Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murumuru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murumuru. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Vuoden parhaat

Sisältää mainoslinkkejä*, osa tuotteista on pr-näytteitä.


Vuoden 2019 yllättävin uusi tuttavuus oli täyteläinen Balmyou Arabica kahviöljy*. Voimakas kahvin tuoksu voi alussa yllättää, mutta pienen totuttelun jälkeen voisin kuvailla tuoksua jopa kotoisaksi. Minulla on tapana käyttää kahviöljyä iltaisin, vaikka öljy sopii mainiosti myös vapaapäivän aamutoimiin, jolloin ihonhoidosta voi nauttia pitkän kaavan mukaan. On tietysti täysin makuasia, miten öljyä haluaa käyttää, itse käytän tätä seerumin tapaan, toisaalta laitan alle vielä lisää kosteutta kukkaisveden tai kasvoveden muodossa. Riippuu täysin ihoni kuivuudesta. Se täytyy kyllä sanoa, että öljy on huipputehokas ja kosteuttava ihan sellaisenaankin.

 Kahviöljyn sanotaan kosteuttavan ja napakoittavan ihoa, se tepsii myös tummiin ja turvonneisiin silmänalusiin. Jep, öljyä voi huoletta taputella myös herkälle silmänympärysiholle, pieni määrä riittää. Yleensä kofeiinipitoiset tuotteet virkistävät ja vilkastuttavat aineenvaihduntaa, niin tämäkin. Kahviöljy sisältää lisäksi palmitoleiinihappoa, joka vähenee ihosta iän myötä ja iho tuntuu kuivuvan entisestään. Öljy auttaa myös korjaamaan ihovaurioita. On siis lähes täydellinen tuote aikuiselle iholle.







Phytocéane Age Solution Firming Cream with organic wakame oli niin ihana, että käytin voiteen viimeiseen pisaraan. Voide jättää ihon pehmeän silkkiseksi ja tuntuu taikovan pois ainakin ne kaikkein hennoimmat juonteet. Tuoksu on merellisen raikas ja sopivan hento, pidän sarjan tuoksumaailmasta kovasti.

 Voide on kehitetty kiinteyttämään aikuista ihoa, mutta sopii mainiosti myös virkistämään nuorempaa ihoa. Voi käyttää päivittäin tai kuuriluontoisesti esim. talvi-iholle. Vaikutus perustuu mm. ekologisesti kasvatettuun wakame-levään, joka lisää ihon kimmoisuutta.




 Haluaisin nostaa esille myös kotimaisen MuruMurun, jonka Hoitovoide* sopii loistavasti herkälle iholle. Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossaVoide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Sopii kuitenkin monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.

 



IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna sisältää aurinkosuojan, ja on koostumukseltaan kosteuttava voidemainen huulipuna. Punassa on sopivan kevyt pigmentti, joten lopputulos näyttää mehukkaan herkulliselta ja tuntuu mukavan pehmeältä. Tämä on mainio arkipuna, sillä jälki ei ole liian näyttävä vaan paremminkin kuulas.




Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli oli heittämällä vuoden paras silmänympärysvoide. Ja kyllä, olen ostanut tätä jo lisää. Lue lisää täältä.




Ted Baker Polly on iloinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä tuoksu, jonka ulkoasusta löytyy pieni ripaus vintagea. Sen tähden Polly oli myös vuoden paras tuoksu





BTB 13 Sensitive Mask sopii etenkin yönaamioksi
 näin huippulaatuiset ainesosat saavat vaikuttaa iholla koko yön.

Tämä herkän (jopa atooppisen) ihon naamio on formuloitu C- ja E -vitamiinipitoiseen ruusunmarjauutteeseen. Naamio sisältää ihon puolustuskykyä vahvistavia prebiootteja. Lisäksi mukana on hyviä rasvahappoja mustaherukan sienmenöljystä, keramideja estämässä kosteuden haihtumista ja allantoiinia rauhoittamassa ihoa. Patentoitu BTB13-yhdiste vahvistaa ihoa ja aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia ihosoluja, yhdiste sisältää oroottihappoa, joka ehkäisee hilseilyä ja lievittää kutinaa samalla kun hyaluronihappo parantaa ihon kosteustasapainoa. Tuote on vegaaninen.


En muista kohdanneeni vuoden 2019 aikana yhtään poskettoman huonoa tuotetta, hyvä niin. Tässä oli muutama lempparini, joita ostan varmasti vielä lisää. Ja monta hyvää jäi varmasti myös mainitsematta. Löysittekö vuoden aikana uusia suosikkeja?

Kaunista tammikuun jatkoa <3 










 

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Murumuru - taru jatkuu





Vegaaninen ja sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja Murumuru on niin ihana, että se ansaitsee tulla kuulluksi blogissa vielä uudelleen. On ylipäätään hienoa, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan löytääkseen erittäin hyviä tuotteita. Sarjan ehdoton valtti onkin juuri kotimaisuus. Olen käyttänyt ihoa kirkastavaa C -vitamiiniseerumia ja täyteläistä hoitosalvaa, molemmat tuotteet toimivat erittäin hyvin - kirjoitin niistä marraskuussa. Nyt karavaani jatkaa kuitenkin kulkuaan ja vuorossa on kolme uutta Murumuru -tuttavuutta, oletteko valmiina? :)

 Murumuru Silmänympärysvoide* ja Kasvovoide* vaikuttaa ulkoasultaan ehkä jopa liiankin yksinkertaiselta, toisaalta yksinkertainen on kaunista. Myyvä pakkaushan sisältää yleensä tuotetta kuvaavia adjektiiveja jo heti nimen yhteydessä, mutta tällä kertaa pakkaus antaa ostajalle hyvin vähän tietoa, ainakin ilman suurennuslasia. Arvaan toki, että kyseessä on tuotepari joka sopii kaikille, jopa omalle kuivalle ja herkälle iholleni, mutta katsotaan.

yteläisestä silmänympärysvoiteesta jää hyvä, kosteutettu tunne pitkäksi aikaa, joten kasvojen herkin ihoalue tuntuu saavan tarpeellisia ravinteita. Olen käyttänyt sy-voidetta aamuin illoin, voide ei turvota, vaikka olisin laittanut sitä joskus jopa liian runsaalla kädellä. Pisteet tulee myös siististä pumppupullosta.

Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossa, kun taas muu porukka hyrisee tyytyväisenä. Voide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Tämä onkin loistava herkän ihon voide. Sopii monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.





Murumuru Sinkkivoide* rauhoittaa ärtynyttä ihoa, se sopii käytettäväksi esim. vaippaihottumaan, auringonpolttamaan tai finneihin. Meillä voidetta on käytetty jälkimmäiseen tarkoitukseen. Voide tuntuukin hoitavan punoittavia näppylöitä todella tehokkaasti, eli tulehdus paranee, tali tyhjenee ja punoitus häviää parhaassa tapauksessa jo yhdessä yössä. Tämä on toki yksilöllistä, mutta meidän teinipoika vaikuttaa varsin tyytyväiseltä ja on valmis jatkamaan voiteen käyttöä. Sinkkivoide helpottaa oloa, kun iho on jostain syystä ärtynyt ja punoittava, jopa arka.






Onko Murumuru teille jo tuttu?

Oletteko käyttäneet sinkkivoidetta ärtyneen ihon hoidossa?




























Tuotenäyte. Mainoslinkkejä.

torstai 15. marraskuuta 2018

Murumuru - uutta kotimaista luonnonkosmetiikkaa





Nyt kannattaa olla kuulolla, sillä testivuorossa on lähituotantona valmistettua FI-Natura-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, joka pitää sisällään myös reilusti ekologisuutta. Tuotteet valmistetaan Helsingissä. Sarjan mainio nimi tulee murumuruvoista, joka on tulehdusta ja ihon punoitusta vähentävä raaka-aine, sopii siis loistavasti herkälle iholle. Sarja käyttää raaka-aineenaan lisäksi myös muita lähellä tuotettuja uutteita ja öljyjä, kuten ihoa rauhoittavaa kaurauutetta. Pakkaukset ovat kierrätettäviä ja raaka-aineet huolella valittuja. Murumuru on myös vegaaninen ja eläinkokeeton.






Mitäpä olisi elämä ilman Murumuru Hoitosalvaa, joka on todellinen joka paikan ihmevoide. Salva hoitaa esimerkiksi kuivia huulia, kynsinauhoja ja kantapäitä, vain mielikuvitus on rajana. Vedetön voide sopiikin loistavasti talven kylmiin pakkaspäiviin. Ainesosaluettelo näyttää yllättävän lyhyeltä, mutta toimivalta tai jopa nerokkaalta. Pääraaka-aineena on tietysti murumuruvoi. Salvan tuoksu on herkullisen hyvä. Eikä tässä vielä kaikki, vihreäkantinen purkki tuntuu käteen erikoiselta. Muistan lukeneeni suomalaisen Sulapacin® innovatiivisesta pakkauksesta ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten, ja tässä se nyt on. Purkki on valmistettu puuhakkeen biokomposiiteista ja luonnollisista biohajoavista sidosaineista, joten pakkaus on täysin biohajoava ja muoviton. Mahtavaa.

Hoitosalva maksaa 24,90€ / 30 ml Hehku.fi*.






 C-vitamiini tekee tunnetusti hyvää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, joten valitsin testiin Murumuru C-vitamiiniseerumin, jolla on helppo tehostaa päivittäisiä ihonhoitorutiineita. Seerumi levitetään puhtaalle iholle (kasvot, kaula, dekolte) aamuin illoin, päälle voi laittaa Murumuru Kasvovoiteen tai jonkun muun omalle iholle sopivan hoitovoiteen. C-vitamiini antaa iholle energiaa ja heleyttä, joten se onkin vastaus väsyneen ihon haasteisiin. Tuote kuulostaa varsin sopuhintaiselta, sillä pipettipullo 30 ml maksaa 24,90€ Hehku.fi*.



Lähdin Murumuru -testiin siis kahdella tuotteella, mutta sarjan hinta-laatusuhde vaikuttaa niin hyvältä, että palaan aiheeseen aivan varmasti. On vaikeaa keksiä mitään negatiivista sanottavaa, mutta aavistan että sarjan heikoin lenkki voi tällä hetkellä olla saatavuus. Minulla on tapana käyttää nettikauppoja, mutta jos haluaisin kokeilla testereitä ennen ostopäätöstäni, niin tilanne voisi olla hieman haastava. Olenko täysin väärässä? Kaikki jälleenmyyjät täällä. Murumurun taru on kuitenkin vasta alussa, toivotan onnea matkaan. Ihana sarja <3



Onko Murumuru teille jo tuttu?











Mainoslinkki*