Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr Hauschka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr Hauschka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Jolie box syyskuu -yllätys



Joskus toiveilla on tapana käydä toteen, joten kannattaa unelmoida ahkerasti. Olin miettinyt Livboxille seuraajaa, jotain uutta ja raikasta, ennenkokematonta. Puolen vuoden Jolie box olisi ollut tähän väliin kaikkein sopivin vaihtoehto, yhdelle boxille jäisi hintaa vain 20 euroa, joka on minulle juuri hyvä summa. Joliella kuitenkin kuultiin toiveeni, ja ensimmäinen boxi saapui blogiyhteistyön merkeissä ihan ilmaiseksi. Mahtavaa!

Syyskuun Jolie boxin ajatuksena on tehdä arjesta parempaa, mukana on arjen välttämättömyyksiä ja sulostuttajia. Lähetys sisältää aina laadukasta luonnonkosmetiikkaa, ja on siihen sijoitettua rahasummaa arvokkaampi.




Minulle syyskuu oli oikea toiveiden täyttymys, mukana ei tunnu olevan mitään turhaa, vaan kaikki pääsee käyttöön pienintä näytepussukkaa myöten. Sain juuri niitä puuttuvia palasia, joita olin ollut muutenkin hankkimassa. Arvostan laatua, ja sitä näyttää olevan tarjolla runsaasti.




Laatikko pitää sisällään kolme täysikokoista tuotetta, joiden arvo yksittäin pyörii siinä kahdenkympin molemmin puolin. Kolmikon ehdoton kruunu on Iroisie Gelée Douceur Démaquillante puhdistusgeeli 100 ml, joka sopii kaikille ihotyypeille, ja myös silmämeikille. Misellikoostumuksensa ansiosta geeliä ei välttämättä tarvitse huuhdella pois vedellä. Tuote on riittoisa, herneen kokoinen pisara riittää. Tehokas, mutta hellävarainen. Aivan ihana, kevyttä tuoksua myöten <3

Toinen ihanuus on Couleur Caramel kasvovesi 200ml, joka kirkastaa ihoa hedelmähappojensa (omena-, viini- ja glykolihappo) avulla. Tuote on alkoholiton, joten se ei kuivata ihoa, vaan lopputulos on sopivan kosteutettu ja hieman nihkeä. Minulla on tapana käyttää kasvovesi kämmenkuopan kautta, josta se on helppo taputella iholle. Tätä ei välttämättä kannata tuhlata pumpulilappuun.

 Mukana on myös mineraalimeikkisarja Alima Pure Natiral Definition Brow Pencil kulmakynä keskiruskeana. Taidolla valittu sävy sopii useimmille (myös minulle) täydellisesti. Kynä tuntui käytössä sopivan pehmeältä, väriä irtosi hyvin ja jälki oli kestävää. Voi käyttää myös silmänrajauksiin, joten pisteet monikäyttöisyydestä.






Lisäksi mukana oli kaksi reilua näytekokoa - Dr. Hauschka Sitruuna-sitruunaruoho -vartalovoide 10 ml ja Weleda Arnica Sports Shower Gel 20 ml. Dr. Hauschka onkin minulle jo tuttu, se on pirteän raikas ja aisteja avaava.

Paripussukka sisältää Deliciously Ella kosteusvoiteen ja kasvopesun. Lisäksi mukana on paljon kehuttu Zuii Foundation Primer meikinpohjustusvoide.

Jep, ihastuin Jolie boxiin ihan täysillä. Täältä löytyi kaikkea sitä, mitä jäin edellisen kauneusboxini kanssa kaipaamaan. Kerran kuussa ilmestyvä kauneuslaatikko ilahduttaa ja antaa arjelle vastapainoa. Tunnen saavani rahoilleni kunnon laadukasta vastinetta. Puoli vuotta lähti tilaukseen täältä :). Toimituskulut ovat ilmaiset.


Mitä pidätte tästä? 







Sponsored

perjantai 29. toukokuuta 2015

Dr. Hauschkan uudistunut meikkivoide




Dr. Hauschka uudisti kevään kunniaksi meikkivoiteensa, joka minulla oli ilo saada kokeiluun. Luonnonkosmetiikan meikkivoiteet lupaavat yleensä paljon hyvää, ainakin jos puhutaan ihoa hoitavista ominaisuuksista. Haasteeksi omassa käytössäni on muodostunut levittyvyys, peittyvyys ja kestävyys eli puhtaasti toimivuus meikkinä. Ei kuitenkaan tuomita uutta Hauschkaa heti kättelyssä, vaan tutkitaan ensin mitä tuubi pitää sisällään :)

Musta kultakoristeinen tuubi näyttää silmääni hyvältä. Muistelen, että Hauschkan meikit noudattavat yleensäkin tätä linjaa. Sävyjä on saatavilla kaikkiaan viisi - oma sävyni 01 macadamia on täydellinen vaalealle iholle. Meikkivoiteen esittelytekstissä kerrotaan, että tuote ei peitä ihoa, vaan ainostaan tasoittaa. Tämä onkin tärkeä tieto. Voide sopii siis luultavasti parhaiten henkilölle, joka etsii kevyttä ja luonnollista meikkipohjaa. Jos taas peitettävää (näppylöitä, couperosaa, pigmettiläiskiä) on enemmän, niin kannattaa valita tämän sijaan joku muu tuote. Tai ottaa rinnalle peiteväri. Eikö näin?




Oma ihoni on nyt aika hyvässä kunnossa - ei siis paljon meikillä pois piilotettavaa. Laitan meikkivoiteen alle aina jonkun kevyen ja hyvin imeytyvän kosteusvoiteen, muuten meikki voi levittyä kasvoille epätasaisesti. Levitän meikkivoiteen yleensä sormin, vaikka siveltimellä jälki on toki parempi. Meikkivoide tasoitti ihoani lupauksen mukaisesti, mutta esim. pisamat näkyivät edelleen aivan selvästi. Voiteen kerrostaminen tuntui turhalta. Ihon pinta jäi kivan puuteriseksi. Pääpaino meikissä on sanalla luonnollinen.

Meikkivoide sopii myös herkälle iholle. Voiteessa ei ole synteettisiä hajusteita tai säilöntäaineita. Sen sijaan voide sisältää ihania herkkuja kuten mm. granaattiomenaa, macadamia- ja kookospähkinäöljyä, jotka tekevät iholle hyvää. Tuoksu on aika voimakas, mutta ei mielestäni kuitenkaan häiritsevä.



 Lyhyt tuomio:

Meikkivoide levittyi iholle kauniisti ja jälki oli tasaista. Vaalein sävy 1 on riittävän vaalea. Kasvoille jäi kiva puuterinen tuntu. Meikkivoiteen heikko kohta omalla ihollani oli kestävyys - vaikka kiinnitin meikin huolellisesti puuterilla. Kuuden tunnin jälkeen kasvoni näyttivät kirjavilta - meikkivoide tuntui osittain sulaneen pois. Tuote sopii mielestäni parhaiten kuivalle ja normaalille iholle. Voide kosteutti ihoa pitkäkestoisesti. Näin kevyt meikkivoide sopii kesään. Aurinkosuojaksi tämän kanssa sopii esim. Jane Iredale.

 Dr. Hauschka Foundation meikkivoiteen voi napata ostoskoriin mm. täältä.


 Ihanaa päivää <3





    perjantai 8. toukokuuta 2015

    Dr. Hauschka uutta huulille




    Sain joskus kevään korvilla testiin Dr. Hauschkan uusia huulivoiteita. En muista ostaneeni koskaan yhtäkään Hauschkan huulirasvaa, joten aihe olikin jo tarpeen ottaa suurennuslasin alle, eikös? Puikko lähti samantien käsilaukkuun ja purkki päätyi lopulta kylpyhuoneeseen. Käytän huulivoiteita päivittäin, joten niitä kuluu arjessa paljon.




    Kyllä, paras huulivoide on AINA luonnonkosmetiikkaa, joka on ehdottomasti se turvallisin vaihtoehto. Dr. Hauschka huulivoidepuikko sisältää mehiläisvahaa, karitevoita, manteliöljyä ja masmalouutetta. Eikä yhtään mineraaliöljyjä tai synteettisiä ainesosia. Puikko antaa myös kevyttä suojaa (sk 3) UV-säteilyä vastaan.

    Otan tähän vertailukohdaksi Hurraw!-huulivoiteen, joka on myös luonnonkosmetiikkaa ja jota olen käyttänyt paljon. Hurraw liukuu huulilla todella liukkaasti ja levittyy helposti. Hauschka tuntuu enemmän perinteiseltä huulirasvalta - koostumus vaikuttaa tiiviimmältä - mutta voide levittyy kuitenkin hyvin. Omille huulilleni jäi se tunne, että Hauschka kestää huulilla paremmin, sitä ei tarvitse olla koko ajan lisäämässä. Puikko tuntuu myös kuluvan hitaammin kuin Hurraw. Huulituntuma on näillä kahdella täysin erilainen, Hurraw tuntuu levittyvän ohuesti ja Hauschka taas aavistuksen paksummin. On täysin makuasia kummasta pitää enemmän, itse pidän ihme kyllä molemmista.

    Hauschkan puoleen kannattaa kääntyä, jos kaipaa erittäin hyvin toimivaa luonnonkosmetiikan huulivoidetta - pehmeyttä ja suojaa. Puikko levittyy esim. Laveran huulivoiteita paremmin, mutta ei ole niin liukas tapaus kuin Hurraw. Hauschkan puikko tuoksuu miedosti yrttiseltä. Jos taas kaipaa karkkivärejä ja -tuoksuja, kannattaa valita supersöpö Hurraw, joka oli myös testin edullisin tuote.




    Dr. Hauschka Huulibalsami sopii hyvin kuiville ja jopa halkeileville huulille. Ainesosaluettelosta löytyy mm. masmaloa, mäkikuismaa ja kehäkukkaa. Lisäksi mukana on myös aitoa silkkijauhetta. Voide uudistaa tehokkaasti huulia ja edistää haavaumien paranemista. Omat huuleni olivat kunnossa jo ennen testiäkin, joten en osaa ottaa kantaa huulten uudistumiseen, mutta uskon kyllä, että tehokkailla ainesosilla voi saada paljon hyvää aikaan. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos tavallinen huulipuikko ei riitä.

    Hauschkan huulivoidepuikon ja huulibalsamin voi napata ostoskoriin mm. Hyvinvoinnin tavaratalosta, jossa ne maksavat n. 12 eur. Löysin tavaratalosta myös Dr. Hauschka Med Akuutti Huulivoiteen, joka on tehty rauhoittamaan huuliherpestä. Samasta paikasta löytyy myös kilpailija eli Hurraw!
    Kaikki jälleenmyyjät ja lisätietoa Dr. Hauschkan sivuilta.


    Käytättekö luonnonkosmetiikan huulivoiteita?

     Ulkona odottaa jo kaikki kivat kevätpuuhat.

    Nautitaan <3



    torstai 12. helmikuuta 2015

    Dr. Hauschka uutta




     Olen ottanut ilolla vastaan Dr. Hauschkan uudet napsukorkkiset 145ml vartalovoidetuubit, jotka ovat saapuneet kauppoihin lasipullojen rinnalle. Nämä on helppo napata mukaan jumppakassiin tai matkalle. Voide tuntuu myös aikaisempaa paksummalta, joten se on käytössä mukavan kermaista ja hyvin imeytyvää. Olen kuivaihoinen, joten vartalovoiteita kuluu paljon. Rasvaan ihoni yleensä heti suihkun jälkeen, sillä olen huomannut voiteen imeytyvän parhaiten nahkeaan ihoon. Ilman rasvaamista ihoni suorastaan rapisee pois. Onko teillä samaa talvihaastetta?




    Vartalovoiteita on kolme erilaista tuubia, joista olen saanut testiin kaksi. Suosikkini on Dr. Hauschka Manteli vartalovoide, joka sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Voide sisältää mm. mantelin siemenöljyä, mäkikuismaa, masmaloa ja kitten-malvauutetta. Ja miksi tämä on niin hyvä? Voide kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti ja vahvistaa eli koen ihoni pysyvän pitkään kivan pehmeänä ja joustavana - tämän kanssa voin jopa hetkeksi unohtaa olevani kuivaihoinen. Pidän myös voiteen tuoksusta, joka tuo mieleeni kaikki ihanat mantelileivonnaiset :)





    Dr. Hauschka Ruusu vartalovoiteen vahvuus on mielestäni aito ruusuntuoksu, joka saa aikaan ylellisen olon ihan tavalliseen arki-iltaan - kuningatar-fiilis. Aidon tuoksun takana on ruusuöljy ja villiruusu-uute, mukana on myös ruusuvahaa. Eteeristen öljyjen tuoksut haihtuvat ihon lämmön vaikutuksesta, joten tuoksusta saa nauttia sopivan pitkään.

    Kolmas tuubi on Dr.Hauschka Laventeli-Santelipuu vartalovoide, jota minulla ei nyt ollut testissä. 

    Lisäksi on hyvä muistaa, että Dr. Hauschkan tuotteet ovat erittäin korkealaatuista luonnonkosmetiikkaa - sertifioitu NATRUE- ja/tai BDIH-standardin mukaan. Sanomattakin on selvää, että tuotteet eivät sisällä synteettisiä tuoksu-, väri tai säilöntäaineita. Eikä mineraaliöljyjä, parabeeneja tai silikoneja. Tuotteet on myös dermatologisesti testattu.


    Onko teillä käytössä mitään Hauschkaa?


    lauantai 6. syyskuuta 2014

    Tohtori H vastaan Baby Lips




    Maybelline Baby Lips hypen ollessa kuumimmillaan, haluan nostaa esiin yhden vanhan kirjoitukseni, josta varsinkin luonnonkosmetiikan ystävä takuuvarmasti ilahtuu. Tohtori nimittäin oli vikkelämpi ja ehti ensin.  Dr. Hauschka Novum Play of light huulipunat lanseerattiin jo vuosi sitten. Ne toimivat aivan kuten Baby Lipsit - luultavasti myös paremmin, mutta ne ovat puhdasta luonnonkosmetiikkaa. Punat tuovat huulille kevyen kiiltomaisen värin. Lisäksi ne hoitavat huulia tehokkaasti. Olen käyttänyt Novum-punia koko viime talven, eivätkä huuleni rohtuneet kertaakaan. Yhden luonnonkosmetiikan punan hinnalla saa todennäköisesti näyttävän kokoelman Baby Lipsejä, mutta itse käännyn mielummin laadukkaan Hauschkan hylsyn puoleen. Novum ainesosat on helppo löytää täältä. Maybelline ei kerro Baby Lips incilistaa nettisivuillaan. Hauschkan Novum on varmasti myös paljon tuntemattomampi kuin Baby Lips, jonka näyttävä mainos tunkee verkkokalvoilleni lähes joka lehden sivuilta. 




    Kertokaahan tietämättömälle, mikä tekee Baby Lipsistä niin ihmeellisen? Taitava markkinointi? Hyvät ainesosat? Käyttömukavuus? Helppo saatavuus? Karkkipakkaus? Keksikää te lisää..

    Dr. Hauschka Novum vai Maybelline Baby Lips?
    Vai joku muu? Onhan näitä.
     


    torstai 20. maaliskuuta 2014

    Dr. Hauschka klassinen kasvohoito


    Hei, mitä teille kuuluu? 

    Minulla on takana kolme kiireistä työpäivää, en ole juuri ehtinyt kotona läppäriä avata. Tänään ehdin kuitenkin viimein myös rakkaan harrastukseni pariin eli tänne. Haluan hypätä ajassa taaksepäin viime perjantaihin, jolloin sain kokea elämäni ensimmäisen Dr. Hauschka klassisen kasvohoidon. Se oli mahtava yli kahden tunnin hemmotteluhoito, josta olin haaveillut jo pitkään. 
    Dr. Hauschka hoitolani oli Tampereella sijaitseva Bio Pur.


    Kuva on kotoa viime kesältä
       
    Hauschkan klassinen kasvohoito oli minulle kokemuksena uusi, kokonaisvaltainen, rentouttava ja koukuttava. Hoidon tavoitteena on ihon syväpuhdistuksen sijaan (ei sisällä ikävää puristelua) rentoutuminen ja kaunistuminen. Kasvohoito avasi minulle oven täydellisen rentouden huoneeseen, jossa ei ollut melua, kelloja tai vaativia lapsia. Pidin tunteesta, olisin voinut jäädä sinne asumaan :)




    Kasvohoitoni alkoi siis jalkakylvyllä ja haastattelulla, jonka jälkeen sain hypätä ihanan pehmeiden vällyjen alle. Marianne käsitteli ensin jalat ja kädet kevyesti hieroen, jonka jälkeen siirryttiin kasvoihin. Tässä vaiheessa olin rento kuin räsynukke ja taistelin jo unta vastaan.


    Kuva: Dr. Hauschka

     Hoito sisältää kasvojen kaksiosaisen alkupuhdistuksen. Ihoa ei varsinaisesti kuorita - koska ihoa on tarkoitus käsitellä hellästi - mutta alkupuhdistuksessa käytettävä puhdistusvoide on kevyesti kuoriva. Myöhemmin käytettiin vielä syväpuhdistavaa naamioita, tasapainottavaa kasvoampullia ja hoitonaamiota. Ainutlaatuista on kosketus, joka oli samaan aikaan lempeä ja tehokas. Niskarentoutus, decollete- ja hartiahieronta teki todella hyvää. Hoidon päätteeksi tehtiin myös monilihasvenytys.

     Kasvohoidon kiinnostavin osa oli kuitenkin lymfastimulaatio, joka suoritetaan siveltimillä ja kevyellä kosketuksella. Lymfa vilkastuttaa aineenvaihduntaa, poistaa kuona-aineita ja vahvistaa immuunipuolustusta. Lymfahieronta on minulle tuttu leikkauksen jälkeisen turvotuksen ja kivun hoidossa, mutta Hauschkan kasvohoidossa lymfan tarkoituksena on kauneuden ja terveyden ylläpito. Lymfastimulaatio tuntui kevyeltä ja erittäin miellytävältä. Nesteet lähtivät kehossani liikkelle nopeasti, sillä hoidon jälkeen piti rynnätä vessaan. Vessan peilistä minua katsoi takaisin kauniit ja levänneet kasvot. Kaikki turvotus ja lihaskireys oli poissa.





    Marianne teki taikojaan, sillä hoidon jälkeen ihoni oli tasaisen kaunis ja säteilevä. Olo oli onnellinen, virkeä ja rento, aivan kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Mielessäni kummitteli jo Dr. Hauschka klassinen kasvohoito nro 2. Hoito hipoi täydellisyyttä ja siksi voinkin suositella sitä kaikille. Lämmin kiitos Marianne :)

    Olimme Mariannen kanssa samoilla linjoilla ihotyyppini suhteen, joka on kuiva ja herkkä, rakenteessa on myös sekaihon merkkejä. Oli hienoa kuulla, että ihoni kimmoisuus on erinomainen. Minulle sopii erittäin hyvin mm. Dr. Hauschka Kevyt Ruusuvoide, joka levitettiin kasvoilleni hoidon päätteeksi. Ihoni rakastaa myös Kirkastavaa naamiota (entinen nimi: Voidenaamio), jota käytän pari kertaa viikossa. Peruspuhdistus hoituu Puhdistusemulsiolla ja Kasvovedellä. Voisin harkita tarpeen mukaan myös Hauschkan ihokuureja.




    Dr. Hauschka on sarjana minulle jo aika tuttu, mutta olen löytänyt taas uutta kiinnostavaa ja kotihoitonikin on taas Hauschka-painotteinen. Palaan tuotteisiin testin jälkeen.

    Dr.Hauschka hoitolat löytyy täältä.


    Löytyykö teiltä Dr. Hauschkaa?
    Onko Klassinen kasvohoito jo tuttu?



    Kasvohoito on saatu blogin kautta.

    tiistai 31. joulukuuta 2013

    Parhaat 2013



    Takana on taas yksi mainio kosmetiikan täyteinen vuosi lisää.
    Vuorossa on siis vuoden viimeinen postaus nro 200.
    Listasin yhdeksän vuoden 2013 parasta tuotetta puhtaasti oman kokemukseni perusteella. Se kymmenes kolahtaa päivän aikana FB:n puolelle. 
    Tuotteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.
    Kaikista löytyy luonnollisesti myös oma postaus.



    1. Academie Derm Acte Crème anti-âge global-hoitovoide
      on täydellinen tuoksua ja raskasta lasipurkkia myöten. 
    Saan näkyviä tuloksia jo yhdellä käyttökerralla ja pitempi kuuri avaa minulle taivaanportit. Todellinen taikapurkki, joka pitää löytyä aina kaapista :)


    2. FLOW kosmetiikka Appelsiini-himalajansuolakuorinta
     sulattaa korppuihoni ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa,
    eikä päälle tarvita edes vartalovoidetta.



    3. Madara Time Miracle Seerumi
    oli ensimmäinen käyttämäni luonnonkosmetiikan seerumi, 
    joka onnistui vakuuttaamaan minut kunnolla. Paras kaikista.


    4. Dr. Hauschka Voidenaamio
    on ihana tuhkimonaamio, joka taikoo iholle kauniin värin ja pehmeyden vartissa. 
    Olo on kun prinsessalla :)



    5. Vuoden 2013 yllättäjä oli ehdottomasti Lumene CC Cream,
    joka tekee kaunista pintaa helposti ja edullisesti.


    6.  Ella Baché Crème Tomate Enchantée päivävoide
    olisi varma loppuelämän valinta, jos saisin valita kaikista päivävoiteista vain yhden.


    7. Academie Meikkivoide
    on ehkä paras käyttämäni meikkivoide, joka myös hoitaa ihoa 
    - vaikka pullon kyljessä ei luekaan BB ;)



     8. DR. Eckstain Azulen Paste
    on todellinen täsmäisku finneille.



    9. Artdeco Blush Couture 
    Kaunis rasia pitää sisällään laadukkaan poskipunan.
    Tämä pelastaa minut harmaudelta joka aamu.



    *** Räiskyvää uutta vuotta 2014 ***

    Tuulta päin ja nokka kohti uusia haasteita :)


    torstai 3. lokakuuta 2013

    Dr. Hauschkan uudet kylpyöljyt


    Kesäkuussa jalkakylpyni sisälsi myös juhannusruusuja.

    Osallistuin toukokuun lopussa Dr.Hauschka -koulutukseen, josta sain mukaani Ruusu Kylpyöljyn. En omista kylpyammetta, joten testasin tuotteen jalkakylpyinä. Hauschkan kylpyöljyt sopivatkin mielestäni loistavasti myös jalkakylvyiksi. Nokkela keksii tehdä niistä vaikka mitä, esim. lämpimiä hauteita hartioille. Homman juju piilee eteeristen öljyjen tuoksuharmoniassa, joka hellii mieltä ja pysäyttää ajan. Voin vain kuvitella miten ihanaa olisi pulahtaa kylpyyn nenänpäätä myöten :)

    Ruusu kylpyöljy lupaa antaa pehmeän ja aistillisen kokemuksen, jonka voin jalkakylpyjeni perusteella kyllä allekirjoittaa. Tuote koostuu ruusuvedestä, ruusuöljystä ja ruusunlehtiuutteista. Lisäksi kylpyöljy sisältää manteli- ja jojobaöljyä. Jalkakylpyyn riittää 1-2 ja kylpyyn 4-5 korkillista. Ruusu sopii erityisesti kuivalle iholle. Kylvyn jälkeen jalkani ovat ihanan pehmeät, enkä tarvitse edes jalkavoidetta.




    Muut Hauschkan kylpyöljyt ovat: 
    • Sitruuna-sitruunaruoho
    • Manteli 
    • Suo-laventeli 

    Olen kokeillut näitä kaikkia, mutta en voi kertoa teille suosikkiani.  Jos kaipaan rentoutusta raskaan työpäivän jälkeen, valintani on rauhoittava Suo-laventeli. Sitruuna-sitruunaruoho taas tuoksuu pirteälle ja virkistää mielen, se onkin loistovalinta aamuun. Mantelin tuoksu on herkullinen, jos pidät marsipaanista, niin ihastut siihen aivan varmasti :)

    Kylpyöljyt eivät sisällä säilöntä- tai väriaineita ja ne säilyvät avattuina noin puoli vuotta.

    Lahjavinkki:
    Kylpyöljyt sopivat lahjaksi ystävälle, äidille tai anopille. Siis jopa minun anopilleni, joka käyttää aika vähän kosmetiikkaa ;)

    Dr. Hauschakan sivuille tästä.


    Hei
     te kaikki ihanat, 
    muistakaa hemmotella itseänne:)



    torstai 12. syyskuuta 2013

    Dr. Hauschka uudet Novum -huulipunat




    Postilaatikostamme löytyy yleensä vain laskuja, mutta pari viikkoa sitten sieltä löytyi yllättäen jotain aivan ihanaa. Työpäivän rasitus katosi nopeasti postilaatikon ja kotioven välisellä muutaman metrin matkalla :).

    Kuoresta löytyi Dr. Hauschkan uudet "Play of Light" huulipunat. Nimi kuvaa huulipunia erittäin hyvin, sillä ne tuovat huulille valoa. Uutuus liikkuu siis huulipunan ja huulikiillon välimaastossa. Samasta hylsystä saa kätevästi molemmat. Tämä ajatus sopii minulle erittäin hyvin, sillä lisään aina huulipunan päälle vähän huulikiiltoa - näiden kanssa se on turhaa. Punat sisältävät arganöljyä, joka pitää huulet pehmeinä - näiden kanssa ei tarvita huulirasvaa.



    Sävyistä tummin on exhilarating berry 12
    joka ei vaikuta silmissäni ollenkaan tummalta. 
    Sävy on mielestäni mehukas ja hyvin syksyyn sopiva. 



    Silmäni iskeytyivät ensimmäiseksi 
    paahteiseen aprikoosin sävyyn laid-back apricot 10




    Sävy "astonising pink 11
    yllätti minut positiivisesti. 
    En yleensä osta pinkkejä huulimeikkejä, 
    mutta tykkään tästä herkusta tosi paljon. 
     Tämä sopii parhaiten kylmistä sävyistä pitäville.

     

    Miraculous rose 09 antaa huulille 
    vain kevyn ruusunpunan ja kivan hohteen.

     

    Sunkissed nude 13 koristaa huuliani tänään. 
    Sävy on luonnollisuuden juhlaa.



    Lisätietoa Play oh Ligth -huulipunista löytyy Dr. Hauschkan sivuilta.

    lauantai 20. heinäkuuta 2013

    Hauskaa puhdistusta


    Kaikki hauska loppuu aikanaan. Taas kylpyhuoneen hyllyllä seisoo surullisen näköinen tyhjä lasipullo. Elän toivossa, että pullosta riittää vielä yhteen kertaan. On siis aika kertoa mielipide pullon sisällöstä. Jatkossa yritän ottaa uuden (toisen merkkisen) puhdistuksen kokeiluun, mutta vaihtaminen tuntuu pahalta.

    Dr. Hauschka puhdistusemulsio toimi siis erittäin hyvin. Se puhdisti kasvoni hellästi, tehokkaasti ja helposti. Pintakuiva sekaihoni suorastaan hehkui puhtautta. Ihoni ei kuivunut lisää, vaan se oli puhdistuksen jälkeen mukavan pehmeä. Poistin vaivatta jopa vesiliukoisen silmämeikkini. Lasinen pumppupullo oli käytössä helppo.  Loppusilaus hoitui Dr.Hauschka kasvovedellä.

    Kenelle?
    Dr. Hauschkan puhdistusemulsiosta hyötyvät eniten kuiva ja herkkäihoiset käyttäjät, sillä tuote säilyttää ihon luonnollisen lipiditasapainon (eli estää ihoa kuivumasta) ja tukee hydrolipidikalvon toimintaa. Lyhyesti sanottuna iho saa kosteutta, suojaa, pehmeyttä ja joustavuutta.

    Inci?
    Näyttää mielestäni erittäin hyvältä. Tuote sisältää mm. jojoba- ja manteliöljyä, aprikoosinsiemenöljyä sekä kaura-, ruis- ja vehnäuutteita. Koko inci täällä.

    Vinkki: Rajoitetun ajan on myynniissä myös 30ml pikkukoko

    Käyttö?
    Levitä kostealle iholle ja huuhdo lopuksi haalealla vedellä. Puhdistussienen käyttö tehostaa puhdistusta (meikki lähtee paremmin). Meikinpuhdistukseen on hyvä käyttää tarpeen mukaan vielä syväpuhdistavaa Dr. Hauschka Puhdistusvoidetta. Puhdistusvoide on oikeastaan niin mainio tuote, että teen siitä jatkossa ihan oman postauksen. Lyhyesti sanottuna puhdistusvoide supistaa ihohuokoset, edistää epäpuhtauksien poistumista ja kirkastaa ihoa. 

    Hinta?
    Dr. Hauschka puhdistusemulsio maksaa n. 28e/145ml. Hinta-laatusuhde on erittäin hyvä. Voi ostaa mm. täältä.

    Palaan Hauschkan puhdistusemulsion pariin vielä jatkossakin. Tuote saa minulta täydet viisi pistettä. Loistavaa luonnonkosmetiikkaa, joka toimii. Yritin otsa kurtussa miettiä jotain negatiivista sanottavaa, mutta en keksi - en sitten millään.

    Dr. Hauschkan nettisivuille pääset tästä. Sieltä kannattaa lukea lisää Dr. Hauschka puhdistuksesta, joka on täysin omanlaisensa "paina ja rullaa" -tekniikka. Tuntuu muuten aivan ihanalta :)


    * Kivaa kesäviikonloppua kaikille *

    keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

    Pehmeät pusuhuulet


    Pidän luonnonkosmetiikan huulipunista, koska ne antavat kauniin värin lisäksi pehmeyttä ja suojaa. Minulla ei ole ollut rohtuneita huulia sen onnellisen päivän jälkeen, kun aloin käyttämään enimmäkseen vain luonnonkosmetiikan punia. Omistan toki myös muita punia (ihan liikaa), mutta hoitavuudessa ne jäävät kauas taakse.

    Dr. Hauschka huulipuna inci on ilo silmälle (ei synteettisiä ainesosia, ei eläinkokeita). Se on myös pehmeiden pusuhuulieni salaisuus ;)

    Inci:
    Ruusu, masmalo, ruusunmarja, manteliöljy, aprikoosinsiemenöljy, jojoba, ruusuvaha, mehiläisvaha, kandelillavaha ja karnaubavaha.



    Dr. Hauschka huulipuna sävy nro 1 Soft Coral näyttää hylsyssä tummalta, mutta huulilla se on kaunis arkipuna. Tämän hetken suosikkini.

    Hinta? Mistä?
    Muistelen, että Hauschkan huulipunien hinnat ovat parista kympistä ylöspäin. Kaikki lukijani varmasti jo tietävätkin minkä kaupan huulipunahyllyjä tutkin hyvin usein. Juu, se on Ruohonjuuri ja nettikauppa *KLIK*.

    Dr. Hauschkan sivuille pääset tästä. Sieltä löytyy kaikki uutuustuotteista jälleenmyyjiin.

    Oletteko jo löytäneet luonnonkosmetiikan punat?



    keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

    Testissä Dr. Hauschka Suihkuvoiteet


    Sain toukokuussa kokeiltavakseni neljä Dr. Hauschkan 10ml:n Suihkuvoidetuubia, niiden kanssa on ollut mukavaa kipaista iltaisin pesulle. Nämä olivat siis vain pikkuruiset näytekoot, oikeat suihkuvoiteet myydään pulloissa.

    Suihkuvoiteissa on kiinnitetty erityistä huomiota niiden sisältämiin tuoksumaailmoihin. Tuoksut ovat parfymisti Jörg Zimmermannin käsialaa. Tuoksujen takaa löytyy siis (hauschkamaiseen tapaan) aidot eteeriset öljyt. Suihkuvoiteet täydentävätkin Dr.Hauschka vartalovoiteita ja vartaloöljyjä.

    Suihkuvoiteet sisältävät kvitten-hedelmän siemenuutetta, joka suojaa, aktivoi ja kosteuttaa tehokkaasti sekä parantaa ihon kosteudensitomiskykyä. Voiteet sisältävät myös auringonkukka- ja avokadoöljyä. Koko inci löytyy täältä.

    Minulle yllättävin piirre (mahtavien tuoksujen lisäksi) on ollut suihkuvoiteiden vaahtoaminen, sillä muut käyttämäni luonnonkosmetiikan suihkusaippuat (Born To Bio, Speick) eivät juuri vaahtoa. Kuluttajat pitävät vaahtopesuista, joten Hauschka on keksinyt uuden sokeritensidien yhdistelmän, joka muodostaa veden kanssa kermaisen vaahdon. 




    Suosikkini oli Laventeli-santelipuu suihkuvoide (nro 3), joka sopii loistavasti iltaan, sillä sen tuoksu rentouttaa mielen ennen nukkumaanmenoa. 

    Yllättävin oli Ruusu suihkuvoide (nro 2), joka tuoksui nenääni pehmeältä ja hurmaavalta. Ruusu sopii hyvin kuivalle ja aikuiselle iholle. Loistotuote lahjaksi vaikkapa äidille tai anopille ;)

    Tutuin tuoksu löytyi Sitruuna-sitruunaruoho tuubista (nro 4). Olen käyttänyt saman tuoksuista Hauschkan vartalovoidetta. Tämä on ehdottomasti joukon raikkain tuoksu, se virkistää. Paras kaveri aamupesulle.

    Manteli suihkuvoide (nro 1) oli kuin makea herkku. Siitä löytyi pehmeyttä ja herkkyyttä, joka sai minut nuuhkaisemaan tuubia toisenkin kerran.

    Dr. Hauschkan Suihkuvoiteet puhdistivat ja pehmittivät ihoni hyvin. Olen kuluttanut pikkuruiset näytetuubit jo loppuun. On siis aika kipaista kauppaan hakemaan se täysikokoinen ihailemani Laventeli-santelipuu suihkuvoidepullo, jonka hinta on n. 18,50-.

    Lisätietoa Dr. Hauschkan suihkuvoiteista löydät täältä.





     

    keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

    Täydellisen käsivoiteen metsästys :)

    Tämä neitokainen ei tarvitse käsirasvaa. 

    Kissat eivät käytä käsirasvaa, tassut pysyvät kauniina muilla keinolla. Minun haasteenani on käsien kuivuminen. Tänäkin talvena olen jättänyt taakseni jo monta tyhjää käsivoidetuubia. Hyvä käsivoide imeytyy nopeasti, eikä jätä käsiäni tahmeiksi. Paras koostumus on täyteläinen ja kosteutusteholtaan hyvä.  Kunnon tuotetta ei tarvitse lisätä jatkuvasti, vaan pehmeä tunne pysyy käsissä pitkään. Hyvä voide toimii ihoa suojaavasti, mutta ei jätä paksua kalvoa ihon pinnalle. On myös mukavaa, jos käsivoide tuoksuu sopivasti.


    Suurin osa käsivoiteistani on ollut ihan kivoja, mutta jotain jää usein puuttumaan. Esimerkkinä voisin mainita vaikka Decubal käsivoiteen, joka kosteuttaa hyvin, mutta muovinen tuoksuttomuus jää leijumaan iholle. En pitänyt voiteen tuoksusta, joten annoin sen Herra Kosmetiikkatestille. Mieheni kuvaili tuotetta näin: "Tämä haisee samalta kuin neljä tuntia kassissa maannut treenipyyhe". Ziaja Kaakao käsivoide taas tuoksuu tosi hyvälle, mutta sen kosteutusteho ei ole kovin pitkäaikainen. Näistä kahdesta ei voi tulla kestosuosikkejani.

    Olen löytänyt myös kolme todella hyvää käsivoidetta, jotka hoitavat hommansa ilman mutinoita. Kolmen kärki on *yllätysyllätys* luonnonkosmetiikkaa. Ne ovat Lavera, Dr.Hauschka ja Flow kosmetiikka.



    Flow kosmetiikan ruusu-sitruuna käsivoide on enää muisto, jota jäin kaipaamaan. Aluksi voiteen tuoksu hämmästytti ja myöhemmin se ihastuttiTäyteläinen voide kosteutti käsiäni pitkäkestoisesti, ilman tahmeutta. Voide pehmensi kynsinauhojani ja luulen sen vahvistaneen myös kynsiäni (kynteni eivät katkeilleet). Voide sisältää mm. pantenolia (hoitaa kynsiä), glyseriiniä (kosteuttaa)ja kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Harmittamaan jäi tuubin pieni koko ja voiteen korkeahko hinta (13e/30ml). Kotimaista tuotetta oli ilo käyttää.


    Dr.Hauschka käsivoide on koostumukseltaan täyteläinen ja nopeasti imeytyvä. Pieni määrä voidetta riitti kosteuttamaan kädet. Tuoksu on tyypillisen hauskamainen, pidän siitä. Pehmeä tunne pysyi käsissäni kauan. Voide sisältää mm. pitsi-itulehden uutetta, manteliöljyä, mehiläisvahaa ja jojobaöljyä. Hinta n. 16e/30ml. Tämä oli testini kallein. Hinta kirpaisee.


    Viimeksi käytössäni on ollut kaksi sample-kokoista Lavera käsivoidetta (20g), Appelsiini-Tyrni (Orange Feeling) ja Basis Sensitiv. Molemmat ovat koostumukseltaan kermaisen täyteläisiä. Appelsiini-Tyrni tuoksui niin raikkaalle ja herkulliselle, että aion ostaa sen täysikokoisena. Basis Sensitiv tuoksui pirteän raikkaalle. Voiteet imeytyivät hyvin. Jälkitunne oli ihanan pehmeä, ei tahmea. Tuote sisältää mm. manteliöljyä ja sheavoita. Laveran käsivoiteet ovat vertailuni edullisimmat, sillä ne maksavat n. 7e/50-75ml.

    Kolmikko on laadultaan (=kosteutusteho, raaka-aineet, käytettävyys) aivan yhtä hyviä. Lavera voitti testini hinnallaan, joka on hyvin edullinen. Pidin myös Laveran 50-75ml tuubia sopivan suurena. Flow kosmetiikka sai kakkospaikan kotimaisuudellaan. Dr.Hauschka sai tällä kertaa kolmannen sijan. Kaikki kolme saavat suositukseni :)

    1. Lavera
    2. Flow Kosmetiikka
    3. Dr. Hauschka

    Mistä?
    Näitä myy ainakin Ruohonjuuri. Jos myymälä ei ole sinua lähellä, voit ostaa näitä myös heidän nettikaupastaan, jonne pääset tästä. Ruohonjuuren nettikauppa palvelee hyvin. Tilaukseen laitetaan  mukaan kiva pikkuyllätys.

    Millainen on teidän täydellinen käsivoiteenne?
    Kaikki vinkit otetaan lämmöllä vastaan :)

    tiistai 12. maaliskuuta 2013

    Pullopiilo ja 7 selitystä


    Paljastan teille salaisuuden, jota en ole kertonut edes parhaalle ystävälleni. Minulla on salainen pullopiilo, jota muu perhe ei tiedä.  Käyn piilollani monta kertaa päivässä. Pullo vetää minua puoleensa heti aamulla heräämisen jälkeen, iltapäivällä töiden jälkeen ja illalla ennen nukkumaanmenoa.

    Piilosta löytyy Dr.Hauschka Kasvovesi, joka sopii normaalin, kuivan ja herkän ihon hoitoon. Toinen Dr. Hauschka Kasvovesi Spezial on tarkoitettu epäpuhtaan ja aknen hoitoon. 

    Lasinen pumppupullo saa aikaan ohuen sumupilven, joka hakeutuu kasvoilleni. Kirjoitan tämän postauksenikin sumupilven voimin :)




    Kootut selitykset:

    1.
    Olen pumppupullojen ystävä. Ne ovat käteviä ja hygieenisiä. Lasinen pumppupullo on luksusta. Kosmetiikkatehtailija Ninni pakkaisi kaiken kosmetiikan pumppupulloihin :)

    2.
    Pullo pitää sisällään jotain kallisarvoista. Tuote on luonnonkosmetiikkaa. Erikoisen lyhyt inci saa minut hieromaan silmiäni. Tuote sisältää mm. masmalo- ja hamamelisuutetta, jotka antavat iholle elinvoimaa. Pullo kannattaa ravistaa ennen käyttöä, sillä kasvovesi ei sisällä emulgoivia aineita.

    Inci: Aqua, Anthyllis Vulneraria, Alcohol, Hamamelis Virginiana, Parfum, Linalool*, Citronellol*, Geraniol*, Limonene*.* aidoista eteerisistä öljyistä

    3.
    Kiireinen perheenäiti (=minä) kaipaa piristystä päivään. Tämä virkistää heti. Tämän jälkeen jaksan pestä ylimääräisen koneellisen pyykkiä, pelata lapseni kanssa vielä yhden kierroksen lautapeliä tai kirjoittaa yhden blogikirjoituksen varastoon ;)

    4.
    Rakastan salaisuuksia. Pullopiilon lisäksi omistan suklaakätkön ja salaisen kolikkopurkin.

    5.
    Dr. Hauschka tietää ihonhoidosta paljon enemmän kuin moni muu sarja. Dr. Hauschka on kuin hyvä ystävä, erittäin luotettava. Kasvovesi parantaa ihoni kosteudensitomiskykyä, tämä auttaa minua taistelussa pintakuivuutta vastaan. Suihkutan kasvoveden puhdistetulle iholle (kasvot + kaula) aamulla ja illalla. Iltapäivän piristyssuihke laskeutuu päivämeikkini päälle. Kasvoveden voi imeyttää hellästi painelemalla.

    6.
    Olen käynyt piilollani todella usein, mutta pullo on aina yhtä täynnä. Onko joku laittanut vettä pullooni? Onko pullossa taikaa? Vai onko tämä uskomattoman riittoisa tuote? 
    Kasvovesi riittää pitkään, koska se suihkutetaan suoraan kasvoille, sitä ei hukata pumpuliin.

    7.
    Käyn huvittelemassa Ruohonjuuressa. Jos käytän pulloa ahkerasti, pääsen taas ostoksille lempikauppaani. Viihdyn hyllyjen välissä hävettävän kauan. Hyllyt ovat täynnä luonnonkosmetiikkaa. Joka kerta löytyy jotain uutta ja kiehtovaa :)


    Onko teillä salaisia paheita?

    Tämä kirjoitus oli pään tuuletusta. Mutta jos kasvovesi kiinnostaa, voit lukea siitä lisää Dr. Hauschkan nettisivuilta täältä. Pullon voi napata mukaansa esim. Ruohonjuuresta tai Ruohonjuuren nettikaupasta, jonne pääset tästä. Hinta on n. 28e/100ml.

    * Tuote on saatu blogiyhteistyön kautta