Sivut

torstai 11. syyskuuta 2014

LivBox Syyskuu 2014



LivBox taukoni oli vain yhden kuukauden mittainen. Käytin nimittäin eteeni sopivasti tupsahtaneen tarjouksen, jolla 3kk:n tilausjakson sai muutaman euron halvemmalla. Silkkaa säästöä siis ;)




Syyskuun LivBox sai minut aluksi haukkomaan henkeäni. Mielessäni vilahtivat suloiset teinivuodet.. tuttu hiuslakkapullo oli nimittäin päässyt mukaan. No, eikös LivBoxin tarkoitus ole juuri yllättää tai ainakin nostattaa tunteita pintaan? Kolme täysikokoista tuotetta näyttää olevan ihan kivaa ja käytettävää aamupuuron peruskauraa, jota voi löytää lähes joka marketin hyllyltä. Onneksi mukaan on mahtunut myös ihana luonnonkosmetiikan käsivoide.





Lumene Bright Touch Puhdistusvaahto tulee varmasti käytettyä. Uusi tuote minulle, joten testaan sen kyllä mielelläni. Ajattelin käyttää tämän kakkosvaiheen putsarina puhdistusmaidon jälkeen, näin vaahto ei kuivata kosteusköyhää ihoani. Onneksi minulle ei osunut Lumenen geeliputsari, joka olisi ollut iholleni aivan liian tujua tavaraa. Vaahtopuhdistus sopii monelle.

ovh 9,90-/150ml




L'OCCITANE Shea Butter Hand Cream on pikkuruinen 10ml:n näytetuubi. Kuiviin käsiini olisi imeytynyt mainiosti vähän suurempikin koko, mutta tällä mennään. Voide ihastutti heti ensikosketuksella. Ihana pehmeys ja imeytyvyys yhdistettynä mietoon tuoksuun sopi käsilleni ja nenälleni oikein hyvin. Täysikokoinen 150ml tuubi maksaa kaupassa 24€, joten kyseessä on käsivoiteiden luksusmalli. Ihanaa ja laadukasta luonnonkosmetiikkaa!






NIVEA Lip Butter Blueberry Blush on tämän syksyn uutuus. Pakkaus houkuttelee kokeilemaan, mutta kaapissa odottaa käyttöönottoa jo valmiiksi liian monta huulivoidetta. Tämä lähtee siis eteenpäin. Puikko on muutenkin mielestäni käytössä paljon purkkia mukavampi.

ovh 3,45- 




L'ORÉAL PARIS Skin Perfection Unifying Day Moisturiser on myös syksyn uutuustuote. Kyseessä on kaikille ihotyypeille sopiva päivävoide, joka lupaa kosteuttaa ihoa 24h ajan. Voide myös tasoittaa ihon sävyä ja heleyttää. Hmm.. tuote vaikuttaa kyllä hyvin mielenkiintoiselta, mutta epäilen sen lähtevän eteenpäin. Tuotteen ikähaarukka näyttää olevan 20-30v, joten voiteen kosteutusteho ei todennäköisesti riitä omalle iholleni.

ovh 12,90-/50ml 




 L'ORÉAL PARIS Elnett Satin Volume Excess sujahtaa kätevästi käsilaukun uumeniin. Mainosteksti vaittää pullon uudistuneen sisältäpäin. Ja pullon pantteriraita kertoo, että myös ulkokuoren hienovaraista päivitystä on ainakin yritetty tehdä. 

ovh 2,85/75ml



 

 KATY PERRY Royal Revolution lanseerataan nyt syyskuussa. 
2ml:n pakkaus sopii alkuvaikutelman luomiseen.  

Kaksi tuotetta lähtee siis eteenpäin, kaksi tulee heti käyttöön 
ja kahden kohtalo on vielä epäselvä. Ei pöllömpi syyskuu :) 


Ilahduttiko syyskuu teitä?


8 kommenttia:

  1. Minustakin oli ihan kivat tuotteet, jotka tuoksua lukuunottamatta voin ottaa käyttöön. Lumenen vaahdosta pidän paljon, siinä on yllättävän pehmeä ja lähes pumpulinen vaahto. Käytän sitä myös kakkosvaiheessa, nyt kun olen lopultakin sisäistänyt sen jutun;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Virpi :)

      Taidan itsekin kokeilla Lumenen putsaria jo tänään. Kaksoispuhdistus on oiva tapa pitää iho hyvässä kunnossa, kun meikkiä ei jää kummittelemaan ihohuokosiin. Tuoksu saattaa jäädä täälläkin käyttämättä. Ihan ok lähetys :)

      Poista
  2. Elokuun boksi oli niin kiva, että tämä tuntui vähän tylsältä. Mutta osa tuotteista tulee kyllä käyttöön ja loput luovutan mielelläni eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin pitää tauon juuri elokuussa.. harmi! Syyskuu oli ihan kiva, mutta ei sen enempää. Huulivoide ja kosteusvoide lähtee kiertoon :)

      Poista
  3. Itse sain yhden LivBoxin I love me messujen sponsorikassissa. Katsoin, että onpa ne kyllä aika kivoja boxeja. Se on kuin joulu, et koskaan tiedä, että mitä sisältää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikannälkäisen joulu joka kuukausi. Itse toivon löytäväni laatikosta uutuustuotteita :)

      Poista
  4. Nivea lip butter oli lemppari! Ehkä ensimmäinen huulivoide joka oikeasti kosteutti kunnolla, tuoksu oli iso plussa. käsivoide oli yllättävän hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehtinyt jo käyttää pois tuon käsivoiteen.. voisin ostaa sitä myös lisää. Korkea hinta vaan arveluttaa. Olen sen jo moneen kertaan todennut, että Nivea osaa tehdä erittäin hyviä voiteita :)

      Poista