Sivut

torstai 7. toukokuuta 2015

Vinkki äitienpäivään



Muistatteko vielä kirjoitukseni uusista Vichyn kuivaöljyistä, jotka ovat nappivalinta kesää ajatellen. Samassa paketissa sain testiin myös jotain kermaisen ihanaa, joka pääsi tietysti heti käyttöön kuiva korppu kun olen. Olen myös joskus yrittänyt olla kiltti perusvoidetyttö, mutta ei minusta taida olla siihen ihan joka päivä - aivan liian tylsää. Vichyn hennon vaaleanpunainen purkki ja pullo on kuin tehty lahjaksi äidille - itse ilahtuisin yhdestäkin Vichyn vartalotuotteesta kovasti. Nämä ovat myös sopuhintaisia.




 Vichy Ideal Body vartalovoiteet on tehty helpottamaan janoisen ihon kuivuutta pitkäkestoisesti. Voiteet sopivat myös herkälle iholle. Näistä löytyy mielestäni juuri sopivasti ylellisyyttä ja mietoa hedelmäistä tuoksua, joka perusvoiteesta jää aina puuttumaan. Pidän myös Ideal Body voiteiden nopeasta imeytymisestä, joka on mielestäni tärkeä osa käyttömukavuutta. Ja on toki myös hyvä, että voide tuoksuu ihanalta, mutta vartalovoiteen tuoksu ei kuitenkaan saa olla häiritsevän voimakas. 

Kivan pehmeä vaikutus perustuu mm. lipo-hydroksihapon ihoa pehmentävään ja kuorivaan vaikutukseen. Mukana on ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa. Tuotteissa on käytetty runsaasti erilaisia kasviöljyjä.




 Täyteläisempi Vichy Ideal Body Balm vartalovoide on pakattu purkkiin. Se on koostumukseltaan paksua ja täyteläistä kermavanukasta. Purkki on tarkoitettu kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. Huomasin käytössä, että jo pieni nokare voidetta riittää kosteuttamaan koko säären, joten tuote vaikuttaa myös erittäin riittoisalta. Kalkkunankoipeni näyttää käsittelyn jälkeen mukavan tasaiselta ja pehmeältä - suorastaan silkkiseltä.

Pulloon pakattu Vichy Ideal Body Serum Milk emulsio-seerumi on tarkoitettu tehokostettamaan normaalia ja kuivaa ihoa. 200ml pullo on käyttömukava ja siisti. Emulsio imeytyy mutkattomasti (ilman tahmeutta). Levitän voiteen yleensä iltaisin suihkun jälkeen, jolloin iho on puhdas ja vähän nahkea. Ihoni tuntuu vielä aamullakin sileältä, joten vaikutus on pitkäkestoinen.


Kivaa kevätpäivää <3


Hinnat:
Vichy Ideal Body Serum Milk 200 ml / 19 eur
Vichy Ideal Body Balm 200 ml /24 eur 

Vichyn tuotteita myy apteekkien lisäksi netissä Apteekkituotteet

12 kommenttia:

  1. Houkuttelevia tuotteita! Hankin harvoin mitään kalliimpaa vartalovoidetta, koska sitä kuluu niin paljon, mutta tehokkaampaan voisi välillä satsatakin enemmän.

    Apteekki on nykyään kuin paraskin kosmetiikkamyymälä. Siellä voi tutkia pitkään uusia houkuttelevia tuotteita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin näiden olevan käytössä todella riittoisia. Ero esim. perusvoiteeseen on huomattava. On myös kiva, että voide imeytyy hyvin, inhoan tahmeaa tunnetta.

      Apteekista löytyy nykyään kaikkea kivaa. Tutkin Vichyn hyllyn aina tarkalla silmällä :)

      Poista
  2. Nämä on kiinnostavia tuotteita. On onni löytää hyviä ja toimivia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuote ei mene hukkaan, vaan käytetään viimeistä pisaraa myöten :)

      Poista
  3. Purkissa olevan vartalovoide näyttää ihan joltakin syötävältä herkulta! Varmasti ihana tuote! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voide vaikuttaa syötävän hyvältä :)

      Poista
  4. Tuosta emulsio-seerumista olen käyttänyt pari näytettä ja se oli ainakin aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emulsio-seerumi oli aivan ihanaa. Sitä ostan varmasti vielä lisää. Kiva, että näistä löytyy myös näytteitä :)

      Poista
  5. Minulle tuli ihan sama ajatus kuin Jonnalla, että ihan syötävää tuo purkissa oleva, vaikka moussea tai jotain:) Mutta varmasti ihanaa iholle ja vartalolle. Olen kyllä Vichyn aurinkotuotteita käyttänyt, mutten muuta, joten pitääpä perehtyä asiaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ostamani Vichy on ollut erittäin hyvää, joten voin suositella sarjaa muillekin. Nämä vartalotuotteet ovat kyllä ihania - tykkään kovasti :)

      Poista
  6. Tuntuu että olen enemmän seonnut näihin Vichy vartalotuotteisiin, kuin kasvo. Kuivaöljyt wau ja niitä olen apteekissa käynyt testaamassa, rakastuin. Tuo voidekin näyttää niin kermaisen ihanalta, että piiiiitkääää huokaus.

    Ihanaa viikonloppua Ninni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin lähellä täydellistä :)

      Samoin.. kivaa viikonloppua Tiia <3

      Poista