuri toi saatavuus, vaikkakin tuotteen tulee pikapikaa netin kautta tilaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Method osaa koukuttaa. Kauniit pullot ja toimivat tuotteet. Luontoa kunnioittaen :)

      Poista
  2. Ääh, kunpa olisikin kesä! Katselin eilen just itse kesäkuvia ja täytyy myöntää, että kaipaan omaan nahkaan sitä tervettä päivetystä.

    Joitain biohajovia puhdistustuotteita meillä käytetään silloin tällöin, mutta mikään ehdoton en ole niiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma on huhtikuinen, vaikka eletään vasta helmikuun loppua. Kyllä se kesä sieltä tulee yhden päivän matkan kerrallaan :)

      Poista
  3. Methodilta on nyt tullut muuten uusi saippuoita, aivan herkulliselta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.. huomasinkin ne jo. Pakko saada noita herkkuja :)

      Poista