Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. syyskuuta 2019

Clarins syksyä ja silkkaa säästöä




Eikö olisikin ihanaa käyttää purkki, pullo, tuubi tai paletti loppuun eli pannun pohjaan saakka, niin ettei yksikään juuri tähän tuotteeseen satsaamasi euro valuisi hukkaan. Roskiin päätyvä jämäkosmetiikka tulee monella tapaa hyvin kalliiksi, siinä ei ole mitään järkeä. Voin täysin avoimesti tunnustaa kuormittaneeni vuosien varrella oman kukkaroni lisäksi myös luontoa täysin turhaan.

Olenkin tänä päivänä harkitseva ja tarkka hankintojeni suhteen - tai ainakin yritän olla. Minulla on myös jo vakiintuneita lemppareita, joiden tuotteet miellyttävät niin paljon ettei jämiä juurikaan jää. Yksi tällainen sarja on jo vuosia ollut Clarins, jonka tuotteisiin tutustuin jo nuorena kosmetologiopiskelijana. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa noiden vuosien jälkeen, mutta rakkauteni vaikuttaa olevan pysyvää laatua, joten on paikallaan esitellä hieman tämän syksyn kokoelmaa. Tai oikeastaan tapetilla on tänään vain yksin päivän pelastava tuote, joka palauttaa terveen punan poskille ja elämä hymyilee.






Clarins Cheeky Cheeky Bam Bam -syksy sisältää uuden Joli Blush -poskipunan, joka on koostumukseltaan kevyt ja hienojakoinen mutta samalla kuitenkin ilahduttavan runsaspigmenttinen. Yllättävää kyllä, poskipunassa on mukana myös ihoa hoitavia ainesosia kuten hasselpähkinäöljyä, joka ravitsee ja kosteuttaa.





Valikoimaan kuuluu kaikkiaan kuusi pehmeän puuterista sävyä, joista kaksi olen saanut testiin. Oma suosikkini on mattasävy 07 cheeky peach - heleä persikka (vasen), joka levittyy parhaiten vähän suuremmalla poskipunasudilla. En juurikaan käytä paletissa mukana olevaa litteää sivellintä, sillä pidän enemmän pyöreästä. Väri sopii hyvin myös kerrostettavaksi, joten intensiteettiä voi säätää. Kuvassa oikealla näkyy kullanhohtoinen helmiäspinkki 
05 cheeky boum.

Olen käyttänyt jo useammankin Clarins poskipunan loppuun saakka, joten tiedän että nämäkin suorastaan hupenevat silmissä. Kalpeanaaman pelastus :)

 Onko tuttua? 









Näytteitä 

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

IsaDora Metropolitan syysmeikki 2019



Aina yhtä ihana IsaDora syysmeikki on saapunut meitä ilahduttamaan. Uuden kokoelman nimi on urbaani, Metropolitan. Tarjolla on syksyyn mainiosti sopivia sävyjä kuten purppuraa, tiilenpunaista ja murrettuja värejä. Pääpaino on huolitelluissa kulmakarvoissa ja smokey-eyes silmämeikissä. Pitkäkestoisella brow marker -tussilla voi hahmotella yksittäisiä karvoja kasvusuuntaan ja jopa täyttää kulmakarvojen aukkokohtia. Avainsana on tussin hyvin suunniteltu siipimäinen kärki, jonka kulmaa voi muuttaa halutun lopputuloksen mukaan. Käytetään aina puhtaalle iholle, ennen muuta meikkiä.

Sarja on niin uudistumiskykyinen ja sopuhintainen, joten odotan uutta kokoelmaa aina yhtä innoissani. Olen huomannut, että parhaat sävyt loppuvat myös nopeasti, joten kannattaa olla ripeä ettei jää ilman.




Uusia IsaDora Wonder Nail kynsilakkoja on kaikkiaan kolme:

418 Urban Red - syvä purppura
419 Uptown Purple - tumma lila
420 Underground - tumma ruskea




Kaunis huulipuna piristää sateistakin syyspäivää, eikös. Marraskuussa se onkin ainoa asia, joka erottaa harmaasta maisemasta. Huulipuna kuuluu ehdottomasti meikkipussini viiden tärkeimmän tuotteen joukkoon, elämäni olisi paljon tylsempää ilman. :)

 


Oma suosikkini on pehmeän oranssinen IsaDora Perfect Moisture Lipstisk 55 Brick Red kausisävy (oikealla), pidän kovasti myös tämän punan kosteuttavasta koostumuksesta, joka ei kuivata huulia. On mukava saada myös uusi kaunis Perfect Matt Lipstick nudesävy 02 Toasted Cocoa (keskellä), joka löytää aina paikkansa arkimeikissä. Tummanpunainen kausisävy on nimeltään 15 Rendezvous Red (vasen).

 




Syksy tuo mukanaan myös kolme uutta IsaDora huulikiiltoa (54 Ginger Glaze, 56 Vintage Rose, 64 Raisin) 
ja kaksi samettista poskipunaa (51 Spicer Ginger, 63 Burnt Sienna). 

 






Lopuksi vielä Eye Shadow Quartet kausipaletit 20 Urban Jungle (ylin
ja syksyn nimikkopaletti 21 Metropolitan

Jos minulla olisi mahdollisuus ostaa kokoelmasta vain yksi tuote, niin kyllä se olisi tuo pehmeän kermainen poltettu oranssi huulipuna (55), jonka aika on nyt. Ihastuin yllättäen myös kulmakarvatussiin, joka osoittaitui helppokäyttöiseksi. Jep, siipimäinen harja toimii erittäin hyvin, lopputulos on luonnollinen. Vaalein sävy 20 Blonde oli sopiva. <3

Kaikki tuotteet ovat lähes saman hintaisia 16,90-, kynsilakka 8,90- ja eyeliner 12,90-.




 

Postauksen tuotteet ovat ilmaisia näytteitä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Isadora syksy ja pieni arvonta



Onko meikkityylisi luonnollinen, boheemi vai rock shic? Vai jotain näiden väliltä? Omani taitaa olla luonnollisen tyylikäs Bare Beauty, joka pyrkii olemaan hillitty, vähemmän on enemmän -look. Juuri niitä pehmeitä ja helppoja nuden ja roosan sävyjä etenkin syksyllä. Isadora Find Your Perfect Look! -syysmeikki laittaakin meidät pohtimaan omaa tyyliämme. Esittelen siis tänään vain Bare Beauty -tyylin meikkejä, muut Isadoran sivuilla.




Bare Beauty -meikkiin kuuluu Eye Shadow Quartet 44 Muddy Nudes, joka sopii hyvin arkeen. Joku voisi sanoa tätä tylsäksi, mutta nämä sävyt ovat kyllä niin helppoja, etteivät ne takuulla jää käyttämättä, sillä pehmeitä maanläheisiä mattaluomivärejä tarvitaan aina.




Löysin Isadora -syysmeikeistä kolme uutuustuotetta, joista tuli heittämällä suosikkejani. Sculpting Lipliner Waterproof 55 Classy Nude on näppärä vedenkestävä rajausväri, joka sopii yhteen samansävyisen Lip Desire Sculpting Lipstick 55 Classy Nude -huulikynän kanssa. Kolmas ihanuus on Wonder Nail 403 Bare Beauty -kynsilakka. Näillä pääsee jo pitkälle. :)




Arvonta on päättynyt ja kommentit poistettu (uusi tietosuojalaki).
Voittaja on Kertun keittiö.

Ajattelin ilahduttaa teitä arvonnalla. Voittona on siis Isadora Bare Beauty meikkejä noin 50 euron arvosta yhdelle. Arvonta on avoinna täällä blogissa ja instagramissa - voit osallistua molempien kautta (2 arpaa), linkitä insta-kaverisi mukaan (3 arpaa). Laita mukaan myös sähköpostisi. Päättyy 18.10.

Palkintona on:

 Isadora Liquid Lip Cream 05 Bare Satin -huulikiilto 
Isadora Eye Shadow Quartet 44 Muddy Nudes - luomiväripaletti
Isadora Blush Stick ’n Brush 02 Pink Poetry -poskipunapuikko











Näytteitä. Maksan postikulut itse.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Taas on se aika vuodesta





Te tiedätte, miksi jokavuotinen Roosa nauha -keräys on minulle hyvin tärkeä ja läheinen asia 
- muistutus löytyy täältä. Pinkit tuotteet ovat taas tulleet myyntiin. Ai että, miten kivaa. 






 Joukossa oli tällä kertaa jotain tosi ihanaa. Minulla ei todellakaan ole tarvetta uudelle teemukille, mutta siitä huolimatta niitä ilmestyy meille tasaiseen tahtiin, se on taikuutta jota ihan tavallinen suomalainen mieskään ei voi ymmärtää. Arabian roosan värinen Esteri -muki on saatavilla 27.9.-31.12.2018, joten päätin ostaa sen heti ettei tärkeä asia pääse unohtumaan. Kaunis muki pääsikin heti käyttöön. :)

Viime vuonna Syöpäsäätiön Roosa nauhoja ostettiin 370 000 kpl, joka tarkoittaa yli miljoonan euron pottia rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Lähipiirissäni on naisia, joita tiede ei ehtinyt auttaa, mutta uskon toki että tulevaisuus on parempi.

Kaikki Roosa nauha tuotteet ja lisätietoa keräyksestä löytyy Syöpäsäätiön sivuilta.

Oletteko mukana?




torstai 27. syyskuuta 2018

Testissä Clarins syksy



Puut taipuvat voimakkaan myrskytuulen vaikutuksesta ja sade vihmoo ikkunaan. Haluaisin käpertyä omaan lämpimään pesääni koko päiväksi, mutta työt kutsuvat. Mieli tuntuu jotenkin niin haikealta ja ehkä vähän surulliseltakin, sillä jokainen uusi päivä vie kauemmaksi kesästä. Olo on rehellisesti sanottuna aika nuhjuinen. Onneksi minulla on kuitenkin testivuorossa jotain tosi kivaa - Clarins syksy.

  Clarins Skin Illusion meikkivoide on koostumukseltaan ohutta seerumia, joten se on pakattu lasipulloon, annostelu tapahtuukin tarkasti lasipipetillä - mitään ei mene hukkaan. Voiteen tarkoituksena on jättää iholle vain kevyt värihuntu. Meikki on myös hoitava, se tukee ihon omaa kosteudensitomiskykyä 24 h ja suojaa (SPF15), lisäksi mukana on ihoa hoitavia öljyjä ja ihoa raikastavaa helmiäistä, joka tuo kasvoille valoa. 

Skin Illusion värisävyjä on saapunut Suomeen kaikkiaan kahdeksan kappaletta, omaksi sävykseni valikoitui vaalea 103 Ivory. Meikkivoide peittää kevyesti, mutta juuri sopivasti, kuvailisin lopputulosta kauniin silkkiseksi. Kasvot eivät näytä meikatuilta, vaan iholle jää terve sävy ja hento kuulaus. 
Suosittelisin tätä etenkin aikuiselle iholle. Ihastuin <3. Seerumimeikkivoidetta myy mm. KICKS.
 




Clarins Joli Rouge Et Noir syysmeikkikokoelman tähtiä ovat uudet upeat huulipunat, joiden avulla huulista on tarkoitus tulla herkullisen täyteläiset. Puikon keskellä näkyy raita, jonka ansiosta huulen keskiosasta tulee vaaleampi. Uutta ideaa piti tietysti heti päästä kokeilemaan. Jep, huulten keskiosa näyttää vaaleammalta, joten onnistuin kohtalaisesti. Värit kuitenkin sekoittuvat helposti yhteen, joten tarkkana pitää olla. Uusia sävyjä on kaikkiaan kolme, syvänpunainen 802 red gradation,  oranssi 801 coral gradation ja tumma luumu 803 plum gradation. Pidän myös kermaisesta koostumuksesta, laadukas puna ei kuivata huulia, vaan kosteutettu tunne pysyy pitkään. Toinen hyvä ominaisuus on kestävyys eli puna kestää huulilla hyvin.
 



Vedenkestävä Clarins Waterproof Eyeliner Gel
-rajausväri on helppo levittää mukana tulevalla siveltimellä, värin luvataan kestävän reilusti yhden työpäivän verran eli noin 12 tuntia. Olen kantapään kautta oppinut, että sivellin kannattaa putsata huolella käytön jälkeen, muuten väri kuivahtaa siveltimeen. Geelirajauksen jälki näyttää pehmeältä ja kestää, joten tykkään.


Palatakseni vielä alun synkistelyyn. Mieltäni tuntuu piristävän eniten ulkoilu, sillä sateen vihmoessa poskipäille tuntee todella olevansa elossa. Ja siihen päälle vielä lämmin sauna ja kuppi kuumaa kaakaota, täydellistä. :)


Upeaa syyspäivää kaikille <3








Hintoja:
Skin Illusion Foundation 30 ml, 46,00 eur
Joli Rouge Gradation -huulipuna 29,90 eur
Waterproof Eyeliner Gel -rajausväri 31,50 eur



Näytteitä

torstai 12. lokakuuta 2017

Syksyn värejä



Parasta lokakuussa on ihanan hehkuvat värit, kun luonto tarjoaa parastaan ennen talvea. Värinälkä iskee aina syksyisin myös omaan meikkipussiini, joka kaipaa uudistumista. Tilanne korjaantuu onneksi nopeasti uudella huulipunalla. Ajattelin tänä syksynä etsiä itselleni pitkäkestoisen mattahuulipunan, joka olisi helppo laitaa siististi aplikaattorilla? Rimmel Stay Matte Liquid Lip Colour on runsaspigmenttinen, vedenkestävä ja tahraamaton. On muuten aika yllättävä suoritus edulliselta, reilusti alle kympin, huulimaalilta.




Väri levittyy huulille tasaisesti ja kestää uskomattoman kauan - tunteja. Mattapunat tekevät usein huulista kuivat (hiekkapaperia), mutta Rimmel ei onneksi kuivattanut huuliani. Väri on intensiivinen ja peittävä.


700 Be My Baby100 Pink Bliss, 210 Rose & Shine, 820 Heartbeat, 500 Fire starter, 810 Plum This Show ja 800 Midnight.

Näitä ei voi moittia, vaikka ihanan kermaiset ja kosteuttavat punat ovatkin enemmän omaan makuuni. Kannattaa ehdottomasti tutustua edes kaupan testereihin.

Ensi viikolla on syysloma
silloin ajattelin suunnata I love me -messuille.
Voin suositella, väkeä riittää tungokseen asti, 
mutta tarjoukset ovat loistavia :)

Hehkuvia syyspäiviä <3





Näytteitä