Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Testissä RICH Pure Luxury


  
Tulen tosi hyvälle mielelle, kun katselen näitä kesäkuviani. Kesällä pakkasin mökille mukaan aina myös ison korillisen kosmetiikkaa ja annoin kameran laulaa. Joskus purkit putosivat kaiteen yli järveen, mutta muuten kuvaaminen oli yhtä juhlaa. 
Oli valoa, iloa ja ennenkaikkea lomaa. 

Tutustuin kesällä myös itselleni aivan uuteen RICH Pure Luxury hiustenhoitosarjaan, joka lupaa edullista ylellisyyttä jokapäiväiseen hiustenhoitoon. Tuotteet ovat syväkosteuttavia ja hiusta ravitsevia. Niin, kukapa meistä ei haikailisi terveiden ja kiiltävien hiusten perään. Oma luonnonkiharanikin kuivuu helposti elottomaksi pehkoksi, josta on kiilto kaukana. Lähdin liikkeelle kahdella tuotteella. Intense Moisture Shampoo tuli minulle heinäkuun LivBoxin mukana ja Argan Oil Elixir hiusöljyn sain kokeiluun blogin kautta.

Shampoo vaikutti hyvin tavanomaiselta ja toimivalta. Vaahtoa oli sopivasti ja hiukset puhdistuvat mallikkaasti. Lopputulos on mukavan pehmeä ja sileä. Käytin tuubin loppuun, mutta en pitänyt tuotetta niin ihmeellisenä, että hankkisin sitä lisää.




Argan Oil Elixir on sen sijaan ihana. Pari pisaraa riittää kesyttämään kuivan pörröpääni. Hieron pisarat ensin kämmeniini - näin öljy levittyy hiuksiini tasaisesti. Vaikutusta ei tarvitse odotella, vaan pehmeys ja kiilto näkyy ja tuntuu heti. Öljy ei tee rasvaista liimatukkaa, vaikka sitä menisi muutama tippa liikaa. Öljy korostaa myös kivasti omaa hiusväriäni. Öljyn voi laittaa sekä kosteisiin että kuiviin hiuksiin. Tuoksumaailma on aika voimakas, mutta en kokenut sitä epämiellyttäväksi tai hyökkääväksi. Tuoksu myös haihtui hiuksistani nopeasti. 70ml pullo riittää pitkälle. Pullo maksaa n. 17 euroa.

Olen kokeillut hiuksiini joskus myös pelkkää arganöljyä huonolla menestyksellä. Hiukseni tuntuivat ikävän rasvaisilta. Paras tuote saadaan luultavasti yhdistelemällä erilaisia öljyjä sopivassa suhteessa ja käyttämällä lisäksi synteettisiä ainesosia kuten silikoneja. Argan Oil Elixir sisältää synteettisten ainesosien lisäksi mm. argania spinosa -ydinöljyä, manteliöljyä ja öljypuu olea europaea öljyä. Tuote sopii kaikille hiustyypeille ja sisältää UV-suojan.

Käytättekö hiusöljyjä?

 Onko RICH Pure Luxury tuttu?
Nouseeko muille tuotteiden ulkoasusta mieleen 1980-luku? 
Hiusöljyn tuoksukin taitaa olla kultaiselta 1980-luvulta :)


9 kommenttia:

  1. Enpä ole vielä uskaltautunut noita hiusöljyjä kokeilemaan - pelkään nimenomaan tuota rasvaisuutta. Mutta varmaan aihetta olisi - hiukset ovat kuivat korput;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Kiitos silikonejen - hiusöljyt eivät tee hiuksia rasvaiseksi. Lopputulos on ihanan kiiltävä ja pehmeä. En tulisi enää toimeen ilman :)

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että vähän yllätyin RICHistä. Edulliseksi sarjaksi heillä on monia toimivia ja laadukkaan oloisia tuotteita :) Mulla on ollut useampia tuotteita testissä. Tuosta kosteuttavasta shampoosta tuntui pörrööntyvä ja paksu tukkani tykkäävän sen verran kovasti, että varmaan hankin isot täysikokoiset purkit shampoota ja hoitoainetta :) Olen myös kovasti tykännyt RICHin Silk Oil Serumista. Yksi pumppaus riittää taltuttamaan pörröt ja tekemään hiuksistani siloiset ja kiiltävät. Silk Oil Serumiakin tulee siis varmasti hankittua toinen pullollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksiasi, kiitos :)

      Seerumi kuulostaa tosi ihanalta, voisin hankkia vielä sen. Ja sarjan hoitoaine kiinnostaa toki myös. Mitenhän seerumi poikkeaa hiusöljystä?

      Poista
    2. Uskoisin, että Silk Oil Serum on varmaan ehkä hiukan ohuempaa ja nimensä mukaisesti silkkimäisempää kuin Argan Oil, vaikka Silk Oil Serum on myös öljymäistä :) Ei tee missään nimessä hiuksista raskaita.

      Poista
  3. Rakastan hiusöljyjä ja tätä en ole vielä kokeillutkaan. Shampoo taisi tulla Livboxista mulle ja viikko sitten vasta testasin. Tykkään enemmän tuuheuttavista, oli hieman latistava. Aivan ihana kuva. :)

    Ihanaa kirpeää iltaa toivottelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa syysiltaa :)

      Olemme samoilla linjoilla shampoon ja hiusöljyjen suhteen. Mutta kiinnostuksen siemen sarjaa kohtaan on kyllä nyt kylvetty. Öljy oli erittäin hyvä (tuoksusta pieni miinus).

      Poista
  4. Tykkäsin öljystä kovasti! Tilasin lisää. Shampoo toimi myös omiin korppuhiuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän öljyä päivittäin, en edes tulisi toimeen ilman :)

      Poista