Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. helmikuuta 2020

Saanko esitellä ystäväni



Onni ystäväni - on maailman kiltein kissa
se ei sano pahaa sanaa kenellekään, vaikka onkin kissaksi erittäin puhelias.

Tapasin tämän pikkuprinssin ensimmäistä kertaa syksyllä 2013, jolloin Onni oli vasta kuuden viikon ikäinen. Hän oli jo silloin oma ihana itsensä, viihtyi hyvin kissaäidin helmoissa. Onni muutti meille reilun 12 viikon ikäisenä yhdessä vilkkaan veljensä kanssa.

Onni rakastaa tonnikalaa, kesää ja kärpäsiä. 
Ja pelkää kovien äänten lisäksi pomottelevaa veljeään ja yksinäisyyttä. 
 Hän tunkee syliin kyselemättä, etenkin silloin kun joku on sairas tai allapäin.






Otto -ystäväni on kahden hengen kissalauman kiistaton johtaja
hän osaa rentoutua vasta kun koko perhe on koolla.

Hän astelee ylväästi kehräten (jep!), 
kukaan ei uskalla kyseenalaistaa hänen johtajuuttaan. 

Otto on pehmeämpi kuin kuusi kiloa pumpulia, 
joten hän tarvitsee apua turkkinsa hoitamisessa, siitä selvitään kuitenkin aina kunnialla.



Siperiankissa on rotuna hyvin seurallinen, jopa koiramaisuuteen asti. Ne oppivat helposti temppuja, joskus jopa ihan opettamatta. Meidän kissojamme ei mm. ole koskaan tarvinnut totuttaa kulkemaan valjaissa, he hoksasivat homman jujun aivan heti. Siperiankissan turkki on upea, mutta sen hoitaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä nämä eivät pure tai raavi, vaan kehräävät tyytyväisinä

En osaisi elää ilman näitä pehmopalleroisia.
<3 <3


Hyvää ystävänpäivää <3











 

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Uusia polkuja





Jos toivoo elämäänsä muutosta, pitää luopua vanhasta, se on totuus. Ehkä vanha nuttu näyttää jo kuluneelta ja on aika etsiä uusi. Entäpä, jos kyse ei olekaan venähtäneestä trikoopaidasta vaan elämästä, joka on seurannut tiettyä kaavaa jo parinkymmenen vuoden ajan? Nyt joku saattaa ajatella, että olen vaihtamassa tuon ajan saatossa harmaantuneen ukkokultani nuorempaan. Jep, hetkittäin ajatus on saattanut vilahtaa mielessäni, mutta nyt ei puhuta parisuhteesta, kodista eikä kesämökistä. Kotini ja siihen kuuluvat tyypit ovat koko elämäni juuri ja sydän, he tekevät minut onnelliseksi.





Vanhan kaavan toistaminen on helppoa, se on ohjelmoitu meihin niin syvälle, ettemme aina jaksa edes ajatella uusia polkuja. Olenkin pysähtynyt, mallintanut ja heittänyt suunnitelmani roskiin kymmeniä kertoja. 
Miksi ihmeessä? Mitä pelkään? Olenko laiska vai tyhmä?




 Tiedän täsmälleen rahasumman, joka kilahtaa tililleni joka kuukausi. Se on summa, joka pitää elämän raiteillaan, mutta onko se oikeudenmukainen ja mukava rahamäärä. Olenko tyytyväinen? Vai olenko töissä vain ja ainoastaan rahan takia? Odotanko jo eläkeikää? Hui kauhistus.


"Jos mietit seuraavaa askelta liian kauan, 
saat viettää koko elämäsi yhdellä jalalla seisten". 

Kiinalainen sananlasku

 




Moni miettii varmasti ihan samoja asioita. Hyvä niin. Alkuvalmistelut ja lähtölaskenta on omalla kohdallani jo alkanut, pitäkää peukkuja. En halua hätiköidä, vaan lähden matkaan pienin askelin nykyisen työni ohessa. Uudet suunnitelmat ovat näkyneet blogissa hiljaisuutena, mutta näillä näkymin tämä rakas harrastukseni tulee pysymään.


Toivon elämäänne uusia 
kauniita polkuja, pontevuutta ja ripauksen onnea. :)






maanantai 2. huhtikuuta 2018

3 parasta juuri nyt






1. Mansikat

Espanjalaiset mansikat ovat aika mauttomia, kun niitä vertaa vaikkapa niihin perinteisiin kesäsadon herkkupalleroihin, mutta meneehän nämä paremman puutteessa. Mansikat ovat parhaita ihan sellaisinaan, mutta myös rahkan ja jätskin kanssa sekä tietysti tuorepuurossa - lurps. Minkähän vitamiinin puutos on tämän himon takana? :)






2. Eleven tilaus

Tämän aika oli nyt. Korkkaan jo neljännen pullon Wella EIMI Perfect Me BB* -voidetta, joka on paras koskaan käyttämäni hiusten pikakaunistaja - en edes pärjää ilman. Silottaa, suojaa kuumuudelta ja poistaa pörröisyyttä, ilman tahmaa. Loistava valinta etenkin kurittomalle luonnonkiharalle. Toinen kestosuosikkini on Redgen 25 benefits One United All In One Multi-Benefit Hair Treatment*, joka vähentää hiusteni pörröisyyttä ja helpottaa muotoilua.






Ostin myös kaksi Clinique -tuotetta, joten kaupan päälle tuli vielä laatikollinen merkin reilun kokoisia näytteitä. Jos olen täysin rehellinen, niin olisin tarvinnut vain Take The Day Off Cleansing Balm* -putsarin, mutta mukaan lähti myös Lash Power Mascara*, jollaista en olekaan vielä koskaan kokeillut. 

Tarkkasilmäisimmät varmasti jo huomasivatkin, että ostamalla kaksi tuotetta sain itse asiassa puhdistusvoiteen kahdessa eri koossa, näytekoko on 15 ml. Lisäksi mukaan tuli neljä muutakin reilua näytettä - 7 day scrub cream 30 ml, moisture surge intense skin fortifying hydrator -geelivoide 7 ml sekä high impact mascara 3,5 ml ja minihuulipuna. Ihanaa :)

Mikä muuten on oma Clinique suosikkisi? 





Tilaukseen sai valita vielä kolme näytettä kaupan päälle, mukaan lähti Olympea Aqua EdP 1,5 ml, DKNY Be Delicious EdP 1,5 ml ja FILORGA Hydra-Filler Mat.






3. Kevät ja pikkupojat

Rakastan kevättä - te tiedätte. Paksun lumikerroksen alla odottaa syksyllä istuttamani tulppaanin sipulit ja muu monivuotinen ihanuus. En tarvitse kukkakauppaa, vaan poimin kukat suoraan maljakkoon omalta pihalta. Kevät on myös kissojen aikaa. Pojat pääsevät lempipuuhiinsa, eli ulkoilemaan valjaissa ja syömään ruohoa. Ai että, meillä on mitä odottaa. :D


Huomenna palataan takaisin arkeen,
kivaa viikkoa kaikille <3.









mainoslinkkejä*

tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämän 3 tärkeää kysymystä



1. Mikä sinusta tulee isona?

Kysymys, joka koskettaa varmasti kaikkia, tähän palataan usein elämän varrella. Mutta miksi useimmat meistä haluavat odottaa, kun sitä omannäköistä ja parempaa polkua voi alkaa astella heti, eikä vasta viiden vuoden päästä?  Itse pyrin vahvistamaan sitä hyvää, joka oli minulla jo lapsena. Yritän kulkea tavoitettani kohti hyvin määrätietoisesti esteistä välittämättä, vaikka hetkittäin tunnenkin uivani vastavirtaan. Vakava sairastuminen reilu 10 vuotta sitten sai mittailemaan elämää uudella mittanauhalla. 

Tiedän, mitä haluan tulevaisuudessa ja mitä en.




2. Miksi et elä unelmaasi jo nyt?

Jos on jo syvällä suossa, niin vastaus sisältää todennäköisesti lukuisia syitä ja esteitä. Ei yksinkertaisesti voi tai jaksa muuttua. Muutos pelottaa. Varmaa on myös se, ettei mitään saa ilmaiseksi, saat kun luovut ja priorisoit. Käytännön toteutus saattaa kuitenkin yskiä. Mutta jo yhdenkin asian muuttaminen vie lähemmäs unelmaa. 
 
Olet rikas, jos osaat unelmoida.




3. Pahin pelkosi? 

Tiedättekö, mikä on ollut elämäni pahin pelko? Tuskin, sillä se on jotain, josta ei puhuta ääneen tai kirjoiteta blogiin. Se hiipii hikikarpaloina otsalle aamuyöllä, suden hetkenä. Onko tuttua? Se voi olla sairauden, kuoleman tai läheisen menettämisen pelko. Jotain jo tapahtunutta, tai jotain arvaamatonta kulman takana, näkymättömissä. Olen kohdannut raskaita asioita, eikä minulle annettu vaihtoehtoa tai takuuta siitä, etteikö sama voisi toistua. Taito selviytyä on pitänyt löytää itse. Onneksi se oli sisäänrakennettuna minuun. Jokainen on vahva pakon edessä.


Uskallatteko unelmoida? 

Ihanaa syyspäivää <3








 

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä




Millainen on hyvä äiti?


Lempeä, rakastava, viisas, huolehtiva, läsnäoleva, kannustava, epätäydellinen. Joskus myös vihainen, epäjohdonmukainen, tiukka, vaativa, epäreilu, ylisuojeleva, kiireinen, täysi tollo.. 





Jokainen äiti tekee varmasti parhaansa,
omalla ainutlaatuisella tavallaan.
Se riittää :)


Ihanaa äitienpäivää <3





maanantai 8. helmikuuta 2016

On aika päästää irti menneestä




Olen opetellut elämään hetki kerrallaan, en halua haikailla mennyttä tai kiirehtiä tulevaa. Elämä on tuonut eteeni tilanteita, joissa hetkessä elämisen taito on ollut erittäin tärkeää opetella. Vuosi sitten istuin saattohoidossa olleen isäni vuoteen äärellä tietäen yhteisten päiviemme rajallisuuden. En osannut tai edes halunnut puhua hänen kanssaan kaikesta, hiljaisuuskin oli tärkeää.

Nyt lapsuudenkotini tyhjennysurakka on viimeistä silausta vaille valmis. Toisessa kaupungissa sijaitsevan talon läpikäyminen yksi tavara kerrallaan olisi ollut järjettömän suuri ponnistus, joten lopputyhjennyksen hoitaa hommaan erikoistunut yritys. Talosta luopuminen harmittaa, mutta järki kehottaa etenemään määrätietoisesti kohti myyntiä. Talon historia jatkuu, vaikka en itse olisikaan sitä enää jatkamassa, ehkä sen löytää omakseen remonttitaitoinen vanhaa taloa kunnioittava perhe. Muistot ovat kuitenkin aineetonta hyvää, jota meillä on taito kuljettaa mukanamme. En tarvitse muistojeni vaalimiseen taloa, astiastoa enkä kalastustarvikkeita, mutta ne voivat olla tärkeitä jollekin toiselle. Toivon hartaasti, että tavarat pääsevät kiertoon tuottamaan iloa.

Olen ollut hetkittäin hyvin väsynyt, joten urakan loppuun saattaminen tuntuu erittäin hyvältä. On aika suunnata kohti uusia haasteita, joita lapsiperheen elämässä tulee varmasti riittämään. Ja blogi kulkee tietysti elämässä mukana :)

Kevät on taas päivän lähempänä. 
Loppuviikko tuo mukanaan ainakin kivan arvonnan,
 joten olkaa kuulolla :) 

 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sunnuntain tunnelmia




Tämä viikko päättyi hyvin,
kauniissa talvisäässä oli helppoa elää hetkessä.
Eipä tässä muuta kuin..

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tunnelmallista joulua



Blogi hiljenee nyt joulun viettoon. On aika nauttia pyhistä perheen kesken. Meillä leikitään nyt kuusen alla, jonne kiireinen tonttu on tuonut jo lahjapakettejakin. Raskaan vuoden jälkeen on myös aika sytyttää kynttilä ja painautua oman rakkaan kainaloon. Olisipa aina joulu :)

Ihanaa joulunaikaa kaikille <3



torstai 17. joulukuuta 2015

Pienin askelin kohti joulua



 Parasta joulussa on mielestäni valmistelu eli se kaikki touhuja ja tekeminen ennen h-hetkeä. Meillä vietään aina kotijoulu. Minulle on alusta asti ollut tärkeää luoda meille omat jouluperinteet, ne ovat sekoitus molempien kotona koetusta. Mukana on toki myös ihan uusia juttuja, kuten esim. jouluaaton aamulahja lapsille. Aamulla saatu pieni lahja antaa aikuisille aikaa valmistella jouluruokia rauhassa. Perinne jatkuu vuodesta toiseen, vaikka lapset ovatkin jo isoja. Meillä on myös tapana tehdä pieni kävelylenkki jouluaattoiltana. On ihanaa katsella naapuruston jouluvaloja, kaikkialla on kaunista ja rauhallista.
 



Omat vanhempani ovat jo poissa ja miehen vanhemmat asuvat kaukana, joten meidän jouluumme ei kuulu isovanhempia. Meille joulu on rentoutumista oman perheen kesken, sukulaisvierailut hoidetaan muulloin. Olemme mieheni kanssa onnistuneet rytmittämään joulupuuhat yleensä niin, ettei mitään sen suurempaa kiirettä pääse syntymään. Meillä jouluruoat tehdään yhdessä, toisin kun omassa lapsuudessani, jolloin äiti tuntui taikovan joulun lähes yksinään.




Pidän jouluruokien ja -leivonnaisten tekemisestä, ne tuovat kotiin sen oikean jouluntuoksun. Enkä ota paineita joulusiivouksen suhteen, perussiivous riittää. Jouluna pitää olla paljon kynttilöitä sekä sisällä että ulkona. Rakkaimmat joulukoristeet tuovat muistoja menneistä jouluista ja ihmisistä, joita ei enää ole.

Olen laittanut blogiin jo monta lahjavinkkiä, mutta oikea joulunhenki on jotain, mitä ei voi ostaa rahalla. Se on aitoa iloa ja välittämistä

Kivoja joulupuuhia kaikille <3 
Onko kiirettä? 


torstai 22. lokakuuta 2015

Bernard Cassiere päivitys




Hei pitkästä aikaa. Viime viikolla tapahtui monenlaista kivaa, joten arjen peruspakka oli iloisesti sekaisin. Oli syyslomaa, vanhan omakotitalon tyhjennystä ja messuilua. Kaikesta kiireestä huolimatta jaksoin olla hyvällä fiiliksellä päivästä toiseen, sillä seura oli mitä mahtavin. Kotona ei poissaoloani kuitenkaan katsottu hyvällä. Otto-kissa oli tyhjentänyt kodinhoitohuoneen kaapin ja tavarat oli ripoteltu ympäriinsä. Kaiken kruunuksi keskellä huonetta seisoi ryhdikkäänä vaaleanpunainen pallokynttilä. Syyllinen oli jo ehtinyt pakoon, onnistuin löytämään vain yhden täysin viattoman luontokappaleen verhon takaa nukkumasta. 

Onneksi tänään jaksan vihdoin istua kunnolla alas lepopaikkaani eli blogin pariin. Teitä on ollutkin jo ikävä.




Kiire ei sovi minulle lainkaan ja se näkyy helposti myös kasvoissani, joista löytyy ei toivottuja valvomisen merkkejä kuten ikävät pussit silmien alla. Elämän kolme perustotuutta pääsi tälläkin lomalla unohtumaan - tarvitsen yleensä kunnon yöunet, vettä janojuomaksi ja ulkoilua.




 Minulla on ollut testissä jo pari kuukautta Bernard Cassiere Ruiskaunokki -linjan kaksi uutuustuotetta, jotka on tarkoitettu hoitamaan kasvojen herkintä ihoaluetta. Tuotteista toinen sopii paremmin päiväkäyttöön, sillä siihen on lisätty hoitavien ainesosien lisäksi peiteaine. Näppärään tuubiin pakattu voide lupaa vähentää turvotusta ja peittää tummia silmänalusia. Voin allekirjoittaa lupaukset ainakin osittain. Metalliaplikaattori tuntuu aivan taivaalliselta väsyneellä ja aavistuksen nuupahtaneella iholla. Iho tuntuu ja näyttää heti paljon freesimmältä. Jos silmänaluset ovat kovin tummat, voiteen sisältämä pigmentti ei kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan toinen peittävämpi tuote. Peiteaineen ja silmänympärysvoiteen yhdistäminen on kuitenkin hieno juttu, joka otetaan varmasti myös hyvin vastaan - kaksi tuotetta samassa tuubissa. 




Bernard Cassierelta löytyy myös toinen silmänympärysihon täsmätuote, jota käytän iltaisin. Voide on koostumukseltaan mukavan kevyttä, mutta kosteuttaa silti hyvin. Iho tuntuu näppituntumalla pehmeältä ja joustavalta. Siistiä pumppupulloa on toki aina erittäin mukava käyttää.

 Olen yleensä hyvin tarkka siitä, ettei matkakassissani lymyä piilossa ylimääräisiä tavaroita, joita sitten raahaan paikasta toiseen otsa hiessä. Yritän ottaa mukaan vain kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa en kuitenkaan voinut jättää kotiin kumpaakaan Cassieren silmänympärystuotetta, sillä toinen ilahduttaa minua aamuisin ja toinen iltaisin. Voiteissa on hyvin mieto raikas tuoksu.



Lupasin palata asiaan ja kertoa teille lisää Bernard Cassiere Sitruuna - Minttu seerumista, kun käyttökokemusta tulee vähän enemmän. Seerumia on meillä käytetty nuoren epäpuhtaalle iholle nyt pari kuukautta. Poikani iho on tyypillinen teini-iho eli finnejä puskee esiin erityisesti otsa-nenä-leuka -akselilla. Iho on myös pintakuiva eli kosteutta kaivataan lisää. 

Seerumi on koostumukseltaan ohutta ja maitomaista, se imeytyy puhtaaseen ihoon hyvin. Pumppupullossa aine pysyy puhtaana ja sitä on myös helppoa annostella sopivasti. Iho pysyy seerumin avulla pehmeänä ja ne kaikkein epäpuhtaimmat alueet vaikuttavat rauhallisemmilta. Väittäisin, että seerumi pitää nuoren akneihon helpommin hallittavana ja epäpuhtauksia tulee selvästi vähemmän, vaikka koko ongelma ei poistukaan. Seerumin päälle voi levittää vielä hoitovoiteen.

Jos nämä tuotteet jäivät kiinnostamaan, kannattaa kysellä näitä sarjaa myyviltä kosmetologeilta. Ruiskaunokki peitevoide maksaa n. 60 euroa ja silmänympärysvoide muutaman euron enemmän. Kauneushoitoloissa on tarjolla myös Ruiskaunokki Silmänympäryshoito. Sitruuna-Minttu seerumi maksaa n. 69 eur.
   





    Tuotteet on saatu testiin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Varmin tapa hukata 500 euroa..




Elämä on täynnä valintoja. Olen viime päivinä miettinyt kuumeisesti uuden käsilaukun hankintaa. Ostaisinko yhden vähän paremman käsilaukun, joka kestäisi hyvin kulutusta ja aikaa? Vai monta edullisempaa laukkua - kaikissa sateenkaaren väreissä. Luulen, että valitsen luontoa kunnioittavan ykkösvaihtoehdon. 
Ei kerrota tästä miehelle, jookos :)


Hammaslääkärissäkin tehdään paljon valintoja - ainakin, jos asioi yksityisellä puolella. Komea mieshammaslääkäri kysyi minulta eilen, laitetaanko muovi- vai keraaminen paikka? Muovipaikka ei ole kovin kestävä varsinkaan poskihampaassa - hinta n. 120 eur. Keraaminen paikka taas kestää ja istuu suuhun kuin hansikas käteen - hinta 500 eur. Valitsin hetken asiaa pohdittuani keraamisen paikan. En kuitenkaan säästynyt röntgenkuvaukselta, puudutukselta, enkä edes kivulta. Nukutushoito olisi maksanut yli 2000 eur, onneksi en tuntenut tarvetta siihen ;)


kuva täältä

Kaikkein kalleinta on kuitenkin eläinlääkärissä, siellä kun päätökset tehdään aina tunteella. Ensimmäinen 100 eur katoaa, kun eläinlääkäri tervehtii iloisesti hymyillen sekä sinua että lemmikkiäsi. Ja seuraavat sataset vilisevät silmissä kunnes lompakon pohja paistaa. Kelakorvausta kun ei tunneta. Onneksi meidän kissapojat ovat voineet hyvin.




Olen salaa suunnannut ajatukseni myös keittiöremonttiin, jonka ääneen sanominen saa miehen siirtymään toiseen todellisuuteen joko psyykkisesti tai ihan fyysisesti - mies katoaa paikalta. Keittiöremontin yhteydessä kannattaa myös uusia lattia, katto ja seinät. Ja toki myös muuttaa pois remontin ajaksi. Lopuksi katsastetaan vielä talon muut huoneet... työmaa on loputon.





Oma tilipussini on kovin vaatimaton suurten kustannusten edessä. Ja jos omistaisin vielä auton, en voisi kuvitellakaan hankkivani mitään muuta. Autoilu on kuin musta aukko, se nielee kaiken. Istun erittäin mielelläni bussiin, jossa työmatkani sujuu mukavasti kirjaa lukien tai netissä surffaten - se on arkipäivän luksusta :)


Onko teillä samoja haasteita?


Tämä vuodatus lähti muuten käyntiin 500 euron hammaslääkärilaskusta - kun hampaan lohkeamaa korjattiin. Äkkiä ihan kaikki muukin alkoi tuntua hurjan kalliilta. 
Ehkä istun alas, juon kupin kahvia ja rauhoitun :)