Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Born to Bio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Born to Bio. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Luonnonkosmetiikan parhaat 2015




Vuosi 2015 toi mukaan paljon uutuuksia myös luonnonkosmetiikan puolelle. Minulla ei ollut mahdollisuutta tutustua kaikkiin, mutta onnistuin silti kalastamaan haaviini omasta mielestäni erittäin hyviä tuotteita ja määräkin oli sopiva, enempää en edes olisi ehtinyt käyttää. Minua viehättää eniten käyttömukavat tuotteet, joissa on kevyt ja miellyttävä tuoksu. Meillä pidetään myös helpoista ja monikäyttöisistä koko perheen tuotteista.



Olen suihkinut menemään jo yhden pullollisen Madaran Hoitavaa Nokkossuihketta, ja lisäksi olen ostanut lisää jo kaksi pulloa - siskolle ja ystävälle. Suihkeessa on jotain todella koukuttavaa, sitä pitää saada vähintään pari annosta päivässä. Neste suorastaan hellii herkkää ja pintakuivaa ihoani ja virkistää oloa. Tuote on ihoa rauhoittava ja kosteuttava, sitä voivat käyttää kaikki, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Tuoksu on kevyt ja aavistuksen makea.




Supermood Egoboost Moisture Kick Seerumi sopii monelle, se tuo kosteutta ja joustavuutta janoiselle iholle. Seerumia voi käyttää sellaisenaan tai sekoittaa muihin linjan tuotteisiin. Aine on koostumukseltaan ohutta, maitomaista ja hyvin imeytyvää. Iholleni jää mukavan pehmeä tuntu, joten voin allekirjoittaa tehokosteuttavan vaikutuksen. Pintakuivuus katoaa nopeasti, joten tämä on ihana tuote meikin alle. Seerumi ei kaipaa päälle välttämättä edes hoitovoidetta. 
 



Laveralta tuli tänä syksynä uutuus, jota en uskonut näkeväni. Olin aina kuvitellut, ettei luonnonkosmetiikan deodorantti ole kovin tehokas, vaan hienhaju yllättää varmasti kesken päivän. Onneksi tämä haaste on ollut tiedossa myös Laveralla ja nyt siihen on löydetty alumiiniton ratkaisu. Oma suosikkini on harmaa Invisible 24h deodorant.




 Ihastuin kesällä Weledan Manteli -tuotteisiin, joissa on hyvin kevyt mantelin tuoksu. Kolmikon paras oli suihkuvoide, joka pesee taidolla kuivat ja herkät ihoalueet. Nämäkin sopivat koko perheen käyttöön.




 Born to Bio 100% luonnonöljyt ovat mielestäni oikeita luontoäidin taikatippoja, joiden tehoa ei voi kuin ihmetellä. Öljyjä on muistaakseni jo kahdeksan erilaista, joista jokainen löytää varmasti jotain omaan käyttöön sopivaa. Sacha Inchi hellii kuivaa ja herkkää ihoa. Babassu on puolestaan antimikrobinen öljy, se on tarkoitettu epäpuhtaalle ja tulehtuneelle iholle.




Benecos tuoteperhe näyttää pakkausuudistuksen jälkeen raikkaammalta. Sarja tekee edullista luonnonkosmetiikkaa, jonka laatukin on kunnossa. Pidän paljon myös tuoksumaailmasta, joka ihastuttaa aitoudellaan. Benecos Sitruunamelissa suihkugeeliä olen ostanut jo lisääkin.




Väittäisin, että Hurraw! huulirasvoja on jo aika monella, ja montaa eri makuakin. Meillä näitä käyttävät kaikki. Olen antanut yhden myös siskolle ja kummitytölleni. Oma suosikkini on huuliin väriä antava kirsikka.





Burt's Bees käsivoiteet hoitavat kaikkein kuivimmatkin kädet ihanan pehmeiksi. Minulla on tapana levittää Almond & Milk käsiini viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Tuhdissa voiteessa on hauska purkki ja mieto karvasmantelin tuoksu. Beeswax & Banana on hieman makeampi versio, joka pääsi 15-vuotiaan kummityttöni käyttöön. Näiden täydellinen vastakohta koostumukseltaan on Weleda Manteli käsivoide, joka on emulsiomaista ja nopeasti imeytyvää.


Oliko näissä yhtään tuttua?
Vai löytyykö muita suosikkeja?
 



keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Muutama edullinen lahjaidea miehelle




Hyvän lahjan ei mielestäni tarvitse olla kallis. Tärkeintä on kuitenkin lämmin ajatus. Minulla on joka joulu oikeastaan vain yksi lahjatoive, jota ilman joulu ei edes tunnu joululta. Suurin toiveeni on saada ihanan pehmoiset käsinkudotut villasukat. Niillä on sitten kiva hipsiä joulunpyhien lisäksi koko talvi. En osaa kutoa sukkia, joten ainoa keino onkin kääntyä joulupukin puoleen. Miehelläni on sama toive, joten yritän aina ennen joulua olla oikein kiltti tai vaihtoehtoisesti käydä tukemassa Marttojen joulumyyjäisiä :)



Olen huomannut, että kaikkein vaikeinta on löytää kivoja ja edullisia lahjoja miehille, joten ajattelin vinkata teille pari kivaa kosmetiikkajuttua. Ostin Dermoshop nettikaupasta miehille suunnatun Handsome-setin, johon kuuluu deodorantti ja suihkugeeli (ovh 8,90-). Tilasin setin ihan sokkona, en tiennyt yhtään miltä parivaljakko tuoksuu, mutta hyvältä vaikuttaa - tuoksu on sopivan mieto ja raikas. Pakkauksen voi sujauttaa nimilapun kanssa suoraan kuusen alle.

 Dermocilin tuotteet ovat edullisia, sillä ne myydään suoraan tehtaalta kuluttajalle ilman turhia välikäsiä. Voisin oikeastaan esitellä teille koko tilaukseni, joka piti sisällään monta valmista lahjapakkausta. Tilaus tuli perille ilman postikuluja ja päälle sain valita extralahjan. Dermocil on minulle vielä aika vieras, mutta oletan laadun olevan kohdallaan. Luulin aluksi, että tuotteet valmistetaan Suomessa, mutta vain tuotekehitys, asiakaspalvelu ja logistiikka sijaitsevat Pohjanmaalla, valmistus on Euroopassa. Monelle tuotteelle on myös myönnetty Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnus ja mukana on myös täysin tuoksuttomia tuotteita.





Meillä tykätään kovasti miehille suunnatuista Born To Bio suihkugeeleistä, niissä on hauska ulkoasu ja sopivan mieto tuoksu, joka ei hyökkää pullosta ulos liian tuhtina. Geeli sopii mainiosti myös herkälle iholle, pesutehon takaa löytyvät kasvisokeritensidit. Hintaa tuotteella on hieman alle yhdeksän euroa, jälleenmyyjät täällä.

 Mieheni on yllätyksiä täynnä, vaikka ollaan oltu yhdessä jo todella kauan. Mies oli viime viikonloppuna menossa mökille pihatöihin ja halusi ottaa mukaansa suihkugeelin, mutta ei mitä tahansa saippuaa vaan luomutuotteen. Mukaan pääsi Born To Bio suihkugeeli Santeli, joka on vihreän raikas metsään päin kallellaan oleva tuoksu. Mies lähti matkaan onnellisesti hymyillen, joten osasin tällä kertaa valita oikean pullon :)




Ajattelin koota miehelle joululahjaksi oman selviytymispakkauksen mökkireissuja varten. Siihen tulee ainakin Born To Bio Suihkugeeli Lakritsi, pussi englanninlakuja, villasukat, kahvipaketti ja tulitikkurasia. Samaan pakettiin voisi laittaa vielä marinoituja valkosipulinkynsiä ja sinappipurkin makkaran kyytipojaksi.

Lakusuihkugeeli tuoksuu herkulliselta, mutta se ei ole makea karkkituoksu vaan aito laku. Tuote ei räjäytä likaa pois, vaan puhtaus hiipii iholle hellästi. En ole malttanut pitää näppejäni erossa lakupullosta, vaan olen toki kokeillut suihkugeeliä myös omalle iholleni. Kiva unisex-tuote <3


Käyttölahjat ovat mielestäni parhaita. 
Oletteko samaa mieltä?









Osa tuotteista ostettu, osa saatu testiin.

torstai 22. tammikuuta 2015

Born to Bio uudet ihoöljyt




Meillä on käytössä kolme Born to Bio 100% luonnonöljyä, joten on paikallaan esitellä nämä muskettisoturit myös teille. Kaikkiaan erilaisia Born to Bio -öljyjä on muistaakseni kahdeksan. Täysin luonnolliset öljyt ovat mielestäni oikeita luontoäidin taikatippoja, joiden tehoa ei voi kuin ihmetellä.

Kosteusköyhän ihon pelastus on Born to Bio Sacha Inchi, jota laitan iltaisin puhtaalle iholle - kasvot + kaula. Sopivan juokseva öljy tekee hyvää, se kaunistaa ja tehokosteuttaa talven runteleman ihon salamannopeasti. Öljy sisältää mm. omega-3 rasvahappoja, A- ja E-vitamiineja. Se uutetaan Amazonin sademetsässä kasvavan palkokasvin siemenistä. Aivan mahtava tuoksuton luonnontuote herkälle ja kuivalle iholle <3

Uskon, että Born To Bio Ricin vahvistaa ripsiäni, joten levitän sitä silmäripsieni juureen iltaisin tai vaihtoehtoisesti poistan sillä silmämeikin. Ripsien kasvattaminen/vahvistaminen on hidasta puuhaa, joten odotan tuloksia parin kuukauden kuluttua. Risiiniöljy edistää ripsien ja hiusten kasvua luonnollisesti, sitä voi käyttää myös ärtyneen ihon hoidossa. Risiiniöljy on koostumukseltaan vähän paksumpaa ja tuoksutonta, joten sitä on helppo levittää myös kynsinauhoille ja huulille.

Born To Bio Babassu on antimikrobinen öljy, jossa on korkea lauriinihappopitoisuus. Se lievittää ärsytystä ja hoitaa ihoa. Tämä öljy sopiikin erittäin hyvin rasvaiselle, tulehtuneelle ja epäpuhtaalle iholle. Sitä voi käyttää myös hierontaan. Meillä babassua käytetään lähinnä nuoren epäpuhtaalle iholle iltaisin, ja kas kummaa iho on rauhoittunut silminnähden. Tuotetta on helppo käyttää kuureina muun kosmetiikan rinnalla. Tuoksutonta öljyä saadaan babassu-palmun siemenistä ja se on koostumukseltaan kirkasta ja juoksevaa. Alle 20 asteen lämpötilassa öljy kuitenkin kovettuu valkoiseksi. Pulloa kannattaakin lämmittää hetki kuumassa (hanakuumuus riittää) vesihauteessa ennen käyttöä.

Sacha Inchi ja Babassu maksaa noin 20eur/50ml, ja Ricin alle 10eur/50ml. Hinta-laatusuhde on mitä mainioin, sillä yksi pullo riittää todella pitkään. Born to Bio jälleenmyyjät täällä.

 Kaikki BtB-tuotteet ovat ECOCERT- sertifioituja 
ja niillä on COSMEBIO-merkki.



Öljyt on saatu kokeiluun.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Raikas henkäys kainalossa


Born To Bio Deodorantti Inkivääri - Organic Frozen Ginger lähti mukaani Tampereen Ruohonjuuren muuttomyynnistä tammikuussaPullon värikäs ulkoasu sopi hyvin tammikuun pakkasiin. Olin jo pitkään halunnut löytää raikkaan ja luonnollisen deodorantin.

Ranskalaisille Born to Bio-tuotteille on myönnetty Ecocert- ja Cosmebio-merkit. Nämä luonnonkosmetiikan sertifikaatit takaavat etteivät tuotteet sisällä silikoneja, mineraaliöljyjä, keinotekoisia väriaineita, synteettisiä tuoksuja, eläinperäisiä raaka-aineita, parabeeneja, geenimanipuloituja aineita eikä niitä ole testattu eläinkokein.



Deodorantti tuoksuu super-raikkaalle. Se sisältää mm. minttua ja rauhoittavaa salviankukkavettä. 75ml pullo on suuri, se kestää pitkään. Parin kuukauden käytön jälkeen pullo ei osoita loppumisen merkkejä. Tuote ei tahraa vaatteita, vaikka kuivumista saakin hetken odotella. Se ei sisällä etyylialkoholia eikä alumiinia. Sopii hyvin herkälle iholle.

Deodorantti pitää hienhajun poissa koko työpäivän. Se ei petä minua edes kotimatkallani ruuhkabussissa. Tuotteen luomulaatuiset kukkaisvedet ja luonnolliset tuoksut hoitavat hommansa erittäin hyvin. Born To Bio deodorantit vetävät minua puoleensa varmasti jatkossakin :)

INCI Aqua (Water), Pseudotsuga Menziesii Water*, Salvia Officinalis (Sage) Water*, Glycerin, Xanthan Gum, Benzyl Alcohol, Lauroyl Lysine, Mentha Arvensis Leaf Oil*, Zingiber Officinale (Ginger) Root Oil*, Bambusa Arundinacea Stem Extract, Cedrus Atlantica Bark Oil*, Dehydroacetic Acid, Cupressus Sempervirens Oil*, Cymbopogon Martini Oil*, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Oil*, Geraniol, Limonene, Citral, Linalool, Farnesol. (* organic farmin)

Hinta?
Born To Bio deodorantti maksaa noin 8e. Hinta-laatusuhde on loistava :)

Mistä?
Mm. Ruohonjuuren nettikaupasta, jonne pääset tästä. Ruohonjuuren myymälät löydät tästä ja FB-sivut tästä

Täältä löydät kaikki mahtavat Born To Bio tuotteet.

 Onko Born To Bio teille tuttu?

torstai 4. huhtikuuta 2013

100% luonnollinen




Born to Bio Argan Oil livahti meille aivan salaa ruskean paperipussin sisällä. Pullon kotiutumisesta on nyt muutama viikko. Alkuvaiheessa en tiennyt koko öljystä yhtään mitään. Nyt tiedän, että arganöljyä valmistetaan arganpuun (Argania spinosa) pähkinöistä. Kotimaassaan Marokossa öljy on tunnettu mm. ihoa hoitavista ja lääkinnällisistä ominaisuuksista. Arganiaöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta.



Olen käyttänyt öljyä monessa paikassa. Se on hoitanut käsiäni, jalkojani ja vartaloani. Viimeisin oivallukseni oli laittaa öljy kasvoille seerumin tapaan. Öljyä voi käyttää myös ravitsemaan ja vahvistamaan hiuksia. Seuraavaksi ajattelinkin kokeilla öljyä hiuksiini. Jihuu.. tämän tuotteen kanssa voi käyttää luovuutta :)

Öljy sopii mm. palaneen ihon, aknen, vesirokon arpien ja psoriasiksen hoitoon. Sen sanotaan helpottavan lihas- ja nivelsärkyä sekä hidastavan ihon vanhenemista ja hoitavan selluliittia.



100% luonnollinen öljy on pakattu pumppupulloon. Pieni pisara riittää laajalle ihoalueelle. Mieto tuoksu tuo mieleeni vanhat antiikkihuonekalut (hyvällä tavalla). Tuoksu kuitenkin katoaa nopeasti. Öljy imeytyy ihoon erittäin nopeasti. Jälkitunne on pehmeä, eikä ihonpinta jää öljyiseksi. 

Hinta? 
Born to Bio Argan Oil 50ml maksaa noin 19e. Hintalaatu-suhde on erittäin hyvä, koska tuote on monikäyttöinen ja se riittää pitkään.
Vinkki: huhtikuun tarjous Ruohonjuuressa 16,99 /kpl (18,99)

Onko Argan öljy teille tuttu?