maanantai 28. maaliskuuta 2016

Näistä en luovu




Ihoni suurin huolenaihe on pintakuivuus. Onneksi vaiva pysyy hallinnassa kunnon tuotteilla. Pintakuivuus saa ihoni näyttämään harmaalta ja epätasaiselta, eikä meikkikään levity tasaisesti. Olen huomannut, että kuivuuden kimppuun kannattaa käydä heti, näin haaste on helposti voitettavissa.

Pintakuivan ihon paras voittaja on hyaluronihappo, joka muodostaa ihon pinnalle kosteutta sitovan kalvon. Kosteustaso säilyy hyvänä, kun kosteuden haihtuminen pyritään estämään. Päällepäin iho näyttää ja tuntuu pehmeältä, joustavalta ja jopa heleältä. Taistelu pintakuivuutta vastaan onkin helppo voittaa juuri hyaluronihapon avulla. Olen käyttänyt hyaluronihappoa sisältäviä voiteita, seerumeita ja naamioita, mutta yksi tapa pääsi melkein kokonaan unohtumaan.





Hyvä pika-apu ovat Académie hyaluronihappoampullit, joiden vaikutuksen tuntee heti. Iho on heti mukavan sileä ja pehmeä, vaikutus myös kestää ihailtavan pitkään. Iho tuntuu aavistuksen nahkealta, joten päälle levitetty hoitovoide imeytyy kuin unelma.




Minulla on tapana suojata sormeni kasvopaperilla ennen ampullin kaulan napsauttamista poikki. Näin sormenpäät säilyvät ehjänä. Taputtelen aineen iholleni kämmenkuopan kautta. Ampulleissa on yleensä reilusti ainetta, joten yhdestä riittää pariin käyttökertaan. Académien 3 ml:n ampullit maksavat 6,50 euroa kappale.

 Hyaluronihappoampullit sopivat mainioisti myös allergikolle, sillä mukana ei ole hajusteita, väriaineita tai parabeeneja. Pakkaus itsessään pitää aineen käyttökelposena. 


Onko teillä tapana käyttää ampulleja?


 Nautitaan vielä viimeisestä pyhäpäivästä, 
jonka jälkeen on taas kiva siirtyä arkeen :)




Lisätietoa löydät Rohdos-Alan sivuilta.
 Ampullit on saatu kokeiluun.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Säilöntäaineetonta kosmetiikkaa




Voiko ihoa hoitaa yksinkertaisesti, muutamalla hyvin valitulla tuotteella, jotka pitävät sisällään vain kourallisen ainesosia? Entä millainen on tuote, josta on karsittu pois väriaineet, hajusteet ja jopa säilöntäaineet? Väritön, hajuton, kertakäyttöinen?

Kuluneen talven aikana on ollut paljon puhetta kosmetiikan säilöntäaineista, myös hajusteet ja väriaineet puhuttavat. En itse ole allerginen tai herkistynyt, mutta tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka haluavat eri syistä karsia kemikaalikuormansa minimiin. Ymmärrän heitä. Yhden tuotteet sisältämä pieni pitoisuus ei ehkä aiheuta ongelmia, mutta jos käyttää päivän aikana kahtakymmentä eri tuotetta, pitoisuudet nousevat ja ainesosien yhteisvaikutuksien riski kasvaa vuosien myötä. 

Minulla ei ole tarjota teille viisastenkiveä eli täydellistä toimintaohjetta hätätilanteiden välttämiseksi. Minulla on tapana käyttää tuotteita ihon uusiutumisrytmiä mukaillen. Yritän valita sopivan tuoteyhdistelmän vähän pidemmäksi aikaa, enkä ole kokoajan vaihtamassa tuotteita. Pidän viikossa ainakin yhden ihonhoidon vapaapäivän, jolloin annan ihoni levätä, se tekee aina hyvää. Yritän muistaa sen tosiasian, ettei ihon ylihoitaminen ole hyväksi. En puhdista tai kuori ihoani liian voimakkailla tuotteilla, näin ihon suojavaippa pysyy kunnossa. Moni asia on opittu kokeilemalla ja virheiden kautta.




Avène Tolérance - tuotteet ovat täysin steriilejä ja säilöntäaineettomia, niissä on käytetty vain seitsemää tarkoin valittua raaka-ainetta. Tolérance tuotteita on tällä hetkellä kahdeksan, ne sopivat kaikille ja tekevät erityisen hyvää herkkäihoisille.

Pakkaukset näyttävät ihan tavallisilta tuubeilta, mutta ulkoasu hämää. Patentoitu ilmatiivis korkkimekanismi toimii hienosti, tuubin sisällä oleva aine pysyy puhtaana, eikä pääse kosketuksiin hapen tai ympäristön epäpuhtauksien kanssa. Säilöntäaineita ei tarvita.

Minulla on ollut testissä kolme tuotetta, jotka vastaavat hyvin käsitystäni apteekkikosmetiikasta. Kaikki kolme ihastuttavat yksinkertaisuudellaan ja toimivuudellaan. Avène Tolérance Cleansing Lotion puhdistaa ihon hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Se on koostumukseltaan voidemainen, ja sillä voi puhdistaa myös vesiliukoisen silmämeikin. Iho on puhdistuksen jälkeen mukavan pehmeä, eikä yhtään pintakuiva. Avène Tolérance Cream on kivan täyteläinen kuivan ja erittäin kuivan ihon hoitovoide, jota olen levittänyt kasvoilleni iltaisin puhdistuksen jälkeen. Voide imeytyy hyvin ja jättää ihon pehmeäksi. Kolmantena olen käyttänyt Avène Tolérance Mask naamiota, joka ei hienostele, vaan toimii mutkattomasti ja kosteuttaa kuivaa ihoa.




Jatkossa käytän kaikki tuubit pohjia myöten - en leikkaa saksilla halki, vaan tyhjennän puristamalla. Todennäköisesti ostan jatkossa lisää puhdistusvoidetta ja kuivan ihon kosteusvoidetta. Ajattelin jatkossa myös katsastaa apteekin hyllystä loput viisi Tolerance-tuotetta. Tässä tapauksessa yksinkertainen on kaunista :)

Avénea myy apteekit ja netissä ainakin Apteekkituotteet.


Kiinnostaako säilöntäaineeton kosmetiikka teitä?


Kaunista viikonloppua <3


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Jane Iredale Kevät 2016 - Skin is In



Odotan jo malttamattomana kevättä, sen ihanaa valoa ja lämpimiä päiviä. Kaikki talvikamppeet pakataan kohta odottamaan syksyä ja otetaan esiin kevät niin tuoksuissa, meikeissä kun vaatteissakin.

Entä miltä kevät tuntuu ja näyttää kasvoilla? Jane Iredalen sitruunaruohon tuoksuinen hoitovoide on kuulunut aamurutiineiheni jo viikkoja, se on kevyt aamun piristys ja mainio kosteuttaja meikin alle. Iredalelta ilmestyi maaliskuussa myös uusia meikkejä, joista muutamia olen saanut kokeiluun.





Jane Iredale Naturally Matte Eye Shadow Kit naturally neutral
on täynnä kauniita ja luonnollsia sävyjä, joista pidän kovasti. Mukana on vaalea kerma (buttercream), vaalea pinkki (hush), harmaaseen taittuva ruskea (slate brown), roosa (eggplant), suklaanruskea (fudge). Värit ovat koostumukseltaan mattamaisia, silkkisiä ja hyvin levittyviä, ne kestävät luomella hyvin ja sopivat myös herkille silmille. Yllätys on ollut erittäin positiivinen, eihän näitä voi olla rakastamatta. 




Jane Iredale GreatShape Eyebrown Kit on kestävä ja vettähylkivä, mineraalaiesta valmistettu kulmaväri. Kuvassa on vaalea sävy blonde, tummempi sävy on nimeltään brunette. Kaunis rasia pitää sisällään värin ja kulmavahan lisäksi kaksipäisen aplikaattorin. On hienoa löytää paletista myös kulmavaha, joka sopii loistavasti värin alle, näin karvat pysyvät ojennuksessa. Siistit kulmat kehystävät silmät ja antavat kasvoille luonnetta. 
 




Jane Iredale PureGloss huulikiilto on yksi sarjan myydyimmistä tuotteista. Kiilto tuntui aluksi huulillani tahmealta, mutta tässä tapauksessa pieni tahmeus on hyvä juttu, se saa värin kestämään hyvin. Muuten tunne on hyvä ja hoidettu, eikä huulirasvaa tarvita. Kiilto sisältää huulia ravitsevia ja kosteuttavia öljyjä. Kuvan sävy on nimeltään white tea.


Löytyykö teiltä Jane Iredalen meikkejä?


Lisätietoa ja jälleenmyyjät löydät täältä. 


  

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Dolce & Gabbana Dolce Rosa Excelsa



Muistatteko vielä Dolce & Gabbanan Dolce -tuoksun? Sen, jonka korkkina on valkea ruusu? Dolce on saanut nyt (kaksi vuotta myöhemmin) seuraajan, Dolce & Gabbana Dolce Rosa Excelsan. Jo pullon ulkoasun perusteella voisi päätellä tuoksun olevan ihanan kukkainen ja sitä se toki onkin. Uutuus on kuitenkin luonteeltaan ruusuisempi kuin edeltäjänsä, vaikka tuoksuissa onkin paljon samaa. Molemmat ovat kauniin naisellisia, tyylikkäi ja moderneja kukkaistuoksuja.




Tuoksu avautuu nenääni kukkaisena ja hieman makeana, alku pitää sisällään nerolin lehtiä ja papaijan kukkaa. Kukkakimppumaisuus voimistuu sydäntuoksua kohti kuljettaessa, kun mukaan tulee valkoisia vesililjoja ja narsisseja. Sydän pitää sisällään yllätyksen, afrikkalaisen koiranruusun, joka Dolce & Gabbanan viimeisin löytö. Afrikkalainen koiranruusu näyttää parhaat puolensa kun se yhdistetään  turkkilaisen ruusu-absoluutin kukkaan, tämä kombo tuo tuoksuun pehmeää tyylikkyyttä. Tuoksun pohja on lämmin, siitä nousee esiin myskin, santelipuun ja cashmeran liitto.

 Dolce Rosa Excelsa on intensiteetiltään keskivahva, joten se sopii mielestäni yhtä hyvin päivään kuin iltaankin. Tuoksu kestää iholla hyvin eli ainakin kuusi tuntia. Tämä vahvasti kukkainen ja ruusuinen tuoksu sopii loistavasti kesään.




Pidän tosi paljon pullon ulkoasusta, siinä on kaunista nostalgiaa ja persoonallisuutta, joka erottuu hienosti tuoksuhyllystäni. 
Tähän oli ilo tutustua <3

Oletteko tuoksutelleet tämän?
Tai edeltäjän eli Dolcen?




Hinnat:
Dolce&Gabbana Dolce Rosa Excelsa
EdP 30 ml ovh 73,50€
EdP 50 ml ovh 95,90€




Lehdistönäyte

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

LivBox Maaliskuu 2016



Parin kuukauden LivBox-hiljaisuuden jälkeen minulla on taas jotain sanottavaa. Jatkossa ajattelin, tehdä postauksen vain, jos lähetys tuntuu hyvältä. Säästän teidät ikävältä kiukulta, eihän sitä kukaan halua edes kuulla. Nykyinen tilausjaksoni päättyy kesällä.




Maaliskuun LivBox on varmasti monen mieleen. Laatikosta paljastuu viisi tuotetta, joista neljä on täysikokoista. Kokonaisuus on valittu hyvin, sillä jokaiselle löytyy varmasti jotain käytettävää. Maaliskuu on koottu bloggaajien suosikkituotteista, mukana ovat SN-Makeup, Mutsie, Bebe au Lait, Marinka Essel ja FantazYa.




Parasta maaliskuussa oli.. kaikki :). Olen perustyytyväinen, 
vaikka se suurin *jihuu* jäikin nyt kokematta.

Lumene Longwear Blur meikkipuuteri SK15 (ovh 17,90-) on uutuus, 
jota haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan.

Cutrin Sensitive Multispray (ovh 15,90- / 200ml). Cutrinin Sensitive linja on mielestäni loistava, joten otan tämän hajusteettoman  monitoimisuihkeen käyttöön heti. Suihke antaa lämpäsuojaa, kiiltoa, volyymia ja tukea. Loistavaa!

Eucerin Sun Creme Face Tinted CC medium SK 50+ (ovh 22,50- / 50ml) on uutuus. Tuote on sävytetty, joten ainoa haaste piilee sävyssä, joka vaikuttaa tummalta. Muuten erittäin hyvä tuote.

Dermocil Trio Kulmaväri (ovh 6,90-). Minulla ei ole kokemusta Dermocilin meikeistä, mutta tätä on kiva päästä kokeilemaan.

Vichy Idelia Skin Sleep Yövoide näytekoko/matkakoko. 
Tämä on hyvä, postaukseni voi lukea täältä.
 

Mitä pidätte maaliskuusta? 






Olen ollut LivBox tilaaja tammikuusta 2013.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Clarins kevät jatkuu




Varsinkin keväisin minulla on tapana hankkia uusia meikkejä, varmimmin meikkipussini saa täydennystä uudesta huulipunasta ja -kiillosta, niitä kuluu minulla eniten. Clarins kevätkokoelma on ollut vastaus toiveeseeni kasvojen pikaraikastuksesta pitkän pimeän ajanjakson jälkeen. Uudet Clarinsin huulimeikit ovat aivan ihania sekä laadultaan että värimaailmaltaan.

Clarins Ombre Iridescente luomivärit tuntuvat sormituntumalla voidemaisilta, mutta ovat luomella puuterimaisia. Värin salaisuus piilee bambupuuterissa, joka antaa värille kestoa. Kevään uudet sävyt on suunniteltu korostamaan silmien omaa väriä ja raikastamaan katsetta. Väri levittyy luomelle helposti sormilla ja sisältää hoitavia ainesosia kuten E-vitamiinia. Uutena valikoimaan on tullut sävyt: silver ivory 04, silver pink 05, silver green 06 ja silver plum 07. Hintaa napeilla on n. 25 eur kappale.





 Clarins 5-colour eye palette Natural Glow 03 sisältää kolme helmiäisluomiväriä ja kaksi mattaa. Paletti on myynnissä vain tämän kevään ajan, joten kannattaa olla nopea, jos nämä maanläheiset sävyt näyttävät omilta. Paletti sisältää beigen, pronssin, kuparinruskean ja harmaanruskean napin. Hintaa paletilla on 48 euroa.




Clarins Multi-Blush on voidemainen poskipuna, joka antaa poskille raikkautta. Puna sisältää hoitavia ainesosia kuten kasvivahoja, ruusua, jojobaa, mimosaa ja auringonkukkaa. Lisäksi mukana on ihoa suojaavaa tekoferolia. Väri levitetään sormin. Kevään uusi sävy on nimeltään rose 05 ja se jää valikoimaan. Hintaa punalla on n. 29 euroa.


Löytyykö meikkipussistasi Clarinsia? 





Kevään uusia lehdistönäytteitä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Pari hyvää uutuutta




Jane Iredale ilahdutti helmikuussa uusilla ihonhoitotuotteilla, joista yksi päätyi myös tänne. Jane Iredale BeautyPrep Face Moisturizer kosteusvoide sopii loistavasti mineraalimeikin alle. Voide estää kosteuden haihtumista iholta ja suojaa ihoa ilmansaateilta. Tuoksuna on raikas sitruunaruoho, joka on mielestäni aivan ihana tuoksu aamuun. Voiteen erikoisuus on sen sisältämä neljän ruusun kantasolu-uute, joka mm. tukee solujen uusiutumista ja ihon kimmoisuutta, kosteuttaa, silottaa ja supistaa ihohuokosia. Voide imeytyi nopeasti ja teki ihostani samettisen ja kuulaan, monenlainen meikki levittyi päälle hyvin ja kestävästi. Hyvä uutuus, jota voin suositella <3

Jane Iredalea voi ostaa merkin jälleemmyyjiltä.




Laveran deodorantin loppumisen jälkeen minulla on ollut testissä Schmidt's Deodorantti stick ylang ylang-kehäkukka, joka on luonnonkosmetiikkaa ja alumiiniton. Olen onnistunut levittämään voiteen sotkematta, joten stick toimii mielestäni käytössä erittäin hyvin - levittyy tasaisesti ja kuivuu nopeasti. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto, jos etsii luonnollista deodoranttia, joka on samalla myös tehokas. Hikoilun määrä on toki yksilöllinen, mutta uskon, että tämä sopii aika monelle. Tavallisena päivänä Schmidt's on pitänyt kainalot raikkaina hyvin, joten ostan tätä varmasti jatkossa lisää. Tuoksukin on sopivan mieto.

 Monet hyvät keksinnöt syntyvät vahingossa. Schmidt's tarina juontaa juurensa Jaime Schmidtin keittiöön, jossa uusi ja ennenkokematon seos sai alkunsa. Tällä hetkellä merkin deo on myydyin mm. Amazon.comissa. Sarjaa on kehuttu monissa blogeissa ja lehdissä ympäri maailmaa.






Schmidt's deon voi ostaa myös purkissa, joka on edullinen ja hyvä vaihtoehto stickille. Minulla on ollut testissä matkakokoinen Schmidt's tuoksuton voidedeodorantti sekä toisena pirteän raikas Schmidt's Deodorantti minipurkki bergamotti-lime. Purkkideo aiheutti aluksi hämmennystä, kun voidetta piti levittää sormin, mutta tämänkin saa toimimaan - uskokaa pois. Voide kannattaa ottaa purkista spaattelilla ja lämmittää hetki sormien välissä ennen iholle levittämistä. Aamukiireessä stick toimii mielestäni paremmin, vaikka olenkin antanut mahdollisuuden myös purkille, joka on selvästi tehty hitaita aamuja varten :)

Schmidt's stick maksaa noin 16 eur ja voidepurkki koosta riippuen n. 8-16 eur. 
Näitä myy netissä ainakin Biodelly. Kaikki jälleenmyyjät täällä.

 
Aurinkoista päivää kaikille <3







Nämä uutuudet on saatu testiin.