Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Rohtuneille huulille, kuiville kantapäille

Tuotenäytteitä


Olen kuivaihoinen (mallia rusina), joten kehostani löytyy monta korppukuivaa paikkaa varsinkin näin talviaikaan. Rohtuneet huulet, repeilevät kynsinauhat, kuivat kanta- ja kyynärpäät ovatkin tulleet tutuiksi, joten voin rehellisesti sanoa rakastavani ihoa ravitsevia täsmätuotteita, en edes pärjäisi ilman niitä. Meillä rasvataan myös nuoren atooppista ihoa joka ilta, sitä voisi jo kutsua vuosia kestäneeksi urakkahommaksi, jolle ei näy loppua. Olenkin usein miettinyt, miten vahvistaisin ihon omaa puolustuskykyä eli tervettä bakteerikantaa. 

Onneksi apu löytyy tällä kertaa läheltä, esittelen teille kaksi Suomessa valmistettua tehotuotetta, jotka ovat meillä jokapäiväisessä käytössä. Kannattaa siis jatkaa lukemista, jos rutikuivan ihon haaste kuulostaa omalta.





Probioottisen ihonhoidon sankariviittaa kantaa tällä kertaa BTB13 Probiotic Balm, joka on pakattu kotimaiseen Sulapac-pakkaukseen. Balmin tarkoitus on parantaa ihon omaa puolustuskykyä ja helpottaa mm. ihon kutinaa. Balmi sisältää mm. mangoa, mustaherukkaa, hyaluronihappoa ja sarjan itse kehittämää BTB13-yhdistettä.

Olen huomannut, että BTB13 balm tekee iholle suojaavan kerroksen, joten repsottavat kynsinauhat ja kuivat kantapäät näyttävät heti paljon paremmilta ainakin omaan silmääni ja iho myös paranee nopeammin kuin ilman rasvausta. Kerros ei kuitenkaan tunnu ikävältä kalvolta ihon pinnalla, joten kyseessä on varsin käyttömukava täsmätuote. 

Ekopharma Vadelma Marjabalmin herkullinen tuoksu vetää puoleensa, joten pidän purkkia käsieni ulottuvilla yöpöydällä lähinnä muistutuksena kynsinauhojen rasvaamisesta juuri ennen nukahtamista. Minulla on tapana pestä käsiäni aina tilaisuuden tullen, joten kynsinauhat on pakko hoitaa kuntoon öisin, muuten voide tuntuu haihtuvan taivaan tuuliin. Marjabalmi on erittäin monikäyttöinen tuote, mainio mm. huulirasvana.

Ravitsevat balmit ovat tulleet meille jäädäkseen. Tuotteet ovat lisäksi riittoisia, joten niitä ei tarvitse olla koko ajan ostamassa lisää. Balmit tuovat myös toivottua vaihtelua atooppisen ihon hoitoon, näiden avulla päästään taas himpun verran lähemmäksi kesää ja helppoa ihonhoitoa.

Käytättekö balmeja? 





















sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kukkasidontaa ja kosmetiikkaa

Talika pr-näyte




Te tiedätte, kuinka paljon pidän kukista, niitä näkyy täällä blogissakin usein. Niin, mitäpä elämä olisi ilman valkoisia, pinkkejä, punaisia, keltaisia ja raikkaan aniliineja kukkia. Säästin opiskeluaikoinani jopa ruokamenoissa saadakseni kauniin kukkakimpun.

Olen onnekas, sillä maailman paras kukkakauppa sijaitsee parin kilometrin päässä meiltä, olenkin vieraillut siellä varsin usein. Myymälä on viimeisen päälle mietitty ihana keidas, joka tarjoaa monenlaista helpotusta kauneuden janoon. Pari viikkoa sitten huomasin iloikseni, että kukkakaupassa voi opetella sitomaan spiraalikimpun tulppaaneista, kyseessä oli yhden illan pikakurssi, johon ilmoittauduin yhdessä ystäväni kanssa.

Aika moni asia näyttää helpolta, kun ammattilainen sen tekee. Samaa maata oli tämä spiraalikimppukin. Onneksi tämän päivän trendi on ranskalaiseen tapaan ilmava ja rönsylevä. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Testasin tänä viikonloppuna myös uusia Talika Bio Enzymes kangasnaamiota, jotka tarjoavat tehohoitoa talven runtelemalle iholle. Kosteuttava Hydrating, sopii kuivalle ja herkälle iholleni lähes täydellisesti. Tavoitteenani oli tehokosteuttaa iho kunnolla, siinä naamio onnistui nimensä mukaisesti. Iholle jäi mukavan pehmeä, sil ja kosteutettu tunne, vähän samaan tapaan kuin kasvohoidon jälkeen. Tämä oli kiireisen naisen 30 min, mutta lopputuloksen voi tuntea ja jopa nähdä omin silmin. 

Talikan seeruminaamio on kolmikerroksinen, joten tehoaineita mahtuu mukaan paljon. Rakenteeltaan ohut bioentsyyminaamio istuu kasvoille todella hyvin, joten se on käyttömukava. Ainesosaluettelosta löytyy mm. hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta ihoon, sekä antioksidanttisia alppiyrttejä kuten rauhoittavaa kamomillaa. Hintaa naamiolla on noin 10 euroa.

Talikalta löytyy myös Anti-Age Mask ja Décolleté Mask, joita ajattelin kokeilla seuraavaksi.



Mukavaa helmikuuta <3 

Onnistuuko teiltä spiraalikimppu :)  



 

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Vuoden parhaat

Sisältää mainoslinkkejä*, osa tuotteista on pr-näytteitä.


Vuoden 2019 yllättävin uusi tuttavuus oli täyteläinen Balmyou Arabica kahviöljy*. Voimakas kahvin tuoksu voi alussa yllättää, mutta pienen totuttelun jälkeen voisin kuvailla tuoksua jopa kotoisaksi. Minulla on tapana käyttää kahviöljyä iltaisin, vaikka öljy sopii mainiosti myös vapaapäivän aamutoimiin, jolloin ihonhoidosta voi nauttia pitkän kaavan mukaan. On tietysti täysin makuasia, miten öljyä haluaa käyttää, itse käytän tätä seerumin tapaan, toisaalta laitan alle vielä lisää kosteutta kukkaisveden tai kasvoveden muodossa. Riippuu täysin ihoni kuivuudesta. Se täytyy kyllä sanoa, että öljy on huipputehokas ja kosteuttava ihan sellaisenaankin.

 Kahviöljyn sanotaan kosteuttavan ja napakoittavan ihoa, se tepsii myös tummiin ja turvonneisiin silmänalusiin. Jep, öljyä voi huoletta taputella myös herkälle silmänympärysiholle, pieni määrä riittää. Yleensä kofeiinipitoiset tuotteet virkistävät ja vilkastuttavat aineenvaihduntaa, niin tämäkin. Kahviöljy sisältää lisäksi palmitoleiinihappoa, joka vähenee ihosta iän myötä ja iho tuntuu kuivuvan entisestään. Öljy auttaa myös korjaamaan ihovaurioita. On siis lähes täydellinen tuote aikuiselle iholle.







Phytocéane Age Solution Firming Cream with organic wakame oli niin ihana, että käytin voiteen viimeiseen pisaraan. Voide jättää ihon pehmeän silkkiseksi ja tuntuu taikovan pois ainakin ne kaikkein hennoimmat juonteet. Tuoksu on merellisen raikas ja sopivan hento, pidän sarjan tuoksumaailmasta kovasti.

 Voide on kehitetty kiinteyttämään aikuista ihoa, mutta sopii mainiosti myös virkistämään nuorempaa ihoa. Voi käyttää päivittäin tai kuuriluontoisesti esim. talvi-iholle. Vaikutus perustuu mm. ekologisesti kasvatettuun wakame-levään, joka lisää ihon kimmoisuutta.




 Haluaisin nostaa esille myös kotimaisen MuruMurun, jonka Hoitovoide* sopii loistavasti herkälle iholle. Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossaVoide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Sopii kuitenkin monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.

 



IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna sisältää aurinkosuojan, ja on koostumukseltaan kosteuttava voidemainen huulipuna. Punassa on sopivan kevyt pigmentti, joten lopputulos näyttää mehukkaan herkulliselta ja tuntuu mukavan pehmeältä. Tämä on mainio arkipuna, sillä jälki ei ole liian näyttävä vaan paremminkin kuulas.




Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli oli heittämällä vuoden paras silmänympärysvoide. Ja kyllä, olen ostanut tätä jo lisää. Lue lisää täältä.




Ted Baker Polly on iloinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä tuoksu, jonka ulkoasusta löytyy pieni ripaus vintagea. Sen tähden Polly oli myös vuoden paras tuoksu





BTB 13 Sensitive Mask sopii etenkin yönaamioksi
 näin huippulaatuiset ainesosat saavat vaikuttaa iholla koko yön.

Tämä herkän (jopa atooppisen) ihon naamio on formuloitu C- ja E -vitamiinipitoiseen ruusunmarjauutteeseen. Naamio sisältää ihon puolustuskykyä vahvistavia prebiootteja. Lisäksi mukana on hyviä rasvahappoja mustaherukan sienmenöljystä, keramideja estämässä kosteuden haihtumista ja allantoiinia rauhoittamassa ihoa. Patentoitu BTB13-yhdiste vahvistaa ihoa ja aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia ihosoluja, yhdiste sisältää oroottihappoa, joka ehkäisee hilseilyä ja lievittää kutinaa samalla kun hyaluronihappo parantaa ihon kosteustasapainoa. Tuote on vegaaninen.


En muista kohdanneeni vuoden 2019 aikana yhtään poskettoman huonoa tuotetta, hyvä niin. Tässä oli muutama lempparini, joita ostan varmasti vielä lisää. Ja monta hyvää jäi varmasti myös mainitsematta. Löysittekö vuoden aikana uusia suosikkeja?

Kaunista tammikuun jatkoa <3 










 

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Luonnonkosmetiikan kangasnaamio by Lavera

ilmainen tuotenäyte



Käsissäni on vihdoin tuote, jota olen odottanut kuumeisesti. Kangasnaamio ei ole minulle uusi kokemus, mutta Laveran versiota en ole vielä koskaan testannut. Onkohan tuoksu tuttu "laveramainen"? Entä ostaisinko uuden yhdeksän euron hintaan? 


Minulla on tapana hoitaa kasvojani pitkän kaavan mukaan juuri sunnuntaisin, jolloin ei yleensä ole kiire minnekään. Laveran vegaaninen uutuus sopii tähän tarkoitukseen mainiosti, siinä samalla voi nukkua vaikka kevyet päiväunet ja ottaa muutenkin rennosti. 





Valitsin testiin kirkastavan kangasnaamion, joka sisältää ihoa kosteuttavaa pitaijaa ja luomuvadelmaa. Illuminating Sheet Mask laitetaan puhtaalle iholle 15 minuutiksi, kasvoja ei tarvitse huuhtoa naamion jälkeen.

En ole vielä koskaan törmännyt kangasnaamioon jossa olisi huomioitu myös kaulan alue. Sen sijaan olen usein asetellut kasvoilleni liian nafteja kankaita. Valitettavasti Laverallakaan ei ole ymmärretty jatkaa leukaosioon pitkää kangaspartaa kaulan peitoksi, joten levitän 15 min jälkeen kankaan vielä vaikuttamaan kaulan iholle. Kangas on itse asiassa 100% biohajoavaa lyosellikuitua, hieno homma.  

Naamio tuntuu iholla viileältä, nenään nousee kevyt laveramainen tuoksu. Iho tuntuu jälkikäteen hieman tahmealta ja mukavan kosteutetulta. Kylmyys on kuivattanut hieman otsaani ja poskipäitäni, joten ajattelin levittää päälle vielä kasvoöljyn ja kevyen voiteen, jotta kosteus pysyy ihossani pitkäkestoisesti.

Tuote on varmasti hyvä ja jopa kaivattu, 
mutta maksaisitteko kangasnaamiosta 8-9 euroa, kun Laveran yksittäispakatut voidenaamiot maksavat noin kolme euroa esim. täällä? Toki kyseessä on kaksi täysin erilaista tuotetta.

Laveralta löytyy vaihtoehtoisesti myös puhdistava Purifying Sheet Mask, kosteuttava Hydrating Sheet Mask ja kiinteyttävä Firming Sheet Mask, joten testattavaa riittää.


Kivaa päivää <3






sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Maailman paras yövoide


Pr-näyte



Muistatteko vielä klassisen Ella Baché tomaattivoiteen? Nyt sarja lanseeraa uuden valkoisen tomaatin uutteeseen perustuvan yövoiteen, joka lupaa silottaa ja tasoittaa ihoa aktivoimalla ihosolujen uusiutumista. Mukana voiteessa on myös mm. ihoa kirkastavaa ja heleyttävää C-vitamiinia ja AHA-hedelmähappoja.

Crème Nuit Magistrale Blanc de Teint on todella voide minun makuuni, sillä sen ihotuntuma on vertaansa vailla. Ihana pehmeys ja sileys säilyy iholla koko yön aina aamuun saakka, joten tämän tehovoiteen jälkeen on edessä vain hyviä aamuja kun iho saa uutta hehkua ja sameus väistyy. Valkoisen tomaatin uute suojaa lisäksi ihoa valon haitallisilta vaikutuksilta kuten pigmenttiläiskiltä. Eli kyseessä on todellinen ihon kaunistaja.

Koostumus on sopivan täyteläinen, voide levittyy iholle hyvin. Tuoksu on hyvin mieto ja miellyttävän raikas. 50 ml:n purkillinen maksaa n. 69 euroa, mutta olen maksanut saman rahan ihan kiltisti useita kertoja Ellan voiteista, sillä koen saavani rahoilleni vastinetta, jota en välttämättä edes löydä muualta.



 


Voiteen käyttö on helppoa, se levitetään iltaisin puhdistetulle iholle - kasvot, kaula, dekoltee. On kuitenkin hyvä muistaa, että voide on niin tehokas, että sitä suositellaan herkkäihoiselle 2-3 kertaa viikossa. Kannattaa siis olla tarkkana, jos on kuiva ja herkkäihoinen kuten minä. Lisäksi tarvitaan toki myös aurinkosuojallinen päivävoide.

Tämä Ellan yövoide on myynnissä Ella Baché kauneushoitoloissa ja lisäksi netissä täällä.



sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Clarins Soins Exfoliant kuorintavoiteet testissä

Postaus sisältää tuotenäytteitä.



Muistatteko vielä nämä ihanan kermaiset Clarins kasvonaamiot, jotka tarjoavat kauneushoitolatason ihonhoitoa suoraan kotikylpyhuoneisiimme? Kirjoitin naamioista syksyllä 2017. Tänä syksynä voimme kuitenkin viilata ihonhoitoamme vielä piirun verran paremmaksi, sillä mukaan kuvaan astuu kasvokuorinnat, jotka sopivat täydellisesti yhteen naamioiden kanssa. Mikäs sen parempaa. :)

Kuorinta poistaa kuolleen ihosolukon, ja kasvonaamion tehoaineet pääsevät vaikuttaamaan syvemmälle ja paremmin, kun edessä ei ole kuivaa panssaria. Näin saadaan myös tehostettua ihon uusiutumista, joka tuntuu iän myötä hidastuvan entisestään. Minulle onkin tapana kuoria kasvojen ja kaulan iho lähes aina ennen kasvonaamiota. Herkän ihon kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei epähuomiossa käytä liian tehokkaita tuotteita.






Uusia Clarins Soins Exfoliant kuorintavoiteita on kolme erilaista eli jokaiselle löytyy varmasi mieleinen, omalle ihotyypille sopiva tuubi. Muistin, että Clarins Mask Sos Comfort kasvonaamio on suosikkini, joten ajattelin että sen kaveriksi ja kasvojeni esikäsittelyksi sopii varmasti Clarins Comfort Scrub, joka on hellävarainen öljymäinen kuorinta. Kuulostaa juuri sopivalta valinnalta kuivalle ja herkälle iholle. Huomasin heti, että nämä kaksi ovat mainio valinta etenkin samealle iholle, jonka janoaa kosteutta, pehmeyttä ja hehkua. Iho tuntuu raikastuvan ihan silmissä.

Geelimäinen koostumus muuttuu pehmeäksi emulsioiksi kosketuksissa veden kanssa, ja hyvin hienot sokerikiteet (punajuuresta) irrottavat kuolleen ihosolukon. Lisäksi tuotteen sisältämä mangovoi antaa pehmeyttä. Aine tuoksuu myös herkulliselta, joten tätä on ilo käyttää.

Minulla on tapana kostuttaa ensin kasvot vedellä ja sen jälkeen valmistelen aineen kämmenellä. Sitten pyörittelen kasvot läpi kevyellä otteella ja lopuksi huolellinen vesihuuhtelu tai kostea kasvopyyhe. Suositus on käyttää kuorintaa kerran pari viikossa.





Clarins Pure Scrup on puolestaan vaahtoava kuorinta, joka sopii puhdistamaan epäpuhdasta ihoa. Tämä on siis hyvä valita seka- ja rasvaiselle iholle, sillä aine supistaa huokosia ja tekee ihosta mattamaisen. Kuorinta sisältää laavakiven rakeita, mukana on myös luomutunturihorsman uutetta, joka hillitsee talin tuotantoa. Tämän pariksi sopii Clarins Mask SOS Pure.




Clarins Fresh Scrup on ihoa virkistävä kuorinta, joka sisältää puuselluloosarakeita. Mukana on myös luomuitulehtiuutetta, joka aktivoi hyaluronihapon muodostumista ihossa, näin ihon kosteustasapaino paranee. Fresh Scrup oli koostumukseltaan kolmikon kiintein kuorinta-aine, kuvassa keskellä.

Jep, keltainen Comfort kuorintavoide sopii täydellisesti saman linjan naamion kanssa. Tuotteita voi toki yhdistellä täysin oman maun ja tilanteen mukaan. Nämä uudet Clarins kasvokuorinnat saapuivat kauppoihin syyskuussa ja hintaa niillä on 30 eur / 50 ml.





sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Pulpe De Vie - luonnonkosmetiikkaa jätteestä



 Jep, luitte aivan oikein. 

Olen viime päivinä levittänyt kasvoilleni laadukasta ranskalaista luonnonkosmetiikkaa, joka on tehty myyntikelvottomista hedelmistä ja vihanneksista, eli suoraan sanottuna jätteestä. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen tekemästäni ympäristötietoisesta valinnasta, sillä Pulpe De Vie ei jää vain kauniin ajatuksen tasolle, vaan toimii käytössä mainiosti. Pirteän ja leikkimielisen ulkoasun takaa löytyy vastuullista sertifioitua (Ecocert, Vegan) luonnonkosmetiikkaa, jonka jokainen tuote sisältää vähintään 99% luonnonraaka-aineita. Haluatteko kuulla lisää?





Tarjolla on kaikkiaan viisi eri linjaa: 

RADIANCE & ENERGY
Heleyttävä ja kosteuttava linja iholle, joka kaipaa vitamiineja ja energiaa.

DETOX
Väsyneelle ja samealle iholle.

[IM]PERFECTION
Prebiootteja sisältävä linja, joka tasapainottaa ihoa, supistaa ihohuokosia, vähentää talineritystä ja jättää ihon mattapintaiseksi.


ANTIOXIDANT
Ihon nuorekkuutta boostaava linja. Antioksidantit neutralisoivat ihoa vanhentavia vapaita radikaaleja, ennaltaehkäisevät ikääntymisen merkkejä ja uudistavat ihoa.


1st WRINKLES
Tehokosteuttava ja uudistava linja ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.








 Pulpe De Vie Like A Diamond -kasvoseerumi 40 ml tuoksuu hedelmäisen raikkaalle, joten sitä on mukava levittää puhtaalle iholle joka aamu ja ilta. Seerumi on itse asiassa niin ihana, että voisin jopa väittää sen olevan kokeiluni paras tuote, joka kosteuttaa ja heleyttää kuivaa ja herkkää ihoa. Lisäksi se valmistelee ihon sopivasti toiselle tuotteelle kuten kasvoöljylle tai voiteelle, näin seerumin tuoma kosteus ei pääse karkaamaan iholta.

Pulpe De Vie Brrright silmänympärysvoide 15 ml lupaa nimensä mukaisesti virkistää väsynyttä silmänympärysihoa. Tärkeimmät raaka-aineet ovat greippi, luumu, porkkana ja hyaluronihappo. Tämä on sopuhintainen ja -laatuinen voide, joka toimii perus hyvin eli kosteuttaa herkkää ihoaluetta ilman turvotusta.

Pulpe De Vie Cosy Cuddle -kosteuttava ja heleyttävä kasvovoide 40 ml kuuluu aikuisen ihon Antioxidant -linjaan. Voiteen kantavat ainesosat ovat kiivi, persikka ja hyaluronihappo. Voide tuoksuu herkulliselta, nenään nousee makea persikan tuoksu. Loistava tuote meikin alle, sillä se imeytyy nopeasti ja jättää ihon silkkisen pehmeäksi.

Pulpe De Vie Sex on the Peach kangasnaamio sopii pikakaunistajaksi, se jättää jälkeensä kosteutta ja kotoisaa pehmeyttä. Hintaa lystillä on n. 5 euroa, kun muiden tuotteiden hinta asettuu hyvin 13-15 euron väliin.

Sain hieman myöhässä testiin vielä yhden kiinnostavan tuotteen, tehokosteuttavan suihkeseerumin. Pulpe De Vie Singing in the Rain vaikuttaa hauskasta nimestään huolimatta ihan tavalliselta kukkaisvedeltä, jota voi suihkuttaa iholle aina tarpeen tullen. Suihke sisältää mm. viikunaa, mustaherukkaa ja hyaluronhappoa, ja sen sanotaan uudistavan ihoa.



 Saatavilla: Sokos, Sokos Emotion, Sokos.fi, Ruohonjuuri Kamppi, Ruohonjuuri verkkokauppa





















Näytteitä

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäsuosikit pikana

* Sisältää BTB13, Clarins, IsaDora, Phytoceane ja Centifolia tuotenäytteitä, MISSHA ja Shiseido ostettu.



Kesä on meillä kiireistä aikaa, kun kuljetaan kahden kodin väliä. Yritän olla reipas, mutta rehellisesti sanottuna tämä kesämeno ei sovi minulle laisinkaan, sillä myös kotityöni tuplaantuvat. Ihan hullua.

Ajattelin kuitenkin päivittää tänne kesäsuosikkejani, eli miten helppoa ihonhoitoni on ollut. Kesälomaa kohti meno kevenee entisestään. Minulla on tapana jaaritella pitkästi, mutta nyt saatte silmienne alle listan. No, ehkä kuitenkin vähän enemmän. ;)






Uudistunut Clarins aurinkotuotelinja, josta kirjoitin toukokuussa, on aivan loistava. Oma suosikkini on kasvoille tarkoitettu Invisible Sun Care Gel-to Oil SPF 30. Kummityttöni käytti kolmea linjan tuotetta kesäkuussa Kreikan lomallaan, ja oli kolmen tytön porukasta ainoa palamaton, mutta ruskettui silti kauniisti. Dry Touch Sun Care Cream SPF 50+ -kasvovoide, Sun Care Lotion Spray SPF 50+ -vartalovoide ja Refreshing After Sun Gel pääsi siis lopulta kunnon paahteeseen lunastamaan lupauksensa.

BTB13 Medikal Suojaava aurinkovoide SPF30 kannattaa myös muistaa. Voide perustuu fysikaaliseen suojaan, mutta ei tahraa vaatteita eikä tee ihoa valkoiseksi. Mukana tuotteessa on myös ihoa hoitavaa ruusunmarjauutetta ja patentoitua BTB13™-yhdistettä. Sarjalta löytyy myös mainio itseruskettava hoitoneste Self-tanning Toner, joka on niin helppokäyttöinen, että tasainen rusketus on taattu. Tuotetta voi käyttää sekä kasvoille että vartalolle. 

Ihonhoitosuosikkejani ovat tällä hetkellä kosteusköyhän ihon sankari Phytoceane Radiant Glow Hydra Oxygenating Cream, joka raikastaa ja virkistää islantilaisen lähdeveden voimalla. Voidetta voi käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Mökillä on ollut mukana BTB13 Sensitive Cream, kevyt herkän ihon hoitovoide. 

Alkukesästä ihoni otti jostain nokkiinsa ja tarvitsi tehokosteutusta. Centifolia Sublime Youth Intensive Serum -seerumi ja täyteläinen Rich Cream ruusuvoide kosteuttaa ja kirkastaa nopeasti. Molemmat ovat aivan mahtavia aikuisen ihon tuotteita, jotka kannattaa laittaa korvan taakse, jos haluaa näkyviä tuloksia. Jäin koukkuun.

Silmänympärysiholle käytän erittäin mielelläni Shiseidon voiteita. Tällä hetkellä käytössä on Benefiance Wrinkle Resist 24. 

Meikkivoidesuosikkini MISSHA BB Cream löytyy kotoisasti Cittarista, tekee kaunista jälkeä ja sisältää myös aurinkosuojan. IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna on myös täysi kymppi, puna sisältää aurinkosuojan.


Ihania kesäpäiviä <3


sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Maailman paras silmänympärysvoide







Olen löytänyt silmänympärystuotteen, joka vaikuttaa täydelliseltä jopa pakkaustapaa myöten, joten on hienoa päästä kertomaan tämä ilosanoma myös teille. Uskoisitteko, että sama tuote voi oikeasti kosteuttaa, silottaa, laskea turvotusta ja poistaa tummuutta? Jep, en uskonut minäkään, mutta 
Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli pystyy tuohon kaikkeen ja vielä enemmän. 

Ehdin jo olla huolissani rypyistä yläluomella kulmakarvojen alla - harakanvarvasrypyt ovat ilmestyneet kuin varkain. Onneksi tiedän, että parhaat tehokosteuttavat silmänympärystuotteet voivat täyttää juonteet lähes huomaamattomiksi ohuiksi viivoiksi ja Talikan voide toimi juuri näin. Käytännössä soluvälitilaan imeytetään kosteutta, jolloin rypyn linja pehmenee. Eye Detox Specific sisältää tehokosteuttavaa vehnäuutetta.





Talikan silmänympärysgeeli sisältää myös Chromadetox ainesosan (leväuute), joka kirkastaa silmänympärysihoa ja vähentää mikrotulehduksia, jotka saavat ihon näyttämään tummalta. Minulla on taipumusta tummiin silmänalusiin, joten olin ongelmani kanssa juuri oikeaa maaperää tälle geelille. Talika toimi lupauksen mukaisesti, tummuus katosi kuin taikaiskusta.

Tuotteesta löytyy vielä yksi erittäin hyvä ominaisuus, jota en ole tavannut muualla. Aine on nimittäin pakattu hylsyyn, jonka päässä on roll-on aplikaattori. Olen varma, että viileä metallikuula laittaa nesteet liikkeelle ja poistaa turvotusta. Kuulaa ei voi olla pyörittelemättä pitkän kaavan mukaan, sillä tunne iholla on mitä mainioin, siihen jää suorastaan koukkuun.

Käyttö:

Hylsyä pidetään pystyasennossa ja pumpataan ulos pari pisaraa geeliä, joka levitetään iholle rullaamalla. Ainetta käytetään aamuin illoin, mutta voi toki käyttää myös esim. kuukauden tehokuurina tai naamiona (eli laitat ainetta reilusti ja annat vaikuttaa 10 min).

Tuotetta myy mm. Kicks, Stockmann, Sokos ja Emotion
Hinta Sokoksella on n. 32 eur.









Näyte