Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

5 tapaa hallita tavarakaaosta




Kerroin viime syksynä projektistani, joka tähtää kaiken ylimääräisen tavaran poistamiseen astiakaapista, vaatehuoneesta, vintiltä ja autotallista. Yritän löytää kotiini selkeyttä ja tilaa hengittää. Projekti on edennyt reilun puolen vuoden aikana mukavasti, en ole kuitenkaan halunnut kehittää siitä ylimääräistä stressiä, vaan homma on edennyt omalla painollaan. Olen samaan aikaan kiinnittänyt huomiota myös omiin ostotottumuksiini, jotta tavara virtaisi oikeaan suuntaan. Yritän käyttää ostohetkellä tervettä harkintaa, enkä tee heräteostoksia. Olen ollut maltillinen myös kosmetiikan suhteen. Viime talven ja kevään alennusmyynnit jäivät lähes kokonaan väliin, sillä en tuntenut tarvitsevani sillä hetkellä mitään uutta.

Minulla olisi ollut myös loistava tilaisuus kuljettaa puolet lapsuudenkotini irtaimistosta meille, mutta eihän siinä olisi ollut järjen hiventä. Arvostan kierrätystä, joten valitsin taloa tyhjentämään firman, joka osaa kierrättää. Yksittäisiä minulle tärkeitä tavaroita sen sijaan tuli meille, kuten äitini koruja ja astioita




Projekti on tuonut mukanaan hyvää oloa ja onnistumisen tunnetta. Rahaa on jäänyt säästöön kulutuksen vähentyessä merkittävästi. Olen puolen vuoden aikana myynyt tavaraa lähikirppiksellä ja ajattelin ottaa pöydän myös kesällä. Osa tavarasta jää aina myymättä, mutta en tuo sitä meille, vaan kiikutan sen suoraan SPR:n Konttiin. Monen vuoden aikana kerätty tavarapaljous ei kuitenkaan ole vielä selätetty, vaan homma jatkuu. Muumimukikokoelmastani en kuitenkaan raaski vielä luopua :)




  
5 hyväksi havaittua keinoa tavarakaaoksen hallitsemiseksi


1. Älä osta

Olen huomannut, että jo viiden minuutin harkinta-aika vähentää heräteostoksia. Itse yritän miettiä, onko uudelle hankinnalle tilaa, aikaa tai käyttöä? Eli pieni pysähtyminen, ennen kukkaron raottamista on paikallaan. Olen huomannut, että ruokaostoksiinkin kannattaa käyttää vanhaa kunnon kauppalappua, niin ei tule ostettua kaikkea, mitä tekee mieli :)

 2. Lainaa

Kaikkea ei kannata omistaa. En lainaa kosmetiikkaa, mutta esim. kerran vuodessa käytettävä pensasaitaleikkuri tai maalaustikkaat kannattaa jo vuokrata.

 3. Luovu

Ehkä joku muu voisi ilahtua tavaroistani? Olen lahjoittanut tavaraa hyväntekeväisyyteen.Yritän myös ajatella, että voin ostaa uutta vasta, kun olen luopunut jostain vanhasta.

4. Vaihda

Ylimääräisen tavaran läpikäyminen ystävän kanssa voisi olla hauskaa. 
Tehdään vaihtokauppoja, eikä rahaa tarvitse käyttää.
 
 5. Myy

Myyminen vaatii vaivannäköä, on kuitenkin mukavaa saada lisärahaa vaikkapa matkakassaan. Olen tienannut tätä periaatetta käyttäen vuoden aikana monta sataa euroa. Siinä sivussa ovat karttuneet myös lasten säästötilit, kun tarpeettomat lelut ovat vaihtaneet omistajaa. 


Keksittekö lisää?
Kiinnostaako kierrätys? 
KonMari?



10 kommenttia:

  1. Minä olen myös tässä vuosien saatossa hankkiutunut eroon paljosta ylimääräisestä. Minulla on ystäväni perheen kanssa semmoinen epävirallinen kierrätysrinki, jossa halukkaat ottavat, mitä haluavat ja loput menevät sitten esim. Fidan keräyslaatikoihin. Jonkin verran olen myös myynyt, mutta useimmiten en jaksa vaivautua näkemään myyntiin tarvittavaa vaivaa, sillä monet luopumistani tavaroista kuuluvat pikkusälä-kategoriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätysrinki kuulostaa tosi hyvältä. Myynti puolestaan vaatii aika paljon vaivannäköä, ja taitoa keksiä joku käypä hinta tavaroille (yllättävän vaikeaa), mutta olen yrittänyt opetella :)

      Poista
  2. Mä käyn tavarata pari kertaa vuodessa läpi keväällä ja syksyllä, heitän surutta pois tai vien kierrätykseen esim. vaatteita, joita en ole käyttänyt vuoteen. Sillä olenkin saanut jo vaatemäärän tosi rajalliseksi. Kosmetiikat käyn myös läpi pari kertaa vuodessa. Astiat on sellaisia mistä on vaikea luopua, koska niitä olen keräillyt ja niillä on minulle tunnearvoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostat tosi järjestelmälliseltä. Vaatteet ovat mulle kaikkein vaikein haaste - varsinkin omat. Niitä voisi heittää pois vähän ronskimmalla kädellä. Vanhentuneen kosmetiikan heitän surutta pois. Ja astioita meillä on aivan liikaa, niissä tosiaan on tunnearvoa kaikkein eniten :)

      Poista
  3. Olen yrittänyt samaa. Homma jatkuu.

    VastaaPoista
  4. Juu vaikka yritän, niin jotenkin tavara sikiää. Voi tuota sinun mukia, meidän mummin astiasto. <3 Pystyn kyllä luopumaan, mutta en suinkaan kaikesta, kuten Muumeista ja Disney mukeista, olisi vapauttavaa luopua niistäkin, silloin olisi jo selkeyden tuolla puolen. Mutta vielä on monta askelta taivallettavana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopuminen on vaikeaa, moneen kuppiin ja kippoon kun liittyy niin paljon muistoja. Eikä kaikesta onneksi tarvitsekaan luopua. Mukikokoelmasi on tosi upea :)

      Poista
  5. Mulle tuli muuton yhteydessä pakkoluopuminen. Ulkovarastossa tavarat oli kostuneet ja homehtuneet. Itketti kyllä.

    VastaaPoista