torstai 19. syyskuuta 2013

Kiva kotityö









Tulen ulos kodinhoitohuoneen kaapista ja kerron teille salaisuuden. Tylsien kotitöiden joukossa on yksi, josta pidän hyvin paljon. Homma vaatii taitoa, joten mieheni ei saa osallistua siihen ;). Lapseni taas pitävät huolta siitä, että tämä työ ei koskaan lopu. Onneksi työ on palkitsevaa, sillä puhdasta jälkeä syntyy nopeasti. 



No, kyseessä on tietysti pyykinpesu. Hyvän pesukoneen lisäksi pyykinpesu vaatii taitoa, varsinkin jos haluaa saada aikaan puhdasta jälkeä luontoa kunnioittaen. Lapseni sitkeä taiveihottuma on saanut minut etsimään luonnonmukaisia keinoja. Olen petrannut tässä aika paljon parin viime vuoden aikana. Nykyisin meillä pestään pyykkiä pesupähkinöiden ja sappisaippuan voimin. Normaalitilanteessa tarvitsen todellakin vain pesupähkinöitä, mutta jos vaatteissa on tahroja, laitan niiden päälle vielä sappisaippuaa. 




Yhteen koneelliseen riittää 4-8 kuoren puolikasta ja pussillisella voi pestä jopa kolme koneellista. Pähkinät murskataan ja laitetaan pieneen puuvillapussiin. Pussi heitään pyykkejen mukana koneeseen. Pähkinät pesevät hellästi, vaatteita haalistamatta tai kuluttamatta. Pähkinöillä pesty pyykki on pehmeää ja tuoksuttoman puhdasta. Kunnon pyykkärin hihoissa on tietysti pari ässää (Erisan color ja Vanish) hätätilanteita varten. Mutta yleensä pelaan ihan rehellisesti eli pesen pyykin pähkinäisen puhtaaksi :)

Pesupähkinät (Sapindus Mukorossi) ovat peräisin Himalajan vuoristoalueelta. Koko tuotantoprosessi on luonnonmukainen. On myös tärkeää muistaa, ett pesupähkinät ovat uusiutuva luonnonvara, joka ei kuormita vesistöjä tavallisten pesuaineiden tavoin. 

Ostan pähkinäni Ruohonjuuresta. Yksi yhdeksän euron laatikollinen riittää jopa 120 pesukertaan. Laatikon sisältä löytyy myös näppärä puuvillapussi.


Löytyykö muita intohimoisia pyykkäreitä?


 

17 kommenttia:

  1. Itse tykkään pestä myös pyykkiä. Itse tykkäisin ihan tuoksuttomista pyykeistä, mutta mies on tässä asiassa järkähtämätön, pyykin pitää tuoksua hyvälle, joten ei auta kuin käyttää tuoksullisia Comforteja viimeistelemään pyykki. Heti tulee marinaa, että eikö näitä ole pesty kunnolla, jos Comfort ei haise. Niinpä olen antanut tässä asiassa sovun takia hieman periksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jonna,

      Niin.. on kahdenlaisia ihmisiä, toiset tykkää tuoksuvasta pyykistä ja toiset tuoksuttomasta. Makuasioita, joissa kannattaa kuunnella myös toista osapuolta :). Onneksi meillä ei kuulu narinaa asian suhteen.

      Poista
    2. Hih, ole onnellinen! Muuten onnistuin jotenkin poistamaan sun viestin mun kommenttilaarikosta... Ei ihan tekniset taidot näin aamusta kunnossa. Jostain syystä se punainen karkasi itselläni huulivakoihin, eikä minulla ole edes kamalan ryppyiset, kun tupakkaa ei ole tullut koskaan poltettua. :p

      Poista
  2. Oletkos kokeillut soodaa pesussa? Yllättävän hyvä myös, ostin aikoinaan Iherbistä kyseistä soodaa yksittäispakatuissa tableteissa (saman tyylisissä kuin astianpesukone tabletit) Noita pesupähkinöistä, itse hajosin siihen mukana tulleeseen pussiin (aukesi niin monet kerrat, pesupähkinät eivät kuivuneet kunnolla yms.) joten kikka kolmonen kehiin tuupataan sukan sisälle ja solmu varteen, 40 den polvari on paras ;)Pesupähkinöitä muuten myydään jo Prismoissa yms.
    Oletko kokeillut tehdä pesupähkinöistä ihan saippuaa (keittämällä vedessä ja pullottamalla) jotkut kehuivat ainetta hyväksi ihon pesussa itse en kyllä ole kokeillut?
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina,

      Kiitos, sain paljon tärkeää lisätietoa :)

      Sooda on vielä kokeilematta, mutta aion ehdottomasti kokeilla. Ja tuo polvisukka kuulostaa hyvältä ratkaisulta pesupähkinoiden kanssa. Olisi hauska kokeilla myös pesupähkinä-saippua. Olen nopea innostumaan :P

      Poista
  3. Minä taas inhoan pyykinpesua, kun ei ole omaa konetta ja pitää ravata ees taas alakertaan pyykkitupaan täyttämään konetta ja laittamaan pyykkejä kuivumaan. Itse käytän pesussa sellaisia palloja, jotka puhdistaa jollain staattisella sähköllä tms. pyykit ja pesuainetta ei siis tarvi. Ihan puhdasta pyykkiä niilläkin tulee, vaikka tuntuukin oudolta laittaa koneeseen vaan muovipallo, jonka sisällä on kuulia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johis,

      Kuulostaa hankalalta. Toisaalta koti pysyy siistinä, kun pyykki pestään ja kuivatetaan muualla. Noi pallot ovat mulle ihan uusi juttu.. Kerro lisää :)

      Poista
    2. En kyllä ole Johis, mutta onko ne niitä sinisiä palloja joita näin Prisman hyllyssä alle 20 € luvattiin älyttömän monta pesukertaa. Siellä oli täyttöpakkauksiakin. Mieli teki kovasti ostaa mutten tiennyt miten toimivat.
      Nina

      Poista
    3. Mulla on vihreitä, äiti ostanut joskus citydealista, mutta varmaan samoja kuin anonyymi tuossa kyselee. Noille tosiaan luvataan joku 1000-2000 pesukertaa ja ainoa mitä tarvii tehdä, niin suositellaan joskus jättämään auringonvaloon "latautumaan". Pallot tosiaan vaan nakataa pyykkien sekaan koneeseen ja pesun jälkeen niitä ei tarvi oikeastaan edes kuivatella kun linkouksen yhteydessä ei sisälle juuri vettä jää. Tosi helppoja ja tosiaan ympäristö- ja allergiaystävällisiä.
      Jos noille prisman versioille on täyttöpakkauksia niin onkohan ne avattamia, niin että kuulat voi vaihtaa uusiin. Nuo mun eivät avaudu, mutta pesukertoja tosiaan on paljon ja eipä tällaisessa yhden hengen taloudessa ihan äkkiä 1000 pesukertaa tule, varsinkin kun mullakin on kaksi palloa.

      Poista
  4. Mä rakastan pyykinpesua, mutta pähkinöitä en ole kokeillut! Pesukone pyörii nytkin :D Silittäminen on myös huippua ja vaatehuolto yleensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu,

      Kiva kuulla, että joku on yhtä hassu kuin minä :D. Ikkunanpesu on mielestäni kaikkein ikävin kotityö, siitä en tykkää yhtään.

      Poista
  5. Minä olen aina kanssa tykännyt pyykinpesusta. Olen intohimoinen pyykinlajittelija ja saan helposti aikaiseksi useita kasoja perinteisten tummat, vaaleat ja punaiset lisäksi. ;-D Minä en pidä huuhteluaineiden tuoksusta enkä niiden jättämistä jäämistä enkä tuoksuvista pesuaineistakaan. Lisäksi jälkikasvulla on atopiaan taipuvainen iho, joten sellaisia ei (onneksi) meillä voisi edes käyttää.

    Pesin pitkään pyykkiä tuoksuttomalla Pyykki-Suovalla, mutta sitten sen valmistus lopetettiin (tai sitä lakkasi saamasta helposti, en oikein muista) ja hetken ihmeteltiin millä pyykin saisi pestyä ilman kovin ytymenttejä aineita ja mielellään vielä suht ympäristöystävällisesti. Hetkeen ei löytynytkään sellaista, joka olisi kaikin puolin ollut nappivalinta ja pesimme hetken aikaa pyykin jollain marketeista saatavalla hajuttomalla pesunesteellä. Sitten jonkun lapsen luokka alkoi myydä pesuaineita ja meille löytyi toimiva pyykinpesuneste, jota sai ostaa isossa kanisterissa. ;-)

    Huuhteluun olen käyttänyt jo vuosikausia etikkaa. Se pehmentää pyykkiä jonkin verran ja kirkastaa mielestäni värejä. Sen pitäisi myös tehostaa saippuajäämien liukenemista (tämä oli erityisen hyvä ominaisuus varsinkin vielä silloin, kun pesuaineena käytettiin Pyykki-Suopaa). Pyykit eivät suinkaan tuoksu etikalle vaan ihanasti puhtaalle. IMHO.

    Noita pesupähkinöitä pitää varmaan kokeilla, kuulostaa mielenkiintoiselle ja muutenkin kaikin puolin hyvälle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mohn,

      Kiitos etikka-vinkistä. Olen kuullut sen joskus, mutta se oli jo päässyt unohtumaan. Jätin huuhteluaineet jo kauan sitten.

      Pesupähkinöitä kannattaa annostella pyykin likaisuuden mukaan ja murskaaminen auttaa niitä liukenemaan paremmin pesuveteen. Muistan kuinka ostin ensimmäiset pesupähkinäni irtomyyntinä ruskeassa paperipussissa, jossa ei tietenkään ollut käyttöohjetta. En tiennyt, että pähkinät kannattaa murskata ennen pesua. Niin.. eihän siitä pyykistä sitten kauhean puhdasta tullut :)

      Poista
  6. Mielenkiintoista!:) Tuntuu että kahdellakin ihmisellä on pestävää pyykkiä koko ajan...

    VastaaPoista
  7. Jos haluaa pyykkiin tuoksun niin onnistuu myös pesupähkinöillä. Pussin päälle muutama tippa esim eteeristä sitruunaöljyä ja mieto raikas sitruunan tuoksu tuoksuttomuus kammoiselle.

    VastaaPoista
  8. Minä oon tykästynyt Methodin pyykinpesuaineisiin. Suosikkini on Fresh Air, joka on tuoksuva. On olemassa myös Pioni Blossom (en tykkää) ja Free & Clear (tms.), joka on hajusteeton. Methodin käyttämisen myötä jätin myöskin huuhteluaineen pois. Oli huojentava huomata, että huuhteluaine ei ole pakollinen vaan pelkällä pesuaineella pärjää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt myös Method pyykinpesuainetta, tykkäsin siitäkin. On mukava huomata, että nykypäivänä on monia luontoa säästäviä pesuaineita, eikä tarvitse tinkiä pyykin puhtaudesta yhtään :)

      Poista