Sivut

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

ORIFLAME The One



Oriflame on jäänyt minulle aika vieraaksi. Olen saanut sarjasta sen mielikuvan, että tuotteet ovat hankalaa ostettavaa. Kotimyynnistä hankittava kosmetiikka ei taida muutenkaan olla minun juttuni. Kiinnostukseni sarjaa kohtaan heräsi kuitenkin kun kuulin, että tuotteita voi nykyään ostaa myös nettikaupasta




Tartuin mielelläni mahdollisuuteen kokeilla Oriflame The One tuotteita, jotka on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Tuotteet lanseerattiin maaliskuun lopulla.  

The ONE Volume Blast Mascarasta on tuuheuttava ja vesiliukoinen ripsiväri, joka lupaa ripsille 24 kertaa enemmän volyymiä verratuna meikkittömiin ripsiin.  Tuotteen ovh on 16, mutta sen voi saada tutustumistarjouksena 10,90€ hintaan. Hintataso vaikuttaa varsin kohtuulliselta.




Muoviharja erottelee ripset hienosti erilleen. Ripset saavat mukavasti runsautta parin kerroksen jälkeen. Väri on säänkestävä, mutta sen saa poistettua helposti vesiliukoisella puhdistusaineella. Väri toimi nysä-mallin ripsissäni niin hyvin, että voisin ostaa vielä toisenkin hylsyllisen. Pidän erityisesti siitä, ettei väri valahda silmien alle kesken työpäivän.



The ONE IlluSkin Foundation Heleyttävän meikkivoide 
lupaa antaa iholle luonnollisen, läpikuultavan ja hohtavan lopputuloksen. 
The ONE IlluSkin Concealer Peitevoide 
taas kirkastaa silmänalusia ja vähentää optisesti turvotusta.

ORIFLAME The One IlluSkin Heleyttävä meikkivoide


Meikkivoide on pakattu näppärään lasiseen pumppupulloon, josta väriä on siisti annostella. Minulla on ollut kokeilussa sävy Light Ivory, värejä on kaikkiaan kuusi. Väri on koostumukseltaan kevyt ja sitä on helppoa kerrostaa enemmän peittoa vaativiin kohtiin. Voin allekirjoittaa kevyen, luonnollisen ja heleän lopputuloksen. Meikkivoide on yllättävän hyvä hinta-laatusuhteeltaan (ovh 18, tarjouksessa 12,90). Tällä saa aikaan toimivan, perushyvän ja kestävän arkimeikin. 

Minulla on ollut kokeilussa peitevoiteen sävy Fair Light, sävyjä on kaikkiaan kolme. Olen käyttänyt peitevoidetta tummiin silmänalusiin ja nenänpieliin. Väri peittää kevyesti ja luonnollisesti juonteita korostamatta. Väriä voi myös kerrostaa, jos peitettävää on enemmän.  Hyvä pari meikkivoiteelle. 
Hinta-laatusuhde ok (ovh 13€, tarjouksessa 8,90€).

Kaikki kolme kokeilemaani tuotetta sopivat erittäin hyvin jokapäiväiseen käyttöön. Edulliset tarjoushinnat myös innostavat kokeilemaan. 
Näihin oli ilo tutustua, en ole enää Oriflame-ummikko ;)


Onko teillä käytössä Oriflame-tuotteita?



8 kommenttia:

  1. Hei kiitti vinkistä että Oriflamea saa nykyään netistäkin! Minä olen ihastunut muutamaan voiteeseen siellä, enkä nyt ole saanut niitä muuton jälkeen. En minäkään pidä oikein tuosta kotimyyjien metsästämisestä ;)
    Eiköhän nettituotteet ole samoja ja myös eläinkokein testaamattomia? Täytyy käydä tsekkaamassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Tuotteet ovat aivan samoja, joten voit huoletta ostaa ne myös netistä. Oriflame on eläinkokeetonta kosmetiikkaa.

      Poista
  2. Ei yhtään tuotetta ole täällä. Mutta muistan Oriflamen purnukat lapsuudestani, kun ystäväni äidillä oli Oriflamen purkkeja hyllyt täynnä, musta ne oli äärettömän mielenkiintoisia. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, muistelen nähneeni sarjan purnukoita jo lapsena. Ne vaikuttivat kivoilta :)

      Poista
  3. Giordanin ripsari on myös Oriflamella todella hyvä. Olen testaillut aika paljonkin ripsivärejä ja niiden pohjustajia omassa blogissani ja siellä on myös postaus ja kuvia tuosta Giordanista.

    VastaaPoista
  4. Aika tehokkaan näköinen ripsiväri!

    Muistan teinivuosiltani, kun yksi äidin tuttu myi Oriflamea ja meillähän niitä oli tietysti kokeilussa enemmänkin. Ihmettelin jo silloin valovoidetta pienessä pullossa ja taputtelin sitä poskipäille ja silmäluomille kokeeksi. Silloin järjestettiin vielä Oriflame-kutsuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai Oriflame-kutsuja järjestetään vieläkin? Muistelen nähneeni Oriflame-kuvaston myös työpaikkani kahvihuoneen pöydällä.

      Hentoripsisenä osaan arvostaa runsauden tunnetta :)

      Poista