Sivut

perjantai 27. syyskuuta 2013

Sophyto kuorinta



Sophyto Exfoliating Treatment poikkeaa reippaasti kaikista muista omistamistani kuorinnoista. Tuote sisältää mm. ametistijauhetta, kirsikkaa ja orgaanisia ananasentsyymeitä (koko inci täällä). Kuorinta perustuu  hedelmähappojen vaikutukseen ihon pinnalla. Se on rakenteeltaan nestemäistä ja sileää, joten pumppupullo on sille ainoa oikea pakkaustapa. 





Olen käyttänyt kuorintaa noin kerran viikossa parin kuukauden ajan. Hoidan erityisesti kasvojeni t-alueen (otsa, nenä ja leuka), jossa iho on paksumpaa kuin kasvojeni muilla alueilla. Levitän aineen iholle pariksi minuutiksi. En hiero ainetta iholleni, sillä hedelmähapot toimivat mielestäni hyvin ilman hierontaakin. Lopuksi huuhdon kasvoni haalealla vedellä. Kuorinnan vaikutus näkyy välittömästi, lopputulos on pehmeä ja heleä. Sain jopa otsani pienet hikinäppylät katoamaan jo yhden hoitokerran jälkeen. Tehokkaamman tuloksen saavuttamiseksi tuotteen voi jättää vaikuttamaan iholle enintään 5 minuutiksi. Aine on hellävarainen, joten sitä voidaan käyttää päivittäin rasittuneella tai epäpuhtaalla iholla. 

Sophyto on ollut minulle kiva uusi tuttavuus, palaan sarjan pariin varmasti jatkossakin. Tuotteiden hinnat ovat mielestäni suhteellisen edullisia esim. Exfoliating treatment maksaa 24,75-/30ml. Lisätietoa sarjasta löytyy Tuoksuton verkkokaupasta


4 kommenttia:

  1. Kiva lukea tällaisista itselleen ihan tuntemattomista merkeistä. Maailma avartuu! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jonna,

      Sophyto oli vielä hetki sitten minullekin tuntematon, mutta ei enää :). Tykkään!

      Kivaa viikonloppua myös sinulle :D

      Poista
  2. Ihan outo merkki mullekin tämä, mutta kiinnostuin kyllä heti. Kiva kuulla uusista sarjoista, vaikka se voikin olla huonompi homma kukkarolle. ;) Tämä ja se kirkastava tehohoito vois olla omiaan mun iholle, joka voi nyt kaikkea muuta kuin hyvin. Ja koska tuoksujenkin kanssa on ongelmaa niin mikä ettei. Katselinkin jo netistä tilausmielessä. :)

    Kiva blogi sinullakin, "eksyin" tuolta Keyword loven puolelta tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulpu,

      Kiva, että löysit tänne :).

      Jos sinulla on ongelmaa tuoksujen kanssa, niin kannattaa kurkata mitä Tuoksuton tarjoaa. On hienoa, että on olemassa edes yksi kauppa, joka myy hajusteetonta kosmetiikkaa.

      Poista