Sivut

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Täydellisen käsivoiteen metsästys :)

Tämä neitokainen ei tarvitse käsirasvaa. 

Kissat eivät käytä käsirasvaa, tassut pysyvät kauniina muilla keinolla. Minun haasteenani on käsien kuivuminen. Tänäkin talvena olen jättänyt taakseni jo monta tyhjää käsivoidetuubia. Hyvä käsivoide imeytyy nopeasti, eikä jätä käsiäni tahmeiksi. Paras koostumus on täyteläinen ja kosteutusteholtaan hyvä.  Kunnon tuotetta ei tarvitse lisätä jatkuvasti, vaan pehmeä tunne pysyy käsissä pitkään. Hyvä voide toimii ihoa suojaavasti, mutta ei jätä paksua kalvoa ihon pinnalle. On myös mukavaa, jos käsivoide tuoksuu sopivasti.


Suurin osa käsivoiteistani on ollut ihan kivoja, mutta jotain jää usein puuttumaan. Esimerkkinä voisin mainita vaikka Decubal käsivoiteen, joka kosteuttaa hyvin, mutta muovinen tuoksuttomuus jää leijumaan iholle. En pitänyt voiteen tuoksusta, joten annoin sen Herra Kosmetiikkatestille. Mieheni kuvaili tuotetta näin: "Tämä haisee samalta kuin neljä tuntia kassissa maannut treenipyyhe". Ziaja Kaakao käsivoide taas tuoksuu tosi hyvälle, mutta sen kosteutusteho ei ole kovin pitkäaikainen. Näistä kahdesta ei voi tulla kestosuosikkejani.

Olen löytänyt myös kolme todella hyvää käsivoidetta, jotka hoitavat hommansa ilman mutinoita. Kolmen kärki on *yllätysyllätys* luonnonkosmetiikkaa. Ne ovat Lavera, Dr.Hauschka ja Flow kosmetiikka.



Flow kosmetiikan ruusu-sitruuna käsivoide on enää muisto, jota jäin kaipaamaan. Aluksi voiteen tuoksu hämmästytti ja myöhemmin se ihastuttiTäyteläinen voide kosteutti käsiäni pitkäkestoisesti, ilman tahmeutta. Voide pehmensi kynsinauhojani ja luulen sen vahvistaneen myös kynsiäni (kynteni eivät katkeilleet). Voide sisältää mm. pantenolia (hoitaa kynsiä), glyseriiniä (kosteuttaa)ja kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Harmittamaan jäi tuubin pieni koko ja voiteen korkeahko hinta (13e/30ml). Kotimaista tuotetta oli ilo käyttää.


Dr.Hauschka käsivoide on koostumukseltaan täyteläinen ja nopeasti imeytyvä. Pieni määrä voidetta riitti kosteuttamaan kädet. Tuoksu on tyypillisen hauskamainen, pidän siitä. Pehmeä tunne pysyi käsissäni kauan. Voide sisältää mm. pitsi-itulehden uutetta, manteliöljyä, mehiläisvahaa ja jojobaöljyä. Hinta n. 16e/30ml. Tämä oli testini kallein. Hinta kirpaisee.


Viimeksi käytössäni on ollut kaksi sample-kokoista Lavera käsivoidetta (20g), Appelsiini-Tyrni (Orange Feeling) ja Basis Sensitiv. Molemmat ovat koostumukseltaan kermaisen täyteläisiä. Appelsiini-Tyrni tuoksui niin raikkaalle ja herkulliselle, että aion ostaa sen täysikokoisena. Basis Sensitiv tuoksui pirteän raikkaalle. Voiteet imeytyivät hyvin. Jälkitunne oli ihanan pehmeä, ei tahmea. Tuote sisältää mm. manteliöljyä ja sheavoita. Laveran käsivoiteet ovat vertailuni edullisimmat, sillä ne maksavat n. 7e/50-75ml.

Kolmikko on laadultaan (=kosteutusteho, raaka-aineet, käytettävyys) aivan yhtä hyviä. Lavera voitti testini hinnallaan, joka on hyvin edullinen. Pidin myös Laveran 50-75ml tuubia sopivan suurena. Flow kosmetiikka sai kakkospaikan kotimaisuudellaan. Dr.Hauschka sai tällä kertaa kolmannen sijan. Kaikki kolme saavat suositukseni :)

1. Lavera
2. Flow Kosmetiikka
3. Dr. Hauschka

Mistä?
Näitä myy ainakin Ruohonjuuri. Jos myymälä ei ole sinua lähellä, voit ostaa näitä myös heidän nettikaupastaan, jonne pääset tästä. Ruohonjuuren nettikauppa palvelee hyvin. Tilaukseen laitetaan  mukaan kiva pikkuyllätys.

Millainen on teidän täydellinen käsivoiteenne?
Kaikki vinkit otetaan lämmöllä vastaan :)

17 kommenttia:

  1. Minä olen jo vuosia käyttänyt NEUTROGENA NORWEGIAN FORMULA HAND CREAM käsivoidetta. Ostin ensimmäisen tuubillisen aikoinaan Lontoosta, kun kädet kuivuivat ihan julmetusti käsidesin lotraamisesta. Heti sen jälkeen tuote onneksi tuli Suomenkin markkinoille. Sitä saa hajustettuna tai hajusteettomana. Tuntuu levitettäessä tosi rasvaiselta mutta imeytyy nopeasti. Säilyy myös käsien pesemisen jälkeenkin - ei tarvitse olla koko ajan lisäämässä. Tehokkain niistä kaikista tuotteista, joita olen kokeillut. Ja minä tosissaan olen - töissä paperit ja koneellinen ilmastointi kuivattavat varsinkin talviaikaan niin paljon, että kädet on rutikuivat ilman voiteita. Ja tuo on edullinen tuote, löytyy apteekeista ja nykyisin myös ihan markettien hyllyiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Tuote ei ole minulle tuttu, vaikka tämä on ilmeisesti ollut jo aika kauan myös Suomessa. Tähän täytyy tutustua. Hienoa, että tuotteesta voi valita myös tuoksuttoman version. Pesen käsiäni usein sekä töissä, että kotona. Joten vaadin voiteelta paljon :)

      Poista
  2. Tänä talvena käteni ja kynsinauhani alkoivat kuivua. Normaalisti käyttämäni kevyemmät käsirasvat eivät enää riittäneet. Töissä tulee myös pestyä käsiä paljon ja puuhailtua paperin kanssa. Marssin Stockan päivittäiskosmeen kotimatkallani ja ostin tutun myyjän suosituksesta Nivean SOS-käsirasvaa. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen ja se on laukkuunkin sopiva koko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Nina :)
      Nivean SOS on minulle uusi. Se on varmasti edullinen ja helppo ostaa. Minulla on yleensä käytössä monta käsivoidetta samaan aikaan. Ripottelen niitä ympäri taloa, muuten rasvaus unohtuu. Niin ja yksi myös käsilaukkuun :)

      Poista
  3. Miehen suosikki on tuo Laveran sensitive! Itse tykkään taas eniten Crabtree & Evelynin käsirasvoista. Pidän, että rasvoissa on mieto tuoksu, ei kuitenkaan liikaa. Koostumuksen pitää olla paksuhkoa, mutta sen on silti imeydyttävä hyvin ja nopeasti. Crabtree & Evelynin käsirasvat täyttävät nämä toiveet, lisäksi saatavilla monta herkullista tuoksua. Käteni saattavat olla talvella tosi huonossa kunnossa, silloin voitelen yöksi koko kädet Elizabeth Ardenin 8 hour creamilla (sarjan käsirasvakin on muuten hyvää. ;) ) ja laitan puuvillahanskat käteen. Aamulla kädet ovat ihanan pehmoiset ja jopa halkemat sormempäistä on parantuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Jonna :)
      Taas uusi sarja, joka ei ole minulle vielä tuttu. Mistä Crabtree & Evelynin käsirasvoja voi ostaa? Voisin kokeilla niitä. Ehkä ostan miehelleni Laveran sensitiven, enkä kiusaa häntä enää Decubalilla ;).
      Elizabeth Ardenin 8 hour käsivoide on pitkäaikainen suosikkini. Se toimii loistavasti.

      Poista
    2. Crabtree & Evelynia saa tilattua mm. http://www.escentual.com/skincare/?l=grid&b=100164 Tosi luotettava nettikauppa, postikulut vain 2,95 £. Olen tilannut tuolta vuosia. Luulen, että he antaisivat sinulle mielellään näytekokoja kokeiluun, kun laitat vain mailia. Itse sain sieltä ihan kysymällä pientä kivaa arvottavaksi ensi kuussa lukijoilleni, kun blogini täyttää 2 vuotta. :)

      Poista
    3. Kiitos tästä Jonna :)

      Nyt ryntään tutkimaan mitä kaupasta löytyy. Postikulut ovat edulliset.

      Poista
  4. Totta puhuen en ole tajunnut erillisten käsivoiteiden tarkoitusta vaan käytän tarkoitukseen kodin yleisvoiteita, eli vartalovoidetta tai Pirkka lastenvoidetta. Ja yöksi samaa ryppyvoidetta kuin kasvoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erittäin hyvä kannanotto. Toimii ihonhoito varmasti näinkin. Pahinta on jättää kädet hoitamatta.
      Yövoiteeni on niin kallis, etten halua "tuhlata" sitä käsiini. Vartolovoiteeni imeytyy hitaasti. Käsivoiteeni taas sujahtaa ihooni heti. Tässä oli syy siihen, miksi käytän käsivoiteita :)

      Poista
  5. Mähän oon pitkän aikaa vannonut Erisanin purkissa olevan käsivoiteen nimiin, mutta tänä talvena en oo ostanut sitä kertaakaan (ostinkohan viime talvenakaan..apua!) kun haluan kokeilla uusia tuotteita. Välillä sitä kyllä on ollut ikävä kun kädet ovat narahtaneet kuiviksi. Apteekin Aqualan-voide oli aika hyvä ja tykästyin myös Oriflamen Intense Hand Protection Concentrateen. Nämä ovat tähän mennessä tän talven suosikkeja (vaikkeivat täydellisiä olleetkaan), mutta testailut ovat vielä kesken ;) Ai niin, kannattaa kokeilla sitä Nivean metallisessa purkissa olevaa voidetta, sekin on ihan jees, viime talvena(?) testailin sitäkin =)

    Minä petyin myös tuohon Ziajan käsivoiteeseen, jotenkin se vaikuttaa kosteuttavalta, mutta se on aivan turha tuote silloin kun kädet ovat todella kuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nova,

      Ziaja on aika kevyt. Jos kädet ovat tosi kuivat, niin Ziaja ei riitä. Tuoksut ovat kyllä ihania. Tämä talvi on ollut erittäin kova iholle. En ole koskaan käyttänyt näin valtavia määriä käsirasvoja kuin nyt.

      Kiitos vinkeistä :)

      Poista
  6. Santen bio-goji & olive on voittanut paikkansa mun suosikkikäsivoiteena! Tuoksuu ihanalle ja kosteuttaa nopeasti, syvältä ja pitkäkestoisesti ilman tahmaamista. Edullinen huipputuote. Pienen ikäni olen kärsinyt atooppisesta ihosta ja erilaisilla rasvoilla on tullut läträttyä etsien "sitä oikeaa" mutta nyt tuntuu siltä että se on löytynyt. Täydellinen peruskäsivoide, suosittelen! -anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Anna :)

      Tämä vinkki oli tosi tarpeellinen, sillä Santen käsivoidetta en ole vielä kokeillut. Hyvä muistutus minulle. Olen menossa huomenna Tampereen Ruohonjuureen, kokeilen samalla tuon testerin :)

      Poista
  7. Minäkin olen käsivoiteiden suurkuluttaja. Itse olen tykästynyt muutamaan Nivean käsivoiteeseen. Yksi hyvä on Q10-voide... mutta nyt en muista toisen hyvän voiteen nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi yrittää kuivattaa käteni korpuiksi, joten tarvitsen aseita kuivuutta vastaan. Nämä luonnonkosmetiikan käsivoiteet ovat olleet tämän talven parhaat. Niveaa minulla ei juuri nyt ole. Täytyy siis katsoa läpi myös kaupan Nivea-hylly :)

      Poista
  8. Koita Sante naturkosmetiksin hancreme family bio goji&olive- rasvaa:) Itse tykkään paljon ja tuoksuukin htvälle. Anttilastakin saa kai n: 7€:lla

    VastaaPoista