Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bernard Cassiere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bernard Cassiere. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Bernard Cassiere herkälle iholle ja arvonta + voittaja



Kesällä, hyvän sään aikaan, unohdan helposti sen tosiasian, että ihoni on pintakuiva ja herkkä. Onneksi vuodenaikojen kulku toistuu aina samanlaisena, joten tiedän jo, mitä on odotettavissa. Jep, joku säilöö hilloja, itse suunnittelen talven kosmetiikan samalla kun pakastan mansikoita.

Bernard Cassieren mustikkalinja on kuin tehty suomalaiselle iholle, joka on usein myös herkkä. Herkkyys tulee esiin varsinkin talvisin, jolloin ihoa rasittaa kuivan sisäilman lisäksi myös kylmä ulkoilma, joten iho kaipaa suojaa ja rauhoittavaa vaikutusta. BC Mustikkalinja on minulle tuttu ja pidän siitä kovasti, ihoni saa kosteuden lisäksi myös suojaa talvea vastaan.




Mustikkalinjan paras tuote on ollut hellääkin hellempi kuorinta, jota olen käyttänyt yhden tuubillisen verran. Tuote on voidemainen ja rakeeton, joten se sopii erittäin hyvin myös herkälle iholle. Teho perustuu entsymaattiseen vaikutukseen, joten rakeita ei tarvita. Mukana on lisäksi lakansiemenöljy, joka saa ihon tuntumaan välittömästi samettisen pehmeältä. Vaikutus tuntuu heti, sitä ei tarvitse odotella.




Mustikkalinja on täydentynyt uusilla tuotteilla, kuten mustikkaseerumilla, joka lupaa rauhoittaa ihoa ja antaa suojaa, sillä on myös ihon punoitusta vähentävä vaikutus. 

Ainesosaluettelosta löytyy mm. ihoa rauhoittavaa allantoiinia ja B5-vitamiinia, lisäksi mukana on mustikan, lakan ja kärsimyskukan luontaisia flavonoideja. Seerumia voi käyttää aamuin illoin hoitovoiteen alla, tai jos iho on kovin rasvainen, sitä voi käyttää yksinäänkin. Lasinen pumppupullo on käytössä näppärä, se tekee tuotteesta myös erittäin riittoisan. Hinta 78 euroa.




Kaikkein kiinnostavin uutuus on kuitenkin Bernard Cassiere Mustikka SOS CC-voide, joka rientää apuun, kun hätä on suurin. Kasvoja kiristää ja iho näyttää punaisen kirjavalta. Color Control lupaus on häivyttää kasvojen punaisuus sekä tasoittaa ihon väriä. Ihon suojavaippa vahvistuu vähitellen voiteen vaikutuksesta.

Minulla on tapana laittaa molemmat, eli ensin seerumi ja päälle vielä SOS CC-voide. Ihoni tuntuu näiden jälkeen pehmeän samettiselta, pintakuivuus on poissa. Voiteessa on kiva, hyvin kevyt ja miellyttävä tuoksu. 30 ml:n tuubi tuntuu käteen pieneltä, mutta ulkonäkö pettää, sillä voidetta kuluu yhdellä käyttökerralla vain hyvin pieni määrä, joten uskon tuubin riittävän pitkälle. Voide sopii hyvin meikin alle. 
 Hinta 51 euroa.

Haluatko kokeilla uutta 
Bernard Cassiere Mustikka SOS CC-voidetta?

Jos vastaus on kyllä, niin tämä arvonta on tehty sinua varten <3
 Arvonta on avoinna kaikille, mutta etenkin herkkäihoisille lukijoille. Saat vielä toisen arvan jos olet blogin kirjautunut lukija (tapoja on monia - ylhäällä, nimen alla)
Kerro ainakin, monellako arvalla olet mukana, ja sähköpostisi.
Arvonta päättyy 10.11.16 illalla.


Ja lopuksi vielä edellisen arvonnan voittaja..
Laura H - Paljon onnea <3
Arvonta suoritettiin random.org arvontakoneella.  




Sponsored

torstai 22. lokakuuta 2015

Bernard Cassiere päivitys




Hei pitkästä aikaa. Viime viikolla tapahtui monenlaista kivaa, joten arjen peruspakka oli iloisesti sekaisin. Oli syyslomaa, vanhan omakotitalon tyhjennystä ja messuilua. Kaikesta kiireestä huolimatta jaksoin olla hyvällä fiiliksellä päivästä toiseen, sillä seura oli mitä mahtavin. Kotona ei poissaoloani kuitenkaan katsottu hyvällä. Otto-kissa oli tyhjentänyt kodinhoitohuoneen kaapin ja tavarat oli ripoteltu ympäriinsä. Kaiken kruunuksi keskellä huonetta seisoi ryhdikkäänä vaaleanpunainen pallokynttilä. Syyllinen oli jo ehtinyt pakoon, onnistuin löytämään vain yhden täysin viattoman luontokappaleen verhon takaa nukkumasta. 

Onneksi tänään jaksan vihdoin istua kunnolla alas lepopaikkaani eli blogin pariin. Teitä on ollutkin jo ikävä.




Kiire ei sovi minulle lainkaan ja se näkyy helposti myös kasvoissani, joista löytyy ei toivottuja valvomisen merkkejä kuten ikävät pussit silmien alla. Elämän kolme perustotuutta pääsi tälläkin lomalla unohtumaan - tarvitsen yleensä kunnon yöunet, vettä janojuomaksi ja ulkoilua.




 Minulla on ollut testissä jo pari kuukautta Bernard Cassiere Ruiskaunokki -linjan kaksi uutuustuotetta, jotka on tarkoitettu hoitamaan kasvojen herkintä ihoaluetta. Tuotteista toinen sopii paremmin päiväkäyttöön, sillä siihen on lisätty hoitavien ainesosien lisäksi peiteaine. Näppärään tuubiin pakattu voide lupaa vähentää turvotusta ja peittää tummia silmänalusia. Voin allekirjoittaa lupaukset ainakin osittain. Metalliaplikaattori tuntuu aivan taivaalliselta väsyneellä ja aavistuksen nuupahtaneella iholla. Iho tuntuu ja näyttää heti paljon freesimmältä. Jos silmänaluset ovat kovin tummat, voiteen sisältämä pigmentti ei kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan toinen peittävämpi tuote. Peiteaineen ja silmänympärysvoiteen yhdistäminen on kuitenkin hieno juttu, joka otetaan varmasti myös hyvin vastaan - kaksi tuotetta samassa tuubissa. 




Bernard Cassierelta löytyy myös toinen silmänympärysihon täsmätuote, jota käytän iltaisin. Voide on koostumukseltaan mukavan kevyttä, mutta kosteuttaa silti hyvin. Iho tuntuu näppituntumalla pehmeältä ja joustavalta. Siistiä pumppupulloa on toki aina erittäin mukava käyttää.

 Olen yleensä hyvin tarkka siitä, ettei matkakassissani lymyä piilossa ylimääräisiä tavaroita, joita sitten raahaan paikasta toiseen otsa hiessä. Yritän ottaa mukaan vain kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa en kuitenkaan voinut jättää kotiin kumpaakaan Cassieren silmänympärystuotetta, sillä toinen ilahduttaa minua aamuisin ja toinen iltaisin. Voiteissa on hyvin mieto raikas tuoksu.



Lupasin palata asiaan ja kertoa teille lisää Bernard Cassiere Sitruuna - Minttu seerumista, kun käyttökokemusta tulee vähän enemmän. Seerumia on meillä käytetty nuoren epäpuhtaalle iholle nyt pari kuukautta. Poikani iho on tyypillinen teini-iho eli finnejä puskee esiin erityisesti otsa-nenä-leuka -akselilla. Iho on myös pintakuiva eli kosteutta kaivataan lisää. 

Seerumi on koostumukseltaan ohutta ja maitomaista, se imeytyy puhtaaseen ihoon hyvin. Pumppupullossa aine pysyy puhtaana ja sitä on myös helppoa annostella sopivasti. Iho pysyy seerumin avulla pehmeänä ja ne kaikkein epäpuhtaimmat alueet vaikuttavat rauhallisemmilta. Väittäisin, että seerumi pitää nuoren akneihon helpommin hallittavana ja epäpuhtauksia tulee selvästi vähemmän, vaikka koko ongelma ei poistukaan. Seerumin päälle voi levittää vielä hoitovoiteen.

Jos nämä tuotteet jäivät kiinnostamaan, kannattaa kysellä näitä sarjaa myyviltä kosmetologeilta. Ruiskaunokki peitevoide maksaa n. 60 euroa ja silmänympärysvoide muutaman euron enemmän. Kauneushoitoloissa on tarjolla myös Ruiskaunokki Silmänympäryshoito. Sitruuna-Minttu seerumi maksaa n. 69 eur.
   





    Tuotteet on saatu testiin.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Paras matkapakkaus ikinä :)




Bernard Cassiere Sitruuna-minttu Discovery Kit on otettu meillä ilolla vastaan. Samasta boxista kun löytyy lähes kaikki tarpeellinen noin viikon tai parin matkaa varten tai jos haluaa tutustua tuotteisiin ensin vain pienesti, niin pakkaus käy mainiosti siihenkin. 

Paketti pitää sisällään neljä tuotetta, jotka sopivat parhaiten seka- ja rasvaiselle iholle. Sitruuna-minttu linjan vaikuttavana aineena on mm. chileläinen villiminttu, joka rajoittaa näppylöiden ja mustapäiden syntyä ja rauhoittaa tulehdusta iholla. Mukana on myös sitruunan eteerinen öljy, joka omalta osaltaan puhdistaa epäpuhtauksia ja tasapainottaa talineritystä. Kuulostaa hyvältä <3




 Näppärässä boxissa on mukana vain tarpeellisia juttuja - eikä mitään turhaa. Samasta paketista löytyy puhdistusvaahto, kosteuttava fluidi, naamio ja paikallishoitotuote näppälöille. Meillä testipaketti pääsi perheen teinipojan käyttöön, sillä hänen ihonsa on epäpuhdas ja rasvoittuva - uusia finnejä ilmestyy kasvoille lähes päivittäin. Poika on tykännyt tuotteista niin paljon, että saan ostaa näitä jatkossa myös lisää. Myös oman sekaihoni t-alue on rasvoittuva, joten ihastuin varsinkin linjan kiiltoa hillitsevaan kosteusvoiteeseen. Juuri siihen samaan, joka on jo tuttu ainakin kaikille kesäkuun Livboxin tilaajille, se oli mielestäni kesäkuun ehdoton kruunu.




Tässä vielä tuotteet pähkinänkuoressa:

Bernard Cassiere Mint - lemon purity cleansing mousse - puhdistusvaahto 50ml sopii päivittäiseen ihonpuhdistukseen ja raikastukseen. Vaahto levitetään kostealle iholle kevyesti hieroen ja huuhdellaan pois runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer fluid 15ml on kevyt fluidi, joka tuoksuu kivan raikkaalle. Ohut voide kosteuttaa ihoa ja säätelee talineritystä. Se pystyy myös muuttamaan ihon pH:ta bakteereille sopimattomammaksi. Lopputuloksena on kauniin mattapintainen iho. Sopii sekä päivä- että yövoiteeksi.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer mask 10ml - naamio on koostumukseltaan voidemainen. Siinä on oikestaan kaksi tuotetta yhdessä - hedelmähappokuorinta ja puhdistava naamio. Annetaan vaikuttaa 10min ja käytetään 1-2 kertaa viikossa. Naamio sisältää valkoista savea, joten se on aika paksua - huuhtelu kannattaa tehdä runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere S.O.S Mint -lemon anti-imperfection roll-on  5ml on näppärä taskukoko. Tuote sopii näppylöiden paikallishoitoon. Tuote sisältää mm. salisyylihappoa.



Haluatte varmaan kuulla, mitä näistä meillä ostetaan lisää. No joukon parhaat olivat pojan mielestä S.O.S paikallishoitoaine ja fluidi, niiden ansiosta iho rauhoittui silminnähden. Itse pidin myös kuorivaa naamiota aivan loistava epäpuhtaan ihon tuotteena - eloton pintasolukko on hyvä poistaa, näin muut tehoaineet pääsevät vaikuttamaan kunnolla.




Sitruuna - minttu hehkutus ei ollut vielä kokonaan tässä, vaan testi jatkuu vielä kahdella tuotteella, joista kuulette lisää hetken päästä.


Kivaa kesäpäivää <3



Discovery Kit on myynnissä Bernard Cassiere kauneushoitoloissa 
ja maksaa noin 65 euroa.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

LivBox Kesäkuu 2015



 Olin toukokuussa jo lopen uupunut saamaan boxini monta päivää muita myöhemmin, joten LivBox -tilaukseni oli vähällä jäädä katkolle. Postitus uudistui kuitenkin sopivasti ja SmartPost-vaihtoehto kuulosti korviini erittäin hyvältä. Pystyin nyt seuraamaan lähetyksen kulkua ja sainkin sen käsiini erittäin nopeasti. Lisäksi Toukokuun LivBox-juttua luettiin paljon, joten ajattelin jatkaa tilausta jo ihan bloginkin takia. LivBoxin parasta antia ovat olleet uutuustuotteet, niitä on nyt kesäkuussakin mukana huikea määrä eli neljä kappaletta.
  



Kesäkuun LivBox vaikutti heti ensisilmäyksellä kesäiseltä, runsaalta ja kovin tutultakin. Tämähän voisi ottaa mukaan festareille - kahdeksan tuotteen joukosta löytyy kaikkea hammasharjasta rakkolaastareihin. Mukana on kuusi täysikokoista tuotetta ja kaksi erittäin mielenkiintoista vähän suurempaa näytekokoa.




Kesäkuun parasta antia on..

Bernard Cassiere Sitruuna-Minttu kosteuttava mattafluidi on joukon tähti, vaikka näytekoko onkin. Tuote sopii kaikille, jotka arvostavat kaunista mattapintaa. Parhaiten voide sopii kuitenkin seka- ja rasvaiselle iholle, sillä sen luvataan tasapainottavan talineritystä ja vähentävän epäpuhtauksien syntymistä.

L'OCCITANE Verbena Shower Gel tuoksuu niin ihanalle, että voisin jatkossa ostaa tätä koko pullollisen. Tästä pikkukoosta on hyvä aloittaa. Jos ei tällä piristy, niin ei sitten millään :). Mukana oli myös lahjakortti, jolla voi lunastaa Verbena Body Lotion 30ml - vartalovoiteen Helsingin myymälästä tai nettikaupasta.

Compeed rakkolaastarit ovat loistava apu, kun kenkä hiertää. Kuljetan näitä aina käsilaukussani, en kai voisi edes elää ilman.


Mukana on myös täysikokoiset..

HERBINA Body Mist Mansikka (ovh 6,50- / 100ml)

KUBISS London kivipuuteri (ovh 3,95-)

REXONA Maximum protection Confidence (ovh 9,90-)

Lumene Natural Code Eye Intensifer (ovh 7,90-)

Jordan Hammasharja




Mitä piditte kesäkuusta?
Toimiiko postitus nyt paremmin?



maanantai 5. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 parhaat ihonhoitotuotteet




Takana on taas yksi hieno vuosi lisää. Elämäni kolme perusasiaa pysyivät tasapainossa (koti, työ, perhe) ja kaikki rakkaat ympärilläni voivat hyvin, joten olen hyvin kiitollinen. Tämä blogi on edelleen rakas ja rento harrastus, jonka parissa viihdyn loistavasti. Olen saanut vuoden aikana myös monta kivaa sähköpostia teiltä - kiitos <3. Toivottavasti niitä tulee jatkossa lisää :)

Entä menikö joku pieleen vuonna 2014? Varmaan montakin juttua, mutta yksi nousee kirkkaasti ylitse muiden. Pari viikkoa sitten tuhoutui satoja valokuvia tietokoneeni päivityksen yhteydessä. Olin ollut liian kiireinen, laiska ja tyhmäkin. Se kostautui.

Tämän postauksen kuvat on kaivettu blogiarkistoni kätköistä, sillä käytän parhaat tuotteet aina pohjia myöten - eikä mitään kuvattavaa jää jäljelle. Jokaisen punaisella kirjoitetun tuotteen tai sarjan nimestä löytyy linkki kirjoitukseeni. Kyllä, tänään puhutaan lempilajistani eli ihonhoidosta.




Testasin vuoden 2014 aikana viisi kasvoille tarkoitettua aurinkotuotetta, jotka kaikki olivat erittäin hyviä. Kärkeen nousi kaksi sarjaa - Diego Dalla Palma DD sun protective aurinkotuotteet ja luonnonkosmetiikan puolelta ihastusta herätti täysin luonnollinen Jane Iredale power me spf aurinkosuoja, josta riittää iloa vielä ensi kesänäkin. Molemmat suojaavat erittäin hyvin vaaleaa suomalaista ihotyyppiä myös etelänlomilla, joten nämä kannattaa muistaa. On ollut myös ilo huomata, että nykyään aurinkosuojaa löytyy monista tuotteista - päivävoiteista, meikkivoiteista, mineraalimeikeistä.




Yksi vuoden kohokohtia oli ehdottomasti ammattikosmetiikkasarja Bernard Cassiere, johon minulle tarjoutui tilaisuus tutustua vähän paremmin. Sarjan herkän ihon mustikkalinja on mielestäni aivan mahtava. Rakastuin palavasti etenkin sarjan entsymaattiseen mustikkakuorintaan, miselliveteen ja mustikkamousseen. Kävin myös Bernard Cassiere Suklaakasvohoidossa, jonka haluan ehdottomasti kokea vielä uudelleen. Se olisi myös ihana lahja siskolleni, joka täyttää pyöreitä vuosia muutaman viikon päästä.



 Kärkikaartiin kuuluu ehdottomasti myös PureLogicol, josta löysin kaksi loistavaa tuotetta omaan käyttöön - Tri-Peptide Deep Cleanser -puhdistusvoide ja Intelligent TONER -kasvovesi. Epäpuhtaalle iholle suosittelisin Cellular Reneval Face Wash - kirkastavaa vaahtopesua. Sarja edustaa älykosmetiikkaa :)




Luonnonkosmetiikan puolelta ihastusta herätti Skin Blossom Reviving Eye Cream silmänympärysvoide, jonka hinta-laatusuhde on mielestäni varsin mainio. Voide poistaa turvotusta, rauhoittaa ihoa ja vaaleantaa tummia silmänalusia. Kyllä, tätä täytyy ostaa vielä lisää :)




Tämän Jurliquen Herbal Recovery Antioxidant Face Oil ihoöljyn muistan todennäköisesti loppuelämäni. Se helli kuivaa ja herkkää sekaihoani ennennäkemättömällä tavalla. Pullo on jo lähes tyhjä, mutten raaski heittää sitä pois. Onhan kyseessä sentään hehkua elottomalle aikuiselle iholle tarjoava taikapullo!




Vuoden mahtavin seerumi löytyi keväällä, jolloin sain käsiini  [ comfort zone ] Skin Regimen Juvenate Pro Booster - seerumin. Skin Regimen pureutuu syihin ihon vanhenemisen takana. Aivan ihana tapaus koko sarja <3. Aivan niin kuin itse Olo Urban Spakin eli tuotteen löytöpaikka Tampereella. 




Vartalonhoidon puolella parasta oli Ella Baché Precious Elements linja. Kuorinta ja kuivaöljy pehmittivät ihoni herkullisella tavalla. Näiden kanssa tunsin olevani kuningatar..



Löysin myös kaksi uutta tapaa tehostaa ihonpuhdistusta. Jane Iredale Magic Mitt mikrokuituhanska poistaa kevyen meikin jopa täysin ilman puhdistusainetta ja kestää ainakin puoli elämää. Samalla hoituu myös ihon kevytkuorinta - näin uskon.




Toinen vallan mainio löytö oli Konjac Sponge. Näitä kului vuoden aikana loppuun kolme. Koen Konjac Spongen tekevän iholle hyvää täysin luonnollisesti. Aika näyttää ihmesienen kohtalon kosmetiikkamarkkinoilla. Mitä luulette, onko sienellä tulevaisuutta vielä viiden vuoden päästä eli vuonna 2020?




Jotain puuttuu... mikä oli vuoden paras päivävoide? Pitkän pohdinnan jälkeen mieleeni nousi yksi, jota voi käyttää myös yövoiteena. Voide sopii mainiosti kosteusköyhälle ja herkälle aikuiselle iholle. Kyseessä on Diego Dalla Palma
ultragentle nutricream -voide, jonka erinomaisuus selviää jo parin päivän käytön jälkeen.




Luonnonkosmetiikan puolelta kiinnostavin uutuussarja oli Nafha, josta kaikki kolme testaamani tuotetta - kosteuttava päivävoide, naamio ja arganöljy - olivat loistavia.  



Miltä tämä vuosi näyttää? Tällä hetkellä olen saamassa päätökseen 21 päivän seerumitestin. Kuulette siitä lisää hetken päästä. Alkuvuodesta on tulossa myös yksi vähän suurempi selektiivisen puolen testi. Kaikkea kivaa on tulossa. Blogin nimi ahdistaa hetkittäin, mutta koska pääpaino on kosmetiikkassa, jatketaan tällä.

 Elo meillä kotona jatkuu tuttuun tapaan. Tai no, ehkä olisi syytä liikkua enemmän ja rakastaa tummaa suklaata vähän vähemmän. Siperialaiset hymyautomaatit Onni ja Otto tuovat iloa jokaiseen päivään - se on varmaa.

Ja te siellä..
tuhannet kiitokset, että olette pysyneet mukana <3


perjantai 12. joulukuuta 2014

Suklaakasvohoito




Rakastan suklaata ja ihanaa hemmottelua, joten ei ole yllätys, että suklaakasvohoito on ollut salainen haaveeni jo hyvin pitkään. Viime perjantaina toiveeni viimein toteutui, kun minulle tarjoutui tilaisuus testata tämä unelmahoito. Tunnelma oli lievästi sanottuna korkealla, kun suuntasin kohti Tampereen Ratinassa sijaitsevaa Kauneushoitola Ulla Harakkaa. Ullan kanssa oli mahtavaa rupatella, sillä jaoimme yhteisen mielenkiinnon ihonhoitoa ja Bernard Cassierea kohtaan :)

Bernard Cassiere Suklaakasvohoito sisältää aivan samoja vaiheita kuin tavallinen kasvohoitokin, mutta hoidon tarkoitus on tehdä hemmottelusta taidetta herkullisten raaka-aineiden avulla. Mukana on alkupuhdistus, suklaapapukuorinta, kevyt höyrytys, hieronta ja varsin tuhti noin 64% suklaanaamio, joka muistuttaa suklaafondueta. Hieronta tehdään tietysti kaakaovoilla pitkän kaavan mukaan. Ikävin osa hoitoa on kulmien siistiminen - itse en kyllä kokenut sitäkään yhtään epämiellyttävänä. Hoidon ihastuttava tuoksumaailma vaihtelee suklaan, appelsiinin ja vaniljan välillä. Alkupuolen vilkas rupattelu vaihtui nopeasti syvään rentouden tilaan, jossa oli ihanaa vain olla ja nauttia. Suklaahoito vetää aika lailla sanattomaksi, niin upea se on.




Hoidon jälkeen olin räsynukkemaisen rento ja onnellinen. Suklaan tuoksu leijaili kevyesti ympärilläni ja suklaanhimo oli valtava. Onneksi Ulla tarjosi minulle pari palaa tummaa suklaata, muuten kotimatkani olisi kulkenut kioskin kautta.

Suklaakasvohoito oli niin mahtava kokemus, että voisin suositella sitä kaikille suklaanystäville. Hoitoa myydään eniten juuri joulun alla. Koin hoidon erittäin rentouttavana ja stressiä poistavana - todellinen perheenäidin lepohetki. Ihoni oli hoidon jälkeen ihanan pehmeä ja hehkuva. Voin allekirjoittaa myös ihoa kosteuttavan, silottavan ja uudistavan vaikutuksen.

Muistakaa suklaakasvohoito, 
kun rakas miehenne kysyy lahjatoivetta :)
Suklaahoidon hinta on n. 80eur. 


Bernard Cassiere hoitolat löydät täältä.
Lisätietoa suklaalinjasta löydät täältä.

torstai 20. marraskuuta 2014

Ihastuttava Bernard Cassiere arvonta




Bernard Cassiere Mustikkalinja on ollut mielestäni tämän syksyn ihastuttavin uusi tuttavuus ihonhoidon saralla. Linja pitää sisällään neljä herkän ihon tuotetta, joista kirjoitin tarkemmin viime viikolla.  Nyt minulla on teille ilouutinen, olen nimittäin saanut mahdollisuuden arpoa upean mustikkasetin myös jollekin teistä. Palkinnon yhteenlaskettu arvo on yli 180 euroa. Aika huikeaa, eikö?




Palkintoon kuuluu Mustikka yönaamio ja kuorinta. Ihastuin itse varsinkin linjan kuorintaan, joka on hellävarainen, mutta tehokas entsymaattinen kuorinta. Muutoksen huomaa jo yhden käyttökerran jälkeen - ihotuntuma on superpehmeä ja sileä.




Mukaan tulee myös kermaisen pehmeä mustikkamousse ja puhtaan raikas misellivesi. Ihania tuotteita molemmat. Moussea voi käyttää päivittäin tai kuureina. Misellivesi tarjoaa hellävaraisen ja uuden tavan päivittäiseen ihonpuhdistukseen.

Arvonnan säännöt:

1 ARPA -> kommentti

2 ARPAA -> kirjautuneille lukijoille.
Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana. 
Toivon kuitenkin, ettet liity mukaan vain arvonnan vuoksi/ajaksi.
Kerro myös mitä kautta seuraat blogia.
(FB, Blogger, Bloglovin ja Blogilista)

3 ARPAA -> linkitys (oma blogi tai FB)


Tiedän, että aika moni teistä antaa/toivoo joululahjaksi kosmetiikkaa. Olisi hauska kuulla edes yksi toiveenne. Toive voi toki olla ihan joku muukin, vaikkapa kotiin liittyvä juttu. Ihan vapaasti saa vastata. Laita kommenttiin mukaan myös sähköposti. 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 27.11.14

Onnea arvontaan <3



Palkinto on saatu.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Bernard Cassiere Mustikka



Lupasin teille lisää herkän ihon tuotteita ja tässä niitä nyt tulee.
Vuorossa on upea ranskalainen ammattikosmetiikkasarja Bernard Cassiere, joka lähestyy asiaa tuttavallisesti mustikalla. Mustikkalinja lanseerattiin alunperin jo vuonna 2005, mutta se uudistui tänä syksynä. Mustikkatuotteet lupaavat rauhoittaa ja suojata ihoa sekä parantaa ihon puolustuskykyä - sulosanoja kaikille herkkäihoisille suomalaisille. Tuotteiden vaikuttavia ainesosia ovat mm. Correzen alueelta poimittu mustikka sekä lakansiemenöljy. Tuoksumaailma on hyvin mieto, muttei kuitenkaan täysin tuoksuton. 
Sain testiin neljä linjan tuotetta.

Kaikilla marraskuun LivBoxin tilaajilla on jo kokeilussa Bernard Cassiere Bilberry Overnight Cream -voidenaamio. Tai näin ainakin toivon. Olen itse saanut testata naamiota jo hetken kauemmin, joten tiedän sen olevan kuivan ja herkän ihon talviajan pelastus, joka rauhoittaa, kosteuttaa ja ravitsee ihoa erittäin hyvin. Voidenaamion voi siis laittaa kasvoille yön ajaksi. Tai sitä voi käyttää myös tavallisen naamion tapaan 12min - kaikki eivat pidä yönaamioista. Naamio levitettään iholle ensin pariksi minuutiksi, jonka jälkeen se imeytetään ihoon hieromalla. Yön jälkeen ihoni tuntuu superpehmeältä ja joustavalta. Pari käyttökertaa viikossa riittää. Incilistan kolmas on muuten ihoa tehokkaasti ravitseva sheavoi, kun taas mustikka löytyy listan loppupäästä.




Entä kannattaako herkkää ihoa lähteä kuorimaan? Tottakai. Eloton pintasolukko on hyvä poistaa säännöllisesti - kerran tai pari viikossa, kunhan valitsee tarpeeksi hellävaraisen tuotteen. Oman ihon tarpeita on myös hyvä kuunnella herkällä korvalla, eikös vaan? Ja kaikki rakeinen kannattaa jättää suosiolla kauppaan. Bernard Cassiere Bilberry Gentle Peeling Mustikkakuorinta on koostumukseltaan kermaisen pehmeä entsymaattinen kuorinta. Voiteen annetaan vaikuttaa iholla ruhtinaalliset 12min, jonka jälkeen iho pyöritellään kevyesti läpi kostutetuin sormin. Lopuksi vielä huolellinen huuhtelu. Lopputulos on silkkisen pehmeä, raikas, kuulas ja tasainen - kaikki kirjavuus ja epätasaisuus on poissa. Aivan ihana tuote, johon rakastuin välittömästi <3

Testasin kuorintaa oman pintakuivan ja herkän sekaihoni lisäksi myös ystäväni epäpuhtaalle/rasvaiselle erittäin pintakuivalle iholle. Ja kas kummaa, myös hänen ihostaan tuli erittäin pehmeä ja kuulas. Tämän perusteella voin suositella kuorintaa kaikille ihotyypeille. Kokemukseni mukaan pintakuivuus kaikkoaa heti ensimmäisellä kerralla.




Couperosa-ihon hellävarainen helpotus tulee tässä. Bernard Cassiere Bilberry Soothing Mousse - rauhoittava mustikkamousse on koostumukseltaan kuohkea ja täyteläinen. Voide levittyy helposti ja imeytyy suhteellisen hitaasti. Voiteen ihotuntuma on ihanan pehmeä ja ravitseva. Itse laitan voiteen yöksi, mutta mikään ei estä käyttämästä voidetta myös päivällä, sillä antaahan tämä myös suojaa, rauhoittaa ja parantaa ihon puolustuskykyä. Turvaudun mustikkamoussen apuun kuuriluontoisesti, aina kun herkkyyttä vähänkin ilmaantuu. Minulla herkkyys näkyy erityisesti poskipäiden punoituksena ja kasvojen kirjavuutena lähinnä talvella. Incilistalta löytyy mustikan lisäksi mm. sheavoi, maissi, allantoiini, passionkukka ja aloe vera.




Käytättekö misellivesiä? Siis mitä? Misellivesi näyttää kasvovedeltä, mutta sitä käytetään kasvojen puhdistukseen. Neste pitää sisällään misellejä, jotka poistavat tehokkasti likaa ja rasvaa - pelkkä vesihän ei pystyisi tähän. Kyseessä on siis helppo all-in-one tapa, joka sopii ainakin minulle erittäin hyvin. Bernard Cassiere Mustikka Micellar on omiaan aamulla, jolloin kasvoilta pyyhitään pois yön aikana kertyneet epäpuhtaudet - hiki ja tali. Illalla puhdistusvesi poistaa kasvoiltani kevyen meikin - myös silmämeikin.  Hommaa jatketaan kunnes pumpulilappu näyttää puhtaaltaAinetta ei tarvitse pestä pois iholta. Misellivesi on todellinen herkän ihon valinta, sillä se ei kuivata tai ärsytä ihoa. Kokeilkaa ihmeessä :)

Bernard Cassiere kauneushoitoloissa on lisäksi saatavilla S.O.S – Mustikkahoito, jos joku kaipaa ihanaa hemmottelua vuoden synkimpänä aikana. Itse olen kyllä aina valmiina. Hoitolahaku täällä.


Mustikkatuotteiden hinnat:
Naamio 48 /50ml
Kuorinta 45 /50ml
Mousse 59 /50ml
Misellivesi 29 /200ml

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Marraskuun LivBox on perillä..



LivBox Marraskuu saapumiskuvio näytti taas tutun kulmikkaalta. Kireä Kiireinen postimies jätti noutolapun postilaatikkoomme ja sain noutaa lähetyksen postista perinteiseen tapaan päivän myöhässä. Ei tähän totu..

Marraskuun teemana on pikkujoulukauteen mainiosti sopiva glamour eli kiiltoa ja kimallusta on kai luvassa.. vai onko? Olin täysin varma, että laatikosta löytyy joku ihana hilekynsilakka tai tummanpuhuva huulipuna. Mutta ei. LivBox Glamour osaa todella yllättää.




Kunnon juhlatunnelman voi saavuttaa vain, jos valmistautuu huolella. Eikös vaan? Alkuvalmisteluissa tarvitaan pinsettejä, kasvonaamio ja heti perään ehkä myös huolella kiinnitetyt irtoripset. Vai onko teillä joku toinen valmistautumisrutiini? Myönnän kyllä siistiväni kulmat ja käyttäväni kasvonaamioita, mutta irtoripsivaiheen laiminlyön toistuvasti - liikaa vaivaa, en yksinkertaisesti ehdi/jaksa/viitsi. 

Mukana oli BANGERHEAD Banger Tweezer -pinsetit (ovh 8,80-), BERNARD CASSIERE Blueberry Overnight Cream Mask -yönaamio 15ml (ovh 48,0-/50ml) ja IBERO Irtoripset (7,90-). Palaan herkän ihon naamioon vielä myöhemmin kokonaisen postauksen kera, joten ei siitä nyt sen enempää. Laatikosta löytyi myös BANGERHEAD.fi 5 euron alekoodi ja Natural Code by Lumene Candy Smile huulikiiltokynä (ovh 9,90-), jollaista minulla ei vielä ollutkaan.

Minua ilahdutti myös laatikosta löytynyt Marvis Hammastahna Cinnamon Mint 10ml:n sample (ovh 4,55-/25ml), jota olen käyttänyt jo yhden tuubillisen verran. Rakastan tätä kanelinmakuista hammastahnaa hyvin paljon. Hauskaa, että myös miesten Livbox piti sisällään Marviksen. Kohta koko perhe onkin sitten tukevassa Marvis-koukussa ja Pepsodent saa väistyä paremman tieltä.

Mitä piditte marraskuusta?
Jatkuuko tilauksenne vielä?


Meidän perheen isä häärii parhaillaan keittiössä lempipuuhansa ruoanlaiton parissa - ihana mies! Hauskaa juhlapäivää kaikille muillekin isille :)


Olen tilannut LivBoxini täältä.