Sivut

torstai 4. syyskuuta 2014

CLEAN White Woods



Kaipaako joku raikasta metsäntuoksua?
Itse haaveilen siitä etenkin syksyisin
 ja marssin sienimetsään..

CLEAN -tuoksut tuovat mieleeni voimakkaita tunnetiloja. Osa niistä on myös vahvasti vuodenaikaan sidottu. Syyskuuhun sopii mielestäni erittäin hyvin lämmin CLEAN White Woods, joka huokuu rauhallista syksyn tunnelmaa. Tuoksu lanseerattiin syksyllä 2013.




Tunnetila?

Seison sammaleen peittämällä kalliolla. Jalassani on punaiset kumisaappaat ja harteillani keltainen sadetakki. Sammalmättäälle laskettu vanha sienikorini pullistelee herkkutatteja, kanttarelleja ja suppilovahveroita. Puut humisevat tuulessa ja muheva multaisen maan tuoksu leijailee nenääni. Värikäs metsä näyttää kauniilta, joten en jaksa kiirehtiä kotiin.





White Woods huokuu pehmeää huopamaista lämpöä alusta loppuun saakka. Tuoksussa esiintyy vahvana puuntuoksu ja myski. White Woods onnistuu kuitenkin säilyttämään keveyden voimakkaista elementeistään huolimatta. Tuoksu on myös yllättävän unisex, voisin hyvin kuvitella nuuhkivani sitä myös mieheni iholta.

 Ensituoksussa on kirpeää mandariinia, ripaus mustapippuria ja bergamottia.  
Sydäntuoksun muodostavat magnolia, kalla ja vaniljaorkidea. 
Metsäisen pohjatuoksun takaa löytyy santelipuu, suklainen myski ja amber-puu.


CLEAN White Woods 
EDP 60 ml 75,00
EDP 30 ml 49,00


Tuoksu on saatu kokeiluun blogin kautta.

10 kommenttia:

  1. Tätä en ole tuoksuttanutkaan, mutta Woods kuullostaa hyvältä, sillä tykkään puisista vivahteista tuoksuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vahvasti esillä juuri tuo puumaisuus. Olen alkanut pitää tuoksusta, vaikka yleensä olenkin enemmän kukkaistuoksujen ystävä :)

      Poista
  2. Oooh! Tää kuulostaa nyt sellaiselta, että on pakko päästä nuuhkuttelmaan. Oon todella herkkä tuoksuille, mutta Cleanin tuoksut ovat olleet todistetusti hyvinsiedettyjä. Onneksi, koska etenkin Shower Fresh on ihan parhautta! Joo, täytyy metsästää (eheh) tämä piakkoin jostain testattavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cleanin tuoksuissa on kiva keveys, ne eivät säikyttele kanssamatkustajia ruuhkabussissa. White Woods on tyystin erilainen tuoksu kuin Shower Fresh, joka on muuten myös oma Clean-lempparini :)

      Poista
  3. Tätä en ole minäkään tuoksutellut ja kiinnostaa kyllä tietää minkälainen tuoksu on kyseessä. Skin on oma lemppari, mutta toisaalta en ole tuoksutellut mainitsemaasi White Woodsiakaan. :)

    Kaunis kuva. <3

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä puolestani voisin tuoksutella tuon lempparisi :)

      Poista
  4. Oi, tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Täytyy käydä nuuhkimassa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole ennen kohdannut yhtä osuvaa syysmetsän tunnelmaa lasipullossa :)

      Poista
  5. enpä ole kokeillut milelläni kokeilen tätäkin myski ja vanilja kuuluu lempi tuoksuihini :)

    VastaaPoista