Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kosmetiikkatestin vuoden parhaat tuoksut




Kirjoitin vuoden aikana 18 tuoksupostausta. Koen tuoksujen maailman erittäin kiehtovana ja matkani jatkuu myös ensi vuonna. Jokainen uusi tuttavuus on tuntunut tarpeelliselta, vaikka kaikista ei omia lempituoksujani tullutkaan. Tuoksunenäni on kehittynyt vuodessa huimasti - pieni osa nuoteista löytyy jo suhteellisen helposti, mutta kohtaan tuoksut edelleen hyvin pitkälti niiden nostattamien tunteiden kautta. Esiin on noussut mm. lapsuusmuistoja, ystävyyttä ja jopa rakas mieheni. Toivottavasti joku teistä on löytänyt tätä kautta jotain uutta omaan tuoksuhyllyyn. 

On erittäin vaikeaa nostaa kärkeen vain yhtä tuoksua, joten päädyin kolmeen -  Marc Jacobs Daisy Dream, Dolce & Gabbana The One ja Escada Joyful. Kolme hyvin sensuellia ja naisellista tuoksua, jotka sopivat aikuiselle naiselle.




Tuoksusarjana oli voimakkaasti esillä CLEAN, josta kirjoitin 7 postausta. Cleanin tuoksut ovat lähes poikkeuksetta erittäin kevyitä ja hyvin arkeen sopivia, ne ovatkin monen suosikkeja. Clean on mielestäni varsin helppo valinta, sen kanssa ei tule tehtyä ylilyöntiä edes tuoksuttomassa sairaalamaailmassa - kyllä, testattu on :)




 Luomutuoksujen vuoden lanseeraus oli herkullinen
 Acorelle Delicious by Sara La Fountain. 

 Alkuperäinen ajatukseni oli mahduttaa kaikki vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet samaan postaukseen, mutta siitä olisi tullut järjettömän suuri, joten käsittelen aihetta mielummin pala kerrallaan.


12 kommenttia:

  1. Ihan on omiakin lemppareita rutkasti joukossa. <3 Iloista uutta vuotta Ninni. <3

    VastaaPoista
  2. Oli muuten ihana, että säkin innoistut kirjoittelemaan tuoksuista. Niiden ilosanomaa ei voi koskaan levittää liikaa. Aika harva kirjoittaa, kun kokee sen niin vaikeaksi. Tuoksujen kanssa on siitä hyvä, että niissä voi harjaantuja, ihan niin kuin kaiken muunkin kanssa. Joukossa oli myös mun lemppareita.

    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksupostauksia on tosi kiva tehdä. Niiden kanssa voi irroitella oikein kunnolla. Kauniita pulloja on myös hauskaa kuvata. Yleensä testaaminen vaatii paljon aikaa, mutta koen tuoksujen kanssa pääseväni aavistuksen helpommalla kuin esim. ihonhoitotuotteiden.

      Kaunista uutta vuotta Jonna <3

      Poista
  3. Tuoksuttelen vain (joskus) kukkia :) Oikein ihanaa ja iloista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään synteettinen ei voita aitoa kukkaa :)

      Ihanaa uutta vuotta Saila <3

      Poista
  4. Voi kun tuoksuihin hurahtaneet muistaisivat tuoksutella kohtuudella. Tällä hetkellä lähes tuoksu kuin tuoksu tuntuu laukaisevan herkästi migreeniä, joten olen lähes täysin tuoksuton tällä hetkellä. Olisi kiva käyttää tuoksuja, ne saavat olon naiselliseksi, mutta päänsärkyisenä olo on vähemmän ihana, joten tuoksuttomuus on ollut sittenkin parempi valinta. Jopa töissä asiakkaan huuhteluaineelta tuoksuvat vaatteet saivat oloni huonoksi :(
    Clean kuulostaa houkuttelevalta - voisi sopia minullekin. Täytyypä tuoksutella, jos törmään tuotteeseen jossakin.

    Iloista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuteluaineen tuoksu voi olla tosi voimakas ja epämiellyttävä. Itse suosin tuoksutonta pyykinpesua. Hajusteallergia on kyllä kurja juttu. Esim. luomutuoksu voisi sopia?

      Hyvää uutta vuotta Taru <3

      Poista
  5. Kiitos kauniista ja inspiroivasta hyvän mielen blogistasi. Tätä on mukava lukea.

    VastaaPoista
  6. Hyvää uutta vuotta ja kiitos piristävästä blogistasi! Minulla olisi yksi toive: postaus alkoholittomista ihonhoitotuotteista. Kävin taannoin kosmetologilla ja hän käski välttää kaikkea, mikä sisältää alkoholia. Niinhän siinä sitten kävi, että omat käytössä olleet tuotteet sisälsivät lähes kaikki alkoholia. Nyt mulla on pari tuotetta hankittuna, mutta kaipaisin lisää vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi on kuultu Marjo. Minulle tuli heti mieleen La Roche-Posay, jonka herkän ihon Toleriane Ultra -kosteusvoide ei sisällä alkoholia. Sarjalta löytyy muitakin alkoholittomia tuotteita. Käy kysymässä apteekista. Oletko käyttänyt misellivesiä ihonpuhdistuksessa? Esim. luonnonkosmetiikkasarja Cattierin All-In-One puhditusvesi ei sisällä alkoholia.

      Toivon keksiväni vinkkejä yhden postauksen verran :)

      Poista