Minulla oli tällä viikolla syntymäpäivä. Se oli hyvin tavanomainen keskiviikkopäivä, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Tavallinen arki, ilman elämää mullistavia sattumuksia, on oikeastaan hienointa, mitä minulle voi tapahtua. Menetin isäni reilu vuosi sitten ja äitini muutamaa vuotta aikaisemmin, molemmat tapahtumat ovat olleet hyvin työläitä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Elämän rajallisuus on tullut todeksi.
En pelkää vanhenemista. Eikös asenne ole kuitenkin se, joka ratkaisee? Tärkeintä on, että elämä maistuu hyvältä ja mopo kulkee. Oman kehon rapistuminen ei ole kivaa, mutta se on ainakin jossain määrin pakko niellä. Minulle kauneusasiat ovat tärkeitä. On mukavaa levittää kasvoille ylelliseltä tuoksuvaa kasvovoidetta ja tunnustella samalla, miltä omat kasvot tuntuvat. En tiedä, kumpi on tärkeämpää, se hyvä fiilis, jonka voide saa aikaan sisäisesti vai tehoaineiden vaikutus iholla. Kunpa osaisikin rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on - epätäydellisenä. Entä tuleeko elämänmaku juuri niistä haasteista, joita elämä tuo tullessaan? Onko tasaisuus tylsyyttä?
Meillä herkutellaan viikonloppuna mieheni tekemällä kakulla. Hän on perheen kakkumestari, joka tykkää leipoa ja laittaa ruokaa. Se ei kuitenkaan ole hänen paras puolensa. Joskus onkin parasta jättää jotain tekemättä tai sanomatta. Hän ei ole koskaan puolella sanallakaan arvostellut ulkonäköäni tai tarttunut vikoihini, vaan olen saanut tuntea olevani arvokas juuri sellaisena, kuin olen. Olemme olleet yhdessä lähes parikymmentä vuotta, joten voisin kuvitella yhteiselomme myös jatkuvan samaan malliin. Olen kokenut myös toisenlaisen suhteen, jossa olin aina vääränlainen. Ei ole yllätys, että tuo suhde loppui. Yritän itsekin vahvistaa kaikkea hyvää, niin parisuhteessa, ystävyyssuhteissa, kuin omien lastenikin kanssa. Yritän muistaa sanoa edes yhden kannustavan sanan jollekin joka päivä.
Yhtenä päivänä meidän täytyy kuolla,
mutta kaikkina muina päivinä saamme nauttia elämästä.
Ihanaa alkukesän viikonloppua kaikille
kakulla tai ilman <3
En pelkää vanhenemista. Eikös asenne ole kuitenkin se, joka ratkaisee? Tärkeintä on, että elämä maistuu hyvältä ja mopo kulkee. Oman kehon rapistuminen ei ole kivaa, mutta se on ainakin jossain määrin pakko niellä. Minulle kauneusasiat ovat tärkeitä. On mukavaa levittää kasvoille ylelliseltä tuoksuvaa kasvovoidetta ja tunnustella samalla, miltä omat kasvot tuntuvat. En tiedä, kumpi on tärkeämpää, se hyvä fiilis, jonka voide saa aikaan sisäisesti vai tehoaineiden vaikutus iholla. Kunpa osaisikin rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on - epätäydellisenä. Entä tuleeko elämänmaku juuri niistä haasteista, joita elämä tuo tullessaan? Onko tasaisuus tylsyyttä?
Meillä herkutellaan viikonloppuna mieheni tekemällä kakulla. Hän on perheen kakkumestari, joka tykkää leipoa ja laittaa ruokaa. Se ei kuitenkaan ole hänen paras puolensa. Joskus onkin parasta jättää jotain tekemättä tai sanomatta. Hän ei ole koskaan puolella sanallakaan arvostellut ulkonäköäni tai tarttunut vikoihini, vaan olen saanut tuntea olevani arvokas juuri sellaisena, kuin olen. Olemme olleet yhdessä lähes parikymmentä vuotta, joten voisin kuvitella yhteiselomme myös jatkuvan samaan malliin. Olen kokenut myös toisenlaisen suhteen, jossa olin aina vääränlainen. Ei ole yllätys, että tuo suhde loppui. Yritän itsekin vahvistaa kaikkea hyvää, niin parisuhteessa, ystävyyssuhteissa, kuin omien lastenikin kanssa. Yritän muistaa sanoa edes yhden kannustavan sanan jollekin joka päivä.
Yhtenä päivänä meidän täytyy kuolla,
mutta kaikkina muina päivinä saamme nauttia elämästä.
Ihanaa alkukesän viikonloppua kaikille
kakulla tai ilman <3
Minusta vanheneminen on ihanaa! <3
VastaaPoistaEn ymmärrä, mikä siinä on niin pelottavaa. Jokainen eletty vuosi tuo lisää kokemusta ja taitoa elää tätä elämää :)
PoistaMinua ainakin pelottaa hallinnan menetys, että olen muiden armoilla. Etten enää voi peseytyä itse tai tehdä mitään itse. Ja myös se, että ehkä ennen kuolemaani sairastun niin, etten enää ole minä.
PoistaMuutenkin vihaan vanhenemista. Joka sekunti lisää ja lisää mahdollisuuksia sulkeutuu joka puolella, kunnes ei enää ole mitään jäljellä kuin sairautta ja kuolemaa.
Ei vanhenemisessa ole mitään hyvää, eikä kukaan vanhenisi, jos saisi valita.
Hyvää synttäriäni nyt kuitenkin! Omani ovat kahden viikon päästä ja oikeasti mahaan sattuu, kun ajattelenkin! Onneksi kaikki tuttuni tietävät, ettei niitä saa edes ajatella, saati sitten mainita!
Kiitos, otit esiin tärkeitä asioita. Ja kuvasit myös hyvin pelkojasi. On pelottavaa, jos oma kyky hallita elämää katoaa, mutta ymmärrys säilyy. Olen nähnyt kaksi syöpätaistelua hyvin läheltä, eikä se ollut kaunista katsottavaa. Ne taistelut eivät päättyneet hyvin.
PoistaOnneksi sinulla on viisaita ystäviä, jotka osaavat elää tilanteen mukaan.
Myöhästyneet syntymäpäivä onnittelut! <3 Aina unohdan, että sulla on tosi samoihin aikoihin synttärit kuin mulla. =)
VastaaPoistaKiitos Jonna <3
PoistaOnnea vaikkakin vähän myöhässä! :)
VastaaPoistaOnnittelut vielä kerran! Synttäreitä on ihana juhlia, vaikka ikä onkin vain laskennallinen, matemaattinen luku, oikea ikä on aivan toinen, mielen ja sielun ikä voi olla ihan muuta, joskus lennellä murkkutytön lailla, joskus viisaasti ajatellen, höpsötellen, nautiskellen...ihan mitä vain! Kroppa ränsistyy, mutta se ei haittaa, ainahan voi myydä peilit kirpparilla pois! Elämästä ja läheisistä, eritoten kaikkein lähimmistä pitää ja saa nauttia, yhdessä olosta sanattomista keskusteluista, kosketuksesta...kaikesta ihanasta!
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua, Ninni!
Kiitos Saila <3
PoistaIhanasti sanottu.. ei ole muuta lisättävää! Onni on nämä kaikki rakkaat tässä lähellä :)
Onnea myöhästyneesti. Itse en pelkää ikääntymistä. Koitan nauttia joka hetkestä täysillä.
VastaaPoistaKiitos Maiju. Elämänilosi loistaa kauas :)
PoistaOnnittelut täältäkin!
VastaaPoistaAinoa pelko ikääntymisessä on vaikeat muistisairaudet. En toivoisi läheisteni koskaan tarvitsevan sanoa, että ei tämä ole enää meidän äiti, että siinä on enää kuoret.
Minäkin olen menettänyt niin tärkeän ihmisen, sekä äitini, että vanheneminen ei pelota. Liian tärkeiden ihmisten menetys on niin kova koulu, ettei sitä toivo kenellekään. Samoin se vie kuolemanpelon ja opettaa, mikä elämässä on oikeasti tärkeintä.
Aurinkoa viikonloppuusi!
Kiitos Heli.
PoistaMuistisairaudet ovat hyvin pelottavia, niissä ihminen muuttuu toiseksi. Tärkeän ihmisen menettäminen aloittaa prosessin, jonka läpikäyminen vie kauan, ehkä vuosia. Se myös vahvistaa halua elää.
Onnea näin jälkikäteen:) En pelkää vanhenemista, mikäli pysyy terveenä. Välillä sitä ei edes huomaa omaa ikäänsä ja välillä kauhistuu, että olenko jo näin vanha. Mutta jos mieli pysyy nuorekkaana, niin mikäs tässä on ollessa:)
VastaaPoistaKiitos M :)
PoistaHyvin sanottu!