Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmänympärysvoide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmänympärysvoide. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Vuoden parhaat

Sisältää mainoslinkkejä*, osa tuotteista on pr-näytteitä.


Vuoden 2019 yllättävin uusi tuttavuus oli täyteläinen Balmyou Arabica kahviöljy*. Voimakas kahvin tuoksu voi alussa yllättää, mutta pienen totuttelun jälkeen voisin kuvailla tuoksua jopa kotoisaksi. Minulla on tapana käyttää kahviöljyä iltaisin, vaikka öljy sopii mainiosti myös vapaapäivän aamutoimiin, jolloin ihonhoidosta voi nauttia pitkän kaavan mukaan. On tietysti täysin makuasia, miten öljyä haluaa käyttää, itse käytän tätä seerumin tapaan, toisaalta laitan alle vielä lisää kosteutta kukkaisveden tai kasvoveden muodossa. Riippuu täysin ihoni kuivuudesta. Se täytyy kyllä sanoa, että öljy on huipputehokas ja kosteuttava ihan sellaisenaankin.

 Kahviöljyn sanotaan kosteuttavan ja napakoittavan ihoa, se tepsii myös tummiin ja turvonneisiin silmänalusiin. Jep, öljyä voi huoletta taputella myös herkälle silmänympärysiholle, pieni määrä riittää. Yleensä kofeiinipitoiset tuotteet virkistävät ja vilkastuttavat aineenvaihduntaa, niin tämäkin. Kahviöljy sisältää lisäksi palmitoleiinihappoa, joka vähenee ihosta iän myötä ja iho tuntuu kuivuvan entisestään. Öljy auttaa myös korjaamaan ihovaurioita. On siis lähes täydellinen tuote aikuiselle iholle.







Phytocéane Age Solution Firming Cream with organic wakame oli niin ihana, että käytin voiteen viimeiseen pisaraan. Voide jättää ihon pehmeän silkkiseksi ja tuntuu taikovan pois ainakin ne kaikkein hennoimmat juonteet. Tuoksu on merellisen raikas ja sopivan hento, pidän sarjan tuoksumaailmasta kovasti.

 Voide on kehitetty kiinteyttämään aikuista ihoa, mutta sopii mainiosti myös virkistämään nuorempaa ihoa. Voi käyttää päivittäin tai kuuriluontoisesti esim. talvi-iholle. Vaikutus perustuu mm. ekologisesti kasvatettuun wakame-levään, joka lisää ihon kimmoisuutta.




 Haluaisin nostaa esille myös kotimaisen MuruMurun, jonka Hoitovoide* sopii loistavasti herkälle iholle. Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossaVoide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Sopii kuitenkin monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.

 



IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna sisältää aurinkosuojan, ja on koostumukseltaan kosteuttava voidemainen huulipuna. Punassa on sopivan kevyt pigmentti, joten lopputulos näyttää mehukkaan herkulliselta ja tuntuu mukavan pehmeältä. Tämä on mainio arkipuna, sillä jälki ei ole liian näyttävä vaan paremminkin kuulas.




Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli oli heittämällä vuoden paras silmänympärysvoide. Ja kyllä, olen ostanut tätä jo lisää. Lue lisää täältä.




Ted Baker Polly on iloinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä tuoksu, jonka ulkoasusta löytyy pieni ripaus vintagea. Sen tähden Polly oli myös vuoden paras tuoksu





BTB 13 Sensitive Mask sopii etenkin yönaamioksi
 näin huippulaatuiset ainesosat saavat vaikuttaa iholla koko yön.

Tämä herkän (jopa atooppisen) ihon naamio on formuloitu C- ja E -vitamiinipitoiseen ruusunmarjauutteeseen. Naamio sisältää ihon puolustuskykyä vahvistavia prebiootteja. Lisäksi mukana on hyviä rasvahappoja mustaherukan sienmenöljystä, keramideja estämässä kosteuden haihtumista ja allantoiinia rauhoittamassa ihoa. Patentoitu BTB13-yhdiste vahvistaa ihoa ja aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia ihosoluja, yhdiste sisältää oroottihappoa, joka ehkäisee hilseilyä ja lievittää kutinaa samalla kun hyaluronihappo parantaa ihon kosteustasapainoa. Tuote on vegaaninen.


En muista kohdanneeni vuoden 2019 aikana yhtään poskettoman huonoa tuotetta, hyvä niin. Tässä oli muutama lempparini, joita ostan varmasti vielä lisää. Ja monta hyvää jäi varmasti myös mainitsematta. Löysittekö vuoden aikana uusia suosikkeja?

Kaunista tammikuun jatkoa <3 










 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Parasta juuri nyt - Talika





Muistatte varmaan, kuinka hehkutin keväällä Talikan Eye Detox Specific Roll-on silmänympärysvoidetta. Hylsy on loppunut jo kauan aikaa sitten, ja seuraavakin on jo laitettu ostoslistan jatkeeksi eli uusi kuuri on suunnitteilla, joten en edelleenkään ole kääntämässä kelkkaani asian suhteen. Kyseessä on loistava tuote, jonka tehon todella näkee omin silmin. Myönnän, jäin koukkuun.






Nyt testivuorossa on kaksi uutta Talikan tuotetta, joten matkani sarjan parissa jatkuu. Talika Lipocils Liner ei ole pelkkä eyeliner, vaan siihen on laitettu mukaan runsaasti ripsiä hoitavia ainesosia. Tuotteen teho perustuukin kasviuutteisiin. Pidän hoitavista meikeistä, joten tässä on eyeliner minun makuuni. Harmi, että sävyjä on saatavilla ainoastaan yksi, musta. Tussi on helppokäyttöinen ja liukuu hyvin ripsirajassa, joten jälki on tasaista ja kestävää. Jos haluaa ottaa tuotteesta kaiken ilon irti, niin kannattaa käyttää rajausväriä päivittäin, sillä ripset uudistuvat hitaasti ja niiden hoitaminen on aina pitkä prosessi. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan, varsinkin jos kyseessä on Talika, joka on omistautunut asialle.







Talika Eye Detox Concealer on hoitava meikkituote silmänympäryksille. Kynä peittää tummuutta, laskee turvotusta ja kosteuttaa herkkää ihoaluetta. Tätä voi käyttää yksinään tai meikkivoiteen kanssa, tyyli on täysin vapaa.  







Estee Lauder Double Wear Stay in Place peiteväri* on pitkäaikainen suosikkini tummille silmänalusille, käytän sitä lähes päivittäin. Väri peittää tummuuden, mutta ei korosta juonteita tai mahdollista kuivuutta. Mikäli oikein muistan, Double Wear ei kuitenkaan sisällä hoitavia ainesosia, joten oli hienoa päästä testaamaan anti-age peiteväri Talikalta. Yllättävää kyllä, Eye Detox Concealer pärjäsi testissäni hyvin myös meikkituotteena, joten siirryn ilomielin sen käyttäjäksi. Kynä on käyttömukava ja sujahtaa hyvin mukaan käsilaukkuun. Lisäksi vaalea sävy Porcelain sopii minulle kuin nenä päähän, väri levittyy kauniisti ja ilmekin raikastuu. Bonuksena tulee vielä silmänympäryshoito koko päiväksi.

Pidän Talikaa keskihintaisena. Esimerkiksi Eye Detox Concealer hinta jää alle 30 euron. Hylsyssä on ainetta vain 2 ml, mutta yhdellä kerralla sitä kuluu vain hyvin pieni määrä. Talikaa myy netissä mm. Kicks*, lisäksi Emotion, Sokos, Stockmann.


Käytättekö hoitavia meikkejä?






















 *mainoslinkki, Talika näytteitä, Estee Lauder peiteväri oma.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Pulpe De Vie - luonnonkosmetiikkaa jätteestä



 Jep, luitte aivan oikein. 

Olen viime päivinä levittänyt kasvoilleni laadukasta ranskalaista luonnonkosmetiikkaa, joka on tehty myyntikelvottomista hedelmistä ja vihanneksista, eli suoraan sanottuna jätteestä. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen tekemästäni ympäristötietoisesta valinnasta, sillä Pulpe De Vie ei jää vain kauniin ajatuksen tasolle, vaan toimii käytössä mainiosti. Pirteän ja leikkimielisen ulkoasun takaa löytyy vastuullista sertifioitua (Ecocert, Vegan) luonnonkosmetiikkaa, jonka jokainen tuote sisältää vähintään 99% luonnonraaka-aineita. Haluatteko kuulla lisää?





Tarjolla on kaikkiaan viisi eri linjaa: 

RADIANCE & ENERGY
Heleyttävä ja kosteuttava linja iholle, joka kaipaa vitamiineja ja energiaa.

DETOX
Väsyneelle ja samealle iholle.

[IM]PERFECTION
Prebiootteja sisältävä linja, joka tasapainottaa ihoa, supistaa ihohuokosia, vähentää talineritystä ja jättää ihon mattapintaiseksi.


ANTIOXIDANT
Ihon nuorekkuutta boostaava linja. Antioksidantit neutralisoivat ihoa vanhentavia vapaita radikaaleja, ennaltaehkäisevät ikääntymisen merkkejä ja uudistavat ihoa.


1st WRINKLES
Tehokosteuttava ja uudistava linja ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.








 Pulpe De Vie Like A Diamond -kasvoseerumi 40 ml tuoksuu hedelmäisen raikkaalle, joten sitä on mukava levittää puhtaalle iholle joka aamu ja ilta. Seerumi on itse asiassa niin ihana, että voisin jopa väittää sen olevan kokeiluni paras tuote, joka kosteuttaa ja heleyttää kuivaa ja herkkää ihoa. Lisäksi se valmistelee ihon sopivasti toiselle tuotteelle kuten kasvoöljylle tai voiteelle, näin seerumin tuoma kosteus ei pääse karkaamaan iholta.

Pulpe De Vie Brrright silmänympärysvoide 15 ml lupaa nimensä mukaisesti virkistää väsynyttä silmänympärysihoa. Tärkeimmät raaka-aineet ovat greippi, luumu, porkkana ja hyaluronihappo. Tämä on sopuhintainen ja -laatuinen voide, joka toimii perus hyvin eli kosteuttaa herkkää ihoaluetta ilman turvotusta.

Pulpe De Vie Cosy Cuddle -kosteuttava ja heleyttävä kasvovoide 40 ml kuuluu aikuisen ihon Antioxidant -linjaan. Voiteen kantavat ainesosat ovat kiivi, persikka ja hyaluronihappo. Voide tuoksuu herkulliselta, nenään nousee makea persikan tuoksu. Loistava tuote meikin alle, sillä se imeytyy nopeasti ja jättää ihon silkkisen pehmeäksi.

Pulpe De Vie Sex on the Peach kangasnaamio sopii pikakaunistajaksi, se jättää jälkeensä kosteutta ja kotoisaa pehmeyttä. Hintaa lystillä on n. 5 euroa, kun muiden tuotteiden hinta asettuu hyvin 13-15 euron väliin.

Sain hieman myöhässä testiin vielä yhden kiinnostavan tuotteen, tehokosteuttavan suihkeseerumin. Pulpe De Vie Singing in the Rain vaikuttaa hauskasta nimestään huolimatta ihan tavalliselta kukkaisvedeltä, jota voi suihkuttaa iholle aina tarpeen tullen. Suihke sisältää mm. viikunaa, mustaherukkaa ja hyaluronhappoa, ja sen sanotaan uudistavan ihoa.



 Saatavilla: Sokos, Sokos Emotion, Sokos.fi, Ruohonjuuri Kamppi, Ruohonjuuri verkkokauppa





















Näytteitä

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäsuosikit pikana

* Sisältää BTB13, Clarins, IsaDora, Phytoceane ja Centifolia tuotenäytteitä, MISSHA ja Shiseido ostettu.



Kesä on meillä kiireistä aikaa, kun kuljetaan kahden kodin väliä. Yritän olla reipas, mutta rehellisesti sanottuna tämä kesämeno ei sovi minulle laisinkaan, sillä myös kotityöni tuplaantuvat. Ihan hullua.

Ajattelin kuitenkin päivittää tänne kesäsuosikkejani, eli miten helppoa ihonhoitoni on ollut. Kesälomaa kohti meno kevenee entisestään. Minulla on tapana jaaritella pitkästi, mutta nyt saatte silmienne alle listan. No, ehkä kuitenkin vähän enemmän. ;)






Uudistunut Clarins aurinkotuotelinja, josta kirjoitin toukokuussa, on aivan loistava. Oma suosikkini on kasvoille tarkoitettu Invisible Sun Care Gel-to Oil SPF 30. Kummityttöni käytti kolmea linjan tuotetta kesäkuussa Kreikan lomallaan, ja oli kolmen tytön porukasta ainoa palamaton, mutta ruskettui silti kauniisti. Dry Touch Sun Care Cream SPF 50+ -kasvovoide, Sun Care Lotion Spray SPF 50+ -vartalovoide ja Refreshing After Sun Gel pääsi siis lopulta kunnon paahteeseen lunastamaan lupauksensa.

BTB13 Medikal Suojaava aurinkovoide SPF30 kannattaa myös muistaa. Voide perustuu fysikaaliseen suojaan, mutta ei tahraa vaatteita eikä tee ihoa valkoiseksi. Mukana tuotteessa on myös ihoa hoitavaa ruusunmarjauutetta ja patentoitua BTB13™-yhdistettä. Sarjalta löytyy myös mainio itseruskettava hoitoneste Self-tanning Toner, joka on niin helppokäyttöinen, että tasainen rusketus on taattu. Tuotetta voi käyttää sekä kasvoille että vartalolle. 

Ihonhoitosuosikkejani ovat tällä hetkellä kosteusköyhän ihon sankari Phytoceane Radiant Glow Hydra Oxygenating Cream, joka raikastaa ja virkistää islantilaisen lähdeveden voimalla. Voidetta voi käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Mökillä on ollut mukana BTB13 Sensitive Cream, kevyt herkän ihon hoitovoide. 

Alkukesästä ihoni otti jostain nokkiinsa ja tarvitsi tehokosteutusta. Centifolia Sublime Youth Intensive Serum -seerumi ja täyteläinen Rich Cream ruusuvoide kosteuttaa ja kirkastaa nopeasti. Molemmat ovat aivan mahtavia aikuisen ihon tuotteita, jotka kannattaa laittaa korvan taakse, jos haluaa näkyviä tuloksia. Jäin koukkuun.

Silmänympärysiholle käytän erittäin mielelläni Shiseidon voiteita. Tällä hetkellä käytössä on Benefiance Wrinkle Resist 24. 

Meikkivoidesuosikkini MISSHA BB Cream löytyy kotoisasti Cittarista, tekee kaunista jälkeä ja sisältää myös aurinkosuojan. IsaDora Gloss Stick Stylo SPF 15 huulipuna on myös täysi kymppi, puna sisältää aurinkosuojan.


Ihania kesäpäiviä <3


sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Maailman paras silmänympärysvoide







Olen löytänyt silmänympärystuotteen, joka vaikuttaa täydelliseltä jopa pakkaustapaa myöten, joten on hienoa päästä kertomaan tämä ilosanoma myös teille. Uskoisitteko, että sama tuote voi oikeasti kosteuttaa, silottaa, laskea turvotusta ja poistaa tummuutta? Jep, en uskonut minäkään, mutta 
Talika Eye Detox Specific Roll-on voidegeeli pystyy tuohon kaikkeen ja vielä enemmän. 

Ehdin jo olla huolissani rypyistä yläluomella kulmakarvojen alla - harakanvarvasrypyt ovat ilmestyneet kuin varkain. Onneksi tiedän, että parhaat tehokosteuttavat silmänympärystuotteet voivat täyttää juonteet lähes huomaamattomiksi ohuiksi viivoiksi ja Talikan voide toimi juuri näin. Käytännössä soluvälitilaan imeytetään kosteutta, jolloin rypyn linja pehmenee. Eye Detox Specific sisältää tehokosteuttavaa vehnäuutetta.





Talikan silmänympärysgeeli sisältää myös Chromadetox ainesosan (leväuute), joka kirkastaa silmänympärysihoa ja vähentää mikrotulehduksia, jotka saavat ihon näyttämään tummalta. Minulla on taipumusta tummiin silmänalusiin, joten olin ongelmani kanssa juuri oikeaa maaperää tälle geelille. Talika toimi lupauksen mukaisesti, tummuus katosi kuin taikaiskusta.

Tuotteesta löytyy vielä yksi erittäin hyvä ominaisuus, jota en ole tavannut muualla. Aine on nimittäin pakattu hylsyyn, jonka päässä on roll-on aplikaattori. Olen varma, että viileä metallikuula laittaa nesteet liikkeelle ja poistaa turvotusta. Kuulaa ei voi olla pyörittelemättä pitkän kaavan mukaan, sillä tunne iholla on mitä mainioin, siihen jää suorastaan koukkuun.

Käyttö:

Hylsyä pidetään pystyasennossa ja pumpataan ulos pari pisaraa geeliä, joka levitetään iholle rullaamalla. Ainetta käytetään aamuin illoin, mutta voi toki käyttää myös esim. kuukauden tehokuurina tai naamiona (eli laitat ainetta reilusti ja annat vaikuttaa 10 min).

Tuotetta myy mm. Kicks, Stockmann, Sokos ja Emotion
Hinta Sokoksella on n. 32 eur.









Näyte

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Murumuru - taru jatkuu





Vegaaninen ja sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja Murumuru on niin ihana, että se ansaitsee tulla kuulluksi blogissa vielä uudelleen. On ylipäätään hienoa, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan löytääkseen erittäin hyviä tuotteita. Sarjan ehdoton valtti onkin juuri kotimaisuus. Olen käyttänyt ihoa kirkastavaa C -vitamiiniseerumia ja täyteläistä hoitosalvaa, molemmat tuotteet toimivat erittäin hyvin - kirjoitin niistä marraskuussa. Nyt karavaani jatkaa kuitenkin kulkuaan ja vuorossa on kolme uutta Murumuru -tuttavuutta, oletteko valmiina? :)

 Murumuru Silmänympärysvoide* ja Kasvovoide* vaikuttaa ulkoasultaan ehkä jopa liiankin yksinkertaiselta, toisaalta yksinkertainen on kaunista. Myyvä pakkaushan sisältää yleensä tuotetta kuvaavia adjektiiveja jo heti nimen yhteydessä, mutta tällä kertaa pakkaus antaa ostajalle hyvin vähän tietoa, ainakin ilman suurennuslasia. Arvaan toki, että kyseessä on tuotepari joka sopii kaikille, jopa omalle kuivalle ja herkälle iholleni, mutta katsotaan.

yteläisestä silmänympärysvoiteesta jää hyvä, kosteutettu tunne pitkäksi aikaa, joten kasvojen herkin ihoalue tuntuu saavan tarpeellisia ravinteita. Olen käyttänyt sy-voidetta aamuin illoin, voide ei turvota, vaikka olisin laittanut sitä joskus jopa liian runsaalla kädellä. Pisteet tulee myös siististä pumppupullosta.

Kasvovoide tekee ihosta samettisen pehmeän, kuivaihoinen kaipaa varmasti lisäkosteutusta vaikkapa seerumin tai kasvoöljyn muodossa, kun taas muu porukka hyrisee tyytyväisenä. Voide sopii mainiosti käytettäväksi vaikkapa meikin alla. Aineosaluettelon kärjessä on murumuruvoi, joka rauhoittaa jopa tulehdusta ja ihon punoitusta sekä hoitaa ihoa. Tämä onkin loistava herkän ihon voide. Sopii monikäyttöisyydessään kaikille ihotyypeille.





Murumuru Sinkkivoide* rauhoittaa ärtynyttä ihoa, se sopii käytettäväksi esim. vaippaihottumaan, auringonpolttamaan tai finneihin. Meillä voidetta on käytetty jälkimmäiseen tarkoitukseen. Voide tuntuukin hoitavan punoittavia näppylöitä todella tehokkaasti, eli tulehdus paranee, tali tyhjenee ja punoitus häviää parhaassa tapauksessa jo yhdessä yössä. Tämä on toki yksilöllistä, mutta meidän teinipoika vaikuttaa varsin tyytyväiseltä ja on valmis jatkamaan voiteen käyttöä. Sinkkivoide helpottaa oloa, kun iho on jostain syystä ärtynyt ja punoittava, jopa arka.






Onko Murumuru teille jo tuttu?

Oletteko käyttäneet sinkkivoidetta ärtyneen ihon hoidossa?




























Tuotenäyte. Mainoslinkkejä.