Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phytoceane. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phytoceane. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Vuoden parhaat

Sisältää mainoslinkkejä*, osa tuotteista on pr-näytteitä.


Vuoden 2019 yllättävin uusi tuttavuus oli täyteläinen Balmyou Arabica kahviöljy*. Voimakas kahvin tuoksu voi alussa yllättää, mutta pienen totuttelun jälkeen voisin kuvailla tuoksua jopa kotoisaksi. Minulla on tapana käyttää kahviöljyä iltaisin, vaikka öljy sopii mainiosti myös vapaapäivän aamutoimiin, jolloin ihonhoidosta voi nauttia pitkän kaavan mukaan. On tietysti täysin makuasia, miten öljyä haluaa käyttää, itse käytän tätä seerumin tapaan, toisaalta laitan alle vielä lisää kosteutta kukkaisveden tai kasvoveden muodossa. Riippuu täysin ihoni kuivuudesta. Se täytyy kyllä sanoa, että öljy on huipputehokas ja kosteuttava ihan sellaisenaankin.

 Kahviöljyn sanotaan kosteuttavan ja napakoittavan ihoa, se tepsii myös tummiin ja turvonneisiin silmänalusiin. Jep, öljyä voi huoletta taputella myös herkälle silmänympärysiholle, pieni määrä riittää. Yleensä kofeiinipitoiset tuotteet virkistävät ja vilkastuttavat aineenvaihduntaa, niin tämäkin. Kahviöljy sisältää lisäksi palmitoleiinihappoa, joka vähenee ihosta iän myötä ja iho tuntuu kuivuvan entisestään. Öljy auttaa myös korjaamaan ihovaurioita. On siis lähes täydellinen tuote aikuiselle iholle.







Phytocéane Age Solution Firming Cream with organic wakame oli niin ihana, että käytin voiteen viimeiseen pisaraan. Voide jättää ihon pehmeän silkkiseksi ja tuntuu taikovan pois ainakin ne kaikkein hennoimmat juonteet. Tuoksu on merellisen raikas ja sopivan hento, pidän sarjan tuoksumaailmasta kovasti.

 Voide on kehitetty kiinteyttämään aikuista ihoa, mutta sopii mainiosti myös virkistämään nuorempaa ihoa. Voi käyttää päivittäin tai kuuriluontoisesti esim. talvi-iholle. Vaikutus perustuu mm. ekologisesti kasvatettuun wakame-levään, joka lisää ihon kimmoisuutta.




 Haluaisin nostaa esille myös kotimaisen MuruMurun, jonka Hoitovoide* sopii loistavasti herkälle iholle. Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossaVoide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Sopii kuitenkin monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.

 



IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna sisältää aurinkosuojan, ja on koostumukseltaan kosteuttava voidemainen huulipuna. Punassa on sopivan kevyt pigmentti, joten lopputulos näyttää mehukkaan herkulliselta ja tuntuu mukavan pehmeältä. Tämä on mainio arkipuna, sillä jälki ei ole liian näyttävä vaan paremminkin kuulas.




Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli oli heittämällä vuoden paras silmänympärysvoide. Ja kyllä, olen ostanut tätä jo lisää. Lue lisää täältä.




Ted Baker Polly on iloinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä tuoksu, jonka ulkoasusta löytyy pieni ripaus vintagea. Sen tähden Polly oli myös vuoden paras tuoksu





BTB 13 Sensitive Mask sopii etenkin yönaamioksi
 näin huippulaatuiset ainesosat saavat vaikuttaa iholla koko yön.

Tämä herkän (jopa atooppisen) ihon naamio on formuloitu C- ja E -vitamiinipitoiseen ruusunmarjauutteeseen. Naamio sisältää ihon puolustuskykyä vahvistavia prebiootteja. Lisäksi mukana on hyviä rasvahappoja mustaherukan sienmenöljystä, keramideja estämässä kosteuden haihtumista ja allantoiinia rauhoittamassa ihoa. Patentoitu BTB13-yhdiste vahvistaa ihoa ja aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia ihosoluja, yhdiste sisältää oroottihappoa, joka ehkäisee hilseilyä ja lievittää kutinaa samalla kun hyaluronihappo parantaa ihon kosteustasapainoa. Tuote on vegaaninen.


En muista kohdanneeni vuoden 2019 aikana yhtään poskettoman huonoa tuotetta, hyvä niin. Tässä oli muutama lempparini, joita ostan varmasti vielä lisää. Ja monta hyvää jäi varmasti myös mainitsematta. Löysittekö vuoden aikana uusia suosikkeja?

Kaunista tammikuun jatkoa <3 










 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäsuosikit pikana

* Sisältää BTB13, Clarins, IsaDora, Phytoceane ja Centifolia tuotenäytteitä, MISSHA ja Shiseido ostettu.



Kesä on meillä kiireistä aikaa, kun kuljetaan kahden kodin väliä. Yritän olla reipas, mutta rehellisesti sanottuna tämä kesämeno ei sovi minulle laisinkaan, sillä myös kotityöni tuplaantuvat. Ihan hullua.

Ajattelin kuitenkin päivittää tänne kesäsuosikkejani, eli miten helppoa ihonhoitoni on ollut. Kesälomaa kohti meno kevenee entisestään. Minulla on tapana jaaritella pitkästi, mutta nyt saatte silmienne alle listan. No, ehkä kuitenkin vähän enemmän. ;)






Uudistunut Clarins aurinkotuotelinja, josta kirjoitin toukokuussa, on aivan loistava. Oma suosikkini on kasvoille tarkoitettu Invisible Sun Care Gel-to Oil SPF 30. Kummityttöni käytti kolmea linjan tuotetta kesäkuussa Kreikan lomallaan, ja oli kolmen tytön porukasta ainoa palamaton, mutta ruskettui silti kauniisti. Dry Touch Sun Care Cream SPF 50+ -kasvovoide, Sun Care Lotion Spray SPF 50+ -vartalovoide ja Refreshing After Sun Gel pääsi siis lopulta kunnon paahteeseen lunastamaan lupauksensa.

BTB13 Medikal Suojaava aurinkovoide SPF30 kannattaa myös muistaa. Voide perustuu fysikaaliseen suojaan, mutta ei tahraa vaatteita eikä tee ihoa valkoiseksi. Mukana tuotteessa on myös ihoa hoitavaa ruusunmarjauutetta ja patentoitua BTB13™-yhdistettä. Sarjalta löytyy myös mainio itseruskettava hoitoneste Self-tanning Toner, joka on niin helppokäyttöinen, että tasainen rusketus on taattu. Tuotetta voi käyttää sekä kasvoille että vartalolle. 

Ihonhoitosuosikkejani ovat tällä hetkellä kosteusköyhän ihon sankari Phytoceane Radiant Glow Hydra Oxygenating Cream, joka raikastaa ja virkistää islantilaisen lähdeveden voimalla. Voidetta voi käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Mökillä on ollut mukana BTB13 Sensitive Cream, kevyt herkän ihon hoitovoide. 

Alkukesästä ihoni otti jostain nokkiinsa ja tarvitsi tehokosteutusta. Centifolia Sublime Youth Intensive Serum -seerumi ja täyteläinen Rich Cream ruusuvoide kosteuttaa ja kirkastaa nopeasti. Molemmat ovat aivan mahtavia aikuisen ihon tuotteita, jotka kannattaa laittaa korvan taakse, jos haluaa näkyviä tuloksia. Jäin koukkuun.

Silmänympärysiholle käytän erittäin mielelläni Shiseidon voiteita. Tällä hetkellä käytössä on Benefiance Wrinkle Resist 24. 

Meikkivoidesuosikkini MISSHA BB Cream löytyy kotoisasti Cittarista, tekee kaunista jälkeä ja sisältää myös aurinkosuojan. IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna on myös täysi kymppi, puna sisältää aurinkosuojan.


Ihania kesäpäiviä <3


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Aikuinen iho kiittää





Phytocéane on tehnyt iloksemme uudenlaisen aikuisen ihon voiteen, johon on vaikeaa olla ihastumatta. Age Solution Firming Cream with organic wakame on niin käyttömukava, ettet välttämättä tarvitse rinnalle toista hoitovoidetta, vaan yhdellä tuubilla pärjää hyvin aamuin illoin. Koostumus on yllättävän kevyt ja hyvin imeytyvä, joten otin alkuun voiteen päivävoiteeksi meikin alle. Voide jättää ihon pehmeän silkkiseksi ja tuntuu taikovan pois ainakin ne kaikkein hennoimmat juonteet. Tuoksu on merellisen raikas ja sopivan hento, pidän sarjan tuoksumaailmasta kovasti.







Voide on kehitetty kiinteyttämään aikuista ihoa, mutta sopii mainiosti myös virkistämään nuorempaa ihoa. Voi käyttää päivittäin tai kuuriluontoisesti esim. talvi-iholle. Vaikutus perustuu mm. ekologisesti kasvatettuun wakame-levään, joka lisää ihon kimmoisuutta. Suuri tuubi (50 ml) maksaa 67,46 eur, mutta siitä riittää iloa pitkäksi aikaa.

Heittämällä tammikuun ihanin ihonhoidon uusi tuttavuus (tuli myyntiin viime vuoden puolella), joka kannattaa muistaa, jos iho tuntuu kaipaavan täyteläisyyttä. <3


Lisätietoa sarjasta löytyy täältä.

















Näyte.




tiistai 31. lokakuuta 2017

Parasta aikuiselle iholle



Kesän jälkeen ihoni oli pintakuiva ja näytti kirjavalta. Myönnän, että syyllinen löytyy tällä kertaa läheltä, sillä olen ollut vähän laiska/kiireinen ihonhoidon suhteen. Kesän kevyt hoito jäi päälle, eikä homma enää säiden kylmetessä toiminut. Perusvirhe.

Onneksi minulla oli sentään joku visio tuotteista, joita ihoni kipeästi tarvitsi, ja sopiva tuotekokeilu juuri alkamassa. Oikeilla tuotteilla ihomurheet on kuitenkin aika helppo voittaa, joten lähdin testiin positiivisella asenteella. Minulla on tapana kurkottaa kohti ammattikosmetiikkaa, kun haluan saada aikaan nopeita tuloksia. Tällä kertaa otin käyttöön testiin saatuja Phytocéane -tuotteita, jotka sopivat erityisesti kaunistamaan aikuista ihoa.




Phytocéane Global Solution Eye Cream -silmänympärysvoide tehokosteuttaa, korjaa ja suojaa herkkää silmänympärysihoa. Iholle jää ihanan pehmeä ja kosteutettu tunne pitkäksi aikaa. Voide laskee turvotusta ja vaalentaa tummia silmänalusia, ja tekee kaikin puolin mukavan freesin tunteen. Tuote sisältää mm. merifenkolia, joka uudistaa ihoa tehokkaasti eli toimii retinolin tapaan. Todellinen rakkaustuubi, jota ei voi kuin suositella <3

Phytocéane Youth Shield Serum -tehoseerumi on koostumukseltaan maitomainen. Pumppupullo toimii kiitettävästi, eli tarjoilee aina juuri oikean annoksen, eikä pisaraakaan mene hukkaan. Aine tuoksuu vesimäisen raikkaalta, ja omaan nenääni jopa kutsuvalta. Ohut koostumus imeytyy ihoon nopeasti ja jättää jälkeensä suloisen pehmeyden. Seerumia kannattaa käyttää aamuin illoin, näin iho voi hyödyntää kaikki tuotteen upeat vaikutukset

Olen käyttänyt seerumia jo useamman viikon ajan, joten voin rehellisesti kertoa teille sen vaikutuksista. Ihoni näyttää tasaiselta, sileältä ja kuulaalta. Pintakuivuus on poissa, ja iho tuntuu pehmeältä. Seerumi antaa myös tehokkaan suojan ikääntymisen merkkejä vastaan. Ihan loistava viiden tähden tuote aikuiselle iholle, voin suositella.




Olen kasvoöljyjen suuri ystävä, joten olen erittäin iloinen lasipipetillä annosteltavasta kosteuseliksiiristä. Phytocéane Organic-Oil-Trio Nutritive Concentrate on itse asiassa kolmen luomulaatuisen öljyn seos, joka tekee ihosta mukavan pehmeän ja sileän. Öljyn voi levittää iholle aamuin illoin ennen hoitovoidetta, tai sitä voi vaihtoehtoisesti käyttää kuureina. Ihoni kaunistuu tämän öljyn avulla nopeasti, joten käytän sitä kuuriluontoisesti aina, kun ihoni tuntuu kaipaavan enemmän kosteutta ja silkkisyyttä. Pullo (30 ml) vaikuttaa erittäin riittoisalta, sillä pari kolme pisaraa riittää kasvojen ja kaulan alueelle. Tuote on lisäksi tuoksuton.

Tuotteen sisältämät kolme öljyä on selvästi valittu taidolla. Suolayrttiöljy parantaa nestekiertoa ja sitoo kosteutta ihoon. Saflorinkukkaöljy pehmittää karheaa ihoa, kun taas seesamiöljy kosteuttaa tehokkaasti. 



Lokakuu on jo vaihtumassa marraskuuksi, mutta ei hätää. Talveen kannattaa varautua kunnon tuotteilla, näin iho ei kuivu tai herkisty tarpeettoman paljon.

Ihanaa syksyn jatkoa <3

Miten kylmä sää näkyy ihollanne?







Hintoja:
Phytocéane Global Solution Eye Cream 15 ml - 47 eur
  Phytocéane Youth Shield Serum -tehoseerumi 30 ml - 65,70 eur
Phytocéane Organic-Oil-Trio Nutritive Concentrate 30 ml - 47 eur

Lisätietoa tuotteista täältä.

 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Testissä PHYTOCÉANE uudet anti-age tuotteet




Blogini syntyi alunperin halusta löytää loistavia tuotteita, joita voin täysin sydämin kuuluuttaa maailmalle myös toisten löydettäviksi. Kuljen edelleen sitä samaa polkua pitkin, mutta hyvät löydöt ovat saaneet minut pohtimaan matkani tarkoitusta. Olenko jo päässyt perille? Haluanko edes jatkaa eteenpäin? Tarvitaanko minua enemmän kotona kuin blogissa? Välillä olisi mukavaa vaan olla ja nauttia saavutuksista eli niistä mahtavista tuotteista, jotka sopivat iholleni täydellisesti. Onneksi tarjolla on myös ihania levähdyspaikkoja kuten merellinen Phytocéane, joka uutuustuotteita sain kokeiluuni. 
Ja matkan on kyllä tarkoitus jatkua tästä eteenkinpäin, ei siis syytä huoleen.

Phytocéane on luontoa kunnioittava ja ihoa hemmotteleva ammattikosmetiikan ihonhoitosarja. Sarja viljelee meren kultaa laboratoriossaan Bretagnen Saint Malossa. Jokainen tuote on kehitetty huolehtimaan ihon ihanteellisesta kosteustasapainosta, joka on myös omasta mielestäni kauneuden perusta. Hyvin kosteutettu iho pystyy hyödyntämään parhaiten myös aktiiviaineiden tehot.

Phytocéane anti-aging -linjan uutuustuotteet vannovat mm. merikristallin, merifenkoliuutteen ja erilaisten merilevien nimeen. Tuotteiden luvataan ehkäisevän ja hidastavan juonteiden syntyä sekä huolehtivan ikääntyvästä ihosta monipuolisesti. Iho saa myös tärkeää suojaa ympäristön negatiivisia vaikutuksia vastaan. 






Youth Smoothing Cream on koostumukseltaan kivan pehmeä ja täyteläinen. Voide on tarkoitettu päivävoiteeksi kaikille ihotyypeille. Lisäksi voide toimii rasvaisen ja sekaihon yövoiteena. Voiteen tuoksu on mielestäni erityisen onnistunut. Se on hurmaavan raikas ja mieto - jopa salaperäinen. Ihoni jää päivävoiteen jälkeen mukavan joustavaksi ja kaikki pintakuivuus on poissaTämä on täydellinen voide myös meikin alle. Voide tarjoaa iholleni kunnon ravitsevan shotin heti aamusta.

Ainesosaluettelosta löytyy mielenkiintoisia aineita kuten mm. sheavoi, pistaasiöljy, samphireuute, gorse-öljy, phormidium-levä ja lähdemerivesi. 





Kuivaihoisena ihastuin hurjan paljon myös sarjan Night Renewal Cream yövoiteeseen. Voide on päivävoidetta täyteläisempi, joten se on mukavaa levittää ravitsemaan kosteusköyhää ihoa iltapuhdistuksen jälkeen.  Voide jättää raikkaan ja pehmeän ihotuntuman. Pitkällä tähtäimellä koen myös ihoni napakoituneen ja heleytyneen. Arvostan korkealle myös ihastuttavan miedon tuoksumaailman, joka ei häiritse yöuntani.

Aktiiviaineina ovat pistaasiöljy, dictyopteris-leväöljy, dilsea carnosa - punalevä , chlorella vulgaris -viherlevä ja lähdemerivesi.




Renewing Smoothing Mask voidenaamio on todellinen ihoni pikakaunistaja. Naamiota voi käyttää ihan sellaisenaan tai sen vaikutusta voi tehostaa esim. saunanlämmössä. Ainetta levitetään iholle paksu kerros ja 10min jälkeen naamio pyyhitään pois esim. kasvosienillä. Olen tämän kanssa hieman ihmeissäni, sillä paksu kerros katoaa ihooni lähes kokonaan. Ja lopputulos on superpehmeä.


Janoaako ihonne kosteutta näin kesän jälkeen?


Phytocéane jälleenmyyjät löydät täältä.




Hinnat:
  Youth Smoothing Cream 50ml 69
 Night Renewal Cream 50ml 69€
Renewing Smoothing Mask 50ml 35