Sivut

perjantai 6. kesäkuuta 2014

[ comfort zone ] kasvohoito



 Olen parin viime vuoden aikana käynyt kasvohoidossa neljässä eri kauneushoitolassa Tampereella. Jokainen hoito on ollut omalla tavallaan mahtava kokemus, mutta viime perjantaina minulle tarjoiltiin pala taivasta hopeavadilla.  

 Taivaspaikkani oli Olo Urban Spa, joka sijaitsee Tampereella Rautatienkadulla. Hoitolassa työskentelee kaksi kosmetologia ja hoitohuoneita on viihtyisän sisääntuloaulan lisäksi kolme. Miljöö on sisustettu taidolla ja hyvällä maulla. Esteetikkona olisinkin voinut oleskella hoitolassa parin tunnin sijaan koko päivän. Sain Olosta mukaani myös monta uutta sisustusideaa :)
 



Olossa on RVB meikkien lisäksi käytössä [ comfort zone ], joka on italialainen kosmetiikkasarja. Sarjan tieteellistä kehitystyötä johtaa Davide Bollati, joka arvostaa perinpohjaista laboratoriotutkimusta ja luonnon tehokkaimpien ainesosien hyödyntämistä. Tavoitteena on tukea kokonaisvaltaista, terveellistä ja kestävää elämäntyyliä. Tuotevalikoima on laaja, se sisältää tuotteita kasvoille ja vartalolle. Tuotelinjoista löytyy myös luomulinja. Sarja sisältää kauneushoitoja, menetelmiä ja kosmetiikkaa. Nämä elementit luovat jokaiseen [ comfort zone ] hetkeen ainutlaatuista hyvää oloa, jonka voin allekirjoittaa jo yhden kasvohoidon perusteella. 



Koska ihoni janoaa kosteutta, minulle valittiin ihana syväkosteuttava Hydramemory -kasvohoito. Hoito oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, siinä huomioitiin koko keho rauhoittavaa musiikkia, venytyksiä ja hierontaa hyväksikäyttäen. Olin täysin rennossa olotilassa, unen rajamailla. Nautin kosketuksesta, miellyttävistä tuoksuista, tilasta ja tunnelmasta. Hoidostani on kulunut jo viikko, mutta ihoni säteilee edelleen. Ja kun muistelen kokemaani, hymy valaisee kasvoni. Kokemus hipoi täydellisyyttä. Tätä on pakko saada lisää :)




Lähden avaamaan [ comfort zone ] -sarjaa pieni pala kerrallaan. Olosta mukaani lähti aivan mahtava Skin Regimen Juvenate-Pro Booster seerumi, jolla hemmottelen ihoani kaksi kertaa päivässä. Seerumi tekee ihostani pehmeän ja heleän, sen aikaansaama ihotuntuma on aivan mahtava. Olen testannut seerumia vasta viikon, mutta olen jo aivan myyty. Skin Regimen tuotelinja pureutuu syihin ihon rappeutumisen/vanhenemisen takana, tarkoitus on hillitä ihon vanhenemista ja korjata jo syntyneitä vaurioita.

Seerumin taustalta löytyy mm. LONGEVITY COMPLEX™, HYALURONIHAPPO ja RETINOLI, joka stimuloi solujen kykyä vaikuttaa juonteiden, epäpuhtauksien ja ihovirheiden estämiseen. MASLIINIHAPPO  (oliivipuusta saatava uute) on antioksidanttinen, tulehduksia estävä ja kollageenia aktivoiva.




Olisin voinut esitellä teille [ comfort zone ] tuotteita pitkään ja hartaasti, mutta olen itsekin vasta taipaleeni alkumetreillä. Voitte olla aivan varmoja, että kuulette sarjasta jatkossa vielä paljon lisää. Ja jos haluatte kokea taivaallisen kasvohoidon, suosittelen valitsemaan Olo Urban Span Tampereella, jossa hoitoja tehdään suurella sydämellä.

Koodilla "kosmetiikkatesti-blogi" saa -10% alennuksen Olo Urban Spa kasvohoidoista. Esim. Hydramemory hoidolle jää alennuksen jälkeen hintaa n. 76,50 euroa.




Kokeilukasvohoito on saatu blogin kautta.

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa ihanalta! Joten jäänkin innolla odottamaan tuote-esittelyjä sarjan tuotteista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, hoito oli ihana kokemus. Siinä ei keskitytty pelkästään kasvoihin, vaan huomioitiin koko kroppa. Olin siinä kohtaa tosi väsynyt, joten pieni nautinnollinen lepohetki oli paikallaan. Jännä miten tärkeää on myös tunnelma. Olossa oli paljon viherkasveja ja kynttilöitä luomassa tunnelmaa. Sarjan kosteuttava linja kiinnostaa minua kovasti :)

      Poista