Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2013

Jäätelöä tukkaan


Jos pullon kyljessä lukee "sähärille ja vaikeille hiuksille", ostan sen varmasti. Kaipaan selkeää ja siistiä kampausta, joka kestää. Tukkani ei ole aivan pahin mahdollinen luonnonkihara, mutta se on silti mahdoton. Käytän yleensä aina lämpösuojasuihketta ja suoristusrautaa. Harmi, että lämpökäsittely myös kuluttaa hiuksiani.

Ice Cream GO SLEEK LISS PERFECT Smoothing fluid * lupaa tehdä pörröpäästäni tiiviin ja yhtenäisen. Tuote suojaa myös hiuksiani lämpökäsittelyn tuomalta rasitukselta. Lupaus kuulostaa erittäin hyvältä, ehkä jopa liian hyvältä :)

Laitan ainetta pyyhekuiviin hiuksiin ohjeen mukaan eli pieni määrä kerrallaan tasaisesti joka puolelle. Aluksi olin jopa liiankin varovainen, sillä laitoin ainetta pisara kerrallaan. Pahin pelkoni oli  saada kiharan tilalle tiivis liimatukka. Teelusikallinen on sopiva annos puolipitkiin hiuksiini. Ero entiseen "lentoon lähtevään sähärään" on selvä, sillä hiukset näyttävät olevan käsittelyn jälkeen kauniisti yhdessä. Laitan lisäksi kosteina syyspäivinä vielä hiusöljyä, muotovaahtoa, hiuslakkaa ja ja.. Kauniina syyspäivänä riittää yksi tuote (kuvassa).

Onko kellään antaa lisää viisaita neuvoja luonnonkiharan hoitoon?

 
* Tuotetta myy CosMerya.



2 kommenttia:

  1. Hei, tehdäänkö diili? Mä otan vähän sun luonnonkiharaa, niin sä saat tätä mun suoraa tukkaa. Tää on niin suora ja liukas, että multa on moni kysynyt suoristanko tän suoristusraudalla, vaikka en ole tehnyt tälle mitään. ÄRSYTTÄVÄÄ! :D Jotenka luonnonkihara ongelmassa en osaa sinua auttaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtarit sopii mulle oikein hyvin :). Sullahan on oikea unelma-tukka.

      t. kateudesta vihreä

      Poista