Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Max factor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Max factor. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kauneusuutisia - 5 uutuutta + alevinkki



Kauneusuutisia on aina kiva lukea, joten ajattelin tehdä oman koosteen tuotteista, joita pidän tänä syksynä tutustumisen arvoisina, näissä on hinta-laatusuhdekin kauniisti kohdallaan.

Tiesittekö, että Rimmel London ja Kate Moss ovat tehneet yhteistyötä jo 15 vuoden ajan? Juhlan kunniaksi on ilmestynyt kuusi upeaa huulipunaa, josta kolmessa hehkuu värien voima, kun taas toinen kolmikko on sävyltään nude. Harvoin näkee yhtä hehkuvaa oranssia, joten se on suosikkini. Rimmel on yllättävä meikkisarja, siinä kohtaa hinta ja laatu varsin mainiolla tavalla. Punissa löytyy kestoa ja pigmenttiä vaikka muille jakaa. 




Ripsiä, ja nyt myös kulmia, voi yrittää pidentää tai tuuheuttaa monella tavalla, mutta yksi helpoimmista on lisätä niihin kuituja. Yleensä kuidut tulevat mascaran mukana, mutta nyt niitä voi ostaa myös erikseen. Divaderme Lash Extender II -lupaus on luoda ripsipidennysten kaltainen lopputulos ilman liimoja ja huoltokuluja. Kuidut harjataan ripsiin mascaran yhteydessä. Suositeltavaa on käyttää sarjan omaa Fiber Wings Mascaraa, joka myös hoitaa ripsiä ja lupaa niiden vahvistuvan 4-6 viikossa. Tämä on mielestäni erittäin hyvä vaihtoehto ripsipidennyksille, joten suosittelen kokeilemaan. Kuitujen kanssa ei kannata kuitenkaan liioitella, muuten ikävä roskan tunne jää vaivaamaan koko päiväksi. Kulmakarvoille tarkoitettu tuote on nimeltään Divaderme Brow Extender II, jota on saatavana kolmessa eri sävyssä. Nämä ovat myynnissä Id Hair nettikaupassa, josta kannattaa kurkata lisätietoa ja jälleenmyyjät.





 Max Factor tuntuu uudistuvan koko ajan. Nyt kauppoihin on putkahtanut Miracle Workers Smooth Miracle Primer, jonka sanotaan olevan täydellinen pari MF Miracle Worker -meikkivoiteille. Primer kosteuttaa ja tasoittaa ihon pintaa tavalla, joka antaa hyvän pohjan meikkivoiteelle, näin jälki on kaunista ja kestävää. Voi kokeilla käyttää myös muiden sarjojen meikkivoiteiden kanssa.
30ml:n pullolla on hintaa n. 17 euroa.




Ihonhoidon puolella olen erityisen ihastunut yksittäispakattuihin kasvonaamioihin, joista voi valita oikean juuri käsillä olevaan hetkeen ja ihon kuntoon. Pussi pitää naamion tuoreena ja toimivana. Tällä hetkellä minulla on käytössä MISSHA Sheet Mask Set, joka sisältää kuusi naamiota. Kangasnaamion käyttö on helppoa - pakkaus auki, liina puhtaille kasvoille noin vartiksi, huuhtelua ei tarvita. Ainoa huono puoli näissä on koko. Kangas riittää hyvin kasvoille, muttei kaulan alueelle. Ratkaisin haasteen kiepauttamalla kankaan vartin jälkeen vielä hetkeksi kaulalle.  
Tätä settiä myy bearel.fi, alle 10 euron hintaan.




Kesän aikana sain tilaisuuden tutustua myös uuteen SO BIO Etic - sarjaan, joka on ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja. Hehkutin kesällä sarjan BB-voidetta, nyt tapetilla on Cleansing Toning Lotion eli tuttavallisemmin misellivesi, joka puhdistaa kasvot lempeästi, mutta tehokkaasti. Iholle jää puhdas ja kosteutettu tunne, jota varsinkin kuivaihoinen rakastaa. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteen hinta-laatusuhde on erittäin hyvä, sillä 500 ml jättipullo maksaa alle 10 euroa täällä. Sarja vaikuttaa kokonaisuudessaan aivan mahtavalta, voin suositella.



 

FLOW kosmetiikalla on menossa pakkausuudistus, 
jonka johdosta osa tuotteista myydään -20% edullisemmin. 
Lisäksi kuivan ja herkän ihon Tyrni & Puolukka kosteusvoide on -50% alessa, joten kannattaa olla hereillä.


Onko teillä samoja suosikkeja?







torstai 19. toukokuuta 2016

Insta pohdintaa ja uutta Max Factorilta



Minulla oli viime viikko kesälomaa, joten sain samalla vähän enemmän aikaa myös blogille. Viikon tunnit oli tarkoitus käyttää hyvin, eli pestä ikkunat, istuttaa kukkia, siivota vaatehuone ja kerätä tavaraa kasaan kirppistä varten. Blogi vei kuitenkin voiton kotihommista, ihan hyvä niin. Kiinnostuin lomalla myös tutustumaan vähän paremmin instagramiin, jonka helppous yllätti. Kuulumisiani voi nyt kurkata myös sieltä. Miten muuten vanhan insta-tilin voi poistaa? En ymmärrä. Yritän myös kovasti löytää teidät, joten oman tilin voi vinkata tänne :)

Ja sitten toiseen asiaan. Max Factor on uudistanut luomiväripalettejaan hauskalla tavalla. Paletit on nyt suunniteltu erikseen lämpimälle, neutraalille ja viileälle ihosävylle. Entä onko oman ihosävyn tunnistaminen mahdoton tehtävä? En tiedä, mutta luulen oman maun antavan hyvin osviittaa. Minulle mieluisin paletti on ehdottomasti 01 Cappuccino Nudes, joka on suunniteltu neutraalille ihosävylle. Ihosävyni on kuitenkin lämmin, joten paras valinta olisi luultavasti 02 Golden Nudes.




Kahdeksan napin väriskaala pitää sisällään vaaleiden sävyjen lisäksi myös tummia, löytyy matta- ja helmiäissävyjä. Koostumusta on parannettu ihoa hoitavilla ainesosilla sekä värin levittyvyyteen ja kestoon on kiinnitetty huomiota. Paletilla on hintaa noin parikymppiä, joten hinta-laatusuhde kuulostaa varsin hyvältä.




Upea Golden Nude kultapaletti on tarkoitettuy lämpimälle ihosävylle. Voisin kuvitella näiden sävyjen sopivan auringon paahtamalle iholle. Ehkä palaan tähän palettiin heinäkuussa?




03 Rose Nudes hivelee silmää, väreissä on mukana ihanaa viileyttä ja raikkautta. Viileys sopii aika monelle, mutta tämä ei ole minulle se kaikkein paras vaihtoehto.




Max Factorilta tuli keväällä myös uusia huulipunia, joissa on hyvä intensiivinen ja hehkuva väri. Oikealla oleva sävy Marilyn Ruby Red joka on juuri se aito Marilyn-punainen. Aivan ihanat sävyt <3




Nyt täytyy palata hetkeksi niihin vähän ikävämpiin kotitöihin :)



Lehdistönäyte

tiistai 15. joulukuuta 2015

MAX FACTOR Star Wars



Star Wars -taru jatkuu keskiviikkona 16.12.15 The Force Awakens elokuvalla, yli 30 vuotta Jedin paluun jälkeen. Tämä saattaa olla vuoden suurin elokuvatapaus, joten olen toki innolla mukana. Trilogian jatko-osat tulevat 2017 ja 2019, huumalle ei siis näy loppua vielä pariin vuoteen. Elokuvan kunniaksi on nyt tullut nyt myös Max Factor Star Wars -meikkejä, jotka ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Tämä kolmen tuotteen setti tai sen osa sopii hyvin myös joululahjaksi, joten näiden tuleminen juuri joulusesongin aikaan on kiva juttu.






Max Factor Star Wars Colour Elixir huulipunia on kaksi, kullanhohtoinen (40 gold) ja purppura (30 dark berry). Kulta edustaa tarun valoisaa ja tumma puolestaan pimeää puolta. Molemmissa punissa on metellinhohtoa ja niitä voi käyttää yhdessä tai erikseen. Kokoelmaan kuuluu myös Max Factor False Last Effect ripsiväri.

Kullanvärinen huulipuna on oma suosikkini, sitä voi toki käyttää ihan sellaisenaankin, mutta yhdessä toisen punan kanssa se on loistava. Sillä voi tuoda lämpöä ja hehkua toiseen väriin. Ympyrä on nyt sulkeutunut, minulla oli kullanvärinen huulipuna myös teininä :)




Joko liput on ostettu?



PR-näytteitä
 

perjantai 30. lokakuuta 2015

MAX FACTOR Miracle Match Foundation



 Lokakuussa kauppoihin tuli uusi Max Factor Miracle Match –meikkivoide, joka lupaa täydellisen kauniin sävymaailman ja puolipeittävän lopputuloksen. Voiteeseen on myös lisätty valoa taittavia partikkeleita, jotka pehmentävät ihon epätasaisuuksia kuten esim. juonteita. Voide lupaa myös kosteuttaa ihoa. 
Lupaukset kuulostavat korviini varsin mainioilta :)



 
Uuden uutukaista voidetta on kokemukseni mukaan ollut helppo työstää kasvoille nopealla tahdilla tavallisena arkiaamuna, sillä se levittyy kuin unelma. Kiireessä en kykene pelaamaan meikkisienten tai siveltimien kanssa, vaikka arvostan suuresti ohutta ja luonnollista lopputulosta, yleensä sormet saavat riittää. Pidän siististä pumppupullosta, joka annostelee aineen ulos nätisti ilman sotkua - mitään ei mene hukkaan. 

Iho näyttää puolipeittävän meikkivoiteen jälkeen tasaiselta ja kuulaalta. Kaikki kirjavuus on poissa, samalla heitolla katosi myös silmänympäryksen tummuus, joka kielii parista huonosti nukutusta yöstä. Voidetta on myös helppoa kerrostaa, jos joku kohta kaipaa enemmän peittävyyttä. Iho näyttää samettiselta, joten on helppo arvata mukana olevan silikonia. Meikki myös kestää iholla hyvin eli aamusta pitkälle iltaan, kun malttaa kiinnittää sen kevyesti puuteroimalla.




On hienoa, että meikkivoiteeseen on lisätty myös kosteuttavia ainesosia, näin iho näyttää raikkaalta eikä pintakuivuus nouse esiin päivän aikana. 40% tuotteen koostumuksesta on ihoa hoitavia ainesosia kuten glyseriiniä, E- ja B-vitamiinia.

Uskon aika monen ihastuvan Max Factor uutuuteen, sillä tämän kanssa iho näyttää luonnollisen hyvältä. Meikki on peittävä, mutta silti keveys säilyy. Suomessa sävyjä on tarjolla kuusi, joista minulla oli testissä kolme - 47 Nude, 50 Natural ja 55 Beige. Lisäksi on kaikkein vaalein sävy 40 Light Ivory ja pari tummempaa 75 Golden ja 85 Caramel. Omaksi sävysuosikikseni nousi vähän yllättäen Natural, talveksi voisin ostaa vielä Light Ivoryn.

 Pullolla (30ml) on hintaa piirun verran alle parikymppiä, 
hinta-laatusuhde vaikuttaa mielestäni hyvältä.

Oletteko jo testanneet tämän?
Tykkäsittekö?


Ihanaa viikonloppua <3




lauantai 9. toukokuuta 2015

LivBox Toukokuu 2015



Yes.. pystyin siihen. Niin mihinkö? No tietysti juoksemaan postiauton kiinni. Kaikki tapahtui parissa minuutissa - näköhavainto postiautosta, ryntäys ulos, musta paketti käteen ja kiitokset postimiehelle. Postimies muuten kertoi, että heillä ei ole lupa toimittaa pakettia ovelle (asumme omakotitalossa). Postin toimintatapoihin sen sijaan kuuluu jättää postilaatikkoon maksikirjelappu perjantaina ja paketti on haettavissa Valintatalon postista maanantaina. Hämärän peitossa on paikka, missä paketti viettää viikonlopun? Olihan se kuitenkin miehen mukana jo perjantaina - en voi käsittää!

Onneksi LivBox on muuttamassa postituskäytäntöään, joten voin jatkossa valita noutopaikaksi esim. SmartPost-automaatin. Lisätietoa uudistuksesta täällä.




Entä kannattiko edes juosta lujaa? Bongasin heti laatikosta kaksi tai ehkä kolmekin kivaa tuotetta, mutta muu on sanoisinko neutraalia peruskosmetiikkaa, jota ilmankin on helppoa tulla toimeen. Toukokuu ei todellakaan ole paras näkemäni LivBox-esitys, mutta haluan katsoa tämänkin loppuun asti :P




Boxin kolme parasta tuotetta olivat nyt..

 Uusi Lumene Heleyttävä BB-vartaloemulsio 150ml (ovh 14,90-), joka antaa iholle päivetystä ja hehkua. Voidetta kannattaa laittaa sääriin, käsivarsiin ja dekolteelle. Tämä kuulostaa ja varmasti myös tuntuu iholla ihanalta kesäjutulta, nyt tarvitaan enää ne helteiset lomapäivät :)

La Roche-Posay Eau Thermale -lähdevesi 150ml (ovh 10,00-) jää myöskin odottamaan kuumia kesäpäiviä. Muistan, kuinka viime kesänä sain mukavaa helpotusta vastaavasta suihkepullosta, merkki tosin oli eri. Suihke myös rauhoittaa ihoa auringossa oleskelun jälkeen. Kiva <3

Glitz&Glam -blogin ihanainen Minna oli valinnut mukaan oman suosikkinsa, joka onkin minulle jo tuttu Max Factor Colour Elixir Giant Pen Stick (ovh 11,90-). Muistelen, että kynät tulivat kauppoihin jo kaksi vuotta sitten. Näitä löytyy kätköistäni jo neljä, mutta raikasta pinkkiä minulla ei vielä ollut. Jumbokynillä saa helposti siistiä jälkeä. Tykkään <3

Mukana oli myös..

Dove Deeply Nourishing Suihkusaippua näytekoossa.
Nivea Lip Butter Coconut (ovh 3,45-) 
Natural Nail Cover Stickers (ovh 3,90-) 
Sekä Kauneutta.com - 20% etukoodi

Mitä piditte toukokuusta?







Olen ostanut LivBoxini täältä.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kolme uutta markettihelmeäkö?




Sain testiin jo reilu kuukausi sitten pienen kokoelman Max Factor kevätmeikkejä ja kerron niistä erittäin mielelläni myös teille. Joukossa on nimittäin yksi tuote, josta pidän tosi paljon ja loputkin ovat hyviä perusjuttuja, jotka toimivat, mutta eivät maksa liikaa. MF on siitäkin hauska sarja, että joku MF-tuote löytyy aina meikkipussistani - aika usein se on ripsiväri.

Kevään uusia Max Factor Creme Puff Blush poskipunia on muistaakseni kaikkiaan viisi. Valitsin testiin kaksi kevääseen ja kesään sopivaa sävyä. Suosikikseni on noussut  seduktive pink 15, joka on mielestäni kauniin pehmeä ja lämmin sävy - sopii monelle. Alluring rose 25 puolestaan jää odottamaan kesää. Uskon, että sävy toimii parhaiten vähän ruskettuneella iholla. Näistä punista löytyy hyvin pigmenttiä ja kiva kevyt hohde, joten laatukin näyttää olevan kunnossa. Väriä on myös helppo kerrostaa.




Kevään uudet huulimeikitkin ovat ihan kivoja, mutta jäin kaipaamaan lisää pigmenttiä. On tietysti ihan makuasia, minkälaisesta huulimeikistä tykkää. Suosittelisin näitä luonnollisen meikin ystävälle, sillä puikot antavat vain kevyesti väriä. Toisaalta väriä voi myös kerrostaa, näin lopputuloksesta tulee näyttävämpi. Sävyjä on saatavilla kaikkiaan kuusi.




Max Factor Masterpiece Glamour Extensions Volumising 3-in-1 Mascara on ehdottomasti kevään paras MF-uutuustuote. Vaatimattoman näköinen harja nappaa mukaansa hyvin värimassaa ja erottelee ripset hienosti erilleen. Ripsiväri sisältää pallomaisia, ripsien väliin asettuvia kuituja, jotka tuuheuttavat. Mustaakin mustempaa väriä on myös helppoa kerrostaa. Omat ripseni ovat kovin olemattomat, mutta tämän jälkeen ne näyttävät yllättävän pitkiltä ja tuuheilta - ehdottomasti taikaripsiväri. Ripsiväri on säänkestävä, joten se kestää hyvin koko päivän säänvaihteluista huolimatta.

Oletteko nähneet MF-uutuuksia jo kaupoissa?


Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille :)
Tänään on luvattu lämpöä jo 10 astetta.  
Kevät tulee... ihanaa <3



Hinnat:
Max Factor Crème Puff -poskipuna 13.20-
Max Factor Colour Intensifying Balm huulimeikki 9,50-
Masterpiece Glamour Extensions 3-in-1 –ripsiväri 16,90-

lauantai 14. kesäkuuta 2014

MAX FACTOR uutuuksia




Max Factor jaksaa ilahduttaa meitä vuodesta toiseen. Kesäkuun alussa kauppojen hyllyille tuli kolme mainiota meikkikynää, joista kaksi on peitevärejä ja yksi valoväri. Olen testannut kolmikkoa nyt jo monta viikkoa ja yksi kynistä on noussut suosikikseni. Arvaatteko mikä kolmikosta toimii kasvoissani parhaiten? Keltainen, vihreä vai valoväri? Vinkkinä voisin todeta, että tarvitsen kynän, joka sopii tummille silmänalusille.




Suosikkini on Max Factor Colour Corrector keltainen, joka peittää tummat silmänaluseni tehokkaasti, luonnollisesti ja kestävästi. Helppokäyttöinen kynä sopii erittäin hyvin tarkkaan työskentelyyn. Kynä on aavistuksen "kuivaa", joten silmänympärysvoidetta ei kannata unohtaa. Vihreä kynä taas häivyttää punaista, joten sillä saavat kyytiä mm. punaiset nenänpielet ja poskipaiden couperosa. Max Factor Highlighter sopii korostamaan ja antamaan valoa kasvoille.

MF Colour Corrector kynät maksavat n. 14 euroa. 



 Max Factor Facefinity Primer sisältää SPF 20 suojan, joten se sopii hyvin kesään. Primer antaa meikille kestävän pohjan ja meikkivoide yksinkertaisesti näyttää paremmalta primerin kanssa (ehkäisee kiiltoa). Tuote on pakattu kätevään ja siistiin pumppupulloon, josta ainetta on mukava annostella. 

Aine on koostumukseltaan maitomaista, lähes tuoksutonta ja aavistuksen tahmeaa. Nestemäinen meikkivoide asettuu hyvin primerin päälle. Kasvojeni rasvoittuva osuus (otsa, nenä ja leuka) pysyy kiillottomana useita tunteja. Ja meikki on nätimpi ja tasaisempi primerin kanssa kuin ilman sitä, joten kyseessä on varsin käytettävä tapaus. Kokeilin primeria monen eri meikkivoiteen kanssa, mutta MF:n omaa meikkivoidetta minulla ei juuri nyt ollut käytössä. 

Max Factor Facefinity Primer maksaa 16,90 / 30ml täällä


Oletteko jo ehtineet löytää nämä?


MF uutuudet on saatu blogin kautta.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Max Factor Lipfinity Lip Colour



Kaipaatteko koko päivän kestävää huulimeikkiä?
 Max Factor Lipfinity Lip Colour lupaa kestää huulilla huikeat 24h. Uutuus tuli kauppoihin huhtikuun alussa. Yksi pinkki pakkaus on saapunut minulle testiin. Muut värisävyt täytyy käydä tsekkaamassa MF -hyllystä.

Pakkaus sisältää kaksi tuotetta

1. Huulimaalin
2. Päällyskerroksen




Huulimaali on korkeapigmenttistä ainetta, joka tarttuu huulille tiukasti. Mattaväri on helppoa levittää siististi vaahtomuoviaplikaattorilla. Päällyskerros taas muistuttaa huulirasvaa ja lisää aimo annoksen kiiltoa + kosteutta värin päälle.


 

Minulla on ollut kokeilussa vaalea pinkki sävy 146.
Voin allekirjoittaa värin kestävyyden huulilla ainakin koko työpäivän eli 8h. Väri kesti hyvin myös syömisen ja juomisen. Jouduin kuitenkin kostuttamaan huuliani kakkospuikolla päivän aikana pari kertaa, muuten huuleni olisivat tuntuneet tosi kuivilta. Lopputuloksena voin vain todeta, että olen löytänyt elämäni kestävimmän huulimeikin. Voisin ostaa vertailun vuoksi vielä toisen räväkämmän värisen puikkoparin.





Max Factor Lipfinity Lip Colour plussat ja miinukset:

+ hyvä saatavuus
+ hyvä hinta-laatusuhde (ovh 15,90-)
+ laiskan ihmisen pelastus
+ kivat värit
+ pysyy huulilla tunteja
+ helppokäyttöinen
+ siisti lopputulos

- tuote kuivatti huuliani jonkun verran, mutta tilanne korjaantui käyttämällä puikkoa nro 2 useamman kerran päivän aikana.
- huulten ulko- ja sisäpinnan raja korostui pikku hiljaa päivän aikana. Ulkopinnalla oli väriä ja sisäpinnalla taas ei. Tässä kohtaa oli tunteja takana jo aika paljon.




Huulimaali on saatu kokeiluun blogin kautta.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Syyskuun LivBox









LivBox Syyskuu tuli etuajassa, siksi se pysyikin minulle yllätyksenä aina avaamishetkeen saakka. Ilmassa oli iloa ja jännitystä (eli juuri niitä tunteita, joita lähdin alunperin Livboxin kanssa hakemaan). Lähetys on mielestäni tammikuussa alkaneen tilaushistoriani onnistuneimpia, siinä on osuttu asian ytimeen. Sain mielenkiintoisia, käytettäviä ja tuoksuvia tuotteita. Tuotteet toimivat herkullisina maistiaisina ennen täysikokoisen hankintaa. Luulen aika monen tilaajan ihastuvan tähän kuuden tuotteen lähetykseen. Samaan paketiin oli saatu mahtumaan selektiivisen kosmetiikan lisäksi myös marketti-, apteekki- ja luonnonkosmetiikkaa.




BOSS JOUR Pour Femme Eau de Parfum 2ml ja BOSS vartalovoide 50ml oli ihanaa saada. Tykästyin molempiin aivan heti. Tuoksu on mielestäni tyylikäs, naisellinen ja kevyt. Voisin tämän perusteella hankkia tuoksun myös täysikokoisena.

EdP 57€/30ml
Voide 39,90€/ 200ml







Clarins Beauty Flash Balm 15ml pikakaunistaja tuli tarpeeseen. Kasvoillani näkyy väsymyksen merkkejä, jotka olisi mukava taikoa pois. Tämä kannattaa levittää kasvojen ja kaulan
lisäksi myös silmänympärysiholle.  Toimii tarvittaessa myös naamiona. Aika moni kaipaa tuhkimovoidetta ainakin joskus ;)
Ovh 45€/50ml

Sain myös Max Factor Wild Shadow Pots luomivärin kullanvärisenä. Tämä oli kiva yllätys, lämmin kulta voisi jopa sopia minulle. Ovh 7,90



Luis Widmer Puhdistusmaito on näppärä 25ml matkakoko. 
Ovh 16€/200ml

Dr. Bronner Magic Soap vaikuttaa mielenkiintoiselta, sillä se sisältää vain luonnollisia öljyjä. Saippua on biohajoava. Olen aika huono palasaippuoiden kanssa, mutta katsotaan.
3,90€/140g



Mitä piditte? 
Oliko onnistunut LivBox?
Saitteko samat tuotteet?

torstai 18. huhtikuuta 2013

Huulitaidetta


Entisenä kuvataidekoululaisena ilahduin 
saadessani neljä uutta värikynää :)

Max Factor Colour Elixir Giant Pen Stick on jumbokynä, jonka koostumus on minulle ennenkokematon. Kynä liukuu huulilla kevyesti (hankaamatta). Jälki näyttää pehmeältä ja huulikiiltomaiselta, mutta se on samalla runsaspigmenttinen ja pitkäkestoinen. Siisti huulimeikki syntyy kuin itsestään. 


 Uutuudet saapuvat kauppoihin toukokuun alussa. 
Värisävyjä on kuusi. Ovh 12,90 €. 


Arkimeikkiini sopii hyvin luonnollinen ja lämmin 
"Substle Coral 20".


Toinen suosikkini on 
"Designer Blossom 30"


Max Factor meikkitaiteilija Pia Hiltunen kuvaa kyniä näin:
“Colour Elixir Giant Pen Stickien käyttö on vaivatonta ja kynämäisen muodon ansiosta niitä on helpompi ohjata ja hallita. Voit rajata ja värittää huulesi samalla tuotteella tarkasti ja upeilla väreillä, jotka eivät valu”.

MF jumbokynän koostumus on huulikiillon ja huulipunan väliltä. Kynällä pääsee kuitenkin lähelle huultenrajauskynän tarkkuutta ja kestävyyttä. Kynän huolto tapahtuu teroittimella.

Kaunis koralli värisävy 20 kulkee mukanani käsilaukussa. Se sopii hyvin kevääseen ja kesään. Kestävää ja tarkkaa huulitaidetta :)


lauantai 23. helmikuuta 2013

Max Factor Clump Defy

Max Factor  Clump Defy

Uusi Max Factor Clump Defy lupaa tehdä ripsistä paakuttomat ja tuuheat. Lupaus kuulostaa hyvältä. Ripseni sotkeutuvat toisiinsa erittäin helposti, joten olen juuri sopiva henkilö testaamaan tämän.


Ostin Clump Defyn Anttilasta korkeaan n. 20 euron hintaan. Markettikosmetiikan hinnat ovat siis hypänneet pilviin. Ilmeisesti järjen valo sammui päässäni juuri MF:n meikkihyllyn kohdalla, sillä tämä maksoi aivan liikaa.

Max Factor  Clump Defy

Valittavana on kaksi värisävyä, 01 Black ja 02 Black/Brown. Otin ensimmäisen vaihtoehdon. Suuri hylsy pitää sisällään 13,1ml väriä. Kaareva muoviharja sopii hyvin yhteen ripsieni kanssa. Se erottelee ripseni kauniisti erilleen. Ehkä paakuttomuuden salaisuus piileekin hyvin muotoillussa harjassa?




Uskottava se on. Tällä ripsivärillä ei saa aikaan paakkuja, ei edes aamukiireessä. Väriä voi laittaa monta kerrosta päällekäin. Lopputulos on tuuhea ja paakuton. Väri kesti kauniina koko päivän. Se ei varissut tai valahtanut poskilleni. Poisto tapahtui kätevästi vesiliukoisella puhdistuksella. 

MF Clump Defy saa suositukseni. MF tekee markettikosmetiikan parhaat ripsivärit. Ainoa negatiivinen asia on sen korkea hinta. Ostan seuraavan hylsyn ulkomailta.

Oletteko jo testanneet tämän?








lauantai 24. marraskuuta 2012

Max Factor Facefinity All Day Fawless meikkivoide


Kokeilin yhden näytepussin verran Max Factorin uutta meikkivoidetta. Kokeilu tuli sopivaan väliin, sillä oli juuri sairastanut muutaman päivän. Silmänaluseni olivat tummat ja ihoni harmaa. Olin kuitenkin luvannut lähteä ystävieni kanssa ulos, joten jotain piti keksiä. Päätin levätä hetken lehti seuranani, ja mitä tulikaan vastaan. Näyte Max Factorin uudesta meikkivoiteesta.

Muistutin suohirviötä, joten meikkivoide pääsi heti kunnon testiin. Voide oli koostumukseltaan aika paksua, mutta se levittyi kauniisti kasvoilleni. Koska en jaksanut etsiä meikkisientä, levitin voiteen sormillani. Tummat silmänaluset katosivat. Jälki oli tasaista ja mattapintaista. Meikki myös kesti kauniina ja mattapintaisena koko illan. Myöhemmin kokeilin meikkivoidetta myös päivämeikkiin. Se toimi kauniisti myös päivällä.

Tuote sopi hyvin iholleni (siis kuivalle ja herkälle iholle). Voisin hyvin ostaa tuotteen tämän testin perusteella. Jos kaipaat kestävää, peittävää ja mattapintaista jälkeä, pidät varmasti tästä meikkivoiteesta. Tuotteessa yhdistyy pohjustusvoide, SPF suoja ja peitevoide. Hinta on noin 20e. Sävyjä löytyy kuusi.

Oletteko kokeilleet tätä?

perjantai 9. marraskuuta 2012

Ripsiväri pohdintaa?


Max Factor Eye Brightening Tonal Black Volumising ripsiväri on nyt käytetty loppuun. Mietin uuden samanlaisen ostamista. Mutta toisaalta haluaisin testata jotain uutta. Nyt ottaisin mielelläni ideoita vastaan :)

Niin.. Ja miten Max Factor ripsiväri toimi?

Erityisen hyvää tässä ripsivärissä oli sen kyky erotella ripset kauniisti erilleen. Harja sopi hyvin yhteen lyhyiden ripsieni kanssa. Sain helposti kauniin, kestävän ja tuuhean lopputuloksen koko päiväksi. Ripsivärin tarkoituksena oli korostaa silmien omaa värisävyä. Jotain taikaa ripsivärissä tosiaan oli, sillä kun tämän ripsivärin loputtua siirryin takaisin tavalliseen mustaan ripsiväriin, silmäni näyttivät menettäneen sinisyytensä. Voisin helposti ostaa toisen samanlaisen. Mutta blogini tarvitseen uutta testattavaa :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Max Factor Eye Brighteninig Tonal Black Volumising ripsiväri


Sain testattavaksi elokuussa kauppoihin tulevan Max factorin uuden ripsivärin. Sinisille, vihreille ja ruskeille silmille on oma ripsivärinsä. Kyseessä on musta ripsiväri, joka kirkastaa silmien luonnollista väriä. Ripsiväri sisältää valoa heijastavia partikkeleita ja pieniä värillisiä mikrohelmiä. Valoa heijastavat partikkelit asettuvat ripsien pinnalle valoa heijastaen, ne vaihtavat valkoisen valon tiettyyn valon väriin. Mikrovärihelmet kirkastavat silmien luonnollista väriä. Vaikka ripsiväri on suunniteltu korostamaan silmien omaa väriä, voi leikkisästi kokeilla myös muita värivaihtoehtoja. Harjan luvataan antavan ripsille tasaisen, paakuttoman ja tuuhean lopputuloksen.

Testi..
Valitsin testiin sinisilmäisille tarkoitetun ripsivärin. Harja tuntui levittävän ripsivärin tasaisesti ripsiini. Sain hyvin eroteltua ripset erilleen. Värin laatu tuntui hyvältä. Silmäni näyttivät sinisemmiltä kuin yleensä, varsinkin ulkona luonnonvalossa. Ripsiväri ei karissut tai levähtänyt poskille kesken päivän. Vesiliukoinen puhdistaminen sujui loistavasti.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote, joka kirkastaa kauniisti silmien omaa värisävyä.  Uutta väriteknologiaa.
Saatavilla 1.8.2012 alkaen. Hinta 12,90e.

http://www.nordiccosmetics.fi/index.php?lang=fi


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Max Factor Pan Stik - edullinen suosikki

Ostin ensimmäisen "Max Factor pan stik" meikkivoidepuikkoni hyvin kauan sitten. Se taisi olla joskus 1990-luvulla. Puikko kuului meikkipussini suosikkeihin muutaman vuoden ajan, kunnes se unohtui. Pari vuotta sitten ostin vielä yhden puikon kokeeksi.  Nyt se kuuluu vakiovarusteisiini. 

MF Pan Stik on hinta-laatusuhteeltaan loistava. Se pärjää hienosti kilpailussa kalliiden kiinteiden meikkivoiteiden  kanssa. Puikon peittokyky on erittäin hyvä. Sitä on helppo kuljettaa mukana ja lisätä aina tarvittaessa. Pan stik tasoittaa ihon värivirheet nopeasti. Puikko on riittoisa.

Minä levitän meikkivoidetta sormin. Näin sitä tulee sopiva määrä. Jos voiteen laittaa suoraan puikosta kasvoille, lopputulos on liian paksu. Käytän sävyä "12 true beige". Tämä sävy sopii hyvin vaalealle suomalaiselle iholle. Laitan MF Pan stik meikkivoidetta vain ihonkohtiin, jotka vaativat enemmän peittävyyttä (esim. nenänpielet, ihon värin epätasaisuudet). Tuotetta myy mm. Anttila.

Max Factor Pan Stik on myynnissä mm. täällä