Helmikuussa olen perinteisesti aika kalpea ja väritön ilmestys - kasvoni eivät juurikaan erotu maalarinvalkoisesta seinästä. Tässä on yksi syy siihen, miksi omistan aika paljon huulimeikkejä. Ensimmäinen 13-vuotiaana hankkimani huulipuna oli valkoinen. Muistaakseni se sopi hyvin yhteen sähkönsinisen ripsivärini kanssa. Toivottavasti makuni on kehittynyt edes hieman noista päivistä.
Olin innoissani, kun minulle tarjoutui tilaisuus kokeilla IDUN Minerals huulikiiltoa, sillä kyseinen tuote oli jo muutenkin päässyt hankintalistalleni.
![]() |
Ruusulajike Mary. Kuva täältä |
Miksi listallani oli juuri IDUN Minerals?
Idunin huulikiillot ovat saaneet nimensä eri ruusulajikkeiden mukaan. Sävyjä on kaikkiaan 12 kappaletta. Korkeapigmenttiset huulikiillot on kehitetty ilman tarpeettomia lisäaineita kuten säilöntäaineita tai hajusteita. Kiillot sisältävät pohjoismaista lakkaöljyä, jonka sanotaan pehmentävän ja ravitsevan huulia.
IDUN Minerals huulikiilto on mielestäni herkullinen ja
mehukas tapaus, joka myös tuntuu huulilla hyvältä. Kiilto asettuu
kauniisti ja kestää paikoillaan yllättävän hyvin. Minun valintani
on sävy "Mary", joka näyttää hylsyssä kirkkaan oranssinpunaiselta, mutta
huulilla sävy on pehmeä ja raikas. Mary liikkuu mielestäni varsin ketterästi huulipunan ja -kiillon välimaastossa, sillä pigmenttipitoisuus on runsas. Jatkossa ajattelin hankkia sävyn "Anna". Kaikki sävyt täällä.
Huulikiilto maksaa n. 20€.
Ihanaa lauantaipäivää :)