Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitevärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitevärit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Parasta juuri nyt - Talika





Muistatte varmaan, kuinka hehkutin keväällä Talikan Eye Detox Specific Roll-on silmänympärysvoidetta. Hylsy on loppunut jo kauan aikaa sitten, ja seuraavakin on jo laitettu ostoslistan jatkeeksi eli uusi kuuri on suunnitteilla, joten en edelleenkään ole kääntämässä kelkkaani asian suhteen. Kyseessä on loistava tuote, jonka tehon todella näkee omin silmin. Myönnän, jäin koukkuun.






Nyt testivuorossa on kaksi uutta Talikan tuotetta, joten matkani sarjan parissa jatkuu. Talika Lipocils Liner ei ole pelkkä eyeliner, vaan siihen on laitettu mukaan runsaasti ripsiä hoitavia ainesosia. Tuotteen teho perustuukin kasviuutteisiin. Pidän hoitavista meikeistä, joten tässä on eyeliner minun makuuni. Harmi, että sävyjä on saatavilla ainoastaan yksi, musta. Tussi on helppokäyttöinen ja liukuu hyvin ripsirajassa, joten jälki on tasaista ja kestävää. Jos haluaa ottaa tuotteesta kaiken ilon irti, niin kannattaa käyttää rajausväriä päivittäin, sillä ripset uudistuvat hitaasti ja niiden hoitaminen on aina pitkä prosessi. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan, varsinkin jos kyseessä on Talika, joka on omistautunut asialle.







Talika Eye Detox Concealer on hoitava meikkituote silmänympäryksille. Kynä peittää tummuutta, laskee turvotusta ja kosteuttaa herkkää ihoaluetta. Tätä voi käyttää yksinään tai meikkivoiteen kanssa, tyyli on täysin vapaa.  







Estee Lauder Double Wear Stay in Place peiteväri* on pitkäaikainen suosikkini tummille silmänalusille, käytän sitä lähes päivittäin. Väri peittää tummuuden, mutta ei korosta juonteita tai mahdollista kuivuutta. Mikäli oikein muistan, Double Wear ei kuitenkaan sisällä hoitavia ainesosia, joten oli hienoa päästä testaamaan anti-age peiteväri Talikalta. Yllättävää kyllä, Eye Detox Concealer pärjäsi testissäni hyvin myös meikkituotteena, joten siirryn ilomielin sen käyttäjäksi. Kynä on käyttömukava ja sujahtaa hyvin mukaan käsilaukkuun. Lisäksi vaalea sävy Porcelain sopii minulle kuin nenä päähän, väri levittyy kauniisti ja ilmekin raikastuu. Bonuksena tulee vielä silmänympäryshoito koko päiväksi.

Pidän Talikaa keskihintaisena. Esimerkiksi Eye Detox Concealer hinta jää alle 30 euron. Hylsyssä on ainetta vain 2 ml, mutta yhdellä kerralla sitä kuluu vain hyvin pieni määrä. Talikaa myy netissä mm. Kicks*, lisäksi Emotion, Sokos, Stockmann.


Käytättekö hoitavia meikkejä?






















 *mainoslinkki, Talika näytteitä, Estee Lauder peiteväri oma.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tummat silmänaluset, punainen nenä ja paljon muuta salattavaa



Olen aina rakastanut värejä. Kesäinen kukkapenkki, syysruska ja revontulet ovat kauniita. On kuitenkin yksi paikka, jonka värikirjo saa minut voimaan pahoin. Palataanpa takaisin maanantaiaamuun, jolloin kasvoni olivat harmaat ja sameat. Väripilkkuina eivät olleet ruusuposket, vaan tummanpuhuvat silmänaluset ja punainen nenä. Flunssa teki tuloaan. Muistan vielä myös aamun, jolloin ohimoltani löytyi ensin sininen mustelma, joka myöhemmin muuttui vielä keltaiseksi, ennen kuin se oli valmis katoamaan. Siinä riitti ihmettelemistä pitkäksi aikaa. Kaulallani on ollut myös viikkoja punainen leikkausarpiElämänjälkiä iholla, joita ei todellakaan haluaisi näyttää koko maailmalle.




Thebos nettikaupan Blush Professional 15 Colour Concealer paletti ilahduttaa elämän murjomaa. Siitä löytyy sävyjä joka lähtöön ja vaivaan. On mm. vihreä peittämään punaisuutta, valoväri korostamaan ja monta tummaa häivyttämään. Edullisen alle 20 euron paletin laatu on yllättävän hyvä, pigmenttiä löytyy. Väri levittyy kasvoille kauniisti ja helposti jopa ihan sormilla. Väri ei ole liian kuivaa ja ryppyjä korostavaa. 




Olen käyttänyt paljon Joe Blascon peitevärejä, ne ovat kyllä laadukkaita, mutta myös kalliita. Saman hyödyn saadakseen pitää ostaa monta nappia, eikä kuitenkaan kotoa löydy sitä oikeaa sävyä, kun ongelmia ilmenee.

Minulle tarjottiin tätä palettia testiin blogin kautta. En aluksi ajatellut lähteä edes kokeilemaan. Eihän näin halpa voi olla laadukas? Olin väärässä, sillä tämän hinta-laatusuhde on mitä mainioin. Voin suositella.  
Thebos antaa vielä syyskuun loppuun -10% alennuksen  
koodilla blush10.

 
Mitä peitevärejä te käytätte?
Riittääkö yksi sävy?

lauantai 14. kesäkuuta 2014

MAX FACTOR uutuuksia




Max Factor jaksaa ilahduttaa meitä vuodesta toiseen. Kesäkuun alussa kauppojen hyllyille tuli kolme mainiota meikkikynää, joista kaksi on peitevärejä ja yksi valoväri. Olen testannut kolmikkoa nyt jo monta viikkoa ja yksi kynistä on noussut suosikikseni. Arvaatteko mikä kolmikosta toimii kasvoissani parhaiten? Keltainen, vihreä vai valoväri? Vinkkinä voisin todeta, että tarvitsen kynän, joka sopii tummille silmänalusille.




Suosikkini on Max Factor Colour Corrector keltainen, joka peittää tummat silmänaluseni tehokkaasti, luonnollisesti ja kestävästi. Helppokäyttöinen kynä sopii erittäin hyvin tarkkaan työskentelyyn. Kynä on aavistuksen "kuivaa", joten silmänympärysvoidetta ei kannata unohtaa. Vihreä kynä taas häivyttää punaista, joten sillä saavat kyytiä mm. punaiset nenänpielet ja poskipaiden couperosa. Max Factor Highlighter sopii korostamaan ja antamaan valoa kasvoille.

MF Colour Corrector kynät maksavat n. 14 euroa. 



 Max Factor Facefinity Primer sisältää SPF 20 suojan, joten se sopii hyvin kesään. Primer antaa meikille kestävän pohjan ja meikkivoide yksinkertaisesti näyttää paremmalta primerin kanssa (ehkäisee kiiltoa). Tuote on pakattu kätevään ja siistiin pumppupulloon, josta ainetta on mukava annostella. 

Aine on koostumukseltaan maitomaista, lähes tuoksutonta ja aavistuksen tahmeaa. Nestemäinen meikkivoide asettuu hyvin primerin päälle. Kasvojeni rasvoittuva osuus (otsa, nenä ja leuka) pysyy kiillottomana useita tunteja. Ja meikki on nätimpi ja tasaisempi primerin kanssa kuin ilman sitä, joten kyseessä on varsin käytettävä tapaus. Kokeilin primeria monen eri meikkivoiteen kanssa, mutta MF:n omaa meikkivoidetta minulla ei juuri nyt ollut käytössä. 

Max Factor Facefinity Primer maksaa 16,90 / 30ml täällä


Oletteko jo ehtineet löytää nämä?


MF uutuudet on saatu blogin kautta.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

ORIFLAME The One



Oriflame on jäänyt minulle aika vieraaksi. Olen saanut sarjasta sen mielikuvan, että tuotteet ovat hankalaa ostettavaa. Kotimyynnistä hankittava kosmetiikka ei taida muutenkaan olla minun juttuni. Kiinnostukseni sarjaa kohtaan heräsi kuitenkin kun kuulin, että tuotteita voi nykyään ostaa myös nettikaupasta




Tartuin mielelläni mahdollisuuteen kokeilla Oriflame The One tuotteita, jotka on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Tuotteet lanseerattiin maaliskuun lopulla.  

The ONE Volume Blast Mascarasta on tuuheuttava ja vesiliukoinen ripsiväri, joka lupaa ripsille 24 kertaa enemmän volyymiä verratuna meikkittömiin ripsiin.  Tuotteen ovh on 16, mutta sen voi saada tutustumistarjouksena 10,90€ hintaan. Hintataso vaikuttaa varsin kohtuulliselta.




Muoviharja erottelee ripset hienosti erilleen. Ripset saavat mukavasti runsautta parin kerroksen jälkeen. Väri on säänkestävä, mutta sen saa poistettua helposti vesiliukoisella puhdistusaineella. Väri toimi nysä-mallin ripsissäni niin hyvin, että voisin ostaa vielä toisenkin hylsyllisen. Pidän erityisesti siitä, ettei väri valahda silmien alle kesken työpäivän.



The ONE IlluSkin Foundation Heleyttävän meikkivoide 
lupaa antaa iholle luonnollisen, läpikuultavan ja hohtavan lopputuloksen. 
The ONE IlluSkin Concealer Peitevoide 
taas kirkastaa silmänalusia ja vähentää optisesti turvotusta.

ORIFLAME The One IlluSkin Heleyttävä meikkivoide


Meikkivoide on pakattu näppärään lasiseen pumppupulloon, josta väriä on siisti annostella. Minulla on ollut kokeilussa sävy Light Ivory, värejä on kaikkiaan kuusi. Väri on koostumukseltaan kevyt ja sitä on helppoa kerrostaa enemmän peittoa vaativiin kohtiin. Voin allekirjoittaa kevyen, luonnollisen ja heleän lopputuloksen. Meikkivoide on yllättävän hyvä hinta-laatusuhteeltaan (ovh 18, tarjouksessa 12,90). Tällä saa aikaan toimivan, perushyvän ja kestävän arkimeikin. 

Minulla on ollut kokeilussa peitevoiteen sävy Fair Light, sävyjä on kaikkiaan kolme. Olen käyttänyt peitevoidetta tummiin silmänalusiin ja nenänpieliin. Väri peittää kevyesti ja luonnollisesti juonteita korostamatta. Väriä voi myös kerrostaa, jos peitettävää on enemmän.  Hyvä pari meikkivoiteelle. 
Hinta-laatusuhde ok (ovh 13€, tarjouksessa 8,90€).

Kaikki kolme kokeilemaani tuotetta sopivat erittäin hyvin jokapäiväiseen käyttöön. Edulliset tarjoushinnat myös innostavat kokeilemaan. 
Näihin oli ilo tutustua, en ole enää Oriflame-ummikko ;)


Onko teillä käytössä Oriflame-tuotteita?



lauantai 11. tammikuuta 2014

IDUN matka jatkuu


Idunin herkkutiski aiheuttaa minulle kuumetta, pakottavaa tarvetta ja rahan katoamista lompakosta. Jokainen ostosreissuni kaupungilla suuntaa tavalla tai toisella Idunin herkkujen äärelle. En osaa edes kertoa teille yhtä yksittäistä syytä sarjan vetovoimaan. Se on jotain, joka pitää kokea itse. Arvostan ainakin laatua, kauniita pakkauksia ja runsasta värimaailmaa.

IDUN Minerals Strandgyllen peitevoide tarjoaa apuaan, kun haluan päästä eroon tummista silmänalusistani. Olen usein mallia panda. Ehkä elämäntavoissani saattaisi olla petraamisen varaa.
 



Testiin saamani Strandgyllen peiteväri sisältää kaksi sävyä, joita voi käyttää yhdessä tai erikseen. Vaaleampi sopii omille tummille silmänalusilleni ja ihoni pikkuvirheille erittäin hyvin. Värin voi levittää joko sormella tai siveltimellä - itse tykkään käyttää sormia. Laitan värin alle aina myös voidemaisen silmänympärysvoiteen estämään juonteita esiin nostavaa vaikutelmaa, vaikka väri onkin koostumukseltaan sopivan pehmeää. Käytän peitevoidetta myös primerina luomivärin alla. Väri tasoittaa luomen sävyä ja kiinnittää meikin luomelle yllättävän hyvin. Suosittelen kokeilemaan. 

Idun Minerals Idegran on sarjan toinen mattapintainen vihreä peiteväri, joka peittää couperosaa, ruusufinnejä, auringonpolttamia sekä pinnallisia verisuonia.

Minua houkuttelee kovasti myös Idunin valokynä, 
mutta olen yrittänyt kuunnella järjen ääntä. En tarvitse juuri nyt uutta valokynää.

Uskalletteko astua Idunin herkkutiskin ääreen?

IDUN Minerals sivut täällä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

LANCÔME Teint Visionnaire


Olen käyttänyt Lancome Teint Visionnaire meikkivoidetta nyt pari viikkoa. Ostin sen helposti ja nopeasti Sokos verkkokaupasta. Paketti tuli perille  vuorokaudessa hyvin pakattuna ja ilman postikuluja. Loistavaa palvelua, jota voin suositella.

Teint Visionnaire sisältää kaksi tuotetta. Yläosassa on peitevoide, joka peittää hyvin mm. tummat silmänaluset, maksaläiskät ja muut ihon pikkuvirheet. Varsinainen meikkivoide on pakattu lasiseen pumppupulloon, jota on mukava ja siisti käyttää. Voide tekee iholle kauniin tasaisen mattapinnan. Meikki on hyvin luonnollinen, mutta peittävä.

Lisäys 1.4.13
Meikkivoide ei sovi pintakuivalle tai kuivalle iholle. 
Se kuivattaa ihoa lisää. 

Lancôme Teint Visionnaire 010, peite- ja meikkivoide




Silmänaluseni ovat usein tummat, joten minua ihastutti erityisesti yläosan peitevoide. Monet kokeilemistani peitevoiteista ovat toimineet huonosti eli korostaneet juonteitani ja kuivattaneet silmänympärysihoani. Teint Visionnaire saa tummuuden ja rypyt suorastaan katoamaan. Peitevoide on hyvin tiivistä, sitä riittää aivan pieni määrä.

Beige Porcelaine 010 oli sopiva vaalealle iholleni. Tykkään levittää voiteen nopeasti sormin. Voide on sopivan täyteläinen ja hyvin levittyvä. Tasaista pintaa syntyy helposti. Voide häivyttää jopa laajentuneet ihohuokoset. On mukava huomata, että voide sisältää aurinkosuojan SPF 20. Tuoksuttomuus on myös erittäin hyvä asia. 

Meikkivoiteen hinta kirpaisee (56e/30ml).

Kuvissa vasemmalla on peitevoide ja oikealla on meikkivoide. Voiteita ei ole häivytetty iholle.

Lisäys 4.6.13
Meikkivoiteen pitempiaikainen käyttö kuivatti ihoni rutisevan kuivaksi (=autiomaan hiekkaa). Jouduin luopumaan meikkivoiteen käytöstä kokonaan. Kallis meikkivoide tuotti suuren pettymyksen. En suosittele tätä myöskään muille. Peitevoide on käytössäni edelleen.


Jos joku kaipaa tarkempaa käyttöohjetta, se tulee tässä :)

Peitevoide 
Laita voide ensin kämmenselälle ja sitten vasta kasvojen iholle. Taputtele ja liuta voide kevyesti. Voide peittää maksaläiskät, tummat silmänaluset ja punoittavat kohdat (esim. näpyt ja couperosa). Peitevoidetta voi myös lisätä varsinaisen meikkivoiteen päälle.

Meikkivoide
Levitä voide iholle siveltimellä, meikkisienellä tai sormin. Levittäminen kannattaa aloittaa keskeltä ja edetä reunoja kohti. Ohut kerros riittää.



Oletteko jo hankkineet tämän?
Vai onko joku muu Lancômen meikkivoide suosikkinne?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Esittelyssä Joe Blasco Cosmetics





Oma kokemukseni Joe Blascosta

Joe Blasco Cosmetics tuli apuun, kun hätä oli suurin. Punoittava leikkausarpi kaulalla piti saada peitettyä niin, että peiteväri pysyy arven päällä koko päivän. Kokeilin monia peitevoiteita, ne eivät toimineet. Onneksi löysin Joe Blasco neutralisoijat. Red Neutralizer peitti hyvin punoittavan arven. Se myös pysyi todella hyvin.

Joe Blascon neutralisoijat auttavat, kun pitää taikoa pois esim. couperosaa, arpia, aknea, maksaläiskiä tai pigmenttiläiskiä. Aivan loistavia tuotteita ihon värivirheiden peittämiseen. Neutralisoijien teho perustuu vastaväreihin ja suureen pigmenttimäärään. Hinta noin 35e.
  • Brown Neutralizeria käytetään häivyttämään ruskeita kohtia iholla kuten maksaläiskät ja muut pigmenttihäiriöt.
  • Blue Neutralizer ja Sp Blue Neutralizer sopivat mustelmien, ihon läpi kuultavien verisuonien ja suonikohjujen peittämiseen.
  • Red Neutralizer 1 ja 2 sekä Sp Red Neutralizer couperosaan, punastumiseen, arpiin ja akneen. 

Käyttöohje: Pohjusta kasvot Ultra Base -meikkivoiteella ja levitä pieni määrä Neutralizeria peitettävälle alueelle synteettisellä siveltimellä.

Lisäksi Joe Blascolla on erikoispeiteaineet, Dermaceal ja Tattoo Cover. Ne peittävät voimakkaammat ihon värivirheet kuten tuliluomen, hemangioman, palo- ym. arvet, vitiligon sekä mustan silmän. Nämä erikoispeiteaineet sisältävät jopa 70-85 prosenttia pigmenttejä.

Joe Blascoa myy mm. Sokos.fi ja Meikkitorppa-nettikauppa.
Sekä mm. Sokos, Stockmann ja Anttila.


Joe Blasco historiaa

Joe Blasco opiskeli meikkitaiteilijaksi kuuluisien Hollywood meikkitaiteilijoiden assistenttina. Hän aloitti alalla vuonna 1962, jolloin hän oli vasta 16-vuotias. Vuonna 1968 hän aloitti meikkitaiteilijoiden kouluttamisen omassa pienessä meikkikoulussaan, josta hänen tekemänsä kehitystyön jälkeen tuli meikkitaiteen ensimmäinen täysipäivänen ammattiin valmistava meikkikoulu.

Joe Blasco siirtyi työskentelemään televisiolle ja sieltä elokuvastudioille, joissa hän toimi meikkien sekä erikoistehosteiden asiantuntijana. Vuonna 1976 Joe Blasco perusti oman meikkikoulunsa Hollywoodiin. Tunnetun meikkitaiteilijan koulun suosio oli suuri ja suosio jatkuu edelleen.

Tänä päivänä hänen meikkikoulunsa sijaitsevat Hollywoodissa ja Orlandossa, Floridassa. Useimmat Hollywoodin meikkitaiteilijoista ovat Joe Blascon kouluttamia

Joe Blasco tuotesarja

Joe Blasco - sarjaan kuuluu värikosmetiikka ja ihonhoitotuotteet.
Joe Blasco -meikkituotteet ovat käytössä erittäin riittoisia, koska ne sisältävät paljon väripigmenttiä. Joe Blasco meikki kestää kauniina koko päivän. Meikki kestää jopa uimista ja saunomista. Tuotteet ovat ihotautilääkäreiden suosittelemia. Merkki on kuuluisa myös siitä, ettei eläinkokeita ole käytetty.

Joe Blascon Skin Care Collection -ihonhoitotuotteet sopivat
kaikille ihotyypeille ja auttavat tehokkaasti ihon omaa puolustuskykyä. Sarjan tuotteet sisältävät merilevistä saatuja mineraali- sekä hivenaineita ja ovat kaikki listattu Helsingin allergia- ja astmayhdistyksessä.

Tämä oli Joe Blasco Cosmetics osa 1. Jatkoa on luvassa vielä tällä viikolla ;)