Sivut

tiistai 30. lokakuuta 2012

Weleda arvonta on päättynyt




Lämmin kiitos  
kaikille arvontaan osallistuneille!

Onnetar arpoi Weleda palkinnon voittajan, joka on

Mehtäemäntä,

Hän sanoi Weleda sarjasta seuraavaa:
Kaikilla kolmella mukana tuota ihanaa seerumia tavoittelemassa. Tää päivävoide onkin mulle ihan uus tuttavuus. Weledaltapa mulla ei muita tuttavuuksia olekkaan kun tuo huippu seerumi jolle olen kyllä sydämeni antanu ihan täysin.

Paljon Onnea Sinulle!

Laita minulle yhteystietosi, niin palkinto pääsee matkaan
mintunhelminauha@gmail.com

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Orion Aqualan L


Esittelen teille voiteen, jota löytyy meiltä aina. Käytän voidetta sekä kosteusvoiteena että pesuvoiteena. Kyseessä on koko perheen monikäyttöinen tuote, joka sopii kaikille ihotyypeille. Kun haluan ottaa perhelomalle mukaan vain vähän tavaraa, otan mukaani pienen Aqualan L tuubin.

Pesuvoide:
Voide sopii hellävaraiseen meikin poistoon (jopa ilman vettä). Hieron vain voiteen kasvoilleni ja pyyhin sen pois vanulapuilla  tai huuhtelen voiteen pois lämpimällä vedellä. Olen käyttänyt voidetta myös vauvan kylpyvedessä.

Kosteusvoide:
Voide levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Voidetta voi käyttää myös saunan lämmössä, silloin voide toimii kosteuttavana kasvonaamiona.
 
Tämä voide sopii hyvin allergisille ja herkkäihoisille. Tuote on hajusteeton.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Dr. Hauschka käsivoide


Talvi kuivattaa ihoni, varsinkin kädet. Joten haluan esitellä teille Dr. Hauschkan loistavan tuotteen käsien kuivuutta vastaan.

Dr.Hauschka Käsivoide hoitaa väsyneet, karheat kädet ravitsevien kasviöljyjen ja yrttiuutteiden avulla. Voide imeytyy nopeasti, eikä jätä käsiä tahmeiksi. Käsivoide sisältää kosteuttavia ja hoitavia ainesosia, kuten malvaa, Kalanchoe-kasvin eli pitsi-itulehden uutetta, manteliöljyä, mehiläisvahaa ja jojobaöljyä.

Oma testini:
Pidän nopeasti imeytyvistä käsivoiteista, koska lisään voidetta monta kertaa päivän aikana. Minulla ei ole aikaa odotella käsivoiteen imeytymistä. Dr. Hauschka käsivoide  imeytyi hyvin nopeasti, se suorastaan katosi. Voidetta riittää hyvin pieni määrä (kuvassa on voidetta 2-3 käyttökertaan). Voide jätti kädet ihanan pehmeiksi, eikä jättänyt tahmeaa tunnetta. Pidän myös voiteen tuoksusta. Yksinkertainen tuubi pitää sisällään korkealaatuisen ja tarpeellisen tuotteen, jota on suorastaan ilo käyttää.

Dr. Hauschkan nettisivuille pääset tästä.
Tykkää myös Facebookissa.
Dr. Hauschka jälleenmyyjät näet tästä.

torstai 25. lokakuuta 2012

ELIZABETH ARDEN Ceramide Purifying Cream Cleanser


Tilasin Thebos.fi nettikaupasta Elizabeth Arden Puhdistusvoiteen. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. Puhdistusvoide puhdistaa kasvoni hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Voide puhdistaa hyvin myös meikin. Tuotteen koostumus on hämmästyttävän paksu. Voidetta kannattaa ottaa vain pieni määrä kämmenelle. Hieroa kämmenet yhteen, ja levittää voide vasta sitten pyörivillä liikkeillä kasvoille. Näin saat puhdistuksen toimimaan tasaisesti koko kasvojen ja kaulan alueella. Lopuksi voide huuhdellaan pois kasvoilta lämpimällä vedellä.

Jos puhdistan ihoni liian voimakkaalla tuotteella, lopputuloksena on kiristävä tunne kasvoilla. Arden voidemainen puhditus jättää kasvoille pehmeän, raikkaan ja puhtaan tunteen. Puhdistusvoide on rauhoittava ja kosteuttava. Tuote sopii kaikille ihotyypeille. Myös herkälle iholle. Tämä tuote on erittäin hyvä kuivalle iholle. Hajusteeton ja allergiatestattu.

 Thebos.fi tilaukseni

Elizabeth Arden luomiväri Silversmoke on ollut ahkerassa käytössä. Minulla on ollut monta Ardenin luomiväriä, jotan tiesin niiden olevat hyvälaatuisia. Luomiväri on matta. Helmiäisluomiväri korostaa luomien ryppyjä, matta häivyttää.

  
Muista myös osallistua Kosmetiikkatestin upeaan Weleda Granaattiomena arvontaa. Voit osallistua siihen tästä. 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Joe Blasco luomivärit

Joe Blasco Sexy pink ja Periwinkle


Joe Blasco Cosmetics luomivärit  
sisältävät erittäin paljon väripigmenttiä
Siksi ne levittyvät helposti
Luomiväri kestää hyvin luomella. 

Väri on myös monikäyttöinen, 
koska sitä voi käyttää sekä kuivana, että kosteana
Kosteana sillä voi tehdä kauniita rajauksia. 
 Vesi ei muuta tuotteen koostumusta, 
vaan värinapin kuivumisen jälkeen sitä voi käyttää taas kuivana.

Oma testini:

Minulla on käytössä Joe Blasco luomiväreistä helmiäishohtoinen Sexy pink ja ihana tummansininen mattaväri Periwinkle

Nämä kaksi sopivat hyvin yhteen. Pidän siitä, että luomivärinappia ei tarvitse hangata, vaan väri tarttuu yhdellä pyyhkäisyllä siveltimeen. Yksi värinappi myös riittää todella pitkään, koska väriä ei kulu paljon yhdellä käyttökerralla. Käytän tummansinistä luomiväriä myös kosteana, koska värillä saa tehtyä kauniin rajauksen. Joe Blasco luomiväri on helppo häivyttää luomelle pehmeästi. Yksinkertainen muovinappi on käytössä kestävä, se ei murene helposti, vaikka luomivärin pudottasi lattialle.

Katso myös testini Joe Blasco Valoväreistä



tiistai 23. lokakuuta 2012

MIYO edullisesti Seppälästä


MIYO tulee sanoista My Identity Youthfully Original. Tämä puolalainen kosmetiikkasarja on suunnattu 12-20-vuotiaille. Sarja on erittäin värikäs ja trendikäs nuorten sarja. Sarjan kaikki tuotteet maksavat alle 5 euroa, joten ne ovat hyvin edullisia. Sarjaa myy Seppälä.

Näistä ihanista karkkiväreistä tulee mieleeni kohta 13-vuotias kummityttöni Julia. Hän tekee nyt ensimmäisiä meikkikokeilujaan. Muistan, kuinka kivaa oli olla hänen ikäisensä. Nuoret tytöt rakastavat tuoksuvia huulikiiltoja ja värikkäitä luomivärejä. Olen varma, että he ihastuvat tähän sarjaan. Hienoa, että on tarjolla kivaa ja edullista kosmetiikkaa nuorille. Niin, ja saahan näihin ihastua yli 20-vuotiaskin.


Sain Face Helsingiltä kolme MIYO luomiväriä. Tällä kertaa sininen väriskaala veti puoleensa. Valitsin kaksi mattaväriä ja yhden räväkän helmiäis-turkoosin. Luomivärien laatu vaihteli. Helmiäisluomiväri varisi, huono juttu. Mattavärien laatu oli parempi. Tasoltaan nämä olivat ihan kelvollista peruskosmetiikkaa. Mutta ei sen enempää.


MIYO sarjassa on myös paljon herkullisia huulikiiltoja, myös tuubissa. Voisin kääriä huulikiiltoja joulupakettiin Julialle ;)
Sarjalta löytyy myös kynsilakkoja ym. Käy katsastamassa MIYO Seppälässä.


Katso myös Facebook MIOY Suomi - TÄSTÄ

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Thebos.fi tilaukseni


Halusin päästä helpolla, joten tein tilauksen Thebos.fi nettikauppaan. Tuotteet saapuivat nopeasti ja hyvin pakattuina.  Thebos toimi loistavasti, aivan niin kuin nettikaupan pitääkin. Huomasin muuten, että Thebos kosmetiikka oli edullista. Thebos myy myös vaatteita. Alkusyksyn vaatteet ovat nyt -30% alessa.

Ja kun haluat meikata kilpaa, osallistu Thebos kilpailuun. Mukaan pääset tästä.


Oma tilaukseni:

Tilasin RoC -sarjan kuorinnan ja anti-age starter -kitin. Nämä ovat kiva joululahja. Aloitussetti on kätevä silloin, kun haluaa testata tuotteiden sopivuutta omalle iholle. Setti sisältää meikinpoistoaineen, kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen. Sopii kaikille ihotyypeille.

Elizabeth Arden tekee korkealaatuista kosmetiikkaa, joten tilasin sarjan ihanan laventelinsinisen luomivärin ja kasvojen puhdistustuotteen. Nämä tuotteet on testattu. Joten palaan aiheeseen ensi viikolla.




lauantai 20. lokakuuta 2012

Weleda arvontaa


Tervetuloa mukaan Weleda arvontaan.

Palkintona on 
Weledan Granaattiomena sarjan 
seerumi ja päivävoide.
Palkinnon arvo on noin 70 euroa.

Ihanaa, taas joku lukijani pääseen testaamaan kosmetiikkaa.

Kyseessä on juuri se kaksikko, joka kahmi palkintoja
Norjan Cosmopolitan Beauty Awards gaalassa 2012.

Arvonnan säännöt:

Vastaa kysymykseen:
Oletko kokeillut Weledan tuotteita?

1 arpa = vastaus
2 arpaa = vastaus + olet blogin jäsen
3 arpaa = vastaus + blogin jäsen + linkitys omaan blogiin

 Onnea arvontaan :D
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 30.10.12 klo 20.00 
Anonyymit ilmoittakaa sähköpostinne kommentissa.

Jäseneksi voi liittyä arvonnan aikana.
 Weleda lähettää palkinnon voittajalle Suomeen.
 
Lue aikaisemmat kirjoitukseni 
Weledasta sekä Weleda Granaattiomena seerumista ja päivävoiteesta.
Voit lukea ne tästä ja tästä.

 

Weleda Granaattiomena sarja


Weleda Granaattiomena sarjaa

Testasin Weledan Granaattiomena tuotesarjan seerumin, päivävoiteen ja yövoiteen. Sarja on kiinteyttävä ja elvyttävä. Tuotteet parantavat ihon joustavuutta ja kirkkautta. Sekä madaltavat ryppyjä. Sarja on tarkoitettu 40+ iholle. Mutta uskon, että sarja toimii tehokuurina myös nuoremmilla. Ainakin sarjan päivävoidetta ja seerumia kannattaa myös alle 40v. kokeilla. Toisaalta yli 40v. voivat ottaa tämä mahtavan sarjan jokapäiväiseen käyttöönsä.

Granaattiomena on superhedelmä. Superhedelmä on ruokateollisuudesta peräisin oleva termi, joka tarkoittaa hedelmiä ja marjoja, joilla on poikkeuksellisen korkea  ravintoarvo, etenkin vitamiineja ja antioksidantteja. Granaattiomenan siemenöljyn antioksidantit suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta, jotka hapettavat, vanhentavat, ihoa ennenaikaisesti.


Weleda Granaattiomena seerumi on ihon helppoa tehohoitoa, josta pidän. Ihoni kunto parani monella tavalla. Ihoni sai kosteutta ja pehmeyttä. Pumppupullo oli hygieeninen ja helppokäyttöinen. Seerumi levitetään puhtaalle iholle ja annetaan kuivahtaa noin minuutin verran. Seerumia voi käyttää päivävoiteen ja yövoiteen alla. Tätä oli suorastaan ilo taputella kasvoille. Loistava joululahjaidea.

Granaattiomena seerumi INCI
Water (Aqua), Alcohol, Glycerin, Aloe Barbadensis Leaf Juice, Punica Granatum Fruit Juice, Panicum Miliceum (Millet) Seed Extract, Prunus Spinosa Wood Extraxt, Xanthan Gum, Citric Acid, Fragrance (Parfum)*, Limonene*, Linalool*, Geraniol*, Citral*, Coumarin*. * = from natural essential oils



Weleda Granaattiomana päivävoide toimii hyvin myös meikin alla. Voiteen voi laittaa sarjan seerumin päälle tai käytää sellaisenaan. Makadamia- ja arganöljyt vahvistavat ihon suojaominaisuuksia ja vähentävät juonteita ja ryppyjä. Vaikutus on kosteutettu, tasaisempi, kiinteämpi ja kirkkaampi. 

Granaattiomena Päivävoiteen INCI
Water (Aqua), Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil, Alcohol, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Glyceryl Stearate SE, Macadamia Ternifolia Seed Oil, Lysolecithin, Glycerin, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Punica Granatum Seed Oil, Argania Spinosa Kernel Oil, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Olea Europaea (Olive) Oil Unsaponifiables, Panicum Miliaceum (Millet) Seed Extract, Helianthus Annuus (Sunflower) Petal Extract, Tapioca Starch, Xanthan Gum, Fragrance (Parfym)*, Limonene*, Linalool*, Geraniol*, Citral*, Coumarin*, Benzyl Benzoate*. * = from natural essential oils


Testasin myös Weleda Granaattiomena yövoiteen. Tuote on todella hoitava. Säästän yövoiteen käytön talveksi, koska silloin ihoni on kuivimmillaan. Seerumi ja päivävoide tuntuivat riittävän nyt hyvin. Laitoin yöksi vain pelkän seerumin. 

Weleda Granaattiomena sarja oli erittäin positiivinen kokemus. Jota voin suositella. Weleda on loistava kosmetiikkasarja. Joka pitää minut hyppysissään varmasti tulevaisuudessakin. Seuraavaksi Weledalta on tähtäimessäni Weledan villiruusu-sarjan silmänympärysvoide, jonka ajattelin testata ja esitellä teille.

Minulle on sanottu usein, että kosmetiikan ostaminen on vaikeaa eli ostopaikat ovat liian kaukana. Siksi esittelenkin teille nyt helpon, edullisen, nopean ja suomalaisen tavan ostaa Weledan tuotteita.

Löysin hyvin palvelevan nettikaupan greensandbeens.fi Kaupan valikoimasta löytyy  luontaiskosmetiikan lisäksi myös mm. superfood, luomusuklaa, hunajatuotteet ja ekologiset Ole Hyvä- pesuaineet. Klikkaa ostoksille tästä.

greensandbeens on edullisin, kun ostat Weledan tuotteita. 
  • Weleda Granaattiomena seerumi 32,80-
  • Weleda Granattiomena päivävoide 24,90-
  • Weleda Granttiomena yövoide 25,50-
greensandbeens postikulut ovat O euroa, jos ostat tuotteita yli 65 eurolla.


Katso myös "Esittelyssä Weleda" kirjoitukseni.

Weledan sivuille pääset tästä.


Weleda arvontaa luvassa vielä tänään,
pysykää kuulolla ;)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Esittelyssä WELEDA

Weleda Granaattiomena päivävoide, yövoide ja seerumi

Vuodesta 1921 lähtien saksalainen Weleda on valmistanut aitoja, luonnollisia ihon- ja vartalonhoitotuotteita.  Weleda käyttää korkealaatuisia ja tarkoin tutkittuja lääkekasveja, kasviöljyjä, eteerisiä öljyjä ja muita luonnon raaka-aineita tuotteidensa ainesosina.

Weleda ei käytä tuotteissaan synteettisiä hajusteita, säilöntäaineita, väriaineita eikä mineraaliöljyjä ja ihonhoitotuotteiden laatukriteerit täyttävät lääkkeille asetettavat laatuvaatimukset.

Weledan käyttämät kasvit ovat peräisin omilta luomu- ja biodynaamisilta viljelmiltä, sertifioiduilta keräilyalueilta ja reilun kaupan luomuprojekteista.

Tuotteilla on NaTrue-sertifikaatti. Tuotteet ovat dermatologisesti testattuja. Eläinkokeita ei käytetä. Ja pakkausmateriaalit voidaan uusiokäyttää.

Weleda Granaattiomena sarjan tuotteita

Keskeisessä roolissa Weledan ihonhoitotuotteissa ovat luonnolliset kasviöljyt. Ne puristetaan siemenistä, hedelmistä, pähkinöistä ja kasveista. Kasviöljyt vastaavat rakenteeltaan ihon omia rasva-aineita, joten ne imeytyvät ihoon hyvin raviten sitä vitamiineilla, antioksidanteilla ja olennaisilla rasvahapoilla. Kasviöljyt Weledan kasvojenhoitotuotteissa antavat niille ainutlaatuisen hoitavan vaikutuksen, sillä ne pehmentävät, suojaavat ja ravitsevat ihoa antaen ihon hengittää luonnollisesti. 

Kaikissa Weledan öljypitoisissa tuotteissa käytetään kylmäpuristettuja kasviöljyjä pohjaöljyinä. Jokaisessa ihonhoitosarjassa on sen lisäksi käytetty tiettyä avainkasvia, joka on keskeinen osa sarjaa. Kasvi valitaan riippuen sen ominaisuuksista sekä siitä, mitä prosesseja ihossa halutaan voimistaa. 


Weledan Granaattiomena päivävoide voitti parhaan vihreä tuote palkinnon Norjan Cosmopolitan Beauty Awards 2012-gaalassa. Lukijoiden suosikkituotteeksi valittiin Granattiomena seerumi.

Jatkan huomenna Weleda-sarjan parissa. Testasin Granattiomena seerumin, päivävoiteen ja yövoiteen. Kerron huomenna lisää :)

Klikkaa itsesi myös Weledan sivuille TÄSTÄ.

WELEDA mukana Helsingin messukeskuksen I love me-tapahtumassa 19.-21.10. Osastolla 1 G 31.

 Huom!

Jotta blogini ei menisi vain yksinäiseksi höpinäksi, 
käynnistän huomenna myös Weleda arvonnan.
Palkinto on mahtava!
Tervetuloa mukaan :)


torstai 18. lokakuuta 2012

Esittelyssä ACADÉMIE

Académie DERM ACTE LAIT DERMO-NETTOYANT ja LOTION DERMO-TONIQUE


Académie Scientifique de Beauté on hoitanut ranskattarien ihoa jo vuodesta 1926. Suomeen tuotteet saapuivat ensimmäisen kosmetologikoulun myötä. Sarjan suosio jatkuu edelleen.

Académie on yhdistänyt tieteen ja ihonhoidon tavalla, joka tuo todellisia tuloksia. Tuotteisiin on merkitty näkyvästi poikkeuksellisen korkeat tehoainepitoisuudet.

Académie tunnisti ensimmäisenä maailmassa eri ihotyypit ja tarjosi omia tuotteita herkälle, kuivalle, normaalille ja rasvaiselle iholle. Parhaat tulokset saavutetaan edelleen samoin periaattein: yksilöllisten hoitojen avulla, joissa huomioidaan ikä, ihotyyppi, vuodenajat ja ilmasto. High tech -teknologian avulla varmistetaan tehokkaimmat vaikutukset.

Académie-tuotteet on listattu Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen ihonhoito- ja kosmetiikkaneuvonnan järjestelmään. Lue lisää täältä.
Académie LAIT DERMO-NETTOYANT ja LOTION DERMO-TONIQUE



Oma Académie testini:
Testasin kaksi Derm Acte tuotetta LAIT DERMO-NETTOYANT puhdistusemulsion, sekä LOTION DERMO-TONIQUEN kasvoveden. Kyseessä on kaksi herkän ihon tuotetta. Jotka sopivat herkästi reagoivalle ja erilaisten ärsykkeiden rasittamalle iholle. Tuotteet ovat väriaineettomia, hajustettomia ja parabeenittomia. Kyseessä on kaksi aivan loistavaa puhdistustuotetta. Nämä ovat kuin tehty minulle! Pidän erityisesti siitä, että puhdistus tehdään ilman vettä. Sillä vesi kuivattaa ihoani lisää. Tuotteet maksavat noin 45 euroa/kpl.

LAIT DERMO-NETTOYANT puhdistusemulsio sopii hellävaraiseen ja tehokkaaseen meikin poistoon. Tuote jättää iholle pehmeän tunteen. Tuote levitetään kasvoille ja kaulalle hellästi pyöritellen. Lopuksi pyyhitään vanulla ja viimeistellään kasvovedellä.

LOTION DERMO-TONIQUEN kasvovesi sopii kevyen meikin poistoon kasvoilta ja silmistä. Tuote kosteuttaa ja suojaa ihoa ja saa ihon tuntumaan raikkalta ja pehmeältä. 
Käyttö: Pyyhi silmät, kasvot ja kaula puhdistusnesteeseen kostutetulla vanulla (vaihda vanu, kunnes siinä ei näy enää meikkiä). Kuivaa iho kasvopaperilla. Älä huuhtele ihoa vedellä.



ACADÈMIE AZULENE AMPOULES


AZULENE AMPOULES on rauhoittava hoitoneste hauraalle, herkälle ja ärtyneelle iholle. Se rauhoittaa nopeasti ja tuo iholle hyvän olon tunteen. 10 päivän kuuri maksaa n. 62 euroa.
Käyttö: Levitä ampullin sisältö puhtaalle iholle aamuin illoin ennen hoitovoidetta.

Seuraavaksi haluan testata Académie High tech - valikoimaa, edes yhden kuurin verran. Tuotteet on suunniteltu vaativalle iholle, silloin kuin haluaa saada nopeita tuloksia. Erityisen kiinnostavalta vaikuttaa patchs yeux anti-rides & hydratants -silmienhoitolaput. Ne virkistävät ja vastustavat tummuutta, turvotusta sekä ikääntymisen merkkejä. Ammattihoidon tehokkuus kotona! Kiinnostavaa olisi myös mennä nauttimaan Académie kasvohoidosta.

Tutustu Académie sarjaan Rohdos-Alan sivuilla - tästä
Rohdos-Alan sivuilta löydät paikkakuntasi Académie 
kauneushoitolat.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Joe Blasco Orange Highlight 1 - valoväri


Esittelen tuotteen, josta pidän hyvin paljon. Luvassa on siis hehkutusta. Tämä tuote kuuluu sarjaan "yksi tuote, monta ominaisuutta". Kyseessä on Joe Blasco valoväri eli highlighter.

Joe Blasco valoväri ei ole pelkästään valoväri, vaan se myös peittää tummat silmänaluset. Sitä käytetään kasvojen varjokohtiin valoa tuomaan. Valovärillä voi korostaa kauniisti kasvojen parhaita puolia esim. poskipäitä ja huulten amorinkaarta.

Valoväri sisältää pigmenttiä 60%. Yksi värinappi kestää kauan, koska väriä tarvitaan hyvin vähän. Valoväri myös kestää paikoillaan koko päivän. Hinta on n. 35e.

Käyttöohje:
Ota hyvin pieni määrä valoväriä siveltimeen (synteettinen)tai meikkisieneen. Levitä valoväriä varjon ja juonteen pohjalle sekä silmien sisä- ja ulkonurkkaan. Tasoita väri varovasti sormella.

Sopiva Joe Blasco valoväri sävy?
  1. Orange Highlight 1 ihosävylle, joka ei ole kovin vaalea mutta ei päivettynytkään, yleisin Suomalaisen naisen sävy.
  2. Orange Highlight 2 sävy Suomalaiselle päivettyneelle iholle.
  3. Special Yellow Highlight "lumikinvaalealle" iholle.
  4. Xtralite Highlight vaalealle iholle.

Olen vaaleaihoinen. Minulle sopiva sävy on "Orange Highlight 1". Kuvan värisävyt ovat vain suuntaa antavia.

Joe Blasco ansaitsee lisää huomiota. Joten seuraavaksi kirjoitan teille sarjan luomiväreistä ja eyelinereista. Nämä postaukset ovat tulossa ihan pian :)

tiistai 16. lokakuuta 2012

Dr.Hauschka Voidenaamio


Kun oma peilikuva pelottaa, 
kannattaa turvautua tuhkimovoiteeseen.

Dr. Hauschka voidenaamio on todellinen pikakaunistaja. Se virkistää, kosteuttaa ja uudistaa ihoa. Se sopii tehohoidoksi kaikille ihotyypeille. Voidenaamio antaa nopean avun myös auringon rasittamalle ja couperosa-iholle.

Voidenaamio sisältää jojobaöljyä, aprikoosiöljyä ja vehnänalkioöljyä. Kasviöljyt hoitavat ihoa tehokkaasti. Ihon väri tasoittuu ja ihon pinta silenee.

Käyttö: Puhdista iho puhdistusemulsiolla ja kasvovedellä. Levitä voidenaamio kasvoillesi (myös silmänympärysiholle), kaulallesi ja dekolteen alueelle. Anna naamion vaikuttaa 20 min ja pyyhi sen jälkeen naamio pois kostealla liinalla.

Oma testini:
Dr. Hauschka Voidenaamio kuuluu niihin tuotteisiin, joita pitää olla aina valmiina kaapissa (hätätilanteiden varalta). Tähän tuotteeseen on helppo ihastua, koska vaikutuksen näkee jo 20 min jälkeen. Aika moni perheenäiti olisi onnellinen tästä joululahjasta. Hinta on n. 35 euroa.

Ensimmäisellä käyttökerralla levitin paksun kerroksen naamiota kasvoilleni. 20 min jälkeen huomasin naamion kadonneen. Niin, naamio oli poissa, mutta tilalla oli kaunis ja tasainen iho. Lopuksi pyyhin ihoni vielä kostealla liinalla.

Voidenaamio sopii kaikille ihotyypeille. Mutta jos ihossasi on laajentuneita ihohuokosia tai arpia, voit käyttää tuotetta päivävoiteen tapaan 4-6 viikon kuureina, useita kertoja vuodessa. Voidenaamio kirkastaa suurihuokoista ja epätasaista ihoa.

Loistava tuote, 
joka hoitaa samalla myös herkkää silmänympärysihoa. 

Dr. Hauschkan nettisivuille pääset tästä.
Tykkää myös Facebookissa.
Dr. Hauschka jälleenmyyjät näet tästä.



maanantai 15. lokakuuta 2012

Kurkkaa Sokos.fi


Nyt kannattaa kurkata Sokos.fi

Tarjolla on hiustenhoitotuotteita -40% alennuksella. Toimituskulut 0 euroa.

Näitä voisin ostaa kokeiluuni:


1.  Cutrin Suolasuihke, 
joka antaa hiuksille rakennetta ja tuuheutta.
Hinta 10,15e (ovh 16,90e)

2. Cutrin Careism intensiivinaamio 
hoitaa ja suojaa värikäsiteltyjä hiuksia.
 Auttaa väriä säilymään.
Hinta 7,75e (ovh 12,90e)

Esittelyssä Joe Blasco Cosmetics





Oma kokemukseni Joe Blascosta

Joe Blasco Cosmetics tuli apuun, kun hätä oli suurin. Punoittava leikkausarpi kaulalla piti saada peitettyä niin, että peiteväri pysyy arven päällä koko päivän. Kokeilin monia peitevoiteita, ne eivät toimineet. Onneksi löysin Joe Blasco neutralisoijat. Red Neutralizer peitti hyvin punoittavan arven. Se myös pysyi todella hyvin.

Joe Blascon neutralisoijat auttavat, kun pitää taikoa pois esim. couperosaa, arpia, aknea, maksaläiskiä tai pigmenttiläiskiä. Aivan loistavia tuotteita ihon värivirheiden peittämiseen. Neutralisoijien teho perustuu vastaväreihin ja suureen pigmenttimäärään. Hinta noin 35e.
  • Brown Neutralizeria käytetään häivyttämään ruskeita kohtia iholla kuten maksaläiskät ja muut pigmenttihäiriöt.
  • Blue Neutralizer ja Sp Blue Neutralizer sopivat mustelmien, ihon läpi kuultavien verisuonien ja suonikohjujen peittämiseen.
  • Red Neutralizer 1 ja 2 sekä Sp Red Neutralizer couperosaan, punastumiseen, arpiin ja akneen. 

Käyttöohje: Pohjusta kasvot Ultra Base -meikkivoiteella ja levitä pieni määrä Neutralizeria peitettävälle alueelle synteettisellä siveltimellä.

Lisäksi Joe Blascolla on erikoispeiteaineet, Dermaceal ja Tattoo Cover. Ne peittävät voimakkaammat ihon värivirheet kuten tuliluomen, hemangioman, palo- ym. arvet, vitiligon sekä mustan silmän. Nämä erikoispeiteaineet sisältävät jopa 70-85 prosenttia pigmenttejä.

Joe Blascoa myy mm. Sokos.fi ja Meikkitorppa-nettikauppa.
Sekä mm. Sokos, Stockmann ja Anttila.


Joe Blasco historiaa

Joe Blasco opiskeli meikkitaiteilijaksi kuuluisien Hollywood meikkitaiteilijoiden assistenttina. Hän aloitti alalla vuonna 1962, jolloin hän oli vasta 16-vuotias. Vuonna 1968 hän aloitti meikkitaiteilijoiden kouluttamisen omassa pienessä meikkikoulussaan, josta hänen tekemänsä kehitystyön jälkeen tuli meikkitaiteen ensimmäinen täysipäivänen ammattiin valmistava meikkikoulu.

Joe Blasco siirtyi työskentelemään televisiolle ja sieltä elokuvastudioille, joissa hän toimi meikkien sekä erikoistehosteiden asiantuntijana. Vuonna 1976 Joe Blasco perusti oman meikkikoulunsa Hollywoodiin. Tunnetun meikkitaiteilijan koulun suosio oli suuri ja suosio jatkuu edelleen.

Tänä päivänä hänen meikkikoulunsa sijaitsevat Hollywoodissa ja Orlandossa, Floridassa. Useimmat Hollywoodin meikkitaiteilijoista ovat Joe Blascon kouluttamia

Joe Blasco tuotesarja

Joe Blasco - sarjaan kuuluu värikosmetiikka ja ihonhoitotuotteet.
Joe Blasco -meikkituotteet ovat käytössä erittäin riittoisia, koska ne sisältävät paljon väripigmenttiä. Joe Blasco meikki kestää kauniina koko päivän. Meikki kestää jopa uimista ja saunomista. Tuotteet ovat ihotautilääkäreiden suosittelemia. Merkki on kuuluisa myös siitä, ettei eläinkokeita ole käytetty.

Joe Blascon Skin Care Collection -ihonhoitotuotteet sopivat
kaikille ihotyypeille ja auttavat tehokkaasti ihon omaa puolustuskykyä. Sarjan tuotteet sisältävät merilevistä saatuja mineraali- sekä hivenaineita ja ovat kaikki listattu Helsingin allergia- ja astmayhdistyksessä.

Tämä oli Joe Blasco Cosmetics osa 1. Jatkoa on luvassa vielä tällä viikolla ;)









sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Amalie B. Design Oy arvonnan voittaja


Sain taas kirjoittaa ison kasan arpalippuja.
Oli mukava huomata,
että moni halusi pehmeän palkinnon itselleen.

Amalie B. Design Oy voittaja on..

Heiri

Paljon Onnea!

Laitata minulle osoitteesi 
ja pyyhkeiden tiedot 
(väri, teksti, tekstin väri ja fontti).
mintunhelminauha@gmail.com 

Jos onni ei suosinut tällä kertaa,
pyyhkeitä voi ostaa myös Amalie B. Design Oy:n nettikaupasta.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kauneutta sisältäpäin - Omega 7 kaksoistyrniöljykapseli



Kärsin ajoittain kuivista silmistä ja limakalvoista. Kalaöljy ei tuonut merkittävää apua, joten piti etsiä jotain muuta. Näin rutisevan kuiva en halua olla. Suuntasin ostoksille apteekkiin.

Suomessa tehdyssä kliinisessä tutkimuksessa on havaittu kaksoistyrniöljyn vahvistavan ihon ja limakalvojen toimintakykyä. Valioravinnon Omega-7 sisältää toisiaan tukevia omega 3, -6 ja -9 rasvahappoja, kahta omega 7 sekä E-vitamiinia ja karotenoideja.

Ajattelin, että Omega-7 kapselit auttavat vähitellen viikkojen kuluessa. Mutta apu tulikin todella nopeasti. Huomasin positiivisia vaikutuksia jo parin päivän käytön jälkeen. Uskomatonta, että valmiste on ollut markkinoilla jo 15 vuotta, ja ostan sitä vasta nyt. Tuote myös vahvistaa herkkää ja kuivaa ihoani. Todellinen kauneustuote, mutta lisäksi se on paljon muutakin.

Valioravinnon sivuille pääset tästä
Sivuilla on paljon tärkeää tietoa tuotteesta. Siellä kerrotaan mm. tuotteen hellävaraisesta valmistusmenetelmästä, jossa ei käytetä kemiallisia liuottimia tai korkeita lämpötiloja. Sivulta voi myös huomata sen, että kyseessä on paljon tutkittu tuote.



Omega7-tyrniöljykapseli
Kaksoistyrniöljykapseli
60 kaps. ja 150 kaps.

Käyttötarkoitus

  • Erikoisöljy kuiville limakalvoille
  • Auttaa uudistamaan ja vahvistamaan limakalvoja
    • Silmien, nenän ja suun limakalvot
    • Ruokatorven, mahan ja ruuansulatuskanavan limakalvot
    • Virtsateiden ja intiimialueiden limakalvot
  • Hoitaa, ravitsee ja uudistaa ihoa
    • Kuivalle, ärtyneelle, atooppiselle ja ikääntyvälle iholle
    • Beauty from within 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pehmeä - Amalie B. Design Oy - ARVONTA


Jos olet lukijani 
 Kosmetiikkatestissä tai Mintun Helminauhassa 
saat kaksi arpaa ;)

Kaunis & pehmeä palkinto:
Amalie B. Design Oy
lahjoitti arvottavaksi 
kaksi 
50 x 70cm pyyhettä 
valitsemallasi  
värillä ja brodeerauksella.

Arvonnan säännöt:

1 arpa = kommentti
2 arpaa = kommentti + lukija
3 arpaa = kommentti + lukija + linkitys omaan blogiin
 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 14.10.12 klo 20.00 

Anonyymit ilmoittakaa sähköpostinne kommentissa.


Amalie B. Design Oy

Amalie B. Design Oy on suomalainen vuonna 2011 perustettu yritys. Heidän tuotevalikoimastaan löytyy sisustuksellisia vaihtoehtoja kylpyhuoneen sisustamiseen. Valikoimaan kuuluu kauniit ja ylelliset froteepyyhkeet, jotka luovat kylpyhuoneeseen kaunista tunnelmaa. 

Tärkein heidän toimintaansa ohjaava arvo on ekologisuus. Kaikki pyyhkeet ovat vastuullisesti tuotettua ekopuuvillaa. Puuvilla on veljelty ekologisin periaattein ja se on koko tuotantoprosessin ajan pidetty erillään tavallisesta puuvillasta. Tuotteiden ihanat värit on saatu aikaan ekologisin värein, eikä tuote sisällä mitään haitallisia kemikaaleja.




Brodeeraus kruunaa pyyhkeen ja on tyylikäs tapa esimerkiksi erottaa eri perheenjäsenten pyyhkeet toisistaan. 

Amalien B. design Oy tarjoaa tuotteisiinsa myös brodeerauspalvelun.

Voittaja saa valita fontin, lankavärin ja tekstin 
(max yksi sana,jonka leveys on max 13cm).







 Amalie B. Design Oy jälleenmyyjät:


 Amalie B. Design Oy jälleenmyyjät:
Ekotin - ekokauppa, Helsinki
Versokauppa - ekokauppa, Kajaani
Luonnotar - ekologinen verkkokauppa
Pin-Up Garage - lifestyleboutuque, Helsinki
  
Sekä Amalie B. Design Oy:n oma nettikauppa.